Vihreiden vaalitappion todelliset syyt

Anonyymi-ap

Tappio oli ehkä puolueen historian pahin.

Vihreät eivät vieläkään tajua syytä, koska ovat sokeita omille virheilleen. Suurin virhe oli, että puolue kykenee voivansa sanella pikkutarkasti miten ihmisten kuuluisi elää. Niin sanotusta "vihreästä elämäntavasta" on tullut puolueelle dogma.

Vapaus päättää elämäntavasta on ehkä yksilönvapauden tärkein kulmakivi. Se menee jopa sellaisten kansalaisoikeuksien edelle kuten oikeus kieltäytyä rokotteesta. Perusoikeuksia voidaan kyllä kriisitilanteessa rajoittaa, mutta sellaiset rajoitukset ovat aina väliaikaisia. Rajoitukset elämäntapaan puolestaan ovat pysyviä ja sen vuoksi loukkaavat yksilöä paljon pahemmin.

Demonisoimalla yksilönvapautta Vihreät myös tekee itsestään kaksinaismoralistisen puolueen, kun se samaan aikaan saarnaa vapauksien merkityksestä. Vapaus on heille tärkeää tasan niin kauan kun se edistää heidän omaa poliittista agendaansa. Todellisuudessa Vihreistä on tullut suvaitsematon puolue, kuten Timo Soini huomasi jo 2000-luvun alkuvuosina.

Hyvällä johtamisella nämä ongelmat olisi ehkä voitu kompensoida, mutta Maria Ohisalo teki surkeaa työtä johtajana. Ohisalon tausta on äärivasemmalla, joten hän myös vei puolueensa yhä vasemmistolaisempaan suuntaan, kunnes tavallinen ihminen ei enää voinut kannattaa sitä.

Otetaan vaikka talouskasvun ja kulutuksen vastustaminen, joista tuli ympäristöjärjestöjen mantra viime vuosina. Tavallisen ihmisen elämää ne kurjistavat, koska määritelmän mukaan, kulutuksen vastustaminen johtaa niukkuuteen, johon ihmisiä ajetaan veroja kiristämällä. Avoin kurjistamispolitiikka ei siis toimi. Lisäksi se on epätieteellistä.

Elokapina saarnaa ihmisille ylikulutuksesta, kun suurin osa saarnaajista ei edes ymmärrä koko ylikulutusongelmaa. Kysehän ei ole kaikkien maapallon resurssien loppumisesta, kuten äärivasemmistolaiset haluavat asian esittää. Loppumassa ovat ainoastaan elollisesta luonnosta saadut "uusiutuvat" luonnonvarat, koska niiden uusiutumistahti on rajallinen. Kivi sen sijaa ei esimerkiksi ole loppumassa.

Näiden vasta-argumenttien jälkeen osa ympäristöväestä alkaa puhua energiasta, kuinka se loppuu, ja energian saannin turvaamiseksi pitäisikin rajoittaa talouskasvua. Totuus on, uusiutuva energia ei mihinkään ole loppumassa. Pelkkä saatavilla oleva aurinkoenergiakin riittäisi koko ihmiskunnan elättämiseen selkeästi nykyistä suuremmalla energian tarpeella.

Vihreät on siis avoimesti alkanut levittää pseudotieteellisiä väitteitä, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Joko näitä väitteitä ei puolueessa osata korjata tai ne ovat tahallista ihmisten harhaanjohtamista vasemmistolaisen agendan nojalla. Samaan aikaan Vihreät esittää itsensä "tiedepuolueena", mikä on naurettavaa.

Tiede ei koskaan voi olla epämääräisten latteuksien latelemista ihmisille, saati poliittista faktojen valikoimista. Tieteeseen kuuluu ydinosana täsmällisyys. Kun puhutaan ylikulutuksesta, pitäisikin määritellä mitä kulutetaan ja miksi kulutus on liikaa. Poliittisesti motivoitunut viestintä ei näihin kysymyksiin vastaa.

Talouskasvun vastustajat myös unohtavat, että valtaosa talouskasvusta tapahtuu nykyisin kehittyvissä maissa, joten Suomi ei voi pikkuruisen kokonsa vuoksi paljoakaan asiaan vaikuttaa. Suomen päätöksillä on häviävä vaikutus siihen mitä Kiina ja Intia tekevät. Mutta vielä pahempaa, talouskasvun vastustajat vastustavat inhimillistä kehitystä globaalissa etelässä, mikä on fasistinen ajattelutapa.

Populismin ja vihapuheen rantauduttua Vihreisiin, puolue on hädintuskin tunnistettavissa samaksi, joka se vielä muutama vuosi sitten oli. Vihreät syyllistävät, suoltavat propagandaa ja turvautuvat poliittisessa keskustelussa viholliskuviin. Näin tehtiin Venäjän sodan alettua, kun Vihreät opportunisesti vetosi venäläiseen energiaan agendassaan vähentää fossiilisten kulutusta.

Jos nykyajan vihreä liike on populismissaan jo samalla tasolla kuin PS, liekö ollenkaan ihme, etteivät suomalaiset sitä äänestä? PS sentään tarjoaa jotain ihmisille, mutta vihreät haluaa vain riistää ja korottaa veroja. Vihreillä ei siis ole ihmisille mitään annettavaa. On vain kurja, ankea tulevaisuus, jossa ihmisillä ei ole lupa pitää hauskaa, koska hauskanpito aina on turmiollista ympäristölle.

Toisaalta nykyisen puoluejohdon heikkousnon myös mahdollistanut sen, että vihreitä itseään on johdettu harhaan. Heidän mielipiteisiinsä on vaikutettu tavalla, joka on ollut puolueen kannatukselle turmiollinen. Vasemmistolaiset ja jopa uusnatsit tekevät sellaista vaikuttamistyötä, todistetusti.

Talouskasvun demonisoimisen sijaan vihreiden kannattaisi miettiä, mitä raaka-aineita voimme vielä tulevaisuudessa kuluttaa, koska sellaisia raaka-aineita on paljon. Kulutuksen vähentämisen sijaan on tärkeämpää kuluttaa oikeita raaka-aineita. Uusiutuva energia ja uusiutumattomat raaka-aineet vaikuttaisi olevan hyvä kombo, jonka avulla talouskasvu, ja sitä kautta ihmisten hyvinvointi voi lisääntyä myös jatkossa. Kansalaisoikeudetkin voidaan säilyttää.

13

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olipa pitkä tarina, en jaksanut sitä edes lukea loppuun, mutta sanonpa lyhyesti mikä on vihreiden vaalitappion syy tai oikeastaan kaksi syystä, mutta samasta syystä:
      Maria Ohisalo ja Emma Kari
      Fanaattisuus ei tuo vihreille edes luontoon intohimolla suhtautuvien ääniä, saati sitten yleispuoluetta etsivien liikkuvien äänestäjien ääniä.

      • Anonyymi

        Ohisalo on kyllä osasyyllinen, muttei selitä koko surkeaa vaalitulosta. Kyllä syy on puolueen jäsenten fanaattisuus ja halu rajoittaa muiden elämää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohisalo on kyllä osasyyllinen, muttei selitä koko surkeaa vaalitulosta. Kyllä syy on puolueen jäsenten fanaattisuus ja halu rajoittaa muiden elämää.

        Puunhalaajia vihreiden ydinkannattajissa on ollut aina, mutta vasta Ohisalon ja vielä Ohisaloakin fanaattisemman Emma Karin oltua äänessä, on Vihreiden viesti saanut epämielyttävän sävyn. On pakko reagoida, on pakko vähentää, on pakko tehdä enemmän, on pakko sitä ja tätä. Nuo molemmat naiset ovat olleet kääntämässä vihreitä puolueeksi joka pakottaa ja syyllistää.
        Puolueet henkilöityvät johtajiinsa ja johtajien mukana kannatus joko nousee tai laskee. Vihreät eivät ole populistinen puolue. Toki sanoma vetoaa fanaattisiin ilmastoaktiiveihin, mutta populistisen puolueen tunnusmerkistöä ei täytä puolue, jonka sanoma ei uppoa muihin kuin puolueen ydinkannattajiin. Eihän kepuakaan sanota populistiseksi puolukeeksi jos se ajaa lisää tukea maataloudelle tai RKP:tä jos se pitää pakkoruotsia hyvänä suomelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puunhalaajia vihreiden ydinkannattajissa on ollut aina, mutta vasta Ohisalon ja vielä Ohisaloakin fanaattisemman Emma Karin oltua äänessä, on Vihreiden viesti saanut epämielyttävän sävyn. On pakko reagoida, on pakko vähentää, on pakko tehdä enemmän, on pakko sitä ja tätä. Nuo molemmat naiset ovat olleet kääntämässä vihreitä puolueeksi joka pakottaa ja syyllistää.
        Puolueet henkilöityvät johtajiinsa ja johtajien mukana kannatus joko nousee tai laskee. Vihreät eivät ole populistinen puolue. Toki sanoma vetoaa fanaattisiin ilmastoaktiiveihin, mutta populistisen puolueen tunnusmerkistöä ei täytä puolue, jonka sanoma ei uppoa muihin kuin puolueen ydinkannattajiin. Eihän kepuakaan sanota populistiseksi puolukeeksi jos se ajaa lisää tukea maataloudelle tai RKP:tä jos se pitää pakkoruotsia hyvänä suomelle.

        Vihreä populismi on maailmanlopun pelkoon vetoamista samalla tavalla kuin keskiajalla. Tarkoitus saada vaan mukaan mahdollisimman monta ihmistä tosiasioista piittaamatta


      • Anonyymi

        Emma Kari on älykkö!Empaattisuus ei ole tarkoitettu vain ihmisille.Pitää ymmärtää luonnon katoavan ihmisten ympäriltä kiihtyvällä vauhdilla,eikä tuho pysähdy tavoitteilla vaan tavoitteiden toteuttamisella.Luonnon ja ilmaston puolesta ei voi enää olla liian fanaattinen.Tämä ns fanaattisuus on harhaa,jota myöten ihminen haluaa paeta todellisuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Emma Kari on älykkö!Empaattisuus ei ole tarkoitettu vain ihmisille.Pitää ymmärtää luonnon katoavan ihmisten ympäriltä kiihtyvällä vauhdilla,eikä tuho pysähdy tavoitteilla vaan tavoitteiden toteuttamisella.Luonnon ja ilmaston puolesta ei voi enää olla liian fanaattinen.Tämä ns fanaattisuus on harhaa,jota myöten ihminen haluaa paeta todellisuutta.

        Höpöhöpö. Ihmisten tappaminen on ekoteko. Kun mielestäsi liian fanaattinen ei voi olla, kannatatko myös pommi-iskuja ympäristön nimeen?

        Vihreä puolue ja koko ympäristöliike on läpimätä. Siinä ei yhden puoluejohtajan vaihto auta, jos kahdenkaan. Tarvitaan totaalinen täysremontti koko vihreälle liikkeelle!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö. Ihmisten tappaminen on ekoteko. Kun mielestäsi liian fanaattinen ei voi olla, kannatatko myös pommi-iskuja ympäristön nimeen?

        Vihreä puolue ja koko ympäristöliike on läpimätä. Siinä ei yhden puoluejohtajan vaihto auta, jos kahdenkaan. Tarvitaan totaalinen täysremontti koko vihreälle liikkeelle!

        Ei pommeista ole kyse!Emma Karin tapaiset ihmiset haluavat vain auttaa ihmisiä muuttamaan ajatteluaan ja käyttäytymistään!Nykyinen meno johtaa vääjäämättömästi luonnon ja elinympäristöjen tuhoon.Elinkelvollisten alueiden tuho merkitsee ihmisten pakoa vieläelinkelvollisille alueille!Elinkelvollisia alueita ei ole loputtomiin!Välimerellä on jo käynnissä näytelmän harjoitus!
        Ihmisten voimattomuus muuttua näkyy jo ilmastomuutuksena,jonka hillitseminen on jäänyt tavoite hahmotteluksi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pommeista ole kyse!Emma Karin tapaiset ihmiset haluavat vain auttaa ihmisiä muuttamaan ajatteluaan ja käyttäytymistään!Nykyinen meno johtaa vääjäämättömästi luonnon ja elinympäristöjen tuhoon.Elinkelvollisten alueiden tuho merkitsee ihmisten pakoa vieläelinkelvollisille alueille!Elinkelvollisia alueita ei ole loputtomiin!Välimerellä on jo käynnissä näytelmän harjoitus!
        Ihmisten voimattomuus muuttua näkyy jo ilmastomuutuksena,jonka hillitseminen on jäänyt tavoite hahmotteluksi!

        No älä sitten jauha paskaa ettei liian radikaali voi olla! Kyllä voi!

        Yleensä kiihkomielisimmin ympäristöasioihin suhtautuvat ovat niitä jotka niistä vähiten tietävät. Maailmanloppua ei edes IPCC raporteissaan mainitse, vaan Greta Thunbergin kaltainen ideologinen roskasakki ottaa asian aika-ajoin esiin. Kyse on puhtaasti populismista, koska alarmismiin turvautuvat radikaalivihreät kuvittelevat, että ihmismassojen mieltä voi ohjata pelolla. Tätähän jo keskiajalla harrastettiin.

        Se että jokaisen pitäisi muuttua jollain vihreiden sanelemalla oikeaoppisella tavalla on utopista paskaa, joka ei kertaakaan ole toiminut ihmiskunnan historiassa. Otetaan nyt vaikka kommunismi, sillä liittyyhän eriarvoisuuteenkin paljon ongelmia. Kommunismikin pyrki muuttamaan ihmistä, muttei tietenkään onnistunut, koska ihmisluonto on mikä on, eikä sitä noin vain muuteta. Uskooko joku tosissaan, että kaikista ihmisistä yhtäkkiä tulisi jotain luontoa rakastavia puunhalaajia?

        Viime aikoina on alkanut näyttää siltä, että yhä useampi vihreä antaa vain pelon sokaista oman ajattelunsa. Pelkohan ei tunnetusti tuota selkeää ajattelua vaan paniikissa tyritään ja tehdään virheitä. Ainoa oikea suhtautumistapa ympäristökysymyksiin on kylmäpäinen, ei alarmistinen kuten vihreillä.

        Sitten vielä on totuuden vääristely, johon ajaudutaan todellisen tiedon puutteen takia. Maailmassa on suuri joukko tiedemiehiä joiden mukaan ilmastonmuutos ei ole niin suuri uhka kuin mitä vihreissä kuvitellaan.


    • Anonyymi

      Ei voi enää spekuloinnilla lohduttaa itseään,että miksi ei pysähtynyt jo aikaisemmin pohtimaan ja tarkailemaan ottamaansa uuden askelman vaikutusta,ennen uuden askeleen ottamista!
      Ilmasto todennäköisesti lämpenee jo ilman ihmisten epätoivoista pyristelyä sen pysäyttämiseksi,koska esim metaani purkautuu ikijään sulettua.

      • Anonyymi

        Näkemyksesi ei edusta sitä miten suurin osa ilmastotieteilijöistä ajattelee. Mutta vihreäthän eivät usko tieteeseen kun omakeksimiin satuihinkin voi uskoa.


    • Anonyymi

      Vihreät kääntävät jatkuvasti selkäänsä ihmisten asioille, ja sillä ei pääse hoitamaan yhteisiä asioita.

      Ylimielisyys, kylmyys ja empatian puute ei kanna.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Antaa vaan ilmaston lämmetä kun on tällaiset sähkömaksut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      132
      1744
    2. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      57
      1411
    3. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      49
      1149
    4. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      81
      1019
    5. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      371
      871
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      124
      739
    7. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      39
      701
    8. aa eli nyt tajuan..

      eli siis pitkä-aikainen vaikeus parisuhteen saamisesta johtuu omalta kohdaltani alhaisesta yhteiskunnallisesta asemasta.
      Sinkut
      117
      685
    9. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      17
      661
    10. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      69
      656
    Aihe