Suomella erinomainen kappale euroviisuihin

Anonyymi-ap

Käärijän kappale on kärkikappaleita tänä vuonna ja toivottavasti kilpailee menestyksellä ihan siitä ykkössijasta. Televisiossa kaikenmaailman seksuaaliset pervertikot pyrkivät hyötymään tilanteesta. Toivottavasti transvestiitti haber ei ole jatkossa missään juontohommissa. Pikku hamonen saattaa olla haberin kotiasu mutta sinne sen olisi hyvä jäädäkin. Yök.

3

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos Samu Haber hameineen pääsi shokeeraamaan, niin silloin ei olla nähty esim. 1960,-70-ja 80 -lukujen laulajia ja muusikoita naisiksi pukeutuneina. Tällainen naisen näköiseksi laittautuminen esim. musiikkivideota, valokuvaa, naamiaisia, esitystä varten tuntui olevan enemmän tai vähemmän yleistä ennen ja etenkin rockpiireissä, mutta oli itä joitain naisellisiksi tai adrogyyneiksi laittautuneita poppiireissäkin. Esim. Rolling stonesista, Led Zeppelinin Robert Plantista ja Jimmy Pagesta, Elton Johnista, David Bowiesta, Mott the hooplen ja Bad Companyn kitaristista Mick Ralphista, Queenin jäsenistä, U2:sta , AC/DC:n Bon Scottista on ainakin yksi kuva tai video, jossa ovat enemmän tai vähemmän naisen näköisiksi laittautuneina.

      Ja 1980-luvulla esim. Boy George oli varsin androgyynisti pukeutunut, kappaleen "The war song" musiikkivideolla ja myös Culture clubin levyn "Waking up with the house on fire" kannessa täysin dragissakin.

      Mua tosin ei nämä kyseiset menneiden vuosikymmenien herrat shokeeraa eikä Samu Haberin UMK-hame.

      Käärijän kappale ei musta ole ainakaan mestariteos, mutta saa nähdä miten pärjää.

    • Joskus keskustassa olen nähnyt kadulla miehen mekossa tai hameessa. Ei haitannut mua eikä päivä mennyt pilalle. Siinäpähän olivat pukeutuneet miten olivat.

    • Anonyymi

      Kyllä se niin on että miehet ei pukeudu hameeseen eikä naiset housuihin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      31
      3924
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2629
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      41
      2607
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2395
    5. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      29
      2248
    6. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      306
      2130
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1859
    8. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1633
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      46
      1518
    10. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      141
      1477
    Aihe