Huono ystävä

Anonyymi-ap

Olen noin 10-11v tyttö ja minulla on ``ystävä``(tai siis raivostuttava sellainen) Olen 4 luokalla ja 1 tämä ystävä vaikutti kivalta, 2 hän ja toinen ei myöskään kovin hyvä ystävä riitelivät koko ajan. 3 luokalla hän alkoi olla jo todella ärsyttävä mutta nyt menee yli. :/ Esimerkkejä: Hän ``vitsailee`` (eli naureskelee sille että paras ja yksi parista hyvästä ystävästä joita minulla on) on hieman lyhyempi kuin muut luokallamme. Sitten.Paras ystäväni, minä, ja tuo ärsyttävä ``ystävä`` harrastamme kaikki kuvataidekoulua mutta paras ystäväni ei päässyt samaan ryhmään kanssani ja tuo ``ystävä`` meni hänen kanssaan samaan ryhmään. Minulla on muutama ystävä jotka ovat samassa ryhmässä kanssani mutta alkaa mennä vähän hermoon kun yksi on tuo aiemmin mainittu ``riitelijä nro2``, tekopirteä, ja valittaja jolle ei kelpaa mikään ovat ne ryhmässä olijat. On ryhmässä todella hyvä ystäväkin jonka olen tuntenut jo 6 vuotta mutta hän asuu kauempana. Mutta palataan tämän palstan syyhyn eli tuo ``ystävä`` ärsyttää myös parasta ystävääni. He kävivät moikkaamassa minua kuvisluokan ovella ja sanoin että voin ehkä tulla heidän kanssaan poikkeuksellisesti kotiin. No kun pääsimme tunnilta, paras ystäväni tulee sanomaan, että tuo ``ystävä`` oli suuttunut jostain syystä kun olin sanonut että ehkä voi jäädä odottamaan että heidän tuntinsa loppuu. Olisi silloin tehnyt mieli laittaa hänen kenkäänsä lappu jossa lukee: En itsekään kaipaisi seuraasi mutta olisi kiva joskus olla (kaverin nimi) kanssa kahdestaan. Jos ei seura kelpaa niin sano suoraa. Paljon ikävämpää tuollainen ainakin omasta mielestäni. Mutta sen takia tämän kirjoitin että haluaisin kuulla onko jollain esim myöskin kaveri jolle pitää esittää ystävää. Jos jotain jäi epäselväksi, voi kysyä niin koitan vastailla. Ihanaa kun sain purettua tätä tälle palstalle. Kiitos jos vastailet

6

441

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minulla on ystävä joka muistaa minua kun tarvitsee jotain tai ei ole muuta tekemistä.
      Hänen lapsilla on kummallinen valta häneen, kun he soittavat jättää hän kaiken kesken ja mielistelee heitä ?? selän takana sitten moittii lapsiansa ja puhuu negatiiviseen sävyyn jopa lasten puolisoista ....sekä se miten puhuu pahaa sukulaisistansa mutta edessä päin on niin mielin kielin.... Olen kehoittanut häntä puhumaan enemmän rehellisesti mitä ajattelee. Ja hämmästellyt ääneen miksi hän kyselee niin paljon lasten mielipiteitä ja oletan että tämä rooli jako on hieman vinksahtanut hän äitinä on lapsi ja lapset ovat hänen äitinä tai tällaiselta heidän kanssa käymisensä on , ja aina eivät heidän neuvot ole ihan ok.? En ole kuitenkaan halunnut sotkeentua ja olen yrittänyt olla sanomatta omaa kantaani. Minua kohtaan tämä ns: ystävä on ihan mukavakin mutta jos sovimme jotain unohtaa lähes aina ja jos on parempaa tekemistä niin ei paljon minua muista . Eniten toki hämmästelen miten rumasti puhuu työkaveriestansa ja kun työkaverit soittavat hänelle on olevinaan niin hyvää pataa heidän kanssaan ja koen tuon aksinaamaisena toiminnalta...... koen sen pienenä varoitus merkkinä ja luultavasti puhuu pahaa myös minusta selkäni takana. Minä olen kuitenkin yrittänyt olla hyvä ystävä ja kuunnellut, auttanut ja kun tarvitsee apua olen yrittänyt auttaa,
      Hän on puhunut todella pahasti lapsistansa mutta lasten edessä (kaikki laspet ovat hänellä jo aikuisia)on olevinaan niin liipin laapin ja ihmettelen että lapset eivät näe ??
      Toivon että tämä ns: ystävä saisi mitä antaa. Hän on huonossa väleissä sisarruksien kanssa
      tämä ystäväni kielsi minua olemasta hänen 1 tyttären kanssa tekemisissä ja toki kunnioitin hänen toivetta ja en sen koommin ollut enään hänen tyttären kanssa tekemisissä. Olin häntä hoitanut palajon kun oli pieni silloin ns: ystäväni ei oikein välittänyt hänestä ja hänen tyttärensä tuli usein minun luokseni.
      kai se oli pelottavaa kun olin hänen tyttäreensä yhteydessä ja kuulin tarinoita ja ystäväni kertoi ne minulle aivan toisella tavalla. Toki ymmärsin että jompi kumpi valehteli minulle. No oletan että on aika vaarallinen ystävänä kun puhuu niin paljon pahaa kaikista, selän takana....

    • Anonyymi

      Ihmiset jotka puhuu pahaa seläntakana ja eivät uskalla sanoa suoraan on vaarallinen ystävä. kauheata jos haukkuu omia lapsiansa. minkälainen äiti tekee niin lapsillensa ??

      Kauheinta on se että tunnen yhden henkilön joka toivoi syntymättömälle lapselle pahaa ? Se oli järkyttävä kommentti (sensuroitu) joka oli tuhota heidän väliejään lopullisesti. Äiti ja poika) kehoitin häntä että vie ruokaa, auta , ole tarvittaessa apuna ja tuttuni kuunteli minua ja nyt heidän välit on vähän paremmassa kunnossa .

    • Anonyymi

      minulla on ns: ystävä joka unohtaa minut heti jos on muuta tekemistä.
      Muistaa jos kukaan muu ei auta häntä niin sitten on yhteydessä tai tarvii apua....( jätän sanomatta ).

      Minun muut ystävät ja sukulaiset pitävät häntä epäluotettavana ja ovat varmoja että hän puhuu pahaa mysö minusta selkäni takana.... useinmiten unohtaa jos olemme jotain sopineet

    • Anonyymi

      Kommentoin ystävälleni hänen käytöstään. Omasta mielestään hän ei ole käyttäytynyt niin ja sitä paitsi olisi pitänyt huomauttaa heti jos ei jostakin asiasta pidä eikä muistella vanhoja asioita.
      On loukkautunut siitä mitä sanoin, en ole oikea ystävä hänen mielestään, koska nyt vasta sanon asioista. Erikoista, että eilen hän sanoi yhtä ja tänään juttu onkin täysin päinvastoin. Tuntuu, että hänelle on oma itse kaikkein tärkein. Hänessä ei ole vikaa, vaan muissa. Jos humalassa sanoo tai tekee jotain se pitää antaa anteeksi hänen mielestään, koska hänellä stressiä ja hän on humalassa. Ei muista mitä on tehnyt ja kieltää kaiken.
      Hänen mielestään emme enää auta toisiamme, vaan satutamme toisiamme. Vaikka hän rakastaa minua, niin ilmeisesti ystävyytemme ei voi enää jatkua, koska olemme niin erilaisia.
      Ei vielä ystävyys tähän päättynyt, mutta kyllä se aika laimeaa on näiden kommenttien jälkeen ja itse mietin mitä voin hänelle puhua. Todennäköisesti hiipuu ja loppuu pikkuhiljaa. Nyt on määrätty mistä en saa puhua. Mielestäni olen ollut hänen tukenaan vuosia ystävyytemme alussa ja kuunnellut häntä. Viime aikoina olen valittanut asioistani, tiedän sen - hänen mielestään ilmeisesti liikaa. Varmasti jatkossa ostan omat juomani ja ruokani, ettei tarvitse syyttää että hän on tarjonnut niin paljon. Mielestäni olemme tarjonneet toisillemme vuoron perään. Hänen luonaan ollessani olen maksanut hänen ruokansa ravintolassa ja tuonut ruokaa mukanani. Mikäli vielä tapaamme yövyn varmaan hotellissa, niin ei tule hänelle sitäkään vaivaa.

    • Anonyymi

      Luuletko mies että tuo teksti menee läpi yksitoistavuotiaan kirjoittamana ja vieläpä tällä alustalla? Mee hoitoo

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9970
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      409
      4353
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      2996
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2658
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2654
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1845
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      71
      1700
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe