Sävelsikö Simon Parmet absoluuttista musiikkia?

Askarruttaa se, että kuuluuko suomalaisen säveltäjä-kapellimestari ja pianotaiteilija Simon Parmetin tuotantoon piano-ja kuorosävellysten lisäksi absoluuttista musiikkia edustavia orkesteriteoksiakin vai ovatko potentiaaliset kyseisen lajityypin teokset joutuneet kadoksiin säveltäjän arkiston katoamisen myötä, sikäli kun ymmärsin oikein erästä englanninkielistä nettiartikkelia lukiessani, jossa arkiston katoamisesta kerrottiin, mutta sain kuulla video äänityksenä mm. säveltäjän masurkkoja pianolle ja erään tyyliltään polyfonisen kuoroteoksen, joka olikin varsin vaikuttava sellainen. Kohottavan kaunis ja ylevä on myös hiukan saksalaista juomalaulua muistuttava Juutalainen laulu kuorolle.

Avausmasurkka assosioituu mielestäni vielä Schubertin maailmaan, vaikkei tämä masurkkaa viljellytkään, mutta tansseja kuitenkin, ja tuottaa keskeneräisyyden vaikutelman joiltakin osiin.

Onhan Parmet säveltänyt elokuvamusiikkia ja näytelmämusiikkiakin, josta verkossa näytteenä lumoava Dybbuk tanssi, mutta absoluuttisesta sinfoniamusiikista minulla ei ole tietoa.

Asiasta saattaisi saada tietoa jos rekisteröityisi kansallisbiografiaan tai hankkisi suomalaisia säveltäjiä kirjan, jossa tietoa asiasta saattaa olla, mutta muistiini ei ole jäänyt tietoa hänen soitinmusiikistaan, silloin kun kirjaa luin

On sangen paradoksaalista, että Australiassa saakka on esitetty suomalaisen säveltäjän musiikkia, josta suomalaiset itse eivät tiedä mitään. Itse Parmet katsoikin, että juutalaisuus vaikutti mm. siihen ettei hän tehnyt loistokkaampaa uraa kapellimestarina, vaikka oli mm. suomalaisen oopperan ja radio orkesterin kapellimestari 50 luvulla.
4426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Simon Parmetin veli oli Moses Pergament, joka muutti ruotsiin ja oli tuotteliaampi säveltäjä kuin veljensä. On myönnettävä, että jälkimmäisen juutalainen kuorosinfonia on kenties merkittävin ja painokkain lajityyppinsä teos, joka ruotsissa on koskaan sävelletty.

Äänestä
  • 🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

    ❤️ ­­N­­y­­­m­f­­o­­­m­a­­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17812613X

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

"Sävelsikö Simon Parmet absoluuttista musiikkia?"

Ei, sillä huhu kiertää että kyllä Simolle aika-ajoin viina maistui. Ja tupakkiakin Simon tiedetään röyhyyttäneen.

Äänestä
  • Eikäs ne kuuluisammatkin säveltäjät ryypänneet, mutta silti loivat laajan tuotannon, kuten pylkkänen? En ole kuullut, että Parmet olisi ryypiskellyt. Hänen Dybbuk tanssinsa on paljon lumoavampaa musiikkia kuin kansallissäveltäjän tuotokset.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Askarruttaa se, että kuuluuko suomalaisen säveltäjä-kapellimestari ja pianotaiteilija Simon Parmetin tuotantoon piano-ja kuorosävellysten lisäksi absoluuttista musiikkia edustavia orkesteriteoksiakin vai ovatko potentiaaliset kyseisen lajityypin teokset joutuneet kadoksiin säveltäjän arkiston katoamisen myötä, sikäli kun ymmärsin oikein erästä englanninkielistä nettiartikkelia lukiessani, jossa arkiston katoamisesta kerrottiin, mutta sain kuulla video äänityksenä mm. säveltäjän masurkkoja pianolle ja erään tyyliltään polyfonisen kuoroteoksen, joka olikin varsin vaikuttava sellainen. Kohottavan kaunis ja ylevä on myös hiukan saksalaista juomalaulua muistuttava Juutalainen laulu kuorolle.

Avausmasurkka assosioituu mielestäni vielä Schubertin maailmaan, vaikkei tämä masurkkaa viljellytkään, mutta tansseja kuitenkin, ja tuottaa keskeneräisyyden vaikutelman joiltakin osiin.

Onhan Parmet säveltänyt elokuvamusiikkia ja näytelmämusiikkiakin, josta verkossa näytteenä lumoava Dybbuk tanssi, mutta absoluuttisesta sinfoniamusiikista minulla ei ole tietoa.

Asiasta saattaisi saada tietoa jos rekisteröityisi kansallisbiografiaan tai hankkisi suomalaisia säveltäjiä kirjan, jossa tietoa asiasta saattaa olla, mutta muistiini ei ole jäänyt tietoa hänen soitinmusiikistaan, silloin kun kirjaa luin

On sangen paradoksaalista, että Australiassa saakka on esitetty suomalaisen säveltäjän musiikkia, josta suomalaiset itse eivät tiedä mitään. Itse Parmet katsoikin, että juutalaisuus vaikutti mm. siihen ettei hän tehnyt loistokkaampaa uraa kapellimestarina, vaikka oli mm. suomalaisen oopperan ja radio orkesterin kapellimestari 50 luvulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu