Vain pettäjät vastatkaa

Ei mitenkään!

Itse en ole pettänyt, mutta oli pakko vastata. En millään tavalla puolustele pettäjiä, koska olen itsekkin petetty. Sen jälkeen, kun tämä tapahtui, olen miettinyt asioita paljon ja olen tullut siihen tulokseen, että jos ei ongelmia pystytä kohtaamaan niin on helppo helppo ratkaisu paeta ongelmia toisen petiin. Vaatii meinaan jonkin verran rohkeutta myöntään itselleen, että kaikki suhteessa ei olekkaan hyvin, ja jos siihen ei kynene niin sitten taas kaljaa tuoppiin ja vanha kunnon pakokeino esiin. Tarvittaisiin vaan enemmän rohkeutta ja luottamusta siihen toiseen niin homma alkais ehkä pelata. Itse kyllä lemppasin ukon heti pihalle, kun sain tietää. Ei riitä enää luottoo.

..riisuutuminenkin pettämistä? Entäs kolmannelle? Vai liittyikös tässä nyt mikään pettämiseen?

Joskus alkaa tylsistyttää netin keskustelupalstoilla roikkuminen ja haluaa jotain ihan muuta. Pettämistä se muuten tämä täällä olokin on silloin, jos täällä kulutettu aika on toiselta pois.

että minut sai riisuutumaan toisen miehen edessä se, että en saanut fyysistä enkä henkistä läheisyyttä avioliitossani. Olin aina ollut meidän avioliittomme "vetäjä", se joka on aloitteellinen tunteiden osoittamisessa ja hellyydessä, se joka juttelee ja kyselee, järjestää yhteistä tekemistä, matkoja ja menoja. Sitten sairastuin masennukseen enkä enää jaksanut. Seuraus oli, että kaikki läheisyys loppui liitossamme. Terapiassa ymmärsin, että en minä yksin ole vastuussa liittomme onnesta vaan minullakin on oikeus olla tasapuolisesti saavana osapuolena. Yritin saada asiasta keskustelua aikaan ilman tulosta. Jälkeenpäin minulle selvisi, että mieheni oli löytänyt sairastumiseni jälkeen lohduttajia, jotka ilmeisesti täyttivät sen paikan, jonka minä jätin.
Kun sitten riisuuduin toisen miehen edessä olin miettinyt asian niin, että teen jotain, mitä minun ei tietenkään pitäisi tehdä, mutta mistä tekemisestä pystyn kantamaan vastuun mieheni edessä ja myös aikuisten lasteni edessä. Syynä oli ihmisen perustarve läheisyyteen ja kuulluksi tulemiseen. Hain avioeroa kun mieheni pitkäaikainen sivusuhde paljastui, mieheni oli suuresti yllättynyt asiasta! Harkinta-ajan aikana mieheni ei kertaakaan sanonut, että yritetään vielä yhdessä. Ilmeisesti vanhan tottumuksen mukaan minä olin vetäjänä tässäkin asiassa. Vaikka minulla on edelleen uusi ystäväni olen kuitenkin pettynyt...olisin niin toivonut, että mieheni olisi edes vähän osoittanut rakkautta ja välittämistä minulle. Mutta tähän on tyytyminen...katson luottavaisesti tulevaisuuteen.

Rakkaus oli loppunut avomieheni kanssa ja pitkän aikaa (vuosia) oli ollut parisuhteessa kaikki pielessä mutta ei vaan tullut erotuksi. Uskallusta erota ei ollut. Pelotti yksin jääminen. No viimein vahingossa törmäsin tähän mieheen joka sai jalkani veteliksi pelkällä katseella... se oli menoa... Ja petin. Mutta siitä havahtuneena tulin siihen tulokseen että minun ei ole pakko tyytyä elämään suhteessa joka tekee kaikki onnettomaksi (varsinkin minut)ja lopulta uskalsin erota, ja nyt olen ihan onnellinen yksin.

Avioliittomme oli alunalkajaan virheellisesti aloitettu. Ihmiset ehkä olisi olleetkin toisilleen sopivat. Saimme kyllä ihanan perheen ja olin varmasti joskus myös onnellinen. Yhteen menimme alle 20 v suoraan vanhempien kotoa ja naimisiin vähän ennen kuin täytin 30 v, lapset hankimme siinä välissä.

Aloin vasta yli kolmekymmpisenä kavaa vanhemmistani eroon ja itsenäistyä, mikä tarkoitti myös aviomiehestäni eroon kasvamista. En vielä useampaan vuoteen ymmärtänyt, että liittomme voi huonosti, olimme päällisin puolin tyytyväisiä molemmat. Kuitenkin mieheni uhaksi aina erolla riidellessä (siis avioliiton solmimisen jälkeen, kun oma kasvuni alkoi) ja pari kertaa hyvinkin vakavaan äänensävyyn. Ja hän usein sanoi, että jos petän, niin sit loppuu varmasti. En edelleenkään nähnyt että meillä oli pahasti liitto pielessä.

Sitten vaan kerran riitojen jälkeen sain tarpeekseni, päätin, että nyt loppuu varmasti, enää ei uhkailla. Konstihan minulle oli kerrottu. Olin sisäisesti kasvanut valmiiksi avioeroon. Typerä temppu näin jälkikäteen ajatellen, mutta en olisi pystynyt ehkä ilman sitä kuitenkaan viemään läpi eroa, minkä nyt jälkikäteen ymmärrän olleen täysin oikea ja hyvä ratkaisu molemmille. Sitten tietysti syytettiin petäjäksi, kun tapailin toisia avioeron ollessa vierillä.

En ole varsinainen pettäjä.. Rakastan kyllä toista(kin), jota olen kaksi kertaa suudellut. Vai pitäisikö sanoa, että suudellut miljoona kertaa kahteen otteeseen... Enää sellaista ei tapahdu!Mutta kuiteskin. Tunnen, että olen pettänyt vain tuntemalla toista kohtaan niin syvästi ja kiihkeästi :).

Tällä johdannolla siis pääsenkin vastaamaan kysymykseesi: Miehelläni ja minulla meni oikein mukavasti eikä mitään suurempia ongelmia ollut näköpiirissä. Silti rakastuin myös toiseen. Seksiin asti tämän toisen kanssa en päätynyt, koska en olisi kestänyt siitä seurannutta syyllisyydentuntoa ja järki-ihmisenä ymmärrän, että seksisuhteen lopettaminen olisi aina vain vaikeampaa mitä kauemmin se kestää. Ymmärrän myös sen, ettei kaikki ole järki-ihmisiä alkuunkaan. Välillä ottaa yhä päähän miksi juuri minä olen...

Yleisesti ottaen en usko ollenkaan, että kenenkään mielessä on varsinaisesti kumppanin pettäminen vaan se tarve vain syntyy syistä, joita ihminen ei itsekään tiedosta. Pohdin mitä olisin sanonut miehelleni syyksi jos olisin päätynyt seksiin ja joutunut selittelemään asiaa hänelle. Syy oli ainoastaan "minä halusin tolkuttomasti ja juuri sitä miestä, ".

Minulla on takana pitkä liitto. Nyt voin todeta, että mies oli minulle jo alunperin väärä. Seksuaalista halua häneen ei ollut. Luulin että vika oli minussa.
Vika oli väärässä miehessä ja vika oli hormooneissani.
Seksi ei maittanut. Olisiko maittanut kenenkään kanssa, se jää selvittämättä.
Suhde meni perseellen.
En voinut sietää mieheni kosketusta.
Viimein kieltäydyin seksistä kokonaan. Sitä kesti monta vuotta, selibaattia.
Erosin miehestäni henkisesti. Lasten takia jatkoin yhdessäoloa.
Mies ei tajunnut, että olemme eronneet, vaikka asummekin yhdessä.

Kerran vieras mies oli sitkeä yrittäjä. Halusi minua. Ja äkkiä minäkin halusin kokeilla miltä seksi tuntuu monen vuoden jälkeen.
Ensin ei tuntunut miltään.
Sitten jotenkin heräsin. Halusin seksiä ja paljon. Useiden eri miesten kanssa.
Salasin kaiken. En mieheni takia vaan lasten.
Eivät he olleet tottuneet ajattelemaan äidin yhteydessä seksiä.
Vieläkin eletään yhdessä mieheni kanssa.
Mutta lapset jo tajuaa, että äitikin on nainen.
Poikani on hyväskynyt ajatuksen uudesta miehestä. Toisetkin tajuavat hankalan asemani.
Löytyis vaan se oikea mies.

Itse en näinä viitenä vuotena ole kertaakaan tuntenut pettäväni. Erosin jo miehestäni henkisesti, sanoinkin hänelle niin. Hän ei vaan suostu uskomaan.
Kohta hänen on pakko. Kun minä lähden ja hän jää yksin. Kaikkinen ilkeyksineen.
Kenet hän sitten saa tekemään kaikki puolestaan? Hah! Yrittäkööt kerrankin selviytyä omin avuin.

Aviossani roikun, omaisuuden, suvun yms. takia. Ja hyvä tässä on elää, turvallisesti ja vakaasti. Petän koska en ole saanut mieheltäni tyydyttävää seksiä lasten syntymän (yli 15 vuoteen) jälkeen. Parin minuutin tökötys ja kuorsaamaan käynti, siinä se.
On asiasta puhuttu, on on, mutta tuloksia ei vaan näy.
Suhteeni siihen toiseen on kestänyt jo vuosia, samassa tilanteessa olevan ukkomiehen kanssa. Hänellä kun ei vaimo halua. Aviomieheni sai eilen illalla orgasmin, minä saan tänä iltana. Tasapuolista.

Ei mitään suurempaa ongelmaa parisuhteessa. Olen vain aina töissä. Biletin työkavereiden kanssa ja työkaverin ponnari heilahti ja tisut värisi ja sitten mentiin jo vauhdikkaasti firmabeibib kämpille ja seur. päivänä menin kotiin. Kaikki vain tapahtui niin kuin nää asiat ylennsäkin tapahtuu VIIKOTTAIN mun työkavereille....

ehkä se oli sitä,että ei tuntunut olevan tarpeeksi hyvä omalle puolisolleen,että halusi jonkun toisenkin hyväksyntää vartalolle tai muulle.
itsetuntoa nostaa sillä,että joku haluaa sinua..
vaikka kyse on seksistä vain,millä ei loppujenlopuksi ole mitään tekemistä sen hyväksynnän kanssa,ehkä sitä vain itse niin kuvittelee..mutta aina on parisuhteessa jotain vikaa,kun noin on päässyt käymään,jokainen voi katsoa itse peiliin ja miettiä-itse pettänyt,kadun sitä niiiin paljon,ettei kukaan uskoisi,koskaan en tule tekemään enää niin-