Olen arka, ujo ja epäsosiaalinen nainen. Olen myös näyttävän näköinen ja tämä on aikamoinen ristiriita ja ongelma työelämässä tällä hetkellä. Olen naimisissa ja mieheni on ainoa kumppanini koskaan - ylipäätään minulla siis on kokemusta miehistä hyvin vähän. Kouluaikojen jälkeen olen ollut todella harvoin tekemisissä muiden miesten kanssa, koska opiskelut ja opintojen aikaiset työpaikat olivat naisvaltaisia. Nyt olen ollut puolisen vuotta uudessa työpaikassa, jossa on todella paljon miehiä. He selvästikin ihailevat minua, ja minä en osaa suhtautua heihin muuten kuin jännittäen ja ahdistuen ja niinpä työpäivät ovatkin monesti pelkkää pulssin ja verenpaineen tasoittelua. Pitkät katseet ovat lähinnä sitä mikä ahdistaa, teen itsenäistä työtä, minkä vuoksi heillä ei ole "syytä" tulla puheille, tai ei varmaan halujakaan. Heille riittää kun voi tuijottaa.
Minä taas punastelen kun huomaan että taas joku katsoo ja välillä tervehdin, välillä en. Pelkään että annan ymmärtää jotain liikaa, vaikka kai he kaikki tietävät että olen naimisissa. Yritän sulautua seiniin ja esitän että en huomaa jos joku tulee vastaan niin ei tarvitse tervehtiä ja kohdata taas yhtä ihailevaa katsetta.
En korosta ulkonäköäni. Käytän päivittäin silmälaseja ja meikkaan kevyesti. Työni vaatii jonkin verran edustusta, joten ihan mökkipeikkona en voi töissä olla. Toki omalla tavallani myös koen huomion imartelevana, mutta on pitkän päälle rasittavaa koko ajan kuunnella ohi kulkiessaan miesporukan keskinäistä kiusoittelua toisilleen "huomaatko kuka tulee" tms. ja sitten olla heidän tuijotuksensa kohteena. Haluaisin suhtautua asiaan rennosti ja olla itsevarma ja aikuinen nainen, suhtautua huumorilla, mutta en osaa. Punastelen vain ja kiusaannun. Käteni alkavat täristä ja ujostuttaa.
Olin koulukiusattu, mistä sosiaaliset ongelmani alkoivat ja nyt jo pitkästi yli kaksikymppisenä edelleen noista vuosien takaisista traumoista kärsin. Pelkään että minusta ajatellaan että leuhka, jos en tervehdi ja jos taas tervehdin niin pelkään että minun ajatellaan oikein kalastelevan huomiota. Lisäksi päivä päivältä on enemmän työpisteeni ohi kulkevia "tuttuja" tuijottajia ja vilkuilijoita, joita pitäisi aina tervehtiä, mutta jotka eivät koskaan tule juttelemaan ja siksi ainainen pelkkä moikkailukin tuntuu pitkän päälle typerältä.
Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta kärsin tilanteesta todella. Jos täällä on miespuolisia henkilöitä, niin miten te odotatte että nainen suhtautuu teidän platoniseen huomioonne? Miten voisin yrittää käyttäytyä niin että en ruoki miesten ihailua mutta en myöskään ole töykeä tai tyly? Yhden miehen kanssa tilanne on jo todella nolo - hän tuijotti minua pitkään todella intensiivisesti ja minä hädissäni häntä sitten moikkailin, kunnes aloin ujostella niin paljon etten enää jotenkin pystynyt vaan esitin etten näe häntä tms. ja nyt hän tietysti vaikuttaa todella närkästyneeltä kun tulemme vastaan ja minä vain katselen lattiaan. Todella lapsellista ja epäkohteliasta siis. Mutta mitä voisin tehdä?! PIdän työstäni todella paljon, mutta tämä sivuseikka häiritsee tuntuvasti.
Olen kiitollinen kaikista neuvoista, etenkin juuri siihen liittyen, miten ihailevat katseet kohdataan korrektisti ja niin ettei se katseen lähettäjä loukkaannu tai pahastu. Kiitos!
Minä taas punastelen kun huomaan että taas joku katsoo ja välillä tervehdin, välillä en. Pelkään että annan ymmärtää jotain liikaa, vaikka kai he kaikki tietävät että olen naimisissa. Yritän sulautua seiniin ja esitän että en huomaa jos joku tulee vastaan niin ei tarvitse tervehtiä ja kohdata taas yhtä ihailevaa katsetta.
En korosta ulkonäköäni. Käytän päivittäin silmälaseja ja meikkaan kevyesti. Työni vaatii jonkin verran edustusta, joten ihan mökkipeikkona en voi töissä olla. Toki omalla tavallani myös koen huomion imartelevana, mutta on pitkän päälle rasittavaa koko ajan kuunnella ohi kulkiessaan miesporukan keskinäistä kiusoittelua toisilleen "huomaatko kuka tulee" tms. ja sitten olla heidän tuijotuksensa kohteena. Haluaisin suhtautua asiaan rennosti ja olla itsevarma ja aikuinen nainen, suhtautua huumorilla, mutta en osaa. Punastelen vain ja kiusaannun. Käteni alkavat täristä ja ujostuttaa.
Olin koulukiusattu, mistä sosiaaliset ongelmani alkoivat ja nyt jo pitkästi yli kaksikymppisenä edelleen noista vuosien takaisista traumoista kärsin. Pelkään että minusta ajatellaan että leuhka, jos en tervehdi ja jos taas tervehdin niin pelkään että minun ajatellaan oikein kalastelevan huomiota. Lisäksi päivä päivältä on enemmän työpisteeni ohi kulkevia "tuttuja" tuijottajia ja vilkuilijoita, joita pitäisi aina tervehtiä, mutta jotka eivät koskaan tule juttelemaan ja siksi ainainen pelkkä moikkailukin tuntuu pitkän päälle typerältä.
Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta kärsin tilanteesta todella. Jos täällä on miespuolisia henkilöitä, niin miten te odotatte että nainen suhtautuu teidän platoniseen huomioonne? Miten voisin yrittää käyttäytyä niin että en ruoki miesten ihailua mutta en myöskään ole töykeä tai tyly? Yhden miehen kanssa tilanne on jo todella nolo - hän tuijotti minua pitkään todella intensiivisesti ja minä hädissäni häntä sitten moikkailin, kunnes aloin ujostella niin paljon etten enää jotenkin pystynyt vaan esitin etten näe häntä tms. ja nyt hän tietysti vaikuttaa todella närkästyneeltä kun tulemme vastaan ja minä vain katselen lattiaan. Todella lapsellista ja epäkohteliasta siis. Mutta mitä voisin tehdä?! PIdän työstäni todella paljon, mutta tämä sivuseikka häiritsee tuntuvasti.
Olen kiitollinen kaikista neuvoista, etenkin juuri siihen liittyen, miten ihailevat katseet kohdataan korrektisti ja niin ettei se katseen lähettäjä loukkaannu tai pahastu. Kiitos!
Vastaukset 13
Vanhimmat
ja kaikki haluavat minua!:(
Todennäköisesti miehet ajattelevat, että jahtat heitä!:(
juuri tällaista vastaanottoa pelkäsinkin. Ilmeisesti kukaan, joka omakohtaisesti kokee tällaisen tilanteen, ei voi käsittää että se voi olla ihan oikea ongelma. En ole narsistisen rakastunut itseeni ja kaiket päivät ihaile itseäni peilistä. Oletan että ulkonäköni kuitenkin muita miellyttää, kun sitä niin kovasti tuijotetaan. MIksei sitä voi sanoa ääneen?
tarkoitin siis tietysti edellisessä viestissä että "kukaan joka ei omakohtaisesti koe jne."
paineita,noita herjoja jos oppii olemaan huomaamatta pääsee elämässä paljon helpommalla.
Ajatteli tuota sun tilannetta,jospa sun työkaverit esim.ei ymmärrä että oot ujon sorttinen vaan luulevat sua koppavaksi ja sen takia eivät tuu juttelemaan kunnolla.Miehet varsinkin pitää helposti hyvännäköistä naista jotenkin vaikeemmin lähestyttävänä,ehkä pelottavana.Jos pystyisit olemaan rennommin ja näyttämään että oot ihan tavallinen saattais olla että tilanne muuttuis.
Olet siis naimisissa. Juttele ihmeessä tästä työpaikkaasi koskevasta asiasta miehellesi. Samalla tavalla rehellisesti ja avoimesti kuin olet nyt tänne palstallekin kirjoittanut. Kerro miltä sinusta tuntuu töissä, minkälaista kohtelua saat osaksesi, miten siihen reagoit, mitä asioita pelkäät ja mistä hermostut. Ihan varmasti edes vähän helpottaa, kun saat puhua jollekin ja joku kuuntelee. Vaikea on kuvitella, että miehesi tästä asiasta hermostuisi, kun hän huomaa, että tarvitset tukea. Itse olen kokenut työelämässä vähän samanlaista kuin sinä. Olen puhunut siitä kotona ja olen saanut rohkaisua olla välittämättä muista ihmisistä. Itselleni ainakin on tärkeää, että tiedostan olevani hyvässä liitossa, jossa oma mieheni on minulle se ainoa, olen vain hänen "omansa" ja ylpeä siitä. En tarvitse muiden miesten ihailua, enkä sitä millään tavalla "kerjää". Jos sinäkään et ole riippuvainen muitten ihailusta, pystyt kyllä suhtautumaan heihin ilman ujostelua ja punastelua. Kommenteista ja katseista huolimatta minäkin suhtaudun työpaikan miehiin samalla tavalla asiallisen ystävällisesti ja luonnollisesti kuin vaikka naisiinkin. Tiedän olevani, (niin typerältä kuin se tässä kuulostaakin) muiden "tavoittamattomissa", se riittää minulle. Jos muut jotain muuta kuvittelevat, se jääköön heidän ongelmakseen.
En tiedä tavoititko sitä ajatusta mitä tässä nyt tarkoitin, en oikein osannut hyvin selvittää. Mutta tsemppiä sinulle kuitenkin. Olet vain oma luonnollinen itsesi. Jos jollain on joku ongelma, niin se et ole sinä.
Tavallaan tuo miesten käytös voi olla ilkeämielistä kiusailuakin. He ehkä nauttivat siitä, että onnistuvat saamaan sinut hämilleen, punastumaan ym. Vaikka eivät sen kummemmin olisi sinusta kiinnostuneita, antavat sinun kuitenkin ymmärtää niin, jotta pääsevät näkemään kiemurteluasi? Aranoloista ihmistä on helppo kiusata. Muistan joskus kouluaikana poikien lähetelleen ihastuskirjeitä tytölle, josta eivät oikeasti välittäneet. Sitten oli kiva naureskella tytölle selän takana. Tämä kun luuli poikien ihastuksen olevan aitoa. Kurjaa oli seurata tällaista vierestä.
Mene purkamaan tuota omituista vyyhteä terapeutille.
Voit antaa itsestäsi omituisen kuvan. Taidat olla ihmetyksen aihe kun käyttäydyt noin oudosti.
Tervehtiminen kuuluu ihan normaaleihin työpaikan käytöstapoihin. Kyllä voisit vastata tervehdykseen ja katso toista ihmistä kasvoihin. Siitä se alkaa!
Ei haittaa vaikka punastalet! Minä punastelen alati, mutta en ota siitä paineita. Ja sitäpaitsi moni pitää sitä söpönä!
Kunpa voisit olla ajattelematta koko ajan mitä muut sinusta ajattelee.
Aivan varmasti he eivät ajattele sinua niin paljon kun itse luulet. Sinun olisi ehkä paras jutella lääkärille tunnoistasi, voit kärsiä jännityksestä tms. Onnea sinulle!
Minä olin samanlainen nuorempana - mutta miespuolinen versio. Naiset pitivät minua kauniina poikana, sain vihjailevia katseita ja seurastani kilpailtiin. Olin kuitenkin äärimmäisen ujo.
Tilanne alkoi muuttua, kun juttusilleni tuli nuori nainen joka ei katsonut ulkonäköön vaan sisimpään. Hänen ystävyytensä ja "keskusteluterapiansa" avasi minut ulkomaailmalle ja teki minusta rohkeamman.
Todellinen vapautuminen alkaa henkilökohtaisesta kohtaamisesta empaattisen ihmisen, "sielunhoitajan", kanssa. Hänen kanssaan voi opetella sosiaalisen kanssakäymisen säännöt vastakkaisen sukupuolen suhteen. Jännittäjille on myös tarjolla terapiaa ja lääkehoitoa, mutta em. luomumenetelmä on kaikkein palkitsevin.
Niinkuin itsekin kirjoitit, niin ongelmasi kumpuaa tuolta menneisyydestä: et ole ensinnäkään tottunut miespuolisiin työkavereihin ja toiseksi sinulla on kiusatun menneisyys. Yhdessähän nämä kaksi tuottavat tulenaran yhdistelmän ja ymmärrän kyllä, että sinusta tuntuu vaikealta.
Ongelma vain on, että koska olet näyttävä, niin miehet tuijottavat sinua aina. Ja työpaikkoja ei oikein voi valita sen mukaan onko siellä miehiä vai naisia. Sinun siis pitäisi vain opetella olemaan välittämättä sinuun kohdistetusta huomiosta. Tähän voisi terapia tuoda avun. Myös esiintymiskursseista voisi olla suuri apu! Opettele olemaan esillä, siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Persoonallisuuttasi sinun ei tarvitse silti muuttaa, vaan kouluttaa esiintymistaitojasi. Persoonallisuutesi (joka saattaa olla ujo, kuten monella suomalaisella) ja esiintymistaitosi eivät ole sama asia, joten et ole naulattu ujouteesi.
Lisäksi jos olosi tuntuu kovin jännittyneeltä, on siihen ihan hyväksyttävää hakea apua lääkkeistä. Nykylääkkeistä löytyy varmasti jokin sinulle sopiva.
En ole terapeutti, lääkäri, enkä psykiatri. Vastaankin kysymykseesi yleisesti esimiehen roolissa ja pohdinta on omaa mielipidettäni. Omassa työssäni henkilöstöjohtajana olen kohdannut muutamia vastaavan kaltaisia tilanteita, jotka on täytyneet tavalla tai toisella selvittää.
Arat, ujot ja etenkin kiusatut henkilöt luovat usein näkymättömän muurin: minä vastaan muut. Ahdistelun ja henkisen kiusaamisen vuoksi ihminen kokee lähestulkoon kaiken vieraan aina negatiivisesti. Kiusattu kokee usein tervehtimisenkin ivallisena piikittelynä tai suhtautuu siihen muutoin hyvin skeptisesti. Luulen että sinun kohdallasi on osittain kyse tästä menneiden aiheuttamasta traumasta, joka saa sinut automaattisesti puolustusasemiin näkymättömän muurisi taakse. Saatat tulkita tilanteet väärin ja luulla että sinua katsotaan normaalia pidempään.
Miesvaltaisella työpaikalla harvoja naisia totta kai katsellaan, sehän on selvä. Voi siis ehkä oikeastikin olla että tosiaan keräät katseita. Harvoin tai melko harvoin kyseessä on silti seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkit täyttävä häirintä taustalla. Tai omasta mielestäni pitkä katse tai hymy eivät sitä ole, vaikka joku voisi sitä pienenä flirttinäkin pitää. Harva työntekijä myöskään tarkoittaa katseillaan mitään. Ne ovat normaalia elämää, aivan kuten voisit törmätä katseisiin esim. kauppakeskuksessa.
Sinä ennakoit tilanteita. Ahdistut ajatuksesta, että joku saattaisi ahdistella sinua. Tulkitset katseet flirtiksi ennen kuin on edes varmaa onko kyseessä flirttailu, saati sitten seksuaalinen ahdistelu. Suosittelen sinua ottamaan yhteyttä työterveyshuoltoon ja keskustelemaan asiasta siellä. Voi olla että tarvitset apua ulkopuoliselta taholta, tai ainakin vinkkejä näihin arjen epämiellyttäviin tilanteisiin. Työterveyslääkäri on aivan kuten mikä tahansa muukin lääkäri, siis täysin vaitiolovelvollinen, joten voit huoletta kertoa tilanteestasi hänelle. Hän ei luovuta tietoja esimiehellesi - ne eivät todellakaan päädy firman juhlien puheenaiheeksi.
Tilanteen laukaiseminen on erittäin tärkeää. Työtehosi kärsii ja etenkin oma henkinen terveytesi kärsii. Mikäli et uskalla "ottaa härkää sarvista" ja yrittää ratkaista tilannetta, on mahdollisuutena loppuun palaminen, sairasloma ja pahimmillaan ennen aikainen eläke. Sinun tilannettasi ei näe kukaan ulkopuolinen, joten kukaan ei osaa tarjota sinulle apua. Ainoa tilanteen ratkaisun alullepanija olet sinä itse.
No jopas on!
Muita en edes ruvennut lukemaan.
Meillä on just päivastainen ongelma,minä kokeilijana haluaisin kokeilla melkein jokaista naista- siis ihan oikeasti mutta meneppäs jotain sellaista ehdottelemaan- jopas tuli ongelmia.
Äläkä sinä niin välitä niistä mitättömistä katse miehistä- niitä riittää loputtomiin(puhuja miehiä) jotka saavat vain vahinkoa aikaan.
Minun mielestä et ole saanut seksuaalistista haluasi vielä tyydytettyä oikein-ihan tosi.
Sehän se, sulla on vaki kumppani, älä kumminkaan tuhoa hyvää suhdetta- muista.
Itse olen ratkaissut sen yrittämällä miellyttää muita ihmisiä ja vähättelemällä itseäni, vain jotta minua ei pidettäisi uhkana ja koppavana, naisten tai miesten taholta. En suosittele, menee pää vain enemmän sekaisin. Paras olisi varmaan jos pystyisit puhumaan asiasta jollekkin ammattilaiselle ja kohottamaan itsetuntoasi.