Sedän avovaimo sekaantuu suvun asioihin / dominoi.

Anonyymi-ap

Tälläinen tilanne suvussa että sedän avovaimo sekaantuu aivan kaikkiin asioihin, määräilee ja muuta tapaa toimia ei ole olemassa kuin hänen tapansa. Setäni on aivan tossun alla, ei ota kantaa mihinkään ja tämä avovaimo saa tehdä mitä haluaa.

Tämä avovaimo on ilmeisesti "kommunisti" koska luulee että kaikki suvun omaisuus kuuluu automaattisesti hänelle ja hän saa tehdä sillä mitä haluaa, esimerkiksi voi myydä / lahjoittaa.

Tällä hetkellä tilanne on sellainen että pappani sisko menehtyi aikaisemmin ja oli naimisissa. Nyt kuitenkin tämän pappani siskon aviomies menehtyi. Edellä mainittu pariskunta oli naimisissa ja lapseton.

Nyt on kuitenkin tilanne se että tällä setäni avovaimolla on avaimet näiden kuolleiden sukulaisten asuntoon, käynyt siellä useasti. Mikä estää tätä avovaimoa viemästä tavaraa kyseisestä asunnosta?

Tämä setäni avovaimo on myös alkanut itsenäisesti hoitamaan kaikkia asioita, muulta suvulta ei ole kysytty mitään tai ole oltu yhteydessä mitenkään. Tämä setäni avovaimo vain tekee kysymättä kaikki asiat. Tilannut dokumentteja, ym. Lupaa ei ole kysytty tai informoitu mitenkään.

En tiedä miten on saanut valtakirjoja ym.

Perunkirjoitusta ei ole tehty.

Tämän pappani siskon mies on tehnyt testamentin, joka menehtyi.

Papallani on kaksi lasta: isäni ja setäni.

Isälläni on kaksi lasta: minä ja siskoni.

Sedälläni on myös kaksi lasta.

En tiedä olenko oikeutettu perintöön kyseisessä tapauksessa ja vaikka en olisikaan niin haluaisin näpäyttää laillisesti kyseistä naista.

Isäni, pappani ovat menehtyneet.

Nyt kysynkin voiko viranomainen, lakimies tai joku taho puuttua tähän asiaan?

Mitä tässä asiassa voi tehdä noin ylipäätään?

2

464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040
      Tuolta näet kuka perii kenetkin. Joka tapauksessa setäsi avovaimolla ei ole mitään oikeuksia tehdä yhtään mitään ja vielä vähemmän perii mitään. Palkkaa asianajaja (nekin kyllä osaa viedä kaiken kuolinpesästä). Tai voit vain sanoa sille lokille, että et ole perimässä mitään, joten parempi jättää toisten omaisuus rauhaan ellei halua vastata tekosistaan oikeudessa. Jos on kerta saanut ukkonsa tossun alle, luulee pystyvänsä pomottamaan koko sukua, mutta jos ärähdät sille, saattaa jopa luovuttaa kun huomaa ettei kaikki olekaan tossun alla. Jos ei luovuta, niin olet kuitenkin oikeudessa vahvoilla, uhkaa vain että nostat syytteen ja katso miten reagoi ja toimi sitten sen mukaan.

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        😍 ­­N­­y­­­m­­f­o­­­m­­­a­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17831960d

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      418
      3493
    2. On ilmiselvää, että väärä maahanmuutto on Suomea pilannut jo paljon

      Väärä maahanmuutto tarkoittaa siis tulijoita Lähi-Idän ja Afrikan islamilaisista maista, eli muslimeita. He ovat kiistat
      Maailman menoa
      124
      2616
    3. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      108
      2590
    4. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      2
      2388
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      36
      2163
    6. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      4
      2055
    7. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      189
      1596
    8. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      61
      1509
    9. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      43
      1443
    10. Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne

      niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,
      Ikävä
      48
      1281
    Aihe