Nelikymppisen miehen

Lapsettomuusko automaattisesti on merkki lapsivihasta. Oletko typerä.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Lapsettomuusko automaattisesti on merkki lapsivihasta. Oletko typerä.

Missä kohtaa mä niin sanoin? Opettele lukemaan saatana.

Kaikista synnyttäjistå yli 40v on 4.8%. Ensisynnyttäjistä on yli 40v 2.6% (lähde: lääkärilehti). Ei yli 40v ensisynnyttäjät yleisiä ole, ja osa heistä on äitejä hoitojen ansiosta.

Lapsien saaminen ylläpitää hormonitoimintaa, ja sarjan lapsia päälle on helpompi tulla raskaaksi vanhana kuin jos asia tulee ekaa kertaa mieleen 44v. Lestadiolaisäideillä viimeiset luomulapset 44v-49v ole tavattomia.

Olis kyllä rankkaa olla vauva arkea elävä äitee yli 50 v. Itselläni on olo, että sain omat lapseni kolmekymppisen loppusuoralla ja ihan viimesillä hetkillä saada ylipäänsä lapsia. Ja palautuminen tuntui olevan hitaampaa, kun nuoremmilla äideillä. Mitä tuli juteltua silloin parikymppisten kanssa.

Itse kolkuttelen jo 60 ovia, kun muksuni ovat aikuisia. Huh huh.

yli 50 vuotiaan kuuluu olla jo mummo lapsenlapselle

G-LoveR kirjoitti:

Olis kyllä rankkaa olla vauva arkea elävä äitee yli 50 v. Itselläni on olo, että sain omat lapseni kolmekymppisen loppusuoralla ja ihan viimesillä hetkillä saada ylipäänsä lapsia. Ja palautuminen tuntui olevan hitaampaa, kun nuoremmilla äideillä. Mitä tuli juteltua silloin parikymppisten kanssa.

Itse kolkuttelen jo 60 ovia, kun muksuni ovat aikuisia. Huh huh.

Itselleni ei ollut yli 40v äiteys mitenkään haastavaa ja jaksoin melkeimpä paremmin kuin vajaa 10v aiemmin. Tosin hormonitoiminta ei ollut siinä kohtaa yhtään vielä alkanut himmailla edes esivaihdevuosioireiden osalta.

Sama itselläkin edessä, 18v synttärit tosin on vähän ennen 60v.

Citrinella kirjoitti:

Itselleni ei ollut yli 40v äiteys mitenkään haastavaa ja jaksoin melkeimpä paremmin kuin vajaa 10v aiemmin. Tosin hormonitoiminta ei ollut siinä kohtaa yhtään vielä alkanut himmailla edes esivaihdevuosioireiden osalta.

Sama itselläkin edessä, 18v synttärit tosin on vähän ennen 60v.

Yksilöllistä varmaan juu. Minä olin jo tuolloin monisairas, se lienee vaikuttaa asiaan sekin.

G-LoveR kirjoitti:

Yksilöllistä varmaan juu. Minä olin jo tuolloin monisairas, se lienee vaikuttaa asiaan sekin.

Sairaudet vaikuttaa taatusti jaksamiseen.

Citrinella kirjoitti:

Sairaudet vaikuttaa taatusti jaksamiseen.

Juu aikalailla kaikkeen koko elämään ja jaksamiseen kyllä.

G-LoveR kirjoitti:

Olis kyllä rankkaa olla vauva arkea elävä äitee yli 50 v. Itselläni on olo, että sain omat lapseni kolmekymppisen loppusuoralla ja ihan viimesillä hetkillä saada ylipäänsä lapsia. Ja palautuminen tuntui olevan hitaampaa, kun nuoremmilla äideillä. Mitä tuli juteltua silloin parikymppisten kanssa.

Itse kolkuttelen jo 60 ovia, kun muksuni ovat aikuisia. Huh huh.

Täyty todeta samaa kuin Citrinella, että mulla ei ollut minkäänlaista terveys-, jaksamis-, eikä palautumisongelmaa 36- vuotiaana ensisynnyttäjänä. Ainoa ongelma oli sektio, mutta se olisi suurella todennäköisyydellä ollut edessä nuorempanakin samanlaisessa raskaudessa. Nopeammin mä olin siitä sektiosta tolpillani kuin yksikään niistä nuoremmista. Ja siis rehellisesti, mun jaksamiseni vauva-arjessa olisi ollut paljon heikompaa esim. 10 vuotta nuorempana.

Citrinella kirjoitti:

Kaikista synnyttäjistå yli 40v on 4.8%. Ensisynnyttäjistä on yli 40v 2.6% (lähde: lääkärilehti). Ei yli 40v ensisynnyttäjät yleisiä ole, ja osa heistä on äitejä hoitojen ansiosta.

Lapsien saaminen ylläpitää hormonitoimintaa, ja sarjan lapsia päälle on helpompi tulla raskaaksi vanhana kuin jos asia tulee ekaa kertaa mieleen 44v. Lestadiolaisäideillä viimeiset luomulapset 44v-49v ole tavattomia.

Tässä oli juttua muutamista julkkiksista 🙂
Monilla yli 40-vuotiailla ensisynnyttäjillä onkin varmaan takanaan hoitoja, mutta ei se silti raskautta sinänsä epänormaaliksi tee.
Mainitaan jutussa vielä yksi 54-vuotiaskin tilastoharvinaisuus.

Krista Kiurun, 47, raskaus nousi puheenaiheeksi: Myös nämä tunnetut naiset saivat lapsen reilusti yli 40-vuotiaina – seurauksena jopa kauhistelua https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008492000.html

Anonyymi00022 kirjoitti:

Täyty todeta samaa kuin Citrinella, että mulla ei ollut minkäänlaista terveys-, jaksamis-, eikä palautumisongelmaa 36- vuotiaana ensisynnyttäjänä. Ainoa ongelma oli sektio, mutta se olisi suurella todennäköisyydellä ollut edessä nuorempanakin samanlaisessa raskaudessa. Nopeammin mä olin siitä sektiosta tolpillani kuin yksikään niistä nuoremmista. Ja siis rehellisesti, mun jaksamiseni vauva-arjessa olisi ollut paljon heikompaa esim. 10 vuotta nuorempana.

Hyvä niin. Mulla taas tuli migreenit ajankohtaisiksi univajeen takia, sekä hormoonien takia. Fibromyalgia paheni ja plantaarifaskiitti vaivasi tosi hankalana, IBS oli rajuna. Sektiohaava taas ei vaivannu juuri mitenkään.

Pikkukipu verraten noihin muihin kipuihin silloin.

Tokan kanssa oli vähän helpompaa, 38 vuotiaana. Meni jo rutiinilla jotain. Ei tarvinu opetella.

Mut kun oli kipee, yksin piti selvitä arki 2 lapsen kanssa. Ei ollu aikaa huilia. Mies kävi töissä ja vapaat asui käytännössä rakennuksella, talorempan keskellä.

G-LoveR kirjoitti:

Hyvä niin. Mulla taas tuli migreenit ajankohtaisiksi univajeen takia, sekä hormoonien takia. Fibromyalgia paheni ja plantaarifaskiitti vaivasi tosi hankalana, IBS oli rajuna. Sektiohaava taas ei vaivannu juuri mitenkään.

Pikkukipu verraten noihin muihin kipuihin silloin.

Tokan kanssa oli vähän helpompaa, 38 vuotiaana. Meni jo rutiinilla jotain. Ei tarvinu opetella.

Mut kun oli kipee, yksin piti selvitä arki 2 lapsen kanssa. Ei ollu aikaa huilia. Mies kävi töissä ja vapaat asui käytännössä rakennuksella, talorempan keskellä.

Meni vielä oikea lonkka pysyvästi tokan raskauden loppusuoralla. Nyt se on sellanen löysä mikä sattuu kun muljahtelee maljassaan.

G-LoveR kirjoitti:

Meni vielä oikea lonkka pysyvästi tokan raskauden loppusuoralla. Nyt se on sellanen löysä mikä sattuu kun muljahtelee maljassaan.

Kyllä mä joskus mietin, että olis se mies ollut kiva kotona silloin, kun on vastasyntynyt ja vauhdikas 2-vuotias ja itte yrjöää migreenissä vessassa pönttöön nojaillen.

Kun yrjööminen loppuu, paskatti. Ibs on sellanen, että reagoi migreeniinkin.

Mutta silti muistelen niitä aikoja lasten ja arjen kannalta helppoina. Mun sairaudet on aina ollu riesa ja tulee aina olemaan. Pitää nähdä hyvät asiat niitten ohi ja yli. 🙂

G-LoveR kirjoitti:

Kyllä mä joskus mietin, että olis se mies ollut kiva kotona silloin, kun on vastasyntynyt ja vauhdikas 2-vuotias ja itte yrjöää migreenissä vessassa pönttöön nojaillen.

Kun yrjööminen loppuu, paskatti. Ibs on sellanen, että reagoi migreeniinkin.

Mutta silti muistelen niitä aikoja lasten ja arjen kannalta helppoina. Mun sairaudet on aina ollu riesa ja tulee aina olemaan. Pitää nähdä hyvät asiat niitten ohi ja yli. 🙂

Tuo on niin tuttua, kun rakennusprojekti useinkin osuu samaan aikaan pikkulapsiarjen kanssa. Toinen nääntyy kotona lasten kanssa huonoilla unilla ja toinen haluaa päivätyönsä jälkeen vain rakentaa työmaan pian valmiiksi, että perheelle olisi sitten kiva koti, eikä (mies) siten ehdi eikä jaksa osallistua lasten- tai kodinhoitoon niin paljon kuin ehkä haluaisi.

Se on tosi vaikea yhtälö, kun jälkikäteen katsoen lapsetkin ovat niin tosi lyhyen aikaa pieniä, vaikka silloin se ehkä tuntui ikuisuudelta.

Xena-183 kirjoitti:

Tuo on niin tuttua, kun rakennusprojekti useinkin osuu samaan aikaan pikkulapsiarjen kanssa. Toinen nääntyy kotona lasten kanssa huonoilla unilla ja toinen haluaa päivätyönsä jälkeen vain rakentaa työmaan pian valmiiksi, että perheelle olisi sitten kiva koti, eikä (mies) siten ehdi eikä jaksa osallistua lasten- tai kodinhoitoon niin paljon kuin ehkä haluaisi.

Se on tosi vaikea yhtälö, kun jälkikäteen katsoen lapsetkin ovat niin tosi lyhyen aikaa pieniä, vaikka silloin se ehkä tuntui ikuisuudelta.

Niin se usein menee. Meilläkin oli tarkoitus muuttaa ja muutettiinkin tähän heti, kun edellinen asukas pääsi alta pois. Ja esikoinen oli pari kuukautinen vauva. Mutta sisäilmanongelmat ajoi tutkimaan ongelmaa ja muuttamaan takas mun myynnissä olevaan osakekämppään, 58 neliön pikkuluukkuun.

Sitten selvisi syyt sisäilman huonouteen ja alkoi yli 2 vuoden perusteellinen koko talon käsittävä remppa.

Meni toisin siis, kun oli suunniteltu alunperin.

Mutta selvittiin ja kyllä mä silti nautin siitä ajasta, kun muksut oli pieniä. Ei mun sairastelu siitä iloa pois tyystin vienyt, mutta olin kyllä todella väsynyt, äärirajoilla ja ylikin.

G-LoveR kirjoitti:

Niin se usein menee. Meilläkin oli tarkoitus muuttaa ja muutettiinkin tähän heti, kun edellinen asukas pääsi alta pois. Ja esikoinen oli pari kuukautinen vauva. Mutta sisäilmanongelmat ajoi tutkimaan ongelmaa ja muuttamaan takas mun myynnissä olevaan osakekämppään, 58 neliön pikkuluukkuun.

Sitten selvisi syyt sisäilman huonouteen ja alkoi yli 2 vuoden perusteellinen koko talon käsittävä remppa.

Meni toisin siis, kun oli suunniteltu alunperin.

Mutta selvittiin ja kyllä mä silti nautin siitä ajasta, kun muksut oli pieniä. Ei mun sairastelu siitä iloa pois tyystin vienyt, mutta olin kyllä todella väsynyt, äärirajoilla ja ylikin.

Meillä molemmilla oli omat asuntolainat ja minä äippälomalla. Stressasin sikana sitäkin miten talous kestää. Kaikki tietää ettei vanhempainrahat suuria ole, mutta sai niillä lainan lyhennettyä. Sähkölaskun ja vastikkeen maksettua. Ja onneksi mulla oli kertynyt rahaa säästöönkin palkkatöistä ennen äitiyslomia.

Muuten olis oltu kusessa. Mutta jännitin, että miksikä kulut kasvaa ja jääkö se osake myymättä. Onneksi meni sitten kaupaksi ja muutettiin vuokralle siihen lähelle rivari kolmioon. Asuttiin kesä sen jälkeen mummolassakin kunnes päästiin tähän taloon muuttamaan. 😄

G-LoveR kirjoitti:

Niin se usein menee. Meilläkin oli tarkoitus muuttaa ja muutettiinkin tähän heti, kun edellinen asukas pääsi alta pois. Ja esikoinen oli pari kuukautinen vauva. Mutta sisäilmanongelmat ajoi tutkimaan ongelmaa ja muuttamaan takas mun myynnissä olevaan osakekämppään, 58 neliön pikkuluukkuun.

Sitten selvisi syyt sisäilman huonouteen ja alkoi yli 2 vuoden perusteellinen koko talon käsittävä remppa.

Meni toisin siis, kun oli suunniteltu alunperin.

Mutta selvittiin ja kyllä mä silti nautin siitä ajasta, kun muksut oli pieniä. Ei mun sairastelu siitä iloa pois tyystin vienyt, mutta olin kyllä todella väsynyt, äärirajoilla ja ylikin.

Meillä alkoi taloprojekti kun esikoinen oli vuoden vanha ja kuopus syntyi sitten keskelle työmaata. - Minulla oli myös omat haastavat työkuviot heti äitiysloman jälkeen ja molemmat lapset korvatulehduskierteessä.
- Väsymys oli välillä ihan kuolettavaa ja paljon onkin sellaista, mitä en niistä ajoista edes muista, vaikka yritän.
Siitäkin selvittiin, kun oli onneksi hyvät tukiverkot❣️

G-LoveR kirjoitti:

Meillä molemmilla oli omat asuntolainat ja minä äippälomalla. Stressasin sikana sitäkin miten talous kestää. Kaikki tietää ettei vanhempainrahat suuria ole, mutta sai niillä lainan lyhennettyä. Sähkölaskun ja vastikkeen maksettua. Ja onneksi mulla oli kertynyt rahaa säästöönkin palkkatöistä ennen äitiyslomia.

Muuten olis oltu kusessa. Mutta jännitin, että miksikä kulut kasvaa ja jääkö se osake myymättä. Onneksi meni sitten kaupaksi ja muutettiin vuokralle siihen lähelle rivari kolmioon. Asuttiin kesä sen jälkeen mummolassakin kunnes päästiin tähän taloon muuttamaan. 😄

Meillä oli nuorempana yhdessä rakennettu talo sadan kilometrin päässä paikasta, missä oli molempien työpaikka. - Kyllä mekin sitten esikoisen kanssa muutettiin vuokralle lähemmäs uutta taloa, että pystyttiin sentään elämään jonkinlaista perhe-elämääkin kaiken työmaan keskellä.
Voi voi. Kaikenlaisia aikoja 😅

Xena-183 kirjoitti:

Meillä alkoi taloprojekti kun esikoinen oli vuoden vanha ja kuopus syntyi sitten keskelle työmaata. - Minulla oli myös omat haastavat työkuviot heti äitiysloman jälkeen ja molemmat lapset korvatulehduskierteessä.
- Väsymys oli välillä ihan kuolettavaa ja paljon onkin sellaista, mitä en niistä ajoista edes muista, vaikka yritän.
Siitäkin selvittiin, kun oli onneksi hyvät tukiverkot❣️

Auts, on siinä ollut räknäämistä miten kaiken jäsentelee ja hoitaa. En kanssa muista ihan kaikkea niiltä ajoilta, onneksi olen ollut ahkera valokuvaaja ja videokuvaaja ja lapsista on valtavasti katseltavaa. Eilen katseltiin ja perjantaina monet videot ja kuvat ja naurettiin hassutuksille.

Päällimmäiseksi jäi tunne, että olen saanut maailman ihanimmat lapset. 💖💖

Xena-183 kirjoitti:

Meillä oli nuorempana yhdessä rakennettu talo sadan kilometrin päässä paikasta, missä oli molempien työpaikka. - Kyllä mekin sitten esikoisen kanssa muutettiin vuokralle lähemmäs uutta taloa, että pystyttiin sentään elämään jonkinlaista perhe-elämääkin kaiken työmaan keskellä.
Voi voi. Kaikenlaisia aikoja 😅

On ne ollu teilläkin melkoista shouvvia. 😅

Jotenkin jälkeenpäin ne on kuitenkin muistoja ja niistäkin selvittii. ☺️

G-LoveR kirjoitti:

Auts, on siinä ollut räknäämistä miten kaiken jäsentelee ja hoitaa. En kanssa muista ihan kaikkea niiltä ajoilta, onneksi olen ollut ahkera valokuvaaja ja videokuvaaja ja lapsista on valtavasti katseltavaa. Eilen katseltiin ja perjantaina monet videot ja kuvat ja naurettiin hassutuksille.

Päällimmäiseksi jäi tunne, että olen saanut maailman ihanimmat lapset. 💖💖

Totta. Valokuvat ja videot ovat onneksi muistona. 🙂 Minun lapseni ovat myös parasta, mitä elämässäni olen saanut ❤️🩵

G-LoveR kirjoitti:

On ne ollu teilläkin melkoista shouvvia. 😅

Jotenkin jälkeenpäin ne on kuitenkin muistoja ja niistäkin selvittii. ☺️

Juu, nyt sille ajalle voi melkein jo nauraa ja ajatella, että jumankauta, tää akka tosiaan selviää mistä vaan 💪😄

Xena-183 kirjoitti:

Totta. Valokuvat ja videot ovat onneksi muistona. 🙂 Minun lapseni ovat myös parasta, mitä elämässäni olen saanut ❤️🩵

Ne kuvat ja videot on aarteita. 😊❣️

Ihan varmasti on parasta. 🤗

Xena-183 kirjoitti:

Juu, nyt sille ajalle voi melkein jo nauraa ja ajatella, että jumankauta, tää akka tosiaan selviää mistä vaan 💪😄

Hehhee, just näin! Kasvattavaa aikaa monin tavoin. 😜👍

Anonyymi00022 kirjoitti:

Täyty todeta samaa kuin Citrinella, että mulla ei ollut minkäänlaista terveys-, jaksamis-, eikä palautumisongelmaa 36- vuotiaana ensisynnyttäjänä. Ainoa ongelma oli sektio, mutta se olisi suurella todennäköisyydellä ollut edessä nuorempanakin samanlaisessa raskaudessa. Nopeammin mä olin siitä sektiosta tolpillani kuin yksikään niistä nuoremmista. Ja siis rehellisesti, mun jaksamiseni vauva-arjessa olisi ollut paljon heikompaa esim. 10 vuotta nuorempana.

Ensisynnyttäjän keski-ikä taitaa olla jo yli 30v tai ainakin lähelle. Itse sain ensimmäisen 32v eli en silloinkaan ollut poikkeuksellisen nuori, ja toinen lapsi 1.7v myöhemmin oli sektio. Puhuin itseni ulos sairaalasta 1.5 vrk leikkauksesta, vaikka vatsa repesi 5cm kun vauvaa vedettiin ulos, ja samaan aikaan leikattu viereisen sängyn mamma ei vielä nostettu edes istuma-asentoon vielä. Viimeinen oli myös leikkaus ja olin tosi kipeä ja jouduin olemaan sairaalassa 5-6 vrk. Johtui tosin muusta kuin iästä, leikkaus ei mennyt ihan normisti.

Jaksamiseen vaikuttaa omasta mielestäni eniten elämän tilanne, onko miehestä ja läheisistä apua. Onko ennen raskautta levännyt vai ollut vuosia kiireessä ja hulinassa, mitkä omat ja puolison voimavarat on. Miten hyvin raskauteen on henkisesti varautunut. Mikä on taloudellinen tilanne (onko lisähuolta) ja minkälainen vauvan persoona on omaan persoonaan nähden (miten vuorovaikutus onnistuu) ja miten tottonut äiti on siirtämään omia tarpeitaan (onnistuuko ilman, että tuntuu pahalla vai kokeeko äiti sen pikkujutuksi).

Itse koen, että ikä ei ole noista asioista suinkaan se määräävin.

Xena-183 kirjoitti:

Tässä oli juttua muutamista julkkiksista 🙂
Monilla yli 40-vuotiailla ensisynnyttäjillä onkin varmaan takanaan hoitoja, mutta ei se silti raskautta sinänsä epänormaaliksi tee.
Mainitaan jutussa vielä yksi 54-vuotiaskin tilastoharvinaisuus.

Krista Kiurun, 47, raskaus nousi puheenaiheeksi: Myös nämä tunnetut naiset saivat lapsen reilusti yli 40-vuotiaina – seurauksena jopa kauhistelua https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008492000.html

Tuossa jutussa taidettiin mainita 4 kymmenen vuotta yrittänyttä paria. Huh! Raskas tie on ollut kuljettavaksi!

Itsekin tunnen useamman. yli 40v ensisynnnyttäjiä, itse sain yli 40v lapsen, seksistä 5-6pv ennen ovulaatiota (nuoremmillakin 1-2% mahdollisuus)… ja noita 1-2% lapsia on kaksi, toinen tosin n. 9v aiemmin. 😆 Pitäisi vissiin alkaa lotota, noilla todennäköisyyksillä. 🤣 Hormonitoiminnan hiipuminen on hyvin yksilöllistä. Isolla osalla hormonit alkaa vähitellen mennä esivaihdevuosiin 35-40v, osalla vasta reilu 10v myöhemmin. Yli 40v synnytyäjiä olisi luultavasti enemmän, jos naisilla ei siinä iässä lapsilulu jo täynnä. Silti isolle osalle lapsien saanti ei enää onnistu ilman rajuja hormonihoitoja ja ilman luovutettuja munasoluja.

Hoidoilla saadaan toki tehtyä mitä vaan, jos rahaa toistuviin yrityksiin riittää. IS oli juttu, jossa maailman vanhin äiti oli 74v. 😳

Citrinella kirjoitti:

Tuossa jutussa taidettiin mainita 4 kymmenen vuotta yrittänyttä paria. Huh! Raskas tie on ollut kuljettavaksi!

Itsekin tunnen useamman. yli 40v ensisynnnyttäjiä, itse sain yli 40v lapsen, seksistä 5-6pv ennen ovulaatiota (nuoremmillakin 1-2% mahdollisuus)… ja noita 1-2% lapsia on kaksi, toinen tosin n. 9v aiemmin. 😆 Pitäisi vissiin alkaa lotota, noilla todennäköisyyksillä. 🤣 Hormonitoiminnan hiipuminen on hyvin yksilöllistä. Isolla osalla hormonit alkaa vähitellen mennä esivaihdevuosiin 35-40v, osalla vasta reilu 10v myöhemmin. Yli 40v synnytyäjiä olisi luultavasti enemmän, jos naisilla ei siinä iässä lapsilulu jo täynnä. Silti isolle osalle lapsien saanti ei enää onnistu ilman rajuja hormonihoitoja ja ilman luovutettuja munasoluja.

Hoidoilla saadaan toki tehtyä mitä vaan, jos rahaa toistuviin yrityksiin riittää. IS oli juttu, jossa maailman vanhin äiti oli 74v. 😳

On se kyllä raskas paikka, kun nainen ei tule raskaaksi yrityksistä tai hoidoista huolimatta. Sillain osaa kyllä olla onnellinen, kun itsellä raskaaksi tuleminen tapahtui aina silloin kun halusimme, ilman odotteluja.

- No, ei varmaan voi välttää myös perinteistä synnytyskeskustelua tässä kohtaa 😁
Minun esikoiseni synnytys kesti 4 tuntia polttojen alkamisesta. Toinen synnytys vei 2 tuntia... TAYSin kätilö totesikin sitten, että jos yritämme kolmatta lasta kovin nopeasti perään, niin kannattaa ottaa aavistuslähtö synnytykseen 😅
No, siinä kuitenkin totesin lapsilukumme olevan täynnä, mikä oli oikein hyvä ratkaisu.

Xena-183 kirjoitti:

On se kyllä raskas paikka, kun nainen ei tule raskaaksi yrityksistä tai hoidoista huolimatta. Sillain osaa kyllä olla onnellinen, kun itsellä raskaaksi tuleminen tapahtui aina silloin kun halusimme, ilman odotteluja.

- No, ei varmaan voi välttää myös perinteistä synnytyskeskustelua tässä kohtaa 😁
Minun esikoiseni synnytys kesti 4 tuntia polttojen alkamisesta. Toinen synnytys vei 2 tuntia... TAYSin kätilö totesikin sitten, että jos yritämme kolmatta lasta kovin nopeasti perään, niin kannattaa ottaa aavistuslähtö synnytykseen 😅
No, siinä kuitenkin totesin lapsilukumme olevan täynnä, mikä oli oikein hyvä ratkaisu.

No huh… oletpa sinä ollut vauhdikas. Itsellä eka synnytys, kesti vuorokauden ja silti kohdunkaula ei koskaan laskeutunut, vaikka sain hevoskuurin oksitosiinia. Loppujen lopuksi vetivät silti lapsen ulos imukupilla ja 6 hlö armeijalla ihmisiä (ja olin ollut siinä kohta 2h ilman kipulääkkeitä, eivät enää antaneet etten revi itseäni rikki ponnistaessa). Lapsi oli keskonen ja pää pienempi kuin oma nyrkki, mutta silti pää venyi soikioksi synnytyksessä. Kiireellinen hätäsektio oli alle minuutin päässä, anestesia lääkäri jo odotti, koska lapsi oli jo hapen saannin kanssa kovilla ja sydän äänet meni ylös-alas. Ei siis kovin helppoa… Kivun takia muisti on mennyt viimeisen 2h osalta kokonaan, luonto on armollinen. Minulle oli varattu kuvaus synnytystila-arvioon, mutta aika oli pari päivää sen jälkeen kun lapsi syntyi…

Toisen kanssa arviota ei suostuttu tekemään, koska eka tuli alakautta…. Ja taas sama juttu, kohdunkaula on auki, muttei laskeudu eikä yli 4kg vauvaa, jonka pää oli iso, voi vetää yli 10cm matkaa ulos väkisin. Lääkäri haki ultran, ja tarkisti tilanteen, konsultoi senioria ja ilmoitti, että joko vauva leikataan tai sitten se jää sisään, tässä ei nyt ole muita vaihtoehtoja. 🤣 Tällä kertaa lääkkeiden ansiosta, synnytys oli helppo kokonaisuutena. Vain lapsen isä oli haastava (sh uhkasi heittää tuon kaksi kertaa ulos, kun ei käyttäytynyt), mutta vain suljin kaiken sen ulos ja keskityin itse asiaan. Kolmas oli jo suunniteltu sektio.

Citrinella kirjoitti:

No huh… oletpa sinä ollut vauhdikas. Itsellä eka synnytys, kesti vuorokauden ja silti kohdunkaula ei koskaan laskeutunut, vaikka sain hevoskuurin oksitosiinia. Loppujen lopuksi vetivät silti lapsen ulos imukupilla ja 6 hlö armeijalla ihmisiä (ja olin ollut siinä kohta 2h ilman kipulääkkeitä, eivät enää antaneet etten revi itseäni rikki ponnistaessa). Lapsi oli keskonen ja pää pienempi kuin oma nyrkki, mutta silti pää venyi soikioksi synnytyksessä. Kiireellinen hätäsektio oli alle minuutin päässä, anestesia lääkäri jo odotti, koska lapsi oli jo hapen saannin kanssa kovilla ja sydän äänet meni ylös-alas. Ei siis kovin helppoa… Kivun takia muisti on mennyt viimeisen 2h osalta kokonaan, luonto on armollinen. Minulle oli varattu kuvaus synnytystila-arvioon, mutta aika oli pari päivää sen jälkeen kun lapsi syntyi…

Toisen kanssa arviota ei suostuttu tekemään, koska eka tuli alakautta…. Ja taas sama juttu, kohdunkaula on auki, muttei laskeudu eikä yli 4kg vauvaa, jonka pää oli iso, voi vetää yli 10cm matkaa ulos väkisin. Lääkäri haki ultran, ja tarkisti tilanteen, konsultoi senioria ja ilmoitti, että joko vauva leikataan tai sitten se jää sisään, tässä ei nyt ole muita vaihtoehtoja. 🤣 Tällä kertaa lääkkeiden ansiosta, synnytys oli helppo kokonaisuutena. Vain lapsen isä oli haastava (sh uhkasi heittää tuon kaksi kertaa ulos, kun ei käyttäytynyt), mutta vain suljin kaiken sen ulos ja keskityin itse asiaan. Kolmas oli jo suunniteltu sektio.

Tiedän olleeni onnekas myös tuossa suhteessa. - Yksi läheinen ystäväni synnytti esikoisensa kolme viikkoa ennen minua ja hän kärsi suuresta verenhukasta ja häneen ommeltiin 40 tikkiä.
Siinä sitten odottelin omaa ensisynnytystäni ja mietin kuinka tässä ämmän käy.. - Hyvin siis kävi 🙂 Kummallakin kerralla vain muutama tikki, joku 5-6 👍

Esikoisen syntyessä lapsen isä sai olla vain yläpäässä pitämässä kädestä 😬 mutta toisella kertaa hänet kutsuttiin alapäähän ottamaan poikaansa vastaan.. - Ehkäpä se onkin syy, miksi meillä ei edes yritetty enää kolmatta lasta 😂 Mahtaa se olla aika raju näky..

Molemmat lapseni syntyivät noin viikkoa ennen laskettua aikaa ja olivat oikein sopivan kokoisia, noin 51cm ja 3,5kg👍

Xena-183 kirjoitti:

Tiedän olleeni onnekas myös tuossa suhteessa. - Yksi läheinen ystäväni synnytti esikoisensa kolme viikkoa ennen minua ja hän kärsi suuresta verenhukasta ja häneen ommeltiin 40 tikkiä.
Siinä sitten odottelin omaa ensisynnytystäni ja mietin kuinka tässä ämmän käy.. - Hyvin siis kävi 🙂 Kummallakin kerralla vain muutama tikki, joku 5-6 👍

Esikoisen syntyessä lapsen isä sai olla vain yläpäässä pitämässä kädestä 😬 mutta toisella kertaa hänet kutsuttiin alapäähän ottamaan poikaansa vastaan.. - Ehkäpä se onkin syy, miksi meillä ei edes yritetty enää kolmatta lasta 😂 Mahtaa se olla aika raju näky..

Molemmat lapseni syntyivät noin viikkoa ennen laskettua aikaa ja olivat oikein sopivan kokoisia, noin 51cm ja 3,5kg👍

Minulla on kolme lasta, kilon välein. 😁 Ja vaikka tarninani kuulostaa hurjalta, tikkejä on vain yksi ensimmäisestä lapsesta. Vatsaan sitten niitä tuli oikein kunnolla, kun vetivät keskimmäisen ulos. Vatsani oli kivi kova supistusten takia, kahden ekan kanssa, ja ekan sekä neuvola että synnäri th arvioi käsipelillä tunnustelemalla kilon isommaksi ja keskimmäisen kilon pienemmäksi mikä oli totuus. Siksi vatsa repesi, kun kuvittelivat vauvaa vähän pienemmäksi. Lapsivettä oli enää 1dl jäljellä… rintalastan alimmat luut oli jo yli 3cm kääntyneet ulospäin, vatsalihakset oli kyljissä ja pyörtyilin kun lapsi painoi isoja valtimoita lantiossa. Ihme, että kroppa kesti noinkin hyvin! Ja onneksi kuitenkin kaikki meni paremmin kuin hyvin ja toivuin niin nopeasti, että kävivät ihmettelemässä minua kierroksilla… (opetussairaala).

Olen aina ollut nopeasti toipuva. Minulla on kädessäkin iso vakava10*5cm palovamma, jonka pitäisi olla ikuinen, kun meni ylipien kerrosten läpi, mutta 2v jälkeen ei enää pystynyt näkemään kumpi käsi se oli,

Mihin ihmeen sirkukseen?

Joo kuuskybäne on hyvä. Ei käy vahinkoo.

Ihme juttu että noista 40+ lapsen saaneista ukoista oli omia heiloja... Pari... Mutta joo, onneks en ite saanut muksua niitten kans sitten kuitenkaan vaikka oli ajatuksissa ym. , tiedän mitä isoa kipuilua niillä joka ikisellä on isyyteen ja parisuhteeseen liittynyt, silloin, tällöin

Anonyymi00019 kirjoitti:

Ihme juttu että noista 40+ lapsen saaneista ukoista oli omia heiloja... Pari... Mutta joo, onneks en ite saanut muksua niitten kans sitten kuitenkaan vaikka oli ajatuksissa ym. , tiedän mitä isoa kipuilua niillä joka ikisellä on isyyteen ja parisuhteeseen liittynyt, silloin, tällöin

40+ ikäisistä siis vaan kuka noista komistuksista kyläluudista tietää kuinka paljon niitä irl on 🤪 Jälkeen nelikympin isyys on näkemisieni mukaan jotenkin helpompi tunnustaa. Kai sillä saa sen normaalin miehen papukaijamerkin.