Kauniit valkoiset lumihanget sulavat, linnut häiriköivät korvia vihlovan äänekkäästi ja puut viheriöivät ärsyttävän räikeästi. Maamme liberaalihallitus salli maailmaa syleilevässä vapaamielisyydessään siirtymisen kesäaikaan. Tässä on nyt sitten lopputulos, hallitsematon kaaos.Jos viimeiset 4 vuotta maatamme olisi johtanut konservatiivihallitus, näin ei koskaan olisi päässyt tapahtumaan. Me olisimme kaukoviisaasti pitäytyneet perisuomalaisessa talviajassa, jolloin muutos olisi ollut hallittu ja kustannustehokas tämänhetkiseen sekasortoon verrattuna. Pilkkikausi olisi ollut pitempi ja saalis suurempi mikä olisi hillinnyt kansallisen velkapommimme virittymistä. Me lupaamme tehdä kaikkemme, jotta kaikkien kaipaama talviaika palautetaan mahdollisimman pian maahamme, ehkäpä jo ensi syksynä! Vastuuton ja kevytmielinen harppominen kesää kohti on johtanut maamme taloudelliseen kurimukseen.Olemme Kreikan ja Italian tiellä. Maamme talous on kuin Mersu, jossa on Ladan moottori. Varmastikin ymmärrätte hyvät vastuulliset aikuiset, että näin ei voi jatkua. Meidän on nyt puhallettava yhteen hiileen ja palautettava maamme kasvun tielle. Lapsellisen kesäaikaan siirtymisen aiheuttamat kustannukset on korvattava mahdollisimman pian teollisuudellemme, joka muuten ei saastuta luontoa vaikka niin on väitetty halpamaisesti ja epäisänmaallisesti vastustajiemme joukoista. Meidän teollisuutemme on erillisteollisuutta. Olemme syyttä suotta ajautuneet teolliseen tuotantoon, mutta emme toimi Saksan rinnalla vaan toimimme pelkästään itsemme puolesta.. Kilpailuloikkalaki eli KILO säädetään jo ensi viikolla.Sen myötä työaika pitenee ja tuottavuus kasvaa.Näin teollinen tulevaisuutemme on jälleen pelastettu.
VASTUUTONTA JA KEVYTMIELISTÄ POLITIIKKAA
11
346
Vastaukset
- Anonyymi
"Hän muisteli nuoruutensa päiviä, irstasta elämäänsä Egyptissä, ja hänen mielensä paloi Egyptin himokkaisiin miehiin, joilla oli elin kuin aasilla ja jotka sinkosivat siementään kuin orhi."
- Anonyymi
Tätä absurdia tilannetta on vaikea enää selittää millään muulla logiikalla, kuin että Orpon ja Purran hallitus käy totaalista tuhoamissotaa Suomen yhteiskuntaa ja suomalaista kansaa vastaan.
..
Työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä työnvälitystilasto kertoo, missä ammateissa työttömien määrä on lisääntynyt eniten.
Monissa hoiva-alan ammateissa työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut merkittävästi sekä absoluuttisesti että suhteellisesti. Työttömäksi rekisteröityneiden lähihoitajien määrä oli marraskuun lopussa runsaat 6 400 eli kolmanneksen suurempi kuin vuotta aiemmin.
Työttömien lastenhoitotyöntekijöiden ja sosiaalialan työntekijöiden määrä on kasvanut selvästi. Ylihoitajia ja osastonhoitajia oli marraskuun lopussa työttömänä 358, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli vain 23. Työttömien sairaanhoitajien määrä oli puolestaan runsaat 1 100 eli hieman vähäisempi.- Anonyymi
2.
Tätä absurdia tilannetta on vaikea enää selittää millään muulla logiikalla, kuin että Orpon ja Purran hallitus käy totaalista tuhoamissotaa Suomen yhteiskuntaa ja suomalaista kansaa vastaan.
Listan kärkipäässä ovat lisäksi muun muassa myyjät, siivoojat, ravintolatyöntekijät, varastotyöntekijät sekä mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat. Näissä yleisissä ammateissa työttömien määrä on suhteellisesti kasvanut noin kymmenellä prosentilla vuodentakaisesta.
ja yks vaan unelmoi
Riikka Purra haaveilee nousuhumalasta IS - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2.
Tätä absurdia tilannetta on vaikea enää selittää millään muulla logiikalla, kuin että Orpon ja Purran hallitus käy totaalista tuhoamissotaa Suomen yhteiskuntaa ja suomalaista kansaa vastaan.
Listan kärkipäässä ovat lisäksi muun muassa myyjät, siivoojat, ravintolatyöntekijät, varastotyöntekijät sekä mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat. Näissä yleisissä ammateissa työttömien määrä on suhteellisesti kasvanut noin kymmenellä prosentilla vuodentakaisesta.
ja yks vaan unelmoi
Riikka Purra haaveilee nousuhumalasta ISTulee mieleen mitä Sanna Marin sanoikaan eräässä edellisten eduskuntavaalien tentissä että Orpon ja kokoomuksen linja ja leikkaukset sotesta tulevat tarkoittamaan hoitajien irtisanomisia hyvinvointi alueilta ja samalla näytettiin kuvaa Orposta pyörittelemössä päätään.
Orpo on täysin pihalla. Jatkuvasti, viikosta toiseen kyselytunnilla hokee, että perusterveydenhuolto toimii, miten se voisi toimia kun kilometritehtaalle pistetään jatkuvasti ihmisiä ja pomojen määrää vain lisätään? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulee mieleen mitä Sanna Marin sanoikaan eräässä edellisten eduskuntavaalien tentissä että Orpon ja kokoomuksen linja ja leikkaukset sotesta tulevat tarkoittamaan hoitajien irtisanomisia hyvinvointi alueilta ja samalla näytettiin kuvaa Orposta pyörittelemössä päätään.
Orpo on täysin pihalla. Jatkuvasti, viikosta toiseen kyselytunnilla hokee, että perusterveydenhuolto toimii, miten se voisi toimia kun kilometritehtaalle pistetään jatkuvasti ihmisiä ja pomojen määrää vain lisätään?Ja Riikka Purra vaan haaveilee punkkuhumalasta
- Anonyymi
Purran aviomies raahaa ”riikan” uudelleen esille. Puolueetonta selontekoa luvassa. Ihan varmasti. heh
https://cdn.bsky.app/img/feed_thumbnail/plain/did:plc:cb3pga7dwlzg5xodc5ebahhr/bafkreicqajyisrk6pscmeimskpdvsmmgpzglvuzuuxs64y3vjmdbjuaf6y@jpeg
Tavallaan olis ihan mielenkiintoista lukea tuo ja kattoa , että miten härskin häpeämättömästi siinä kirjoitetaan historiaa uusiksi. Mutta en sentään halua antaa noille k-päille senttiäkään.- Anonyymi
Mihin ihmeeseen normaalilla ymmärryksellä varustetut ihmiset tarvitsevat tuollaista? Jokainen osaa itse lukea ja tehdä päätelmänsä, paitsi tietysti persut ja muu sakeisto
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ihmeeseen normaalilla ymmärryksellä varustetut ihmiset tarvitsevat tuollaista? Jokainen osaa itse lukea ja tehdä päätelmänsä, paitsi tietysti persut ja muu sakeisto
Sellainen puolueeton näkökulma tähän asiaan. Voi hyvää päivää näitä ihmisiä.
Persuilla menee surkeasti, eivät saa uusia edustajia listoille, olemassa olevat lähtevät. Äänestäjien silmät auenneet valehtelulle, jota nyt yritetään puhua totuudeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellainen puolueeton näkökulma tähän asiaan. Voi hyvää päivää näitä ihmisiä.
Persuilla menee surkeasti, eivät saa uusia edustajia listoille, olemassa olevat lähtevät. Äänestäjien silmät auenneet valehtelulle, jota nyt yritetään puhua totuudeksi.Mulla on kolme 16-21-vuotiasta poikaa, ja jokainen sanoo, ettei suurin surminkaan äänestäis persuja. Että jotain on onnistunut ainakin kasvatuksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla on kolme 16-21-vuotiasta poikaa, ja jokainen sanoo, ettei suurin surminkaan äänestäis persuja. Että jotain on onnistunut ainakin kasvatuksessa.
EVVK te ja poikanne
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso245250Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1614154Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani143577Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai683113- 902907
- 442796
Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1522677Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist282483- 201735
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1221671