Olen huomannut jatkuvasti, että tapailemani miehet vaikka vaikuttaisivatkin minusta kiinnostuneilta, alkavat jossain kohtaan aina tiuskimaan minulle yhtäkkiä kesken tavallisen keskustelun. Saattavat tiuskaista minulle jotain otsa mutrussa ja ihmettelen että mitä minä nyt muka tein tai sanoin.
Esimerkiksi kerran olin syömässä iltapalaa pitkäaikaisen tapailumiehen kanssa hyvissä merkeissä ja hän halusi antaa minulle hedelmäpalan. Kun ojensin hänelle hymyillen sitten käteni että voi antaa sen siihen niin tiuskaisi minulle siitä käteni ojentamisesta.
Myös tapasin viimein uuden deittikumppanin jonka kanssa oltiin viestitelty iät ajat ja hän tiesi myös miltä näytän todellisuudessa. Hän oli siihen asti todella mukava ja lämmin kunnes sitten kasvotusten tavattiin ja ottikin välittömästi jotenkin todella tympeän ja negatiivisen asenteen minua kohtaan. Oli aivan kuin etsimällä etsi koko ajan jotain sanottavaa ja vikaa minusta ja mielipiteistäni vaikka olin kuinka pirteä ja iloinen häntä kohtaan. Tiuski ja töksäytteli asioita.
Jos saan pidempiaikaisilta tapailumiehiltä jotain yllättäen lahjaksi niin siinäkin yhteydessä saan kuulla jotain tiuskimista. Sain yhdeltä mieheltä huonekasvinsa hänen aloitteestaan kun halusi antaa sellaisen (minusta todella kiva lahja) niin alkoi sitten ihan tiuskimaan ja tivaamaan että osaanhan varmasti sitten hoitaa sitä. Ei ole ainutkertainen tapaus tämäkään ja en ole koskaan saanut mitään varta vasten minulle ostettua vaan miesten omia tavaroita. Arvostan itse näitä tälläisiä lahjoja mutta ystävänaiset sanovat minulle että olen väärässä arvostaessani jotain tuollaista ja toimin näitä käytettyjä tavaroita vastaanottaessani vain kierrätyspisteenä. :( Olen ymmälläni.
Nämä tiuskimiset toistuvat miesten kanssa jatkuvasti. Vaikka olen todella ystävällinen ja nauravainen persoona niin miehet keksivät aihetta saadakseen tiuskaista ja äksyillä jotain aivan turhasta. Luonnollisesti en halua enää sitten juurikaan tapailla tälläisten kanssa jossain vaiheessa jotka vain satuttavat tuolla tavoin ja saan pelätä milloin saan taas kuunnella äkillistä kiukkuamista. Kaikki ympäriltäni ovat löytäneet ihania miehiä ja saan kerta toisensa jälkeen kuraa niskaani.
Mitä ihmettä miehet?
Miksi miehet tiuskivat
21
75
Vastaukset
- Anonyymi
Sotimattomuus. Pikkumaisia siviileitä ollaan.
- Anonyymi
Toinen on kaupunkielämä. Se on energeettinen kenttä. Siksi niitä pistetään sodissa matalaksi. Tasapaino.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen on kaupunkielämä. Se on energeettinen kenttä. Siksi niitä pistetään sodissa matalaksi. Tasapaino.
Siksi kaikkia raksa-raneja pitää kyykyttää rauhanaikana ja potkia syrjään, muuten naiset muistaa minkälainen miehen pitäisi olla.
Siksi venäläisille keksittiin vodka esim. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi kaikkia raksa-raneja pitää kyykyttää rauhanaikana ja potkia syrjään, muuten naiset muistaa minkälainen miehen pitäisi olla.
Siksi venäläisille keksittiin vodka esim.Samalla kun "patruunat" pitää kättä ammuslinjaston napilla ja nusshhii naiset.
Sitä sanotaan taakanjaoksi. - Anonyymi
Just just
- Anonyymi
Tulkitsetko tilanteita liian herkästi? Tai sitten nuo haluavat päästä sinusta eroon. Epämiellyttävän käytöksenhän tarkoitus on karkoittaa toinen.
- Anonyymi
No tätä olen miettinyt että ehkä tuolla käytöksellä on tarkoitus juurikin päästä eroon mutta eivät vain kehtaa suoraan sanoa ja odottavat että älyän itse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tätä olen miettinyt että ehkä tuolla käytöksellä on tarkoitus juurikin päästä eroon mutta eivät vain kehtaa suoraan sanoa ja odottavat että älyän itse.
Nykyäänhän on tapana ghostata, että miksi näkevät noin paljon vaivaa vain saadakseen sut "tajuamaan itse"?
- Anonyymi
Oletko varma, ettet itse lue tilanteita jotenkin väärin? Kuulostaa aika erikoiselta, että kaikki aina jotenkin yhtäkkisesti tiuskisivat.
- Anonyymi
Niin se vain menee. Ja ihan on siis tiuskimista ollut eikä siinä ole ollut yhdenkään osalta mitään epäselvää. En ole sellainen ihminen että alkaisin tiuskimaan takaisin vaan hiljenen sitten. Juttelu jatkuu kuitenkin normaalisti vaikka olen hämilläni.
- Anonyymi
Johtuisko ätmynen siitä että esität naisia ja irl paljastutkin sukkahousuhyypiöksi oisko se syy ehkä
- Anonyymi
Saattaa olla osasyy kuten myös neljän seinän sisällä tapahtuva irstas tyttöily huulipunat klyyvarissa
- Anonyymi
Ad infinitum, äärettömästi, nro. 8 leijonan hännässä: https://www.sisasuomenlehti.fi/paikalliset/2742312
- Anonyymi
Mullekin tulee mieleen että tulkitsen jotenkin väärin heidän käytöstään. Jos se on vaikkapa leikinlaskua. Ei kannata ottaa kaikkea niin vakavasti.
- Anonyymi
Ehkä ovat tyhjätaskuja, toivovat , että alat mielistelemään muutamalla tonnilla!
Ehkä ei komea kuin Minä
- Anonyymi
No onpa outoa kommentointia että sinun kokemaasi vähätellään täällä. Yritä olla välittämättä kyllä kohdallesi osuu vielä mies joka ei pura sinuun omia agressioitaan.
- Anonyymi
Ihmeellistä käytöstä miehiltä, totta tosiaan.
En ole ennen kuullutkaan miesten antavan naiselle lahjaksi jotain omia tavaroitaan/kukkia.
Ota jämäkämpi ote miesten tiuskintaan ja päivitä suhtautuminen esim. käytettyihin kukkalahjoituksiin "kierrätyspisteenä olemisesta". Ei ole mitään arvostamista, jos antaa oman kukan ja vielä tivaa osaatko hoitaa sitä. Itse en sietäisi tuollaista kenkkuilua hetkeäkään. - Anonyymi
Ei kyllä jos ei osaa keskustella nätisti, tai ottaa passiivisen tai yhdentekevän asenteen minuun naisena niin, että joudun jopa hämilleni, en todellakaan halua viettää kallisarvoista aikaa sellaisen miehen kanssa. Ja tämä monia vuosia ulkomailla asuneelta, korkeasti koulutetulta naiselta. Vastenmielinen ajatuskin, ja vaikka viherkasveista pidänkin, en myöskään arvosta toisten tuomia omia viherkasvejaan, koska jos niissä on valkoisia kirppuja, niin kuolevat minun omatkin sukuperintönä tulleet viherkasvit. Että pitäköön tunkkinsa, sanoisin.
- Anonyymi
No ... ehkä tosiaan tulkitset väärin. Tai ehkä käyttäydyt jotenkin oudosti itse. Tai sitten sulla on vaan hiton huono miesmaku, kun onnistut aina tollasia löytämään. Itse ne ole koskaan tuollaiseen törmännyt, eikä ole koskaan kukaan tuttu myöskään tuollaisesta valittanut.
- Anonyymi
Trolololollllllllllooooooo
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mukavaa sunnuntai päivää
Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.3652293Machokultti vai tasa-arvoa
Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen4452252- 942074
En usko et meistä tulee jotain
Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel101850- 811747
- 2601338
Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"
Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei291275- 531206
Vetoomus tietyille Miehille
Suomi on Euroopan toiseksi turvaton maa naisille! Mitä ajatuksia miehet jotka ovat turvattomia naisille? Olisiko korke1911155Alkavan syksyn galluppi..
Ajattelin että olisi sen aika. Gallupin. 1. Mikä on lempivuodenaikasi? Ja miksi? A) kevät B) kesä C) syksy D) talvi 21351078