Nyt kun äänestetään Lapin Kansan edustajista niin kannattaa muistaa äänestää rehellisiä puolueita otetaanpa vaikka suomen Keskusta ensin oli tämä Katri Kulmunin tapaus jossa valtionrahat ja omat menivät sekaisin sitten oli Rovaniemen tapaus ja kaiken huipuksi nämä Kittilän virka rikokset joista tuli tuomio ja kaikissa oli kyse muitten rahoista eli kunnan tai valtion rahoista se on niin helppo muitten rahoilla toimia.
Eduskunta vaalit 2023
Anonyymi-ap
15466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ylitornion lintutornijutussa on myös pöllitty kunnan rahoja ja osa kunnan poliittisista päättäjistä yrittää salata asian.
anthakkaa iänenne Paavolle, ainoa jolla on puhthaat jauhot pusheissaan
Mieti vähän mitä kirjoitat ja ennen kuin innostutte aivan älyttömästi Jalasmökki-Paavoa äänestämään niin lukekaapa tästä lehtijutun pätkästä miten Paavo avusti Juha Sipilää rikastumaan Suomen valtion kustannuksella. Vankila se olisi Paavolle oikeampi paikka kuin eduskunta.
Vuonna 1993 Solitrasta tuli Rautaruukin tytäryhtiö, kun Kuokkanen myi osuutensa valtionyhtiölle. Solitran toimitusjohtajaksi nostettiin Juha Sipilä, joka perusti Solifil-nimisen pöytälaatikkoyhtiön. Sipilä omisti Solifilistä kolme neljäsosaa, ja Sipilä halusi ostaa koko Solitran.
Valtionyhtiö Rautaruukki myikin Sipilän holdingyhtiölle enemmistöomistuksensa Solitra Oy:stä. Valtaosan rahoista kauppaan – yli 30 miljoonaa markkaa – Sipilälle lainasi erikoisesti Rautaruukki itse. Vakuutena olivat vain kyseiset osakkeet, kauppahinta oli kokonaisuudessaan 50 miljoonaa.
Vain reilua vuotta myöhemmin Sipilä myi osuutensa nelinkertaisella hinnalla amerikkalaiselle ADC Telecommunicationsille. Kauppahinta oli nyt lähes 200 miljoonaa markkaa.
”Rautaruukin toiminta vaikuttaa erikoiselta. Järjestelyssä Rautaruukki ei pienentänyt riskiään mutta varmisti, että kaupan onnistuessa yli odotusten Sipilä saisi pitää voitot.”
Rautaruukin hallituksen puheenjohtajana toimi tuolloin keskustan Paavo Väyrynen ja kauppa- ja teollisuusministerinä puolueveli Seppo Kääriäinen.
ei se ihan noin mennyt, ja miksei rikastua saa ei kai se tee ihmisestä huonoa.itsekin rikastuin jonkun mielestä arveluttavin keinoin mutta nää on näitä demarien valitusvirsiä.
Kyllä se vain taisi mennä juuri niin. Siitä oli aikanaan juttu Seuran lisäksi monessa muussakin lehdessä ja taisipa siitä joku kirjoittaa kirjankin. Jos lehdissä olisi ollut paikkaansa pitämätöntä tietoa niin siitä olisi varmasti käräjöity isosti.
Tässäpä se Seuran artikkeli. Kepulaista kähmintää ja epärehellisyyttä. Lukekaa tästä:
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/
seura vanha demari median puolestapuhuja.
Totta se juttu kuitenkin silti varmaan on. Muuten siitä olisi noussut pirunmoinen meteli.
Mutta Kulmuni vastasi teoistaan ja se hatunoston paikka! Rehellisyys kunniaan. Aitoja teoista vastaavia politikoita tarvitsemme.
Todellakin. Hän oli tiukassa pakkoraossa kesällä 2020 ja aikuisen, itsenäisen naisen tavalla mietti oman suhteensa valtiovarainministerin tehtävään ja suhteensa kollegoihinsa ja teki ne itsenäiset päätökset joita ketjun aloittaja ei pysty mustamaalaamaan tai maalittamaan.
Kittilä gate elää vielä omaa nettipyoritysta näillä Lapin palstoilla.
Niinhän se taisi olla että Kittilään yritettiin liittää mätisäkkiä /huumeita, siihen taisi pyörittely lopahtaa ennen pääsiäistaukoa.
Rehellistä kepulia ei ole olemassakaan.
Mikä tuon Kurulan poliittinen kanta on? Täällä on tarjottu kommarista kokkoomukseen, minä en tunne hänen taustaansa kun mieleen aina kopsahtaa sutki Kurula, minkä apiteetin luin täältä joku kuukausi sitten.
Se vaihtelee tarpeen mukaan niin kuin muillakin sutkeilla.
Mitä jos perustetaan LAPIN PUOLUE RP., joka on vain Lapissa ja täällä toimii LAPIN IHMISTEN ASIALLA?
Kaikki ajas kuitenkin vain omaa etuansa.