Miksi Lappi, Kainuu ja Itä-Suomi äänestävät kustapuoluetta, vaikka ei ole kanaloita, sikaloita ja vähän lehmä-sonnitiloja? Maatalous on Etelä-Länsi-Keski-Suomessa. Metsätilatkin alkavat olla kaupunkilaisten omistuksessa, kuntakeskus asukkailla, vähän metsätilalliset asuvat paikan päällä. Kainuussa ja Lapissa paljon valtionmaiden metsiä, joiden metsien hakkuista päättää valtion metsähallitus. Kustapuolue tukee vain sikaloita, kanaloita, sonni-lehmätiloja, vähän myös rehupeltoja. Kustapuolue antaa metsätaloustuet metsiin ja metsäteihin.
Kustapuolue
Anonyymi-ap
3082
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kustapuolueelle kuuluvat myös perunat, viljat ja kasvikset. 2,1 miljardia ovat maataloustuet. Ylituotantoa maataloudessa. Maidontuotanto kasvaa joka vuosi, josta erotellaan rasvat voiksi. Litra lehmänmaitoa tuottaa 200 grammaa rasvaa voiksi, ennen kuin on edes punaista maitopurkkia. Maataloustukien lisäksi pitää maksaa vielä kaupan kautta leivästä paljon, josta verot valtiolle ja siivu maanviljelijälle lisää tulona. Maataloustuella ostettaisiin ulkomailta paljon halpaa jauhoa, viljaa, perunoita, sianlihaa, maitoa ym.
Kustapuoluelainen ja sitä äänestänyt porvari, pohatta ym.
Porvarilla on yleensä 3 traktoria, vähintään kaksi.
Perunantuottajalta tulee pellolla keväällä siemensyöksyjä vakoon.
MUU puolue!
Apila kasvaa mullassa pellolla.
Maatilat ovat hävinneet, kustapuolueen kannatus pienenee.
Sikoja?
Maajussit ikänsä ministereinä.
Massey-Ferguson
Toivottavasti kustapuolueesta ei tule ministereitä.
Jyväjemmarit
Enpä äänestänyt.
koff
Kotiin päin!
Näin se on.
Kustaministerit nähty aikoja sitten.
Suoraan sikalasta melkein ministereiksi?
Äänestä Keskustaa tai olet ihan pälli
Äänestin viisaampaa puoluetta.
Ei nouse. Alamäessä.
En äänestä kusitilallisten puoluetta.
Ei kustapuolueesta ministereitä enää, turvenuijia.
Talonpojat osaavat.
Ei kannata äänestää.
Äänestin jo.
Kustapuolue, lämmin lehmän uloste.
Vasemmistoliittokin parempi puolue.
Kepu pissii joka paikassa.
Tyhmiä kuin talonpojan vasemman jalan saappaat.