https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/4e1733cf-3252-4eed-b9c9-a62ed3c0963d
Jokainen tarvitsee palautumista työstä. Riittävä palautuminen estää työstressin kasaantumista, ehkäisee terveysongelmia ja suojaa työuupumukselta. Asiantuntija, psykologi Anniina Virtanen Työterveyslaitoksesta pitää huolestuttavana, jos työ kuormittaa niin paljon, ettei virtaa jää muuhun kuin sohvalla makoiluun, jotta jaksaa lähteä taas töihin seuraavana päivänä.
vai mitä sanoo rovaniemellä hoitajat
Hoitoalalla siis kaikki päin persettä
74
488
Vastaukset
- Anonyymi
Hoitaja vetää sauhut ja syö atrillin.
- Anonyymi
siksikö atrialla osakekurssi nousee?
hoitajat lihoo ja voi pahoin-tuokaas karkkia ja pullaa töihin
- Anonyymi
Nykyään hoitajat uupuu töissä. Onhan hoitajia ollut aina ennenkin. En ole kuullut, että silloin kukaan olisi näin valitellut kuin nykyään valitetaan. Töitä on joutunut silloinkin
tekemään eikää ole auttanut kuin painaa menemään. Mistä se johtuu, että nykyajan hoitajat valittavat uupumista ja työn kuormittavuutta. Eihän mistään saa pelkällä istumisella leipäänsä. Siihen täytyy tehdä töitä. Ennen joutui lapsena lähtemään tienaamaan rahaa esim. olemalla lapsenlikkana, kun siihen aikaan ei ollut tarhoja lapsille, juoksupoikana jne. Nykyajan lapset pääsee tosi helpolla verrattuna entisajan lapsiin. Siksi kait ne valittavat, kun eivät ole töitä oppineet tekemään.- Anonyymi
Ennen oli ihmisillä ihan eri asenne töihin kuin nykyään. Ei ruumiillista työtä pelätty niinkun nykyään. Some ja epäterveet elämäntavat on nykytilanteen pääsyy näin uskallan veikata. Mutta syyllinenhän pitää löytää aina toisesta ihmisestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen oli ihmisillä ihan eri asenne töihin kuin nykyään. Ei ruumiillista työtä pelätty niinkun nykyään. Some ja epäterveet elämäntavat on nykytilanteen pääsyy näin uskallan veikata. Mutta syyllinenhän pitää löytää aina toisesta ihmisestä.
älykännykkä ja tietokone on syyllinen myös aikuisilla
- Anonyymi
eipä tuo ala oikein nuoria kiinnosta
miksi kuluttaa pahalla alalla nuorena itsensä loppuun
- Anonyymi
Kun hyvinvointialueet perustettiin niin unohdettiin täysin suoritusporras ja eri nimikkeillä perustettiin vaikka mitä päällikkövirkoja ja johtoporras paisutettiin.
Ainakin Rovaniemellä ei pääse lääkärin vastaanotolle ja henkilöt jotka palvelevat asiakkaita ovat ylikuormittuneet ja takaisinsoittopalvelu kytketään pakosta pois, kun puhelinruuhka valtava. Jonkun ne pitää digipalvelutkin purkaa ja laittaa varaukset, vahvistukset ja vastaukset.
Mitä tulee vanhusten hoivalaitoksiin ja vammaispalveluihin, niin siellä on nykyisin todella huonokuntoiset asukkaat jotka vaativat enemmän avustusta, kun eihän Rovaniemellä pääse hoivalaitokseen kun vasta sitten kun on todella huonossa kunnossa, sairas ja hyvin paljon apua tarvitseva. Se kyllä lisää hoitajien työtaakkaa.
Työtekokulttuuri on muuttunut valtavasti ja nykyisin kirjaaminen, palaverit ja muu oheistoiminta vie aikaa siitä perushoidosta ja tuo sote-himmeli viimeistään uuvuttaa ihmiset.
Päättäjät eivät ole olleet vuosikymmeniin ajan tasalla, kun sote- ja hoiva-alan koulutusta ei ole lisätty vaikka aina on ollut opetusministeri ja terveydenhuollosta vastaava ministeri Suomessa. Päättäjät ovat päästäneet asiat huonolle tolalle.
Nyt se suoritusporras on todella hätää kärsimässä, kun mihinkään ei riitä tarpeeksi tekeviä ammatti-ihmisiä. Päiväkodit ja kaikki hoivalaitokset toimivat joka päivä selviytymisen rajoilla, turvallisuus vaarantuu ja henkilöstö väsyy.- Anonyymi
ennen oli hyvin asiat
Sairaanhoitaja hoiti pääosin kirjalliset asiat osastolla ja lääkäriasiat
lähihoitajat oli potilaan kanssa ja kuntouttava työote
Nyt pitää lähihoitajan jo kohta hoitaa lääkärinkin ammatti ja kukas ne potilaat hoitaa?
Tietotekniikka teki historiallisen taantuman alalle
- Anonyymi
Nykyhoitsuilla vaan tupakkatauot mielessään sen turvin päivän jaksaa
- Anonyymi
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hoitajia-lyodaan-potkitaan-raavitaan-kuristetaan-syljetaan-ja-uhkaillaan-rikoslakiin-halutaan-muutosta-hoitajien-turvaksi/8684200
harva se töissä haluaa turpaan saada tai potkun päähän
eikä siitä saa korvauksia hoitoalalla jos joku lyö- Anonyymi
Taidat olla asukasta ärsyttävä. Millaisella äänensävyllä keskustelet, katse tms. vaikuttavat hoidettavaan. Ammattitaitoinen hoitaja osaa kohdata vaikeankin asukkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat olla asukasta ärsyttävä. Millaisella äänensävyllä keskustelet, katse tms. vaikuttavat hoidettavaan. Ammattitaitoinen hoitaja osaa kohdata vaikeankin asukkaan.
Ammattitaitoinen hoitaja osaa kohdata vaikeankin asukkaan.
Noinko meinaat?
noin pelkäämätön se juurikin hampaansa menettää - Anonyymi
Eihän ne hoito- tai sairaalassa olisikaan, jos olisivat terveitä. Hoitajan täytyy osata kohdata hoidettavan, hoitajaetiikka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän ne hoito- tai sairaalassa olisikaan, jos olisivat terveitä. Hoitajan täytyy osata kohdata hoidettavan, hoitajaetiikka.
Nykyajan olematon työmoraali on tätä.Fyysisessä työssä ei hikoilla ja minähän en tuota tehtävää hoida ei kuulu minun töihin.Ennen ei valiteltu työn määrää vaan hoidettiin tehtävät mitkä milloinkin tuli kohdalle,väsyneenä työvuorosta kotiin odottamaan pitääkö työvuorolista paikkansa vai jatkuuko jälleen tämä maratontyövuoroputki ilman vapaa päivää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyajan olematon työmoraali on tätä.Fyysisessä työssä ei hikoilla ja minähän en tuota tehtävää hoida ei kuulu minun töihin.Ennen ei valiteltu työn määrää vaan hoidettiin tehtävät mitkä milloinkin tuli kohdalle,väsyneenä työvuorosta kotiin odottamaan pitääkö työvuorolista paikkansa vai jatkuuko jälleen tämä maratontyövuoroputki ilman vapaa päivää.
aha
- Anonyymi
Nykyään päästetään koulusta läpi niin peräänkatsottavaa porukkaa, että tunnolliset työntekijät väsyy.
Kun esihenkilölle tästä puhuu, ei mitään tapahdu. Kaikki lakaistaan vain maton alle ja muiden työkuorma lisääntyy.
Näitä on nähty, kun hoitaja menee päiväunille jonkun huoneeseen tai istuu katsomassa telkkaria ja jää lääkkeet ja muut antamatta. Mutta valituksista huolimatta näiden työsuhteita jatketaan.
Palkka kuitenkin sama. Eli jos vähän lusmuilet ja istut puhelimella ja juokset tupakalla, saat saman palkan, kuin tekemällä työsi kunnolla.
Sitten kun omaiset haukkuu huonosta hoidosta, syytetään sitä tunnollista työntekijää, että miksi et huolehtinut, että se lusmu työkaveri tekee kunnolla työt- Anonyymi
nuoret on oikeassa ja laiskemmat-hoitajia pitää olla tuplamäärä ja palkka 4000e kk--
kyllä hoitajia tulee kun maksetaan - Anonyymi
Olen ihmetellyt minkälaista on koulutus lähihoitajakoulutuksessa nykyään? Ovat niin onnettoman ja avuttoman oloisia hoitajia. Tietenkin se käytäntö opettaa eikä koulunpenkki, jos senkin läpäsee jotenkuten etänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen ihmetellyt minkälaista on koulutus lähihoitajakoulutuksessa nykyään? Ovat niin onnettoman ja avuttoman oloisia hoitajia. Tietenkin se käytäntö opettaa eikä koulunpenkki, jos senkin läpäsee jotenkuten etänä.
ei ole psygologisia testejä ollenkaan-lasten leikeistä hulluja hoitamaan ei onnistu noinvain
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei ole psygologisia testejä ollenkaan-lasten leikeistä hulluja hoitamaan ei onnistu noinvain
Ei varmaan olekaan kun kattoo tuota hoitajaporukkaa. Tiedän itekki muutaman täysin sopimattoman henkilön hoitoalalle. No saavatpahan roolejaan vetää lahjakkaasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varmaan olekaan kun kattoo tuota hoitajaporukkaa. Tiedän itekki muutaman täysin sopimattoman henkilön hoitoalalle. No saavatpahan roolejaan vetää lahjakkaasti.
Eihän ne esimiehet välitä ketä töihin ottavat. Kunhan hoitajapulassa saavat jonkun vain. Näkeehän sen, kun vierailee hoitolaitoksessa. Hoitajien kasvot aina eri. Ennen oli pysyviä hoitajia mutta johtajat eivät osanneet arvostaa, niin nyt näkevät mitä ovat taakseen jättäneet. Nyt saavat jatkuvasti kalastella uusia hoitajia mistä saisi työntekijöitä.
- Anonyymi
Siellä on sellaisiakin, jotka ei halua ymmärtää, että heidät on palkattu töihin potilaita varten . Aina valittamassa ja moittimassa toisia, mutta itse eivät tee juuri mitään. Eivät ole sitoutuneita työhönsä ,eivätkä vastuuntuntoisia. Esihenkilöt, jotka voivat olla hyvinkin imarreltuja tällaisen tyypin "nuoleskelusta"heitä kohtaan jatkavat työsuhdetta ja vastuuntuntoiset ajavat itsensä loppuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä on sellaisiakin, jotka ei halua ymmärtää, että heidät on palkattu töihin potilaita varten . Aina valittamassa ja moittimassa toisia, mutta itse eivät tee juuri mitään. Eivät ole sitoutuneita työhönsä ,eivätkä vastuuntuntoisia. Esihenkilöt, jotka voivat olla hyvinkin imarreltuja tällaisen tyypin "nuoleskelusta"heitä kohtaan jatkavat työsuhdetta ja vastuuntuntoiset ajavat itsensä loppuun.
No tämä just. Mitä onnettomampi työntekijä, se vakinaistetaan heti. Kunnon työntekijät tekee pätkäsuhteita.
Kun näitä tolloja sattuu samaan vuoroon muutama, on se kunnollinen tekijä hätää kärsimässä.
Tollot osaa nuoleskella ja saa hyvät pyhätyöt, vaikka eivät selviä töistään. Mutta kun ruskea kieli. Joskus miettii, onko hoidettavan äo korkeampi, kuin sen hoitajan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tämä just. Mitä onnettomampi työntekijä, se vakinaistetaan heti. Kunnon työntekijät tekee pätkäsuhteita.
Kun näitä tolloja sattuu samaan vuoroon muutama, on se kunnollinen tekijä hätää kärsimässä.
Tollot osaa nuoleskella ja saa hyvät pyhätyöt, vaikka eivät selviä töistään. Mutta kun ruskea kieli. Joskus miettii, onko hoidettavan äo korkeampi, kuin sen hoitajan.on niitä muutama tollo älynny vaihtaa ammattiakin...
aikansa kipuilevat
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17843806/entiset-hoitajat-mollaavat-hoitotyota-maailman-hirveimmaksi-tyoksi-ja-ammatiksi-
puhetta ja tuskaa riittää myös helsingissä - Anonyymi
Jokainen tarvitsee palautumista työstä. Riittävä palautuminen estää työstressin kasaantumista, ehkäisee terveysongelmia ja suojaa työuupumukselta
missä ne sairaanhoitajat on kun kohta lähihoitajat tekee kaiken ja parilla tonnilla kuussa? - Anonyymi
on päin persettä, Sanna Marinin hallitus jakoi miljardit kehitysapuun ja ilmastohömppään kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttamiseksi
- Anonyymi
Mistä se johtuu, että nykyajan hoitajat valittavat uupumista ja työn kuormittavuutta
kysyy yksi kirjoittaja.
Olisko nuoret viisaita ja ymmärtää että 1500e kk nettona on pilkallinen palkka raskaasta työtä?- Anonyymi
nyt etniset valtaa alaa ja kohta sakki saa hyvää hoitoa?
- Anonyymi
Ilmeisesti tuohon johonkin hoitotakuu juttunkin on tullut kaksi nollaa lisää, eli hoitoa saa noin 20 vuoden kuluttua, jolloin viime sekunnilla se peruutetaan se lääkärinaikakin
ja se jatkuu seuraavan 20000 vuotta ja taas viime sekunnilla peruutettu, kuin oravanpyörä jatkuu hamserit rullaaaapi rullaa - Anonyymi
Kyllä hoiva- ja sotepalvelut ovat ihan kuralla.
1) Rovaniemellä ei pääse lääkärin vastaanotolle.
2) Rovaniemellä ei pääse kunnalliseen hammashoitoon.
3) Päiväkodeissa mennään suoriutumisen rajoilla.
4) Ikä-ihmiset viruvat kodeissaan vailla palveluja tai iäkkään omaishoitajan kanssa.
5) Hoivakodeissa liian vähän hoitajia ja vaihtuvat jatku
Suurin osa ihmisistä onkin hoidattanut hampaansa yksityisillä ja kait muutkin palvelut on haettava lääkäriasemilta. Päiväkoteja on jo pudonnut kaupungin vastuulle, kun ei riittävästi väkeä. Vanhuksille ei yksinkertaisesti ole paikkoja ja kotiutetaan sairaalasta hyvinkin huonossa kunnossa.
Sote pomoineen ja byrokratian himmeleineen kuormittaa entistä enemmän suoritusporrasta. - Anonyymi
Voikko saada tulla Manule kotihootaja tiskaaman ja imuroiman? Tehdakko myos ruoka ja pesta puukki? Voiko laula tutilaulu ja peitela sanky?
- Anonyymi
onko kokoomuksen ja keskustan tavoite jokaiselle vanhukselle vierihoitaja kotiin?
ihanaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onko kokoomuksen ja keskustan tavoite jokaiselle vanhukselle vierihoitaja kotiin?
ihanaaNo, ei todellakaan. Nehän jätetään ihmiset hoitamatta, kuolema kun korjaa satoa, on vähemmän hoidettavia.
Tietääköhän kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio, että tässä kaupungissa ei pääse lääkärin vastaanotolle?
Johanna Ojala-Niemelä tukki itsensä aluevaltuustoon ja on hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtaja. siinä kans yksi turhake joka kahmii hommia ja luottamustoimia enemmän kuin ehtii tai kykenee hoitamaan.
Menihän sinne muitakin Lapin kansanedustajia, heillä eduskunnan terveyspalvelut, mutta mahtavatko tietää, että täällä ei hoideta ihmisiä, kun ei ole henkilöstöä. Isopalkkaisia päälliköitä kyllä palkattiin runsas määrä hyvinvointialueelle istua posottamaan konttoreissaan ja turhanaikaisissa kokouksissa. Ensin olisi pitänyt hoitaa suoritusportaaseen väkeä jotta palvelut pelaisi edes jollain lailla, ei ne päälliköt sitä työtä tee! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, ei todellakaan. Nehän jätetään ihmiset hoitamatta, kuolema kun korjaa satoa, on vähemmän hoidettavia.
Tietääköhän kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio, että tässä kaupungissa ei pääse lääkärin vastaanotolle?
Johanna Ojala-Niemelä tukki itsensä aluevaltuustoon ja on hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtaja. siinä kans yksi turhake joka kahmii hommia ja luottamustoimia enemmän kuin ehtii tai kykenee hoitamaan.
Menihän sinne muitakin Lapin kansanedustajia, heillä eduskunnan terveyspalvelut, mutta mahtavatko tietää, että täällä ei hoideta ihmisiä, kun ei ole henkilöstöä. Isopalkkaisia päälliköitä kyllä palkattiin runsas määrä hyvinvointialueelle istua posottamaan konttoreissaan ja turhanaikaisissa kokouksissa. Ensin olisi pitänyt hoitaa suoritusportaaseen väkeä jotta palvelut pelaisi edes jollain lailla, ei ne päälliköt sitä työtä tee!Ei se varmaan kaupunginjohtajaa eikä Ojala-Niemelää kiinnosta pääsevätkö kaupunkilaiset lääkäriin. Tietävät varsin hyvin ihmisten tilanteen. Eivät välitä, koska se ei heitä millään tavalla liikuta. Hyvätuloisina pääsevät, vaikka mihin menemään lääkäriin. Tilanne meni vielä huonommaksi, kun siirryttiin hyvinvointialueelle. Isoja ja kalliita päälliköitä tuli lisää. Mikään ei muuttunut parempaan päin. Sekavaisemmaksi vain asiat meni.
- Anonyymi
YLIPAINO= EISTANA JAKSA
- Anonyymi
Käy tupakalla välissä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käy tupakalla välissä
Kaikkien tilastojen mukaan tupakanpoltto on vähentynyt huomattavasti Suomessa. Naiset etenkin ovat lopettaneet sauhuttelun - valistus puree, sivistynyt ihminen ymmärtää tupakan haittavaikutukset terveydelle!
Ei se terveyskeskuksen toimimattomuus tupakasta johdu vaan päättäjien ja johtoportaan saamattomuudesta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkien tilastojen mukaan tupakanpoltto on vähentynyt huomattavasti Suomessa. Naiset etenkin ovat lopettaneet sauhuttelun - valistus puree, sivistynyt ihminen ymmärtää tupakan haittavaikutukset terveydelle!
Ei se terveyskeskuksen toimimattomuus tupakasta johdu vaan päättäjien ja johtoportaan saamattomuudesta!Sanoo tupakoiva hoitaja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoo tupakoiva hoitaja?
Ensimmäistäkään tupakkaa en ole koskaan polttanut, hoitaja kyllä olen evp. Nyt eläkkeellä seuraan aktiivisesti maailman menoa ja uutisointia sekä luen lehtiä ja kyllä, vastikään oli juttua siitä että tupakointi on radikaalisti vähentynyt ja naisten osuus siinä prosentuaalisesti suurempi kuin miesten. Elikkä yhä harvempi sauhuttelee!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensimmäistäkään tupakkaa en ole koskaan polttanut, hoitaja kyllä olen evp. Nyt eläkkeellä seuraan aktiivisesti maailman menoa ja uutisointia sekä luen lehtiä ja kyllä, vastikään oli juttua siitä että tupakointi on radikaalisti vähentynyt ja naisten osuus siinä prosentuaalisesti suurempi kuin miesten. Elikkä yhä harvempi sauhuttelee!
ryhdikkäästi ne hoitajat marssii tupakalla kuin armeijan osasto-onkohan se osasto tyhjillään?
- Anonyymi
Ei paaliko tarte valitta miten palvelu pela, nosta vain oma hyvä palka ja se siina.
Kouha kansa joutaki kuola jaapi paatajile enmma.- Anonyymi
Puhkitako hootaja manu pulu? E tarte jannita uhta tuntu nin huva alko kikel nouse ulos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhkitako hootaja manu pulu? E tarte jannita uhta tuntu nin huva alko kikel nouse ulos.
Anu vaan exit only. Häveta kauhea rivo syntinen perversio.
Mina poika puhua soomi naane hootaja vaan natti sana ja pitta kiini kadesta.
- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/sydan/a/b162cfab-ad8d-42d7-bff9-9dd9245df257
tietokone ja maahanmuutto syypää kaikkeen- Anonyymi
Sipilän vika
- Anonyymi
Mina tulla sairaskeksus tuoda hootajalle sukulati kimpu ja kukka rasia. Sitten kysyä haluako lähteä minu kanssa teneriffa.
- Anonyymi
Juha sipilä vauhditti.
Leikkasi hoitajien palkat kolme vuotta- Anonyymi
Sipilä uskovaisena (keskustalaisena) ihmisenä leikkasi köyhien etuisuuksia. Ei saanut mitään hyvää aikaan. Osasi palveluja yksityistää ja laitospaikkoja vähentää sekä hoitajien palkkoja leikata. Seuraukset ovat nyt näkyvissä.
- Anonyymi
Lks:n hoitajat ammattitaidottomia ja asennevammaisia, sopisivat Gulagin käskyttäjiksi.
- Anonyymi
Minulla on aivan päinvastainen kokemus. Hyvin kohtelevat, ovat ystävällisiä, asiallisia sekä ahkeria. Olen pakosta joutunut asioimaan paljon parin viimeisen vuoden aikana ja en voi kyllä moittia.
Päivystyksessäkin olen joutunut käymään, sielläkin hoitajat tekevät työnsä hyvin ja ammattitaitoisesti, lääkäreillä vissiin stressiä kun liukuhihna meininki näyttää olevan.
- Anonyymi
vuoroviikoin töihin ja 4000e kk
- Anonyymi
Jos on tutustunut työprosesseihin, näkee oitis, että hoitoalalla asiat tehdään väärässä järjestyksessä. Se tarkoittaa turhaa työtä. Hoitajat ainakaan Lapin keskussairaalassa eivät ole kovin motivoituneita muuta kuin sättimään potilaita. Siinä hoitajat ovatkin hyviä. Jotakin hyvääkin, johtajat ja kaiken maailman byrokraatit saivat palkankorotuksen. Parempi niin kuin palkita pasianssia pelaavia hoitajia.
- Anonyymi
Harvoin olen joutunut asioimaan keskussairaalassa. Silloin olen saanut ystävällisen ja hyvän kohtelun. Sen minkä olen pannut merkille mennessäni Lks:aan, että hoitajat ovat kovia tupakalla kulkemaan. Ei millään uskoisi.
Läheisenä olen joutunut käymään asukkaan luona palveluasumisen puolella. Siellä hoitajat ovat kuin olisivat jonkun myrkyn nielleet. Hymyn häivää eikä paljon muutakaan siellä saa hoitajia kohdatessa eikä uskallakaan vaivata. Pakkopullaa näyttäisi olevan heidän työskentely leipänsä edestä. Minkälaista silloin on sairaan avuttoman olla siellä. Ei ole hyvin leivät uunissa. Sopii vain ihmetellä hyvinvointi valtiossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harvoin olen joutunut asioimaan keskussairaalassa. Silloin olen saanut ystävällisen ja hyvän kohtelun. Sen minkä olen pannut merkille mennessäni Lks:aan, että hoitajat ovat kovia tupakalla kulkemaan. Ei millään uskoisi.
Läheisenä olen joutunut käymään asukkaan luona palveluasumisen puolella. Siellä hoitajat ovat kuin olisivat jonkun myrkyn nielleet. Hymyn häivää eikä paljon muutakaan siellä saa hoitajia kohdatessa eikä uskallakaan vaivata. Pakkopullaa näyttäisi olevan heidän työskentely leipänsä edestä. Minkälaista silloin on sairaan avuttoman olla siellä. Ei ole hyvin leivät uunissa. Sopii vain ihmetellä hyvinvointi valtiossa.Tupakka akkaa piristää
- Anonyymi
https://www.apu.fi/artikkelit/mielenterveys-yha-useammin-syy-sairauslomaan-syy-tyon-muutos-pekka-saurin-kolumni
Viime aikoina on keskusteltu paljon sosiaali- ja terveydenhuollon voimavarojen riittävyydestä, kun väestö vanhenee ja alalle on yhä vaikeampi saada työntekijöitä. Palvelujen siirtäminen kunnilta hyvinvointialueille ei näytä tuoneen ongelmaan ratkaisua.
Mitkään resurssit eivät tosin riitä, jos yhä suurempi osa ihmisistä päätyy mielenterveyspalveluiden hoitojonoon. Jotakin on tehtävä, että ahdistuksesta, masennuksesta ja näköalattomuudesta kärsivät saavat huojennusta ennen kuin heistä tulee terveydenhuollon asiakkaita.
Osa on kyettävä voittamaan tavallisen arkisen vuorovaikutuksen ja kokemusten jakamisen avulla. Kaikkea ahdistusta ei ehkä tarvitse diagnosoida. Arkista kohtaamiskulttuuria on parannettava niin, että ahdistusta, levottomuutta ja masennusta voidaan lievittää, ennen kuin ne kärjistyvät terveydenhuollon toimenpiteitä vaativiksi diagnooseiksi.
Peukalosääntö on, että ahdistus puolittuu jakamalla: kun kerron tuntemuksistani turvalliselle toiselle, kurja kokemus vähenee. Se onnistuu, kun joku näyttää esimerkkiä. Kuten esimerkiksi minä tai sinä. - Anonyymi
Pomon kaveri saa kaikki pyhätyöt, vaikka puhelin on koko ajan kädessä ja loppuaika menee tupakalla.
Kun tästä mainitsee, pomo huutaa, että ketään ei suosita, vaikka vanhat listat on tarkistettu ja kertymistä näkee, että pomon suosikki, se kännykällä aikaa viettävä ja tupakkapaikalla istuva tienaa paljon enemmän, kuin muut, joilla ei ole suhteita pomoihin- Anonyymi
laita valitus kuluttajavirastoon-väärät käyttöhjeet kännykässä ja tupakka vie työhalut
- Anonyymi
Sehän on "pomon" heikkoutta, että noin käy. Niitä on joka työpaikassa hännystelijöitä, oman edun tavoittelijoita ja heikko esimies tarvitsee nuoleskelijat oman asemansa pönkittämiseen.
Suosikki pärjää pomon siipien alla huomattavasti heikommalla työpanoksella ja istuu esimiehen kyljessä sellaisissakin kokouksissa sekä palavereissa mihin nuoleskelijan ei oikeasti kuuluisikaan osallistua.
Huono esimies- tasa-arvo ei toteudu. Lähdin muualle, kun pää ei kestänyt katsoa moista symbioosia. Nykyisessä paikassa seuraan tilannetta enkä millään muotoa salli enää tuota vaan sanon heti, kun huomaan. - Anonyymi
Esimiehen pitäisi olla puolueeton. Ei kaveri- eikä sukulaisuussuhteet esimiehelle saisi asioihin vaikuttaa. Ei kuullosta kunnon esimieheltä.
- Anonyymi
https://www.verkkouutiset.fi/a/palkka-ja-palkkiotulojen-mediaani-on-nyt-3136-euroa/
siksi ne nuoret häipyy hoitoalalta-2100e kk - Anonyymi
Milloin tuosta LKS:sta tehdään savuton työpaikka?? Ihmettelen suuresti tuota hoitajien jatkuvaa tupakalla juoksemista. Eikö ole kiire jo muutenkin?
- Anonyymi
https://yle.fi/a/74-20029828?origin=rss
siitä kokeilemaan elämää ja pientä palkkaa - Anonyymi
https://thl.fi/fi/-/paihteita-kayttaville-tulisi-tarjota-tukea-myos-tupakoinnin-lopettamiseen
miksi siis tupakoit? - Anonyymi
Tupakka pitta lopeta ja syoda paaljo salati. Menna kaapakeksus alakerta tekemaan panoliike ja kautta valkoinen pulver.
- Anonyymi
Ei topakova akat osa tehda panolike
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei topakova akat osa tehda panolike
Kulla siela opeteta kaiki eri panoliike. Sitten tehdä ryhmassa panoliike
- Anonyymi
https://demokraatti.fi/thl-vain-noin-puolet-tyoikaisista-kokee-elamanlaatunsa-hyvaksi-joka-viides-kokee-merkittavaa-psyykkista-kuormittuneisuutta/
pahimmat ei jaksaneet vastata kyselyyn? - Anonyymi
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/72f26bf6-7535-478a-84f7-916a43cf7473?ref=ampparit:b402
kokoomus tekee Sipilät?
seuraavaksi leikataan hoitajien palkoista? - Anonyymi
tule tupakoimaan-saat vakipaikan
menikö kaikki oikein? - Anonyymi
Hoitajat jaksaa valittaa nythän lllaan jo natossa että pitäkää te huono palkkaset ssuut supussa
- Anonyymi
Hoitsut draakkeneilla matkustaa töihin Namibiaan tuliko Suomeen ikävä?
- Anonyymi
Saikulle vaan
Kannabis.tupakka ja viina parempi kuin työ
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?751453En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061247- 1191207
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K781146Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop70994IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var80801- 42745
Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9742Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän376722- 53676