Keskustan äänestäminen

Anonyymi-ap

Ei kannata äänestää kepulaista. Ne taitavat olla kaikki ahneita ja epärehellisiä. Lukekaapa tästä pätkä lehtijuttua ennen äänestämistä:

Vuonna 1993 Solitrasta tuli Rautaruukin tytäryhtiö, kun Kuokkanen myi osuutensa valtionyhtiölle. Solitran toimitusjohtajaksi nostettiin Juha Sipilä, joka perusti Solifil-nimisen pöytälaatikkoyhtiön. Sipilä omisti Solifilistä kolme neljäsosaa, ja Sipilä halusi ostaa koko Solitran.

"Valtionyhtiö Rautaruukki myikin Sipilän holdingyhtiölle enemmistöomistuksensa Solitra Oy:stä. Valtaosan rahoista kauppaan – yli 30 miljoonaa markkaa – Sipilälle lainasi erikoisesti Rautaruukki itse. Vakuutena olivat vain kyseiset osakkeet, kauppahinta oli kokonaisuudessaan 50 miljoonaa.

Vain reilua vuotta myöhemmin Sipilä myi osuutensa nelinkertaisella hinnalla amerikkalaiselle ADC Telecommunicationsille. Kauppahinta oli nyt lähes 200 miljoonaa markkaa.

”Rautaruukin toiminta vaikuttaa erikoiselta. Järjestelyssä Rautaruukki ei pienentänyt riskiään mutta varmisti, että kaupan onnistuessa yli odotusten Sipilä saisi pitää voitot.”

Rautaruukin hallituksen puheenjohtajana toimi tuolloin keskustan Paavo Väyrynen ja kauppa- ja teollisuusministerinä puolueveli Seppo Kääriäinen."

Eikö nämä sutkit kuuluisi jonnekin muualle kuin eduskuntaan.

7

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuuluis ne mutta ei niitä voi panna sinne. Muut vangit oppisivat niiltä epärehellisyyttä ja niistäkin tulisi kepuleita. Sitten kepuleita olis liikaa ja koko maa menis pilalle.

    • Anonyymi

      Huvittavia nämä ihmiset. Kuvittelevat, että vaalipuheet johtavat todellisiin tekoihin. Totuus on kuitenkin se, että kun päästään hallitukseen, lopputuloksena on kaikkien hallituspuolueiden osalta vesittyneitä kompromisseja. No, ihmiset ovat suurelta osin hyväuskoisia höppänöitä.

      • Anonyymi

        Vaalipuhe on valheen synonyymi. Kyllä sen kaikki tietävät, mutta tuon lehtijutun kepulit ovat siitä huolimatta liian epärehellisiä eduskuntaan. Jalasmökkimieskin on valehdellut kansalle 50 vuotta ja silti pösilöt äänestävät sitä.


    • Anonyymi

      Kepuun voit aina luottaa!

      • Anonyymi

        Kumpaan puoleen takkia?


      • Anonyymi

        ”Kepuun voit aina luottaa!”…. missä asiassa ja kumpaan puoleen takista🤣🤣🤣


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2520
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1469
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      883
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe