Teeveessä on loppumassa 9. (!) kausi ratsupoliisisarjasta, sekin jo uusintana, jonka vetkutteleva romantiikka perustuu siihen, että samalla siskolla on useita kilpakosijoita, joita voi sitten pyöritellä jaksosta toiseen, kun ei anna kenellekään selkeätä vastausta.
Genren ehdoton pakko on haaveileminen vain ja ainoastaan yksiavioisuudesta, mutta niin kauan, kuin ei ole lupautunut kenellekään, voi kilpakosijoilla vapaasti mässäillä. Ikään kuin kilpakosijoilla ei olisi lainkaan tunteita, vaan heitä saisi heitellä kuin jauhosäkkiä pitämällä jatkuvassa toivossa.
Kumpaa tämä on, ihanaa romantiikkaa, vai psykopaattista tunteettomuutta? 🌹👀
Genren ehdoton pakko on haaveileminen vain ja ainoastaan yksiavioisuudesta, mutta niin kauan, kuin ei ole lupautunut kenellekään, voi kilpakosijoilla vapaasti mässäillä. Ikään kuin kilpakosijoilla ei olisi lainkaan tunteita, vaan heitä saisi heitellä kuin jauhosäkkiä pitämällä jatkuvassa toivossa.
Kumpaa tämä on, ihanaa romantiikkaa, vai psykopaattista tunteettomuutta? 🌹👀
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onko se se sama sarja, missä tämän opettajattaren ensimmäinen ratsupoliisi-aviomies kuoli ja hän jäi yksin syntymättömän lapsen tai ihan pienen vauvan kanssa, en muista kumpi? 🤔
Joskus katselin sitä myös ja totesin, että hän ehkä pitää enemmän siitä ratsupoliisi-kosijasta, mutta koska kyseessä on niin vaarallinen ammatti, hän ei uskalla ottaa sitä riskiä, että menettäisi toisenkin aviomiehen. - Ja silloin hän sitten nauttii myös sen toisen, varakkaan kosiskelijansa antamasta huomiosta, mutta ei pysty täysin antamaan tälle sydäntään. - Näin sen silloin tulkitsin. - Nyt siinä on varmaan tilanne jo muuttunut moneen kertaan. 🙂
Kyllä se sama on, mutta minäkin lopetin katsomisen siihen, kun iljettävä pompottelu ja kilpailuttaminen alkoi. Muuten arvostin alunperin sarjaa siksi, että siinä ei ollut roppakaupalla väkivaltaa, kuten usalaisissa sarjoissa.
Sarja alkoi herttaisesti, mutta sai sitten psykopaattisia piirteitä. 🌹👀