Olen juossut vasta vähän aikaa, juoksen tosi hitaasti. Juoksen noin 3 x 10 km/vkk ja pikkulenkit ja kävelylenkit päälle. Kysyisinkin, että paraneeko vauhti luonnostaan kunnon kohenemisen myötä vai pitääkö aloittaa "vauhtiharjoittelu"? Tällä hetkellä juoksen(hölkkään) nautittavaa vauhtia kolmen P:n säännöllä ja tavoitteena ehkä puolen vuoden sisällä jaksaa puolimaraton.
Vastauksista kiitollinen:)
Vastauksista kiitollinen:)
Vastaukset 7
Vanhimmat
En ole juoksija,mutta luulisi paranevan?
Oletpa esimerkillisesti saanut alkuun peruskuntoharjoittelun. Vauhti lisääntyy kyllä itsestään, mutta saat lenkkeilyyn vaihtelua ja helpolla lisää vauhtia tosiaan esim. silloin tällöin tehtävällä vetoharjoittelulla. Puolikasta varten kannattaa harrastaa pitkää lenkkiä. Tällöin harjoitteluun ei tule turhia katkoja. Jalat kestää puolikkaan juoksun paremmin, kun alla on muutama pitkä lenkki.
Kiitos vastauksesta, myös muille! Kuinka pitkiä tulisi pitkien lenkkien olla ja kuinka usein?
Edelleen kiitollinen vastauksista!
Pitkä lenkki juostaan korkeintaan kerran viikossa, optimiväli lienee kymmenen päivää, mutta kahden viikon väleinkin juostuna varmasti toimiva aloittelijalla. Pituus vähintään 1/3 pidempi kuin peruslenkki ja pituutta kasvatetaan pikkuhiljaa. Juoksija - lehden sivuilla on aiheesta erittäin hyviä artikkeleita ks. http://www.juoksija-lehti.fi/Default.aspx?tabid=121
Vauhtikin kasvaa varmasti hitaasti juoksemalla, kun juostaan tarpeeksi usein. Mutta ennenkaikkea siinä paranee hapenottokyky ja lihaskunto ja ehkä tärkeimpänä jalat tottuvat iskuihin, mikä vasta mahdollistaa jopa päivittäin tehtävän harjoituksen ja kerran viikossa tehtävän nopeusharjoituksen. Tämä harjoitus voi olla vetoja tai normaalia kovempaa juostava tasavauhtinen lenkki. Tähän ei kuitenkaan kannata siirtyä ennenkuin peruskunto on riittävällä tasolla, sanoisin että ainakin ensimmäinen vuosi kannattaa keskittyä pelkästään peruskuntoon ja jalkojen vahvistamiseen tai ainakin vauhtilenkit kannattaa pitää lähellä peruslenkin vauhtia ja matkat lyhyinä.
Vastaus riippuu aivan siitä, mikä on tavoitteesi. Esim. minulla on tavoitteena hyvä kunto, ja miellän sen kykynä juosta puolimaraton nauttien. Pitkä lenkkini on puolitoistatuntinen. Naapuri, joka juoksee maratoneja, tekee kolme tuntia kestävän lenkin.
Tietoa mm. näistä:
http://www.fitness.fi/fitness2/treeni/kohti_maratonia/osa_5/index.shtml
http://www.seponkotisivut.com/maraton.php#Miten pitkä on pitkä lenkki?
http://www.juoksija-lehti.fi/
Tavoitteena ehdottomasti hyvä kunto ja liikkumisesta nauttiminen,sekä kropan kohtuullisena pysyminen. En tällä iällä enää yritä huippuurheilijaksi=) Ehkä se puolimaraton ois joskus kiva!
vauhti paranee kunnon myötä ja samal toi hengitys... aina kandee juosta tasasta vauhtia ja hengittää koko ajan sit ku tulee et pitää saada lisää happee ni kunnon läähätys et ei saa pitää taukoi hengitykses koska hengitys on tärkee...