Oon ollu sinkkuna kolme vuotta ja kaks kuukautta. Pieniä säätämisiä on ollu ja muutaman kuukauden mittaisia juttuja mut oonko ihan täysin epätoivonen tapaus? Olenko kohta niin kaavoihini kangistunut ettei kukaan ees mua huoli? En oo onneton mut oishan se kiva ku ois mies, jonka kans vois tehä niitä asioita mitä nyt tekee yksin ja olis kaveri, joka lähtis mukaan eri paikkoihin. Yksin en lähde ja suurin osa kavereista seurustelee et oon niittenki kans aina se kuuluisa kolmas pyörä.
Kuinka pitkä aika sinkkuna
sallittua?
112136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mä en oo koskaan seurustellu, oon parikymppinen tyttö. Mullaki on ongelmana se, että kaverit seurustelee ja ovat vähentäneet liikkumista yöelämässäki. Yksin ei tule minnekään lähdettyä... Huoh... Sinkkuna tässä eletään varmaan loppuelämä, tai no paremmasta en tiedä :)
Syksyllä tulee 25 vuotta täyteen yksineloa....eli koko ikäni. :P
Olen kohta 30v sinkkumies ja oon seurustellut peräti ½ vuotta koko elämäni aikana.Ensi kerran 'seukkasin' 24 vuotiaana 3kk ja sit 27 vuotiaana 3kk.Mulle on tällä hetkellä tärkeää lähisukulaiseni,ystävät,työ ja työkaverit joiden kanssa tulee vietettyä vapaa-aikaakin jonkin verran.Olen varautunut taloudellisesti elämään yksikseni mm.ostanut oman asunnon.Joka aamu kun herään,toivon että tänään tapaisin elämäni naisen.
kirjoittanut ...jätetään vielä toi 1/2 vuotta pois niin sitten on just sama kuin täällä.
helpointa.
Itse täysin kaameassa sydänsurussa sen oikean jälkeen. Pitkä suhde takana, avioliittokin. Nyt puoli vuotta uusiosinkkuna. kovasti miettii löytääkö yhtä suurta ja ihanaa rakkautta enää, sillä vaikka suhde päättyi, niin se oli silti mieletöntä.Sitä tietää mitä kaipaa...
Olisinkohan ollut sinkku vajaat neljä vuotta. En voi välttää ajatuksia, että onko minussa jotain sellaista, etät miehet eivät viehäty minusta...Surullista.
Onko olemassa jokin laki asiasta mietn pitkään on luvallista olla sinkku?
Itse olen 33 enkä edes koskaan aio naimisiin tai perustaa perhettä, ei kiinnosta vähääkään.
Tosin en laske itseäni sinkuksi, käsitykseni mukaan sinkut haluavat parisuhteen mutta ovat luusereita eivätkä pysty sellaista muodostamaan.
Minä olen poikamies! Minulla ei ole mitään kiinnostusta parisuhdetta kohtaan. En ota koiraa koska siitä on liiaksi vaivaa ja se rajoittaisi menojani, samasta syystä en hanki vaimoa enkä lapsia, ne rajoittaisivat elämäntapaani.
Selasin sattumalta tätä keskusteluanne sinkkuudesta ja sen "kestosta", käykääpä katsomassa aloittamaani keskustelua "Parisuhde" osiossa, siellä otsikko "Silloin kun sitä vähiten odottaa...?"
Siellä kysyin parisuhteessa olevilta, että onko vielä toivoa. Kyllä saamani vastaukset ainakin toivat hieman lohtua tilanteeseeni :)
Tää palsta on sinkuille eikä "parisuhdetyypeille". Lähetä viesti siis parisuhdepalstalle.
Itse olen ollut aika lähelle päivälleen kaks kuukautta sinkkuna ja en kyllä omasta tahdostani. Raastava ja repivä yksinäisyys monen vuoden seurustelun jälkeen. Ystäväni sanovat mulle että ole nyt jonkun aikaa itseskseen että kyllä se oikea vielä löytyy... Asia mikä tässä huvittaa on se että mistä hemmetistä nämä ystäväni kuvittelevat minun uuden miehen löytävän??? Harvoimpa nuo varmaan kotoa hakee. Ja kuten sullakin niin myös minun KAIKKI ystäväni ovat vakaasti varattuja joten tunnen oloni aina heidän seurassaan ulkopuoliseksi. Tää on sit niin surkeeta tää elämä välillä....
En haluu masentaa mut kuitenkin sulla on vasta kaks kuukautta sinkkuilua takana, mulla kolme vuotta enemmän. En oikein edes tiedä mihin ja miten se aika on kulkenut niin nopeesti eteenpäin. Mä olin vielä ekan vuoden ja tokanki vuoden tosi avoimin mielin ja ajattelin että tottakai mulle mies löytyy sit ku sitä todella haluan... Nyt täs vaiheessa, kun miestä oikeesti alan kaipailla, niin eipä sitä löydykään. Nytkin ku oli niin upea ilma, en voinut olla haaveilematta et miltä tuntuis kävellä järven rantaa pitkin käsikädessä ja jäädä istuskelemaan jollekin penkille, kietoutua rakkaaseen ja katsella auringon laskua. Tuntuu vaan et jää niin paljosta paitsi, ehtiihän ne vanhemmallakin iällä mut musta ois niin mukava elää mahollisimman pitkä elämä yhessä et vois sit vanhana yhessä muistella kaikkee. Ja kavereittenkaan kans ei olis enää se kolmaspyörä vaan olis omakin kulta mukana jota vois halailla ja suukottaa...