Muita samanlaisia?

Viihdyn yksin ja tarvitsen yksinoloa ja hiljaisuutta, sillä työni on älyttömän sosiaalinen. Akkuja täytyy ladata, mutta sanon silti olevani sosiaalinen, sillä tykkään olla ihmisten kanssa ja oikeastaan hyvin voidakseni tarviin myös muita ihmisiä ja kyllä uskallan sanoa sen ääneen, silläkin uhalla, että joku vääntää tästä taas ties mitä.

Olen aina ollut sosiaalinen introvertti. Lapsena ja nuorena luin paljon. Minulla oli kavereita, joiden kanssa leikittiin ja myöhemmin käytiin viihteellä, mutta halusin sen vastapainona olla yksin ja lukea.

Nyt aikuisena olen joutunut olemaan toisten edessä, toisten joukossa, mutta siinä on paljon opeteltua. Olen poisoppinut esiintymisjännityksestä, pystyn hetkeksi siirtämään huonon itsetuntoni taka-alalle, mutta nautin kyllä myös vastapainoksi etätyöpäivistä. Teen niitä niin paljon kun vain voin.

Elämäntilanteeni muutos on vain korostanut sitä, että tunnen joskus olevani yksinäinen myös joukossa. Luulen, että sellainen olen sisimmältäni aina ollutkin.

Vanhemmiten on varmaan vähän helpompi antaa itsensä olla juuri sellainen kuin on, eikä yritä elää sen mukaan, kuinka ehkä muut haluaisivat sinun olevan. Tai kuinka oletat toisten haluavan.

Noo olen ollut sosiaalisempi nuorempana, mutten silloinkaan sosiaalinen kuin oikeastaan työn takia. Omalla ajallani olen ollut aina aika vetäytyvä omiin oloihini.

Rasitun ihmisten hössötyksistä ja äänekkyydestä, jatkuvasta kälkättämisestä. Siitä että pitää ottaa aistiärsykkeitä vastaan, enkä saa niitä sammumaan kuin omassa rauhassani. Loitolla ihmisistä.

Edessä on vielä ainakin 10 vuoden henkinen vankila, josta ei edes halua vapautua.
Vankilassa tulee käyttäytyä sääntöjen edellyttämällä tavalla, välttää tilanteita, joissa vapauteen vievä portti olisi jätetty houkuttelevasti raoilleen.

https://www.youtube.com/watch?v=3b74PTOh_5s

AV

Olen sosiaalinen introvertti, tarkemmin ambivertti. Pidän ihmisten seurasta, mutta tarvitsen myös yksinoloa. Etenkin näin vanhempana yksinoleskelun tarve on lisääntynyt, mutta suurimmillaan se oli nuorena.

Ekstrovertti voi periaatteessa muuttua introvertimpaan suuntaan, mutta silloin taitaa olla kyse ambiverttiydestä alunperinkin.

Pystyn olemaan sosiaalinen, mutta väsyn samalla. Sosiaalinen introvertti ja kaipaan akun latausta ja rauhaa vastapainoksi. Tämä rauhan etsiminen on ehkä jonkun verran korostunut ajan mittaan. Suurin muutos on tapahtunut ajattelussa, nuorempana arvosti jossain määrin ihmisiä ja tapakäyttäytymistä yms. vaan ei arvosta suurestikaan enää, oikeastaan yks hailee onko sitä läheistäkään suhdetta ja viitsiikö moista edes hakea tosissaan...tuumii vaan että nähty ja koettu -so what

Kyllä, mutta toivon, että seurustelen joskus.

voi ne olla nuorena kokemattomina ja eivät osaa mitää yksin tehdä
auttavat ja tekevät myös rikoksia jos arvelevat sen ilahduttavan kaveria

kaikki tupakkaa vetää ja sukurutsaisia

Olen sosiaalinen, silti viihdyn aivan mainiosti yksin ja tarvitsenkin suuresti yksinoloa. Itselläni meni 15 vuotta putkeen liian sosiaalisesti perheen parissa. Kotona en saanut olla kertaakaan yksin tuona aikana. Sen jälkeen olenkin nauttinut yksinolosta käsittämättömän paljon.

- Sheena

Viihdyn yksin liiankin hyvin. Viihdyn seurassakin, ei siinä mitään. Nykyisin vaan sosiaalisuutta tulee töissä riittävästi, niin ihan hirveästi ei ole hinkua nähdä ihmisiä vapaa-ajalla, arkisin ei todellakaan.

Toki ihmiset muuttuvat eri tavoin elämänsä aikana, kuka enemmän ja kuka vähemmän, niin isotkin heilahdukset yksittäisissä taipumuksissa ovat mahdollisia, vaikkakin harvinaisempia.

Olen vaihtelevasti kumpaakin. Usein olen sosiaalinen ja porukoissa viihtyjä, sekä toisaalta minulla on tarve vetäytyä omiin oloihini. Tarvitsen hengähdyshetken ja omaa tilaa. Se on jokin sisäänrakennettu mekanismi, jolla lataan akkuja ja päivitän jaksamistani.
En kuitenkaan voisi koko elämääni viettää erakkona, vaan kaipaan ystävien seuraa ja iloista yhdesäoloa. Kaivaudun ulos kolostani, kun taas tuntuu siltä. Minua ei saa hoputtaa!