NYT jos Suomi ei sijoitu viiden kärkeen tällä kappaleella, niin mielestäni voisimme ihan suosiolla jättää menemättä enää Euroviisuihin!!!
Lauran Addicted to you on kansainvälinen, se on vaihteleva ja mieleenjäävä kappale. Jos se olisi esim. Englannin tai Irlannin esitys, voitto tulisi kotiin ja varmasti.
Pidän itse ainakin suurena epäoikeudenmukaisuutena jos Suomi ei sijoitu hyvin tällä kappaleella. Olen monelta ihmiseltä kuullut, että ESC on pelkkää politiikkaa - onko näin? Ja JOS on, niin miksi Suomea simputetaan kerta toisensa jälkeen??? No, myönnän kyllä että tietysti jotkut kappaleet ovat olleet ihan karmivia.. Bye Bye Baby oli ainakin sellainen humppa että katsellessa nolotti.
Joskus ärsyttää se, kun Euroviisuistakin on tullut sellainen "matkitaan brittejä ja irkkuja"-kisa. Mutta kai se sitten on myönnettävä, että jos siellä tahtoo pärjätä, on tehtävä musiikkia siihen mallin. Tulee vaan mieleen että mitä kansallista siinä sitten enää on..? Kaikki arvostellaan brittimaun mukaan. Jos epäonnistut englantilaistumisessa, pilkataan ja nauretaan isomman oikeudella. Ikävää.. kenties oiva vertauskuva nykyisestä Euroopasta?
Viron viime vuoden voittokappale oli mielestäni totaalisen hajuton, mauton eurohumppa, jossa kyllä oli varmaan monia miellyttäviä juttuja mutta tuskin mitään virolaista. Samaa kaavaa noudatamme me nyt, saa nähdä toimiiko.
Mitä siis veikkaatte Lauran sijoitukseksi? Onko totta että nykyisin laulut arvostellaan "paikan päällä" ja että arvosteluraadit näkevät myös esityksen visuaalisesti? Olen kuullut että tuo on tehnyt Euroviisuista entistä tyhjänpäiväisemmät.
Itse olen tosiaan sitä mieltä että ellemme viiden parhaan joukkoon sijoitu, voisimme lopettaa koko viisuihin menon.
Siitäkin tahtoisin tietää että onko niin kuten yhdellä kansainvälisellä palstalla sanottiin, että Suomea ei äänestetä koska sitä ei olla totuttu äänestämään?? Voivatko ihmiset olla näin fakkiutuineita??? Onko kyse politiikasta? Jos niin miksi Suomea mollataan, emmehän me ole ainakaan mitään ihmisoikeusrikkojia??? Onko totta että kappale ei voi voittaa vain siksi koska se on Suomesta?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olipa melkoinen vuodatus! Tunnistin kyllä itseni siitä: samaan tapaan hehkutin aikoinani Sonja Lumpeen Eläköön elämää, joka on edelleen mielestäni paras suomalainen viisu.
"Onko totta että nykyisin laulut arvostellaan "paikan päällä" ja että arvosteluraadit näkevät myös esityksen visuaalisesti? Olen kuullut että tuo on tehnyt Euroviisuista entistä tyhjänpäiväisemmät."
Ei ole totta. Jokainen ohjelmaa katsova (tai katsomaton) voi äänestää suosikkiaan. Ja niin monta kertaa kuin vain ehtii tai raaskii. Äänestysaikaa on viisi minuuttia. Tämä uusi äänestystapa on ollut voimassa nyt muutaman vuoden ajan. Israel ja Dana International oli ensimmäinen puhelinäänillä valittu voittaja.
Itse annoit ymmärtää, että mielestäsi puhelinäänestys on parempi vaihtoehto kuin se entinen raatiäänestys. Enpä ole aivan varma. Aikoinaan Euroviisuraadit muodostuivat kaikenikäisistä musiikin kuluttajista ja ammattilaisista ja jokainen raati kuunteli esitettävät biisit vähintään kahteen kertaan. Ensimmäin kuuntelukerta oli puhdasta kuuntelua ilman kuvaa. Olin itse Euroviisuraadissa 1991.
Puheliäänestäjät kuulevat kappaleet vain kerran - eikä kaikki välttämättä edes kuuntele kisoja alusta alkaen. Nykyinen käytäntö suosii siis helppotajuisia, nopeasti tarttuvia biisejä ja näyttäviä esiintymisiä. Se miltä näyttää on nykyään entistä tärkeämpää. Ja koska musiikin ammattilaiset eivät enää ole vaikuttamassa ratkaisuihin, helpot poprallatukset ovatkin sijoittuneet korkealle viime vuosina.
Puhelinäänestyksellä on myös se vaikutus, että naapurimaat äänestävät naapurimaitaan. Esimerkiksi Latviassa asuva venäläisvähemmistö tuonee tänä vuonna 12 pistettä Venäjälle Latviasta. Ja onhan suomalaisenkin helpompi sympata Viroa kuin Makedoniaa.
Mielestäni Viron hieno menestys kisoissa on osoitus siitä, että kyllä pienillä maillakin on mahdollisuudet. Eli siinä mielessä en täysin ole valmis allekirjoittamaan "Vain isot menestyy" - teoriaa.
Minulla on muuten hieman erilaiset suosikit. Tykkään eniten Ranskan, Makedonian, Kyproksen ja Suomen biiseistä. Olen alkanut tykätä jopa Saksastakin. Ranskan biisi on ainoa korkeatasoinen ja tyylikäs esitys tämän vuoden kisoissa.
Kiitos vastauksesta. Myönnän kyllä itse, että ehkä hiukan intoilen liikaakin. Kai jotenkin vain toivoisin Suomelle sellaista profiilin nostoa ja siihen Euroviisut voisivat auttaa. Olin pari vuotta sitten tuttavien luona Englannissa kesällä eikä kyllä ollut kiva kuunnella sitä "Finland, 0 points" vinoilua. Tietysti yrittää suhtautua huumorilla, mutta oikeastaan siitä lähtien olen vakavasti miettinyt MIKSI Suomi ei ole pärjännyt..
Tavallaan kai on niin, että musiikkimakumme ON erilainen kuin Euroopan valtavilla kansakunnilla. Kärjistäen voisi sanoa, että täällä vähän mahtipontinen ja melankolinen musiikki tekee kauppansa, muualla purkkapoppi. Olen joskus tykännyt kovasti Suomen viisuista ( kuten nyt tuo mainitsemasi Eläköön elämä ) mutta joskus olen niitä kuunnellut myös "ulkomaalaisen" näkökulmasta.. Tai ainakin yrittänyt. Eläköön elämäkin on yksi näitä mahtipontisia lauluja.
Tämä ei tietysti ole Suomen vika. Selkeästi tilanteen tajuaa kun kuuntelee itse esim. Turkin kappaleita. Itse en ollenkaan kiistä niiden mahdollista arvoa, mutta rytmit ym. ovat vain niin jotenkin vieraita, niihin ei osaa samaistua, en tiedä.
Nyt tosiaan meillä on "kansainvälinen" kappale. Joskus tosin surettaakin se, että jos ESC:sta tulee sellainen "matkitaanpa Britanniaa, matkitaanpa Irlantia" juttu. Kenties se kertoo jotakin omasta ajastamme että kaikkien on OLTAVA samanlaisia. Ainakin jos tahtoo pärjätä.
Yksi kysymys: miksi luulet että kannatan puhelinäänestystä??? En nimittäin ole ollenkaan varma siitä kannatanko. Minusta kaikkein paras olisi raati. Mutta: tahtoisin, että raadin jäsenet kuulisivat laulut "sokkoina". Aivan! Toisin sanoen, jäsenet eivät saisi tietää minkä maan esitys milloinkin on kyseessä. Veikkaisin, että saisimme aika erikoisia voittajia-- :) Olen edelleenkin sitä mieltä, että Euroviisuissa ei ole kyse aina musiikista vaan politiikasta. Viron voitto ei todista mielestäni mitään. Kappale oli tosin kansainvälinen renkutus, minusta mahdottoman ikävystyttävä. Virolaista siinä ei ollut mitään. Viron voitto rimmaa hyvin yhteen tämän brittien ja usalaisten tunteman Itä-Eurooppa-innostuksen kanssa. Kun maat ovat nyt vapautuneet, on varmaan mukava mennä sinne kisoihin ja elää hetki kuin ruhtinaat. Tai television välityksellä katsella kiehtovaa ja eksoottista itää.. Suomelta tällainen valttikortti puuttuu. Ehkäpä ulkomaalaisten mielestä olemme hiukan tylsiä ja mitäänsanomattimia?
Mistäpä tämän tietää.. Toivon kuitenkin Lauran voittoa, vaikka itse alankin kallistua Saksaan päin. Onhan Saksa nyt tapetilla koulumurhansakin takia. Niinpä niin, olen kyyninen. Ja kiukkuinenkin.
Ja nyt muuten jos emme pärjää, ja silti tahdomme tulevina vuosina osallistua, mitähän jos vääntäisimme sinne kisoihin oikein hikisen jenkan tai vastaavan, kansallispukutytöt laulamaan kieli poskessa.. Jotenkin tekisi mieli hiukan näpäyttää mokomia pellejä..
Ja niin: puhelinäänestys kai merkitsee sitä että omaa maata EI saa äänestää vai?? Paska homma. :) Minusta muuten EI pidä paikkaansa se, että naapurit suosisivat toisiaan tai ainakaan se EI pidä paikkaansa Suomen kohdalla. Me annamme pisteet muille, muut eivät muista meitä.
Olen muuten netissä jo törmännyt kaikenlaiseen suunnitteluun, mediterraanit puhuvat että jaetaan äänet äänestetään toisiamme. Euroviisuista on tullut täyttä pelleilyä. Oma toiveeni on, että asiantuntijoista & parista maallikosta koostuva kansainvälinen raati kokoon, ja sokkona äänestämään kappaleita.
Koska kerran ulkonäön merkitys on niin valtava, niin toivonpa vaan että tämä on otettu huomioon Lauran puvussa ja showssa. Tuntuu kyllä pinnalliselta.. :(
Onkohan hyvä vai huono juttu että Suomi kai esiintyy jo 6.?
Laurallahan on viisuvideossa mikä NYT on netissä, sellainen valkoinen aika lyhyt mekko, avokaulainen missä on se kaula-aukko tosi syvä mutta kurottu kiinni kangaskaistaleilla. Toivottavasti esiintymisasukin on räväkkä.
Suomi ja Saksa kilpailevat keskenään voitosta. Kolmantena tulee Tanska. Sijat yhdestä kymmeneen:
1. Saksa
2. Suomi
3. Tanska
4. Espanja
5. Ruotsi
6. Malta
7. Venäjä
8. Turkki
9. Ranska
10. Belgia
Tässä on minun veikkaukseni Euroviisusijoituksista. Saas nähdä miten käy. Toivottavasti Suomi päihittää Saksan, vaikka laitoinkin sijat toisinpäin.