Tunturialueen saadut eurot on kunnan sijoitettava suoraan alueen kehittämiseen.
Täältä se raha tulee kuntaan. Kouluja ja päiväkoteja on välittömästi suurennettava alueella. Ilman isompaa taikomista on selvää että ainut kasvun paikka on tunturikylät.
Tunturialueelta kerätyt rahat on myös sijoitettava tunturi alueen kehittämiseen
43
1644
Vastaukset
- Anonyymi
Höpö,höpö.sitten kun sinne perustettaessa oman kunnan niin sijoitellaan rahat minne haluatte.
- Anonyymi
Taitavat vuodesta toiseen vaan "tunturialuelaiset" elää Suomen, Ruotsin ja Norjan valtioiden ihan muualta kuin tunturialueilta tulleilla avustusrahavirroilla?
- Anonyymi
Faktaa teille tietämätömille. Suurin osa kiinteistöverosta tulee tunturialueelta.
- Anonyymi
Kysymys kuuluukin rahavirrat jotka kunta saa näitten avustusten lisäksi tulee kiinteistöverosta yhteisöverosta ja palkoista maksettavaa veroa.. Suurin osa tästä potista kerätään tunturi alueelta. Oikein on silloin se että se ohjataan myös sinne mistä se kertyy.
- Anonyymi
Sitten voitte suunnata ne kaikki humpuukimatkailulta saatavat tulot sinne kun perustatte terveysasemat.kunnanviraston,lukiot ja yleensäkin kaikki kunnan ja valtion toiminnat sinne elikkä perustatte ihan oman kunnan
- Anonyymi
Maksetaanko orjatyöpaikoissa palkkaakin.eikös ne orjat tule aivan muualta.ne vähäisetkin verot menee muualle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maksetaanko orjatyöpaikoissa palkkaakin.eikös ne orjat tule aivan muualta.ne vähäisetkin verot menee muualle
Kausityöntekijöiden verotukseen muutos, verot siihen kuntaan missä työkin suoritetaan. Kansalaisadressin paikka kun ei kansanedustajat ole tähän heränneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kausityöntekijöiden verotukseen muutos, verot siihen kuntaan missä työkin suoritetaan. Kansalaisadressin paikka kun ei kansanedustajat ole tähän heränneet.
Nekö heräis, "kansanedustajat". Ei sellaisia enää ole eikä löydy. Voisi puhua tuon nimen
haltijoita selänkääntäjinä joiden edut ovat aivan muualla. Hurskaista puheita ja lupauksia.
Äänestäjän pettureita he vain ovat.
- Anonyymi
Kyllä näin on, matkailu se on mikä kannattaa
- Anonyymi
Kyllähän meillä kolarissa k kauppias maksaa enemmän veroja kunnalle kuin moni yrittäjä tunturi alueella!!
- Anonyymi
Hänkin elää matkailijoista
- Anonyymi
Siellä asuvia tuntuu tulevan kokeilemaan pätkäasumista, harva jää 365pv kuntalaisiksi kuten tilastotkin näyttää. Ei kunta voi rakentaa palveluita vain käypäläisten tarpeisiin.
Kunta kuiten mahdollistaa sinne infran,tiet,sähkön,veden yms. ne kun eivät itsestään sinne ilmesty. Monen muualla kunnassa asuvan kuntalaisen veroeuroja on laitettu sinne kiertoon, että saadaan mökeille mahdollisuuksi nousta harjakorkeuteen. Näitten kiinteistöveroilla saadaan katettua menoja toisin päin. Joten suosittelisin ottamaan sen pään pois sieltä p..... ja ajattelemaan asiaa toiseltakin kantilta.- Anonyymi
Siis täältä tunturista tulee se suurin osa Kolarin vero ja kiinteistövero.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis täältä tunturista tulee se suurin osa Kolarin vero ja kiinteistövero.
Tietenkin tulee kun siellä on kunnan suurin mökkikylä. Loma asunnoissahan on suurin kiinteistövero, mutta onneksi kunta on rakentanut infran valmiiksi sinne.
Annatko hieman faktaa ja lukemia tuosta verojen määrästä. Hieman epäilyttää että valuu muihin kuntiin ne eurot. - Anonyymi
Aivan faktaa kirjoitat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis täältä tunturista tulee se suurin osa Kolarin vero ja kiinteistövero.
Jaa,humpuukimatkailunko pitäisi saada edelleen loisia kunnan piikkiin.kunnan pitääkin saada takaisin infan ym.rakentamisesta
- Anonyymi
Kolarissa on jo 50vuotta rakennettu infraa Ylläkselle ja muu Kolari on jäänyt paitsiolle kun raha ei sinne ole riittänyt ja nyt pitäis kaikki lopettaa näistä kyläpahasista joiden asukkaat ovat veroja keränneet Ylläkselle. Nämä suorakurkut Ylläksellä eivät ole vielä syntyneetkään kun kunta on satsannu sinne.
Kausityöntekijöiden verosta kuin myös muualla asuvien yrittäjien tulisi maksaa ainakin puolet veroista siihen kuntaan missä työ on tehty, tässä olisi lainmuutoksen paikka. Kyllä kaikki palvelut kelpaa ja lisää pitäis saada, tämä on mahdoton yhtälö pienelle kunnalle.- Anonyymi
Fakta asiaa
- Anonyymi
Sampolle patsas
- Anonyymi
Tikkalalle patsas
- Anonyymi
Rahat jotka tulee tunturi alueelta ehdottomasti korkojen kera sijoitettava tänne tunturiin. Reitti Yhtiön johtajan palkkaa pitää nostaa saapi enemmän aikaiseksi.
- Anonyymi
No niilä pennosilla ette paljoa saisi aikaan kun suurin veropotti valuu muihin kuntiin ja maihin.
- Anonyymi
Eikö hänelle 5000e/kk riitä.. sehän on normikuntalaisen keskiarvo
- Anonyymi
Kyllä reitti jotajalle saa antaa lopputili aivan olematon mies
- Anonyymi
Kiinteistöveroa voisi kyllä hiukan korottaa. Sais kunta lisää rahaa kuittaamaan omia hölmöyksiä.
- Anonyymi
Tunturia ei kehitetä missä kunnan rahat
- Anonyymi
Paljonko tarvitsetta? Saattaisi tuulimyllyt ja kaivos naapuriin auttaa teidän ahdinkoa taloudellisesti. Saisitte pitää iltasin katuvalojakin päällä :)
- Anonyymi
Tänne tarvitaan näille perus lompololaisille lääkkeitä ja hoivaa .. ja parille junan tuomalle myös.
- Anonyymi
Teän täytyy tehä kunnassa semmosia päätöksiä, missä laitatta kaikki rahat tunturiin. Harmiko se lippo mikkoki potkthin pois, no ei isoa vahinkoa käyny. Koijumaa jossu oli tyytyväinen ko sai valtaa enämpi.
Hetikkö matkailu heittää saastuttamasta niin sitten saattaa minunki äänen.- Anonyymi
mikko-parka. itterakas irvistelijä. on olehvinhaan suvaitsevainen, mutta on ihan muuta
Jutut kiertää oman navan ympärillä. Kyllä ihmiset muistaa ,, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mikko-parka. itterakas irvistelijä. on olehvinhaan suvaitsevainen, mutta on ihan muuta
Jutut kiertää oman navan ympärillä. Kyllä ihmiset muistaa ,,Setäle käänsi takkiansa ja riijoissa kuoli.
- Anonyymi
Muuttovoittoinen on tunturialue ja nuorempaa väestöä
- Anonyymi
Tunturi saisi net rahat mitkä saapi
- Anonyymi
Lompolloon lisää rahaa... ladulle ei muuten pääse
- Anonyymi
Kannatetaan! Tokihan kolarissa ei enää mitään toimintaa ookkaan mihin rahaa kannattais laittaa
- Anonyymi
Kunta kuin heikkovirta valo on mutta muuta toimintaa ei olekaan.
Laittakaa rahat Tunturiin..
mökkilöisille leveämpää latupaanaa ja enempi valoa
- Anonyymi
Kolarin kyläkeskus ohitustie tehtävä.
- Anonyymi
Kato karttaa. Vt 21 ohittaa kyläkeskuksen, jos et ole käynyt kolarissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kato karttaa. Vt 21 ohittaa kyläkeskuksen, jos et ole käynyt kolarissa.
Lue sinä kyläkeskus....onko liikaa vaadittu....
- Anonyymi
Kyllä olis lompolaisten olla kusi porukkaa kaikki aina jotaki vaila
- Anonyymi
Kyllä Lompolo ja Ylläsjärvi vetää väkeä ja siellä saa alkuperäiset asukkaat ja porotkin elellä rauhassa toisin kun joissain kylissä
- Anonyymi
Kolarin keskustaan ei enään yhtään rahaa .. rahat tunturiin..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1473942Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso113464Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai462933Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122862Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1422513- 502184
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist161388"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For991375Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es631304Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t381169