Todella tärkeää juosta riittävän hiljaa. Hyvä pitkä lenkki on 2km juoksua ja 1km kävelyä. Yksi tehotreeni viikossa, vauhtitreeniä, muuten pitää juoksu mukavalla tasolla. Ei kertakaikkiaan juoksu tuota juurikaan tulosta, jos junnaa ainavaan samaa vauhtia lenkeillä. Elimistö vaan väsyy ja tulee rasituskipuja.
kannattaa opetella juoksemaan niin, että juoksu on mielekästä
11
380
Vastaukset
- Anonyymi
Juu. Kevyt hölkkä kannattaa. Sellainen jossa ei ole yhtään puristusta ja ahdistusta. Itselläni lähti kunto kehittymään tämän ymmärtämisen myötä. Toki viikossa pari tehoharjoitusta myös, rennosti, ei ylikovaa.
- Anonyymi
Aika paljon on vuosien myötä kertynyt nöyryyttä tekemiseen. Nuorena sitä yritti puskemalla puskea vauhtia kovemmaksi, nykyään osaa olla jatkuvasti jarruttelemassa. Määrän kautta kunto nousee ja määrään mahtuu tehojakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika paljon on vuosien myötä kertynyt nöyryyttä tekemiseen. Nuorena sitä yritti puskemalla puskea vauhtia kovemmaksi, nykyään osaa olla jatkuvasti jarruttelemassa. Määrän kautta kunto nousee ja määrään mahtuu tehojakin.
Ei kannata määräämään ahnehtia. Hitaasti vuosien mittaan määrää lisäämällä. Pitkäjänteinen tekeminen on kaiken a ja o.
- Anonyymi
Vaikeinta on opetella juoksemaan niin että helppo juoksu todella on helppoa. Helposti sitä vain painaa liian kovaa väkisin never easyllä.
- Anonyymi
Juu. Puolet helposta pk1 ja puolet pk2 juoksua. Etenkin pk1 vaatii malttia. Todella rentoa menoa.
- Anonyymi
Lopun voi männä sähköpotkulaudalla
- Anonyymi
Kannattaa juosta lempeästi.
https://juoksija.fi/juoksu/taru-palsa-voiko-juosta-kovaa-mutta-lempeasti/ - Anonyymi
Kannattaa suosiolla ottaa myös pk lenkillä kävelyaskelia jos yhtään syke alkaa nousemaan. Matalasykkeinen lenkki on parasta perukunnon kannalta. Huomioitava myös että syke reagoi helposti stressiin ja muihin juoksun ulkopuolisiin asiohin. Jos vähänkään tuntee väsymystä, huonoa mielialaa yms, kannattaa lenkki muuttaa kävälyksi tai kokonaan levätä. Ei pidä ahnehtia vaan kuunnella kehoaan.
- Anonyymi
Juurikin näin. Ei pidä ahnehtia. Menestykseen ei ole oikopolkua. Tai on, mutta se johtaa rotkoon. 100km viikossa kävelyä ja hölkkää on aivan tarpeeksi tavalliselle kuntoilijalle. Ei pidä ahnehtia 200km viikkoja, varsinkaan jos käy yhtään töissä ja on perhettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin näin. Ei pidä ahnehtia. Menestykseen ei ole oikopolkua. Tai on, mutta se johtaa rotkoon. 100km viikossa kävelyä ja hölkkää on aivan tarpeeksi tavalliselle kuntoilijalle. Ei pidä ahnehtia 200km viikkoja, varsinkaan jos käy yhtään töissä ja on perhettä.
100km viikossa niin on jo kyllä kunnon himokuntoilija, nuorena meni noilla harjoituskilsoilla kymppi 34 minuuttiin nykyään viikossa tulee noin 25-30km kävelyä ja hölkkää, ikää on 57 vuotta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude15113447Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729751Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h969148Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k208086Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk406773Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1496186Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243365Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy271657En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3971265Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71184