kävin tänään koulutuksessa

herra yksilön vapaus

ja täytyypä sanoa, että tänään, ensimmäisen kerran elämässäni, ymmärsin ja puolustin kommunisteja.

oli kahvitauko ja ihailimme uusia, hienoja tankkilaivojen pienoismalleja (aidot on rakennettu kiinassa); no totesin siinä työnjohdolle, että minulla lähti kahden kaverin työpaikat alta nimenomaan siitä syystä, että ne on rakennettu kiinassa. johtaja poistui paikalta mutta tilalle tuli parikymppinen nuori. hän alkoi minulle selittämään kilpailuttamisesta; miten hyvä asia se on. tuhahdin kerran ja jätin pojan juomaan kahviansa. siinä sitten juteltiin työkaverin kanssa paperin lakosta ja toivotettiin lakkolaisille voimia. meinaan jos nämä antavat periksi niin meiltä muilta lähtee etuisuudet heidän mukanaan. no, tämä perkelehän kuuli; alkoi kertomaan miten työpaikat lähtevät maasta paperimiesten takia. yritettiiin siinä sanoa, että mitä sitten kun yhtenä päivänä tulee työmaalle vähän "hoono soomi" puhuva erivärinen työmies ja toteaa sinulle, että "poistus portin kautta, minä teen halvemmalla"? ei auttanut, tämä tomppeli sanoi siinä vaiheessa perustavansa firman, joka välittää halpatyövoimaa.

kommunismia ei tähän maahan tule, koska se on yksilön vapauden oikeuksien sortamista. mutta eikö sovellettua työmiehenaatetta voisi käytäntöön siirtää siten, että työmies elättää itsensä ja perheensä ja yrittäjä tekee omilleen samoin?

voi onko meillä vain kommunismi vs kapitalismi?

15

972

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on...

      käytettävissä "Suomalainen ratkaisu", kuten kunnoitettu Skdl:n edustaja Ele Alenius asian ilmaisi. Suomessa on vaan tällä hetkellä liian hmpaaton vasemmisto, joka antaa yhteiskunnan rappeutua. Pääoma sanelee kaiken ja ihmisarvo alkaa olla nolla. Herätys työväki!

      • herra yksilön vapaus

        ei kiina uhkaa meitä, ei sodat maailmaa peitä.

        tiedätkö, ennen oli asiat kohdallaan.

      • Archie Bunker
        herra yksilön vapaus kirjoitti:

        ei kiina uhkaa meitä, ei sodat maailmaa peitä.

        tiedätkö, ennen oli asiat kohdallaan.

        Silloin oli Kekkonen ja Brezhnev sekä vodka halpaa Leningradissa.

      • herra yksilön vapaus
        Archie Bunker kirjoitti:

        Silloin oli Kekkonen ja Brezhnev sekä vodka halpaa Leningradissa.

        hän haistatti kekkosen ja breznevin tapaisille läskipäille pitkät.

        hän oli työmies parhaimmillaan, jolla aina kotimatkalla metrossa kävi "tuomiojat". joku punikki tai värivikainen karisti tuhkat päälle ja housuihin tuli reikä.

        ruoka piti olla ajallaan pöydässä ja oma palli kullan kallis.

        jos ei Archie olisi ollut amerikkalainen, hän olisi aina saanut suomen kansalaisuuden.

    • eetoivan

      Raja auki itään ja Pitkärannan ja Segezan sellutehtaat toimivat.Loppuu rajaloukkaukset kun rajaa ei ole ja paperimiehiä riittää.Jos SKP tukee Suomen paperimiehiä on se raukkamainen teko meitä todella pienipalkkaisia työläisiä kohtaan.

      • Proletaari

        Työväenliikkeen sisälle on syntynyt oma
        luokkajako,hyvä palkkaisten ja matalapalkkaisten
        välille.Enpä usko ,että paperintyöntekijät
        lähtisivät tukemaan esim.pienipalkkaisia siivoojia heidän lakko aikeissaan.Siivoojien
        palkka on heikoimmillaan 6.93t.(I kalleusluokan
        alueella.) Siivoojien pitäsi
        mennä lakkoon,kuten kaikkien muidenkin matalapalkka-alojen.

      • mutta..
        Proletaari kirjoitti:

        juurihan paperimiehet pitävät siivoojien puolta.
        Ymmärrätkö, mitä siivojille tapahtuu, jos paperimiehet antavat työnantajalle luvan ulkoistaa siivoustyöt? Tulee lisää niitä 6,93 siivoojia. Ketä se auttaisi. Työnantajaa kyllä, mutta pienipalkkaisia siivoojia ei yhtään.

        Oikeassa olet tuossa, että siivoojien pitäisi mennä lakkoon. Se ei vain tahdo onnistua, kun akat johtavat PAM:ia.

      • Tumppi-82

        Totta siivoojat elävät nälkäpalkalla, mutta he eivät voikkaan kiristää kuten paperimies. Kun paperimies menee lakkoon niin koko Suomi pysähtyy, mutta jos siivoojat on lakossa niin seuraukset eivät ole samaa luokkaa.

        Paperimiesten kiristys on törkeää! Heille tarjottiin nelin kertaista palkkaa ja 11(?) vapaapäivää lisää, mutta ei kelvannut.

        Ei todellakaan ole ihme jos paperitehtaat lähtee Kiinaan.

      • Proletaari
        mutta.. kirjoitti:

        juurihan paperimiehet pitävät siivoojien puolta.
        Ymmärrätkö, mitä siivojille tapahtuu, jos paperimiehet antavat työnantajalle luvan ulkoistaa siivoustyöt? Tulee lisää niitä 6,93 siivoojia. Ketä se auttaisi. Työnantajaa kyllä, mutta pienipalkkaisia siivoojia ei yhtään.

        Oikeassa olet tuossa, että siivoojien pitäisi mennä lakkoon. Se ei vain tahdo onnistua, kun akat johtavat PAM:ia.

        Tarkoitin yksityisten firmojen palveluksessa
        olevia siivoojia.On totta,että paperiliitto
        ajaa paperitehtaiden omien siivoojien etua.
        Siivoojat eivät ole olleet juuri koskaan
        lakossa viimeksi vuonna 1995 jolloin
        oli n.s Engel jupakka.Siivoojat ovat
        viimeksi jättäneet lakkovaroituksen
        vuonna 1988 jolloin he saivat 1.23 markan
        palkankorotuksen.Jos siivoojat menisivät
        lakkoon niin se vaikuttasi suuresti moniin
        asioihin kuten Esim sairaaloiden leikkaus-saleja
        ei siivotaisi,tulisi varmasti paniikki.Olen
        itse AY-aktiivi kuulun Pääkaupunkiseudun siivoojat ry.n ammattiosastoon joka on jo
        60 vuotta vanha osasto.Olen itse joutunut
        työpaikallani taistelemaan siivoojien puolesta.
        Firma jonka palveluksessa olen on SOL.Se ei ole
        maksanut ylityökorvauksia lähinnä venäläisille
        työntekijöille.En ole tämän johdosta työnjohdon
        suosiossa.

      • herra yksilön vapaus

        kysymyshän ei ole vain kovapalkkaisten paperimiesten uusista eduista. jokainenhan meistä voisi pohtia, olisiko oikeudenmukaisempaa lakkoilla vaikka siivoojien tai lähihoitajien takia.

        pointti on vain siinä, että jos paperimiehet häviävät taistelunsa, me muutkin joudumme seuraamaan perässä.

        minä henkilökohtaisesti en paperimiesten lakkoa -kuten en omankaan alani lakkoa noin moraalisesti hyväksy, koska me olemme paljon etuoikeutetumassa asemassa kuin moni pienituloinen. asiat ei vain ole niin yksinkertaisia; jos pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

      • jotenkin

        nuo verenimijät. Poikani jäi 1997 Kainuussa osa-aikatyöläiseksi, joten piti lähteä työn perään ruuhka Suomeen. Ensihätään löytyi työpaikka Säkkivälineeltä lentokoenesiivoojana. No, onneksi poika pääsi ammattiaan vastaavaan työhön kolmen kuukauden kuluttua.

        Kyllä jo silloin sadattelin, että tulisipa vielä joskus se aika, että siivojakin nousisi oikeaan arvoonsa. Asiat eivät valitettavasti tunnu parantuneen. Se johtuu suurelta osin siitä, että nuoret, osa vanhemmistakin, suhtautuu negatiivisesti ammattiyhdistoimintaan. Kunnioitan sinun siinä, että jaksat tehdä työtä yhteisen hyvän eteen. Itsekin olin työssä ollessani luottamusmies yli kymmenen vuoden ajan.

        Minusta on vain hyvin hälyyttävä ilmiö, että pieni palkkaisilla aloilla liiton johtoon valitaan poliittisesti täysin sopimattomia henkilöitä. Esim. Tehyn puheenjohtaja on kokoomuslainen. Aika mahdoton yhtälö, että perinteisesti työnantaja puolen etuja ajava kokoomus ajaisi ensisijassa palkansaajan etua.

      • Proletaari
        herra yksilön vapaus kirjoitti:

        kysymyshän ei ole vain kovapalkkaisten paperimiesten uusista eduista. jokainenhan meistä voisi pohtia, olisiko oikeudenmukaisempaa lakkoilla vaikka siivoojien tai lähihoitajien takia.

        pointti on vain siinä, että jos paperimiehet häviävät taistelunsa, me muutkin joudumme seuraamaan perässä.

        minä henkilökohtaisesti en paperimiesten lakkoa -kuten en omankaan alani lakkoa noin moraalisesti hyväksy, koska me olemme paljon etuoikeutetumassa asemassa kuin moni pienituloinen. asiat ei vain ole niin yksinkertaisia; jos pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

        Kiitos kaikille hyvistä kommenteista.Siivoualan
        suuri ongelma on ulkomaalaiset työntekijät
        jotka eivät ymmärrä omia oikeuksiaan.
        Keskustelin kerran erään venäläisen työntekijän
        kanssa ja hän ei tiennyt mikä on työehtosopimus.
        Kohde jossa siivoan on Helsingin metro on n.60
        työntekijää on suomalaisia vain 6,heikkoimmilaan
        meitä suomalaisia oli vain 2.Ulkomaalaisten
        työntekijöiden tieto suomalaisesta AY toiminnasta
        on hyvin huonoa.Olen usein sanonut heille,että
        heidän on vaadittava esim.ylityökorvauksia.Sen
        lisäksi olen sanonut ettei kenenkään tarvitse
        tehdä ilman omaa suostumista lisätyövuoroja.
        Usein lähinnä venäläisillä on sellainen käsitys
        ,että on aina tehtävä niin kuin työnjohto määrää.
        AY-toiminta on siivoojien keskuudessa hyvin heikkoa liittoon kuuluu vain 30-40prosenttia
        työntekijöistä.

      • siivoajat ?
        mutta.. kirjoitti:

        juurihan paperimiehet pitävät siivoojien puolta.
        Ymmärrätkö, mitä siivojille tapahtuu, jos paperimiehet antavat työnantajalle luvan ulkoistaa siivoustyöt? Tulee lisää niitä 6,93 siivoojia. Ketä se auttaisi. Työnantajaa kyllä, mutta pienipalkkaisia siivoojia ei yhtään.

        Oikeassa olet tuossa, että siivoojien pitäisi mennä lakkoon. Se ei vain tahdo onnistua, kun akat johtavat PAM:ia.

        Hei herää toveri. Palvelualat ovat viimeiset , jotka pysyvät yövartijavaltiossa.
        Paha on paskankuskaamista suomessa hoitaa kiinasta.
        herää toveri, anarkokapitalsimi tulee- haluat tai et.
        Ja ruskeepää: tämä on asiallista keskustelua työväenluokan tulevaisuudesta.
        Niin ikävältä kuin se tuntuukin.

      • Jos kaikki
        herra yksilön vapaus kirjoitti:

        kysymyshän ei ole vain kovapalkkaisten paperimiesten uusista eduista. jokainenhan meistä voisi pohtia, olisiko oikeudenmukaisempaa lakkoilla vaikka siivoojien tai lähihoitajien takia.

        pointti on vain siinä, että jos paperimiehet häviävät taistelunsa, me muutkin joudumme seuraamaan perässä.

        minä henkilökohtaisesti en paperimiesten lakkoa -kuten en omankaan alani lakkoa noin moraalisesti hyväksy, koska me olemme paljon etuoikeutetumassa asemassa kuin moni pienituloinen. asiat ei vain ole niin yksinkertaisia; jos pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

        siivoojat rupeaisivat lakkoon, niin kyllä niitä palkan korotuksia tulisi myös sille alalle.
        Pári viikkoo niin kaikki hukkuisi paskaan.
        Kaikki lakkoon vaan mahdollisimman äkkiä niin saadaan arvostusta.

    • Koulutus aina kannattaa! Viimeiseen kysymykseesi vastaan, että on meillä sosialismi, joka on
      ikäänkuin kommunismin "eteinen".
      vom

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      292
      9555
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      6
      2852
    3. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      256
      2121
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      113
      2009
    5. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      87
      1546
    6. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      144
      1477
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      133
      1428
    8. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      13
      1147
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1026
    10. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      71
      951
    Aihe