Lapsien teko nykypäivänä on vastuutonta

Anonyymi-ap

Synnytystalkoot. Koko ajan puhutaan että pitäisi saada Suomeen lisää lapsia, mutta oletteko te hyvät ihmiset miettineet, kuinka helvetin vastuutonta on hankkia lapsia nykypäivänä? Tuntuu, että monet ihmiset ajattelevat liikaa sukukalleuksillaan ja näkevät perheen perustamisen vaaleanpunaisten lasien läpi, kuinka ihanaa onkaan kun on se Oma ihana lapsi ja omat geenit pääsee eteenpäin. Ei mietitä seurauksia itseen tai ympäristöön, tai edes itse lapseen. Jos hallitsee lukutaidon ja vilkaisee vaikka vähän uutisten etusivua, saa aika hyvän kuvan maailman nykytilanteesta. Haluatteko te, että teidän lapsi tulee elämään sodan, köyhyyden, arvaamattomien ilmastonmuutoksesta johtuvien luonnonkatastrofien keskellä?

Maapallo on jo muutenkin aivan liian täynnä ihmisiä. Jos yhtään ajattelee omilla aivoillaan, voi arvata, että lapsien tekeminen ei ehkä ole mikään ilmastoteko. Suoraan sanottuna, lasten tekeminen on helvetin itsekästä. Ymmärrän kyllä sen fiiliksen, miksi lapsia tehdään. Itsekin olen sitä miettinyt, kuinka ihanaa olisi nähdä minun ja puolisoni yhteisen lapsen kasvavan ja kuinka kasvattaisin hänestä muita ajattelevan, fiksun, itsenäisen ihmisen. Olisi kiva nähdä meidän piirteiden yhdistyvän ja nähdä millainen uusi ihminen sieltä tulisi. Sitten kun mietin uudestaan, kaikki tämä kuulostaa vain todella itsekkäältä. Kun mietin kaikkia näkökulmia ja seurauksia lasten teossa, en vain näe siinä mitään järkeä nykypäivänä. Onko oikeutettua, että lapsen tuottaman rakkauden tunteen vuoksi ihmiset kääntävät selkänsä kaikille maailman ongelmille? Mielestäni ei, koska todellisuus on se, että ne teidän rakkaat ihanat lapset tulevat olemaan niitä, jotka pahiten kohtaavat kaikki tämän maailman paisuvat ongelmat.

Toisaalta, lasten tekeminen on itselleni hyvin vastenmielinen ajatus, koska olen nainen ja tiedän että minä olen se, joka tulee kärsimään kaikista eniten sen eteen, että uusi ihminen saataisiin maailmaan. Tästä tuleekin toinen asia, mikä minua kuvottaa tässä yhteiskunnassa. Naisia patistetaan synnyttämään ja glorifioidaan sitä ihanaa perhe-elämää ja vauva-arkea. Sitten ei oikeasti kerrota mitään todellisuudesta. Luen niin monesti siitä, kuinka naiset ovat yllättyneet kuinka paljon naisen keho muuttuu, kuinka palautuminen on yhtä helvettiä ja mitä terveysongelmia raskaudesta voi tulla (voi, tämä lista on niin pitkä). Monet käyvät korjaamassa synnytyksestä aiheutuneita vammoja, kuten vatsalihasten erkaumia kirurgin pöydällä. Tämän lisäksi parisuhde yleensä kärsii, kun ei olekaan enää aikaa toiselle, vaan lapsista tulee prioriteetti numero yksi. Enkä nyt sanoisi lukemani ja kuulemani perusteella, että se vauva-arki on kauhean hohdokasta. Ei voi enää mennä minne haluaa milloin vain, etenkään äitinä, jolloin lapset ovat sinussa kiinni koko ajan, etenkin jos imetät.

Pahimmassa tapauksessa synnyttäjä (ja/tai lapsi) voi kuolla. Tämäkin asia kannattaa miettiä etukäteen. Nykyään se on tietenkin harvinaista. Oli todella surullista juuri lukea uutisista nuoresta suomalaisesta 27-vuotiaasta naisesta, joka oli haaveillut ihanasta perhe-elämästä ja vihdoin elämäntilanteen salliessa tuli raskaaksi ja olisi päässyt siihen 'ihanaan perhe-elämään', mutta kuolikin synnytyksen jälkeen. Näistä asioista ei hirveästi puhuta ja mielestäni se on aika surulllista.

Jokaisen lapsia hankkivan pitäisi tiedostaa ja hyväksyä nämä asiat ennen lasten hankkimista. Vain, koska se on reilua niin äitiä kuin lastakin kohtaan. Kun on psykofyysissosiaalisesti hyvinvoiva äiti, on myös hyvinvoiva lapsi. Äiti voi yllättyä uusista muutoksista niin paljon, että alkaa vihaamaan itseään ja syyttämään lasta kaikesta, jolloinka saadaankin yksi uusi itsetunto-ongelmainen lapsi tähän tuhoutuvaan maailmaan.

7

406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pahuus tahtoo ihmisen ajattelevan juuri noin ja osittain on onnistunutkin. Onneks Hyvä on voittanut pahan ;)

    • Anonyymi

      Elämässä kannattaa säilyttää myönteinen asenne tulevaisuuteen.
      Elämä kantaa ja ongelmat saadaan ratkaistua.
      Lapset antavat elämälle tarkoituksen ja paljon iloa.
      Pikkulapsivaihe kestää vain lyhyen ajan.

    • Anonyymi

      Sen vähä mitä viitsin vaivautua kirjoitustasi lukemaan sä et ainakaan osaa omilla aivoillasi ajatella vaikka sitä yrität muille tuputtaa että pitäisi osata omilla aivoilla ajatella olisitko ystävällinen ja opettelisit kyseisen taidon ensin itse ennen kuin sitä muille ehdotat

    • Anonyymi

      Et nyt taida ihan ymmärtää mitä olet lukenut lehistä kuullut telkusta tai muuala.

      Lasten teko ei ole vastuutonta, sinun ajattelumallillasi ihmiset loppuvat jos noin pitäisi ajatella.
      Kiinassa oli vuosia sitten yhden lapsen politiikka, ja kaikki halusivat pojan, ja tytöt abortoitiin, jokajohti miehiseen kansaan, ja sitä myöten myös ei synny uusia ihmisiä.

      Vastuuttomuutta on erilaista, se pitää vaan ymmärtää, eikä kohdistaa joka ikiseen asiaan vastuuttomuutta.
      On asioita jotka voi lopettaa eikä siitä synny kuin hyvää, esim tupakanpoltto, alkoholin käyttö, tuhlaaminen, kiusaaminen, rikollisuus... monia asioita voi lopettaa ilman seuraamuksia.
      On asioita jota ei voi lopettaa mutta tietää rajansa ja käyttäytyy sen mukaan, ettei siitä synny seuraamuksia.

    • Anonyymi

      Eipä paljon kiinnosta nämä maailmanlopun ennustelut ja muiden mielipiteet teenkö lapsia vai jätänkö tekemättä

      Kysytäänpä näin,että hittoako itse olet kuluttamassa maapallon resursseja ja kuluttamassa aikaa arvostellen lapsiperheellisiä tai sellaista haluavia

    • Anonyymi

      Lasten vika ei ole että syntyvt maailmaan.

      astuutonta on vain se jos aikuinen ei ymmärrä omaa vastuuta lapsestaan.

      Samoin voit ajatella elämisistä, on vastuutonta ottyaaa niitä, on vastuutonta ostaa auto, talo, matkustella, uida, ostaa tuotteita, syödä, juosta, metsästää, laulaa, pyöräillä

      Kaikki elämä on vastuutotan. Mit sanoisit jos joku sanoisi: VASTUUTONTA KUN SINÄ SYNNYIT!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      124
      3744
    2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      31
      2799
    3. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      7
      2785
    4. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      132
      2373
    5. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      8
      2294
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      38
      1756
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      60
      1142
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      82
      1049
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      1040
    10. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      75
      1004
    Aihe