Tänäänkin moktar Gubta saa sunnuntailisät?

Maahanmuutto
Ovatko biljoona kärpästä sittenkin oikeassa?

Moktar.Gubta
2023-04-03 10:40:44
Ilmoita
Näin vaalien jälkeisenä aamuna järki-ihminen herkeää pohtimaan sitä, olivat kärpäset sittenkin oikeassa, onko sonta herkkua? Hetket asiaa pohdittuaan järki ihmisen on pakko vastata: Eivät ole. Sonta on sontaa, se on fakta.

Mutta, mutta, nillittää päivystävä palstapersu. Katso vaikka tämän esimerkkihenkilön vaalimenestystä. Katsoin, mutta ei se katsomalla parane.

Vaikka on tukka hyvin ja kallis kello, mies itse on vain keski-ikäinen käppänä, jonka hiusraja ryntää kohti niskaa. Sinä ja minä tiedämme hyvin, mitä käppänä oli vailla, kun hän kyseli lukiotytöltä, että koskas sinä täytätkään kahdeksantoista. Sontaläjä pysyy vain sontaläjänä, vaikka sitä miten kampaisi ja kiillottaisi.

Mutta totta on, että kansa on puhunut ja pulinat pois. Näillä mennään seuraavat neljä vuotta, vaikka näkymät olisivatkin huonot.

Sillä nyt persut joutuva viimeinkin vastaamaan puheistaan. Ongelma on ihan sama kuin ruotsidemokraateilla oli vuosi sitten.

On joko peruttavat jyrkimmät puheet, on käännettävä takki ja tehtävä kompromisseja. Tämä oli Soinin valita Sipilän hallituksen aikaan. Näillä keinoilla pääsee ministeri-Audin takapenkille ja samalla kadottaa äänestäjät. Taisi sitten on tehtävä Halla-ahot, juostava karkuun vastuusta ja jatkettava nillitystä oppositiosta entiseen malliin. Tämä oli Halla-ahon valitan vuonna 2019 Rinteen hallitusta väsättäessä.

Ainakin yhden asian tiedämme varmuudella. Selityksiä riittää, kun on kyse persuista.

Nauretaan vartti. ;).

lainaus maahanmuutto suomi24

tunteeko rovaniemen nuoret demarit kirjoittajan?
35644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Moktar Gubta pitää kaivaa A-talk ohjelmaan politikoimaan

kunnon demari

Äänestä

Yksinkertaista kun sen ymmärtää. Moniosaajat töihin ja äkkiä pois kelan luukulta ruikuttamasta tukia. Tuet pois jos ei työ kelpaa.

Äänestä

Vaikka on tukka hyvin ja kallis kello, mies itse on vain keski-ikäinen käppänä, jonka hiusraja ryntää kohti niskaa. Sinä ja minä tiedämme hyvin, mitä käppänä oli vailla, kun hän kyseli lukiotytöltä, että koskas sinä täytätkään kahdeksantoista. Sontaläjä pysyy vain sontaläjänä, vaikka sitä miten kampaisi ja kiillottaisi.

viittaako Moktar ryhmä Mauri Peltokankaaseen?

SDP ampuu kovilla

Äänestä

SDP:n johdolla läpi nykyisten vaikeiden vuosien.
Puolueet
Suomen sosialidemokraattinen puolue
SDP:n johdolla läpi nykyisten vaikeiden vuosien sanoo Moktar Gubta

Anonyymi-ap
2023-04-09 11:30:07
Ilmoita
Pohjois-Pohjanmaa
Oulu
Maahanmuutosta ei ole keppihevoseksi - se keppi katkesi juuri Moktar Gubta SDP asiaa

Anonyymi-ap
2023-03-27 13:00:42
Ilmoita
Suomen sosialidemokraattinen puolue

SDP:n johdolla läpi nykyisten vaikeiden vuosien. Moktar gubta sanoo
Anonyymi-ap
2023-03-04 10:16:53

Maahanmuutto

Maahanmuutosta ei ole keppihevoseksi - se keppi katkesi juuri
Moktar.Gubta
2023-03-03 11:50:50

https://yle.fi/a/74-20020367
Kovinpa täällä on nyt hiljaista. Luetaan silti uutisia yhdessä, kuten meillä on tapana:
”Oppositiopuolueet menestyvät yleensä vaaleissa hyvin, mutta pääministeripuolue SDP:nkin kannatus pysyy nyt poikkeuksellisen korkeana.”

Kokoomuksen suksista on pitovoide lopussa ja nyt nähdään menossa jo hyytymisen merkkejä. Persut uhosivat täällä, että kohta se kiri irtoaa. Tulokset näyttävät, että ei irtoa. Maahanmuuttovastaisuus olikin se keppihevonen, joka näissä kisoissa näyttää hyytyvän ensimmäisenä.

Suomalaiset ovat tolkun kansaa. He arvostavat sitä tuloksellista ja vastuullista politiikka, jotka on tehty SDP:n johdolla läpi nykyisten vaikeiden vuosien.

Parhain terveisin, Moktar. ;)

lainaus maahanmuutto suomi24

Äänestä
  • onko uljaSKIMMO PARKANOSTA SAMA ?

    Äänestä

Näin vaalien jälkeisenä aamuna järki-ihminen herkeää pohtimaan sitä, olivat kärpäset sittenkin oikeassa, onko sonta herkkua? Hetket asiaa pohdittuaan järki ihmisen on pakko vastata: Eivät ole. Sonta on sontaa, se on fakta.

Mutta, mutta, nillittää päivystävä palstapersu. Katso vaikka tämän esimerkkihenkilön vaalimenestystä. Katsoin, mutta ei se katsomalla parane.

Vaikka on tukka hyvin ja kallis kello, mies itse on vain keski-ikäinen käppänä, jonka hiusraja ryntää kohti niskaa. Sinä ja minä tiedämme hyvin, mitä käppänä oli vailla, kun hän kyseli lukiotytöltä, että koskas sinä täytätkään kahdeksantoista. Sontaläjä pysyy vain sontaläjänä, vaikka sitä miten kampaisi ja kiillottaisi

Äänestä

Sängyn allah on totuus

Äänestä

Aika mukava populismi.
Ei vain osaa

Äänestä

nauretaan yhdessä

Äänestä

Ainakin yhden asian tiedämme varmuudella. Selityksiä riittää, kun on kyse persuista.

Nauretaan vartti. ;).

lainaus maahanmuutto suomi24

tunteeko rovaniemen nuoret demarit kirjoittajan?

Äänestä

Ihana twitter

Äänestä

Politiikka
Puolueet
Perussuomalaiset
monikulttuurisuutta ja rasisminvastaisuutta tukevalle tielle.Moktar.Gubta

Anonyymi-ap
2023-07-27 05:55:00
Ilmoita
Moktar.Gubta
2023-07-26 12:46:41
UUSI

"Kesän iloisimmat maahanmuuttouutiset"
Kovin vähän te olette löytäneet iloisia uutisia.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009740087.html
Minun mielestäni on iloinen asia, kun Riikka on nyt yhdessä muiden persuministereiden kanssa syvästi ja vakavasti sitoutunut torjumaan rasismia. Nykyisen hallituksen ikioma rasisminvastainen ohjelma on tekeillä ja hallitus tulee yksimielisenä esittelemään sen eduskunnalle, kunhan valtiopäivät taas avataan syksymmällä.

Luotan Riikkaa. Hän tulee taluttamaan myös johtamansa puolueen monikulttuurisuutta ja rasisminvastaisuutta tukevalle tielle.

Nauretaan yhdessä. ;)

Lainaus maahanmuutto suomi24

Äänestä

SDP viha kytee nurkissa?

Moktar On sdp ilmentymä

Äänestä

vaalit on taas

Äänestä

Vaikka on tukka hyvin ja kallis kello, mies itse on vain keski-ikäinen käppänä, jonka hiusraja ryntää kohti niskaa. Sinä ja minä tiedämme hyvin, mitä käppänä oli vailla, kun hän kyseli lukiotytöltä, että koskas sinä täytätkään kahdeksantoista. Sontaläjä pysyy vain sontaläjänä, vaikka sitä miten kampaisi ja kiillottaisi.

PS. Lipponen vai Heinäluoma?

Äänestä
  • kaasusutkimiehet SDP

    Äänestä

Googlaa= fasistit suomi24 vihreäliitto

Äänestä

Moktar.Gubta
2023-04-03 10:40:44
Ilmoita
Näin vaalien jälkeisenä aamuna järki-ihminen herkeää pohtimaan sitä, olivat kärpäset sittenkin oikeassa, onko sonta herkkua? Hetket asiaa pohdittuaan järki ihmisen on pakko vastata: Eivät ole. Sonta on sontaa, se on fakta.

Äänestä

ahha soua

Äänestä

Voi tulinen turkin pippuri

Äänestä

Valuuttakauppias
2024-02-29 14:14:39
UUSI

Täällähän on meno kuin muinoin Suukosken lavalla. Kun järkkärit olivat ensin neuvoneet nöösipoikia, nöösipojat kokoontuivat vessan taakse pyyhkimään kyyneleitään, neniään sekä vannomaan porukalla kostavansa vielä järkkäreille.

Jos olen oikein ymmärtänyt, te olette jollakin toisella palstalla saaneet pahasti pataanne ja nyt olette kokoontuneet tänne yhteiseen itkupiiriin. Yhdessä sureminen ja yhdessä itkeminen on varmasti terapeuttista ja varmasti hyväksi teille. Saaneen kuitenkin huomauttaa, että minä en enää ota itkujanne vastaan.

Olkaa hyvä ja lähettäkää itkunne suoraan Jerusalemiin. ;)))

Äänestä

EU vaalit-Junnila PS

Äänestä

sdp

Äänestä

Mutta totta on, että kansa on puhunut ja pulinat pois. Näillä mennään seuraavat neljä vuotta, vaikka näkymät olisivatkin huonot.

Sillä nyt persut joutuva viimeinkin vastaamaan puheistaan. Ongelma on ihan sama kuin ruotsidemokraateilla oli vuosi sitten.

On joko peruttavat jyrkimmät puheet, on käännettävä takki ja tehtävä kompromisseja. Tämä oli Soinin valita Sipilän hallituksen aikaan. Näillä keinoilla pääsee ministeri-Audin takapenkille ja samalla kadottaa äänestäjät. Taisi sitten on tehtävä Halla-ahot, juostava karkuun vastuusta ja jatkettava nillitystä oppositiosta entiseen malliin. Tämä oli Halla-ahon valitan vuonna 2019 Rinteen hallitusta väsättäessä.

Ainakin yhden asian tiedämme varmuudella. Selityksiä riittää, kun on kyse persuista.

Äänestä
  • Sinun näkemyksesi on todella outo, nyt ollaan oikealla tiellä velanotto sossupummeille ja mamuille riittää, saatiin sentään kunnon hallitus.

    Äänestä

Vasemmistoanarkisti?
Työ tappaa

Äänestä

https://x.com/RALee85/status/1792186752678945055/video/1

maahanmuuttoa torjutaan

Äänestä

moktar gubta

Äänestä

moktar gubta käyttää paskaa ruoan valmistuksessa

kameli kotona

Äänestä

moktar gubta kertoo saksan politiikasta jooko?

maahanmuuttoko rallattaa-koska seuraava puukotus?

Isis kertoo ja äidit suomeen

Äänestä

Paskaperse päättäjät.

Äänestä

kadonnut sivulta maahanmuutto suomi24

Äänestä

sdpeerse

Äänestä

MasterLemmy

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Maahanmuutto
Ovatko biljoona kärpästä sittenkin oikeassa?

Moktar.Gubta
2023-04-03 10:40:44
Ilmoita
Näin vaalien jälkeisenä aamuna järki-ihminen herkeää pohtimaan sitä, olivat kärpäset sittenkin oikeassa, onko sonta herkkua? Hetket asiaa pohdittuaan järki ihmisen on pakko vastata: Eivät ole. Sonta on sontaa, se on fakta.

Mutta, mutta, nillittää päivystävä palstapersu. Katso vaikka tämän esimerkkihenkilön vaalimenestystä. Katsoin, mutta ei se katsomalla parane.

Vaikka on tukka hyvin ja kallis kello, mies itse on vain keski-ikäinen käppänä, jonka hiusraja ryntää kohti niskaa. Sinä ja minä tiedämme hyvin, mitä käppänä oli vailla, kun hän kyseli lukiotytöltä, että koskas sinä täytätkään kahdeksantoista. Sontaläjä pysyy vain sontaläjänä, vaikka sitä miten kampaisi ja kiillottaisi.

Mutta totta on, että kansa on puhunut ja pulinat pois. Näillä mennään seuraavat neljä vuotta, vaikka näkymät olisivatkin huonot.

Sillä nyt persut joutuva viimeinkin vastaamaan puheistaan. Ongelma on ihan sama kuin ruotsidemokraateilla oli vuosi sitten.

On joko peruttavat jyrkimmät puheet, on käännettävä takki ja tehtävä kompromisseja. Tämä oli Soinin valita Sipilän hallituksen aikaan. Näillä keinoilla pääsee ministeri-Audin takapenkille ja samalla kadottaa äänestäjät. Taisi sitten on tehtävä Halla-ahot, juostava karkuun vastuusta ja jatkettava nillitystä oppositiosta entiseen malliin. Tämä oli Halla-ahon valitan vuonna 2019 Rinteen hallitusta väsättäessä.

Ainakin yhden asian tiedämme varmuudella. Selityksiä riittää, kun on kyse persuista.

Nauretaan vartti. ;).

lainaus maahanmuutto suomi24

tunteeko rovaniemen nuoret demarit kirjoittajan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu