Uusi kunnanjohtaja vastustaa Kemijärven saastuttamista sellukemikaaleilla ja toivoo mekaanisen puunjalostuksen jopa lisääntyvän Patokankaan suunnalla.
Uusi kunnanjohtaja ei halua Sellua
Anonyymi-ap
36881
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Olisikohan taas ylitulkittu selluhullujen toimesta, nehän puhuvat aina "vastustajista" jos joku järjen ääni sanoo, että Kemijärvelle ei ole tulossa sellutehdasta.
Olisiko uusi kunnanjohtaja sen verran realisti, että normaalina ihmisenä tietää, kuinka asiat ovat, Kemijärvelle ei kukaan rakenna ikinä sellutehdasta. Sen faktan perusteella sitten kerrotaan mitä muuta voisi olla. Selluhulluilla taas päässä pyörii vain se sellutehdas, eikä he kykene uskomaan, että sellaista ei ole tänne tulossa.
Selluhullujen pitäisi saada jonkinlaista terapiaa tuohon jo traumaksi muuttuneeseen ajatteluun, mutta köyhällä kunnalla ei ole siihen varaa.
Bioref tekee tehtaan ja Massaliike taistelee
Tuota o helppo huudella ja oletkin sitä toitottanut jo yli 10 vuotta, tehdasta ei vaan näy, ja hankkeen puuhamiehetkin on sen jo haudannut. Alkaa Massaliikkeen miehetkin olevan jo kohta suorasääri-iässä.
Nivala on Keskustan ryhmän pj, luottoa löytyy! Kiitos!
Luottoa ? Pienehköltä osin kepun valtuustoryhmäläisiltä ? Jonnin verran vasenlaitasilta . Vähäksi käyvät "tukipilarit"..
Mikä ihmeen uusi kunnanjohtaja? Ei taida olla vielä valittu kun hakuaikakaan ei ole vielä päättynyt. Taitaa mennä valinta lomien yli.
Tärkeimmät Kemijärven päättäjät tietävät jo johtajan nimeltä. Edellinen, poispotkittu kunnanjohtaja pakotettiin jo heti viran alussa 2015 huuhtamaan biosellutehtaan nimeen Heikin ja poikien nuottien mukaan.
Nyt paino ja suunta on kääntynyt. Ei enää sellumyrkkyjä vasistöön ja sankkaa savua ilmaan.
Puhdas mekaaninen puunjalostus yhä runsaampana , on uuden kunnanjohtajan(ttaren)
päällimmäinen syy lähteä ryhdikkäänä aamuisin töihin Kemijärvellä. Eikä häntä ole siihen pakotettu. Tietää pitkää virkaa Kemijärven hyväksi.
ei kait Pekka tehtaantuloa estä?
Ei kukaan ole estämässä, kun mitään tehdasta ei ole tulossa. Sinäkin sen tiedät vallan hyvin, tuo "tehtaabn tulo" alkaa olla jo niin kulunut provo, että ei se enää aloita mitään keskustelua. Koita sinäkin keksiä jotain uutta.
Taidat olla ite se biosellu, Heikki KoskeKorva.
Biotehdasta mä odotan
Ja Suomulle isoan
Tule meille lomalle
Tai asukkaaksi
Tämän runo opettaa
Kemijärven ei saa lopettaa
Joko biosellutehtaan rakentaminen on alkanut ?
Uusi kunnanjohtaja ei suvaitse enää biosellutehdasvouhotusta Kemijärvellä. Kaupunkikonsernin henkilöstökin suuntaa aktiviteettinsa jatkossa mekaaniseen puunjalostukseen ja muuhun saasteettomaan teollisuuteen.
Kunnan ostamalle sellutehdastontille ollaan löytämässä muuta, ihan järkevää käyttöä ilman Heikin lupaa taikka kiristystä. 🤔🦉
Jo on aikakin unohtaa se typerä sellu-hölötys, ja suunnata tarmo realistisiin hankkeisin.
Biosellussa on tulevaisuus. Toivottavasti valitaan sellu-uskoa tukeva henkilö.
Lisää tyhjiä näyteikkunoita kemijärvelle ja sairaanhoito Rovaniemelle sekä Ouluun!
Uuden kunnanjohtajan valinnassa ykkösvalintakriteerinä on, ettei Kemijärven valtuutetut ja amatööriyrittäjät enää koskaan löisi päätäään Patokankaan kuivaan kantoon. Eikä uuden kunnanjohtajan tarvitse enää koskaan nöyristellä virkapaikkansa säilyttääkseen HuuHaaHeikkiä ja muita biosellusta yli-innostuneita.
Eräät kunnallispoliitikkomme suunnittelevat jo nyt, ennen uuden kunnanjohtajan rekryä, tämän valittavan viranhaltijan laitonta irtisanomista ensimmäisellä palvelujakson vuosineljänneksellä, jos tämä osoittautuu selluepäilijksi.
Menkää töihin, tyhjää täällä jauhatta.
Mennään uuteen biotehtaaseen kun se valmistuu patovaaraan.
Kemijärven tulevaisuus rakentuu biosellutehtaan varaan
Pian tulette kuulemaan uuden kunnanjohtajan sellutehdaskannanoton tv- alueuutisissa. Hän ei hyväksy Kemijärven ympäristön saastuttamista biosellutehtaalla.
Kaupunginjohtajaksi valitaan Pekka Iivari. Hänellä on selkeä käsitys Patokankaan tulevaisuudesta, jossa lähin sellukattila on Kemissä ja viereinen terminaali tarjoaa kuitupuuta kiskoja pitkin Ouluun ja siis muuallekin Perämeren kaareen.
Hän tulee filosofian tohtorina valottamaan mm. Boreal Biorefin takavuosien rahoituskuviot ja varsinkin Kemijärven kaupunkikonsernin osuuden tässä kokonaisuudessa. HIENOA.
Biotehtaaseen tulee suljettu kierto, jolloin ei saastuta yhtään. Hienoa tekniikkaa.
Se SULJETTU KIERTO menee nykyään ohi kunnankassan, kun kaupunkikonsortion jäsen HuuHaa on nykyään katveessa ja puhuu vain niille, jotka uskovat häneen puheensa.
Siksi kuulijoita on vähän.
Kiitos Bioref!
Ihanaa
Inhimmillinen virhe on aina olemassa ! Kittilän kaivoksellakin on suljettu syanidin käsittely mutta niitä vuotoja tulee silloin tällöin. 1 kerran vain ollut niin iso että pääsi aina lapinkansaan asti.
Yleensä se on ihminen joka virheen tekee.
Pekka Iivarista tulee hyvä ja tasapuolinen kuntajohtaja. Ver academic.
Sorry vain, te 10 muuta hakijaa. Koettakaa keksiä muuta elämässänne.
Se se vain on niin, ettei kannata kannattaa kannattamatonta tehdasta.
Halluaa se tehtaan. Ison tehtaan
Pekka haluaa Kemijärvelle varmaan ison tehtaan, mutta sellaisen, jossa ei ole sellutuotantoa, eikä mitään ympäristöä raskaasti saastuttavaa prosessia.
Pekan viisat ja ymmärrettävät ajatukset on poimittavissa jo aloitusotsikosta.
Kaupungin toimintoja on yhä enenevässä määrin yhtiöitetty. Tämän vuoksi kuntakonsernimme " firmojen" johtajat ansaitsevat Kemijärvelle hyvän kaupunginjohtajan, joka kaitsee ammattitaitoisesti tavittaessa apuna ja tukena myös yksittäisen yhtiön henkilöstöongelmia .
Siksi Pekka Iivari halutaan uudeksi kaupunginjohtajaksemme.
Vaikuttaa, että mafiosot panevat uutteen hakuun. Joo-joo miehistä vaikuttaa olevan puutetta.
Jaa sekö on periaatteessa hyväveli kerho jo valinnu uude johtajan
Päinvastoin. Kun Pekka valitaan kaupuñginjohtajaksi, niin hyvävelikerhot jäävät Kemijärven kunnallispolitiikasta.
Heikkikään ei ole sen koomin HuuHaa. Ajat muuttuvat. Jopa Kemijärven kehityskin.
Huuhaa ja Jupi sopineet että ei hakijoista kukaan ole sopiva heidän pyrkimyksilleen.