Perhearki ja alkoholi

Olen parisuhteessa, jossa meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Mennyt täysin fiilis mieheen alkoholin takia. Nykyään juo joka ikinen vapaa päivä olutta. Hänen mielestään ihan kaikki ottaa, kun tulee töistä perjantaina ja viikonloppu alkaa ja tietty myös lauantaina illalla. Aina n. 5-10 kaljaa, joskus enemmän. Nykyään juo myös vaikka mulla olisi meno ja hän on lapsista vastuussa. Hänen mielestään sillä ei ole mitään väliä jos juo illalla lasten mentyä nukkumaan vaikka kuus kaljaa, kun on vielä ihan selvin päin. Oon kuulemma ihan sekasin kun valitan tälläsestä, koska kaikki aikuiset rentoutuu näin. Mä haluisin elämältä jotain ihan muuta. Kaikki romanttiset tunteet on täysin mulla kuollut. Haluisin vaan ehkä kuulla, että onko tää tosiaan normaalia kaikilla, ja mä vaadin kohtuuttomia.
20858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

On se jännä miten jotkut eivät kyllästy alkoholiin. Minulle tuli noin 30 v sellainen tunne että se myrkytti mieleni. Sitten vähensin kulutukseni noin kolmannekseen aiemmasta. Onko miehesi käyttäytyminen tai mielenlaatu muuttunut juomisongelman edetessä? Entä onko elämässänne tapahtunut jotain mullistavaa mikä voisi olla syynä alkoholinkulutuksen lisääntymiselle?

Äänestä
  • Ei ole mitään juomisongelmaa jos juo muutaman pilsnerin.

    Äänestä

  • 🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

    🔞 ­­­N­­y­m­f­o­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17848114q

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

En kiusaantunut 12 vuoden jaksoonkaan joka kului rutiinilla mies kotiin perjantaisin klo 18 tienoissa. Kaapille. Naukku. Normaali kotiutuminen ja lisää naukkuja.
Kuitenkaan ei mitään häiriötä.
Lauantai normaali päivä. Arkipuuhat, "seurustelu" makuuhuonen lukitun oven takana lasten vuoksi.
Saunailta. Muutama olut ja juomalasillinen terävää.
Tavallinen sunnuntai. Myöhäisellä lounaalla viiniä.
Maanantaisin aamuyöstä työpaikkakunnalle joka vaihteli eri mittaisin välein.
12 vuoden aikana mies ei tehnyt kotona mitään. Varttuvat lapsemme hoitivat kasvunsa myötä aina suuremman osan talon töistä.
Olimme harkinneet tämän elämänvaiheen olevan tarpeen tavoitteemme taloudellisen perustan saavuttamiseksi.

Äänestä

Teet sen minkä näet lastesi parhaaksi

Äänestä

Ota ero. Alkoholisti pilaa lastesi lapsuuden ja vie parhaat vuotesi. Ota ajoissa ero. Alkoholismi on hirveä sairaus, josta katkolle menevät harvat. Ja senkin jälkeen vain pieni osa pysyy kuivilla. Älä jää odottamaan alkoholismin pahempia vaiheita. Ajattele itseäsi ja lapsiasi.

Kuvittelin itse naimisiin mennessäni, että miehen alkoholismi saataisiin hoidettua. Ei saatu. Sen sijaan sain väkivaltaa osakseni. Se liitto päättyi lyhyeen ja eron jälkeenkin mies edelleen juo ja kaatuilee humalassa. Tietenkin FB kulississaan väittää, että on raitis. Hah hah. Ei ole, eikä huijaa ketään.

Äänestä
  • Voi jesta mistä näitä sikiää 😀

    Äänestä

  • Miten voi olla alkoholisti jos juo sellaisia määriä josta ei tule edes humalaan. Outoa on…

    Äänestä

Tuossa alkoholin juonnissa lähtee helposti mopo käsistä.

Äänestä

Tuon määrän alkoholin kulutusta kutsutaan alkoholismiksi.
Kokeileppa ehdottaa, houkutella, lahjoa, uhata tai mitä tahaansa se vaatiikin , saada miehesi käymään AA-ryhmässä.
AA.n toiminta on ensiluokkaisen arvokasa ja se tehoaa. Monen monet, ympri maailman, ovat saaneet viinan käyttonsä kuriin tai lopettamaan sen kokonaan.

Alkoholistit aina kertovat syitä itselleen ja muille mikä oikeuttaa heille viinan yliannostuksen. Aivan varmasti he tiedostavat sen itsekinm mutta AA kerhon asiakkaas helpottavat heitä avaamaan silmänsä.

Äänestä
  • Heheh, vai AA kerhoon pitäisi laittaa jos perjantaina ja lauantaina juo muutaman oluen ja määrän mistä ei tule edes känniin. Mahtaisivat nauraa siellä AA kerhossa että tuo on kyllä täysin kohtuullista

    Äänestä

Kuka ottaa kuka ei, kyllä sitä muullakin tavalla voi rentoutua. Vaikka ei tuo nyt ihan mahdottomia vielä ole, vaikka runsaanpuoleista onkin, viikolla ei vissiin vielä napsita?

Äänestä

Eipä se ukko kulta jaksa koti hommia tehdä kun koko viikon maailmalla tekee 15 h työpäivää ja elää parkeissa, matka kodeissa ja ajelee vieras paikkakunnilta satojakin kilsoja kotia jossa äkänänen femakko emakko vaatii prinsessan kohtelua ym,.. voi luoja sentään.

Äänestä

Miehesi on täysin oikeassa, koska eihän tuo mitään kännäämistä ole. Aikuinen mies ei tule känniin 6-10 oluesta, joten lopeta tuo turha valittaminen.

Äänestä

Eihän tuo ole edes mitään ryyppäämistä. Itse juon yleensä rommipullon ja kopan kaljaa. Yleensä ei kyllä aivan koko koppaa mene. Ja tarkoitus on tulla känniin joka mukavasti nollaa raskaan työviikon.

Äänestä

Jos minulla olisi vaimo joka nipottaisi muutaman kaljan juomisesta, niin pitäisin häntä yhtä outona kuin miehesi sinua.

Äänestä

Jos ja kun ukko ei ymmärrä, että tuollainen viinan litkiminen on jo ongelma niin lopulta joko jäät siihen ja pilaat oman ja lasten elämän tai pelastat itsesi ja lapsesi. Oman elämänne. Alkoholismi harvoin lähtee itsekseen parempaan päin. Ja juominen on ongelma siinä vaiheessa, kun joku läheinen kärsii eli tällä hetkellä jo sinä ja lapsethan vaistoavat tilanteen.
Kannattaa jättää juoppo pullon kanssa yksin. Ei siinä pään silittely auta. Kokemusta on.

Äänestä
  • Ukkohan ei juo mitään viinaa, vaan olutta 5-10 tölkkiä pe ja la, jolloin ei todellakaan ole mikään alkoholisti. Eihän tuosta määrästä tule edes humalaan.

    Äänestä

On hyvä aina pitää mielessä, että koskaan asiat ei ole niin huonosti, etteikö niitä viinalla saisi vieläkin huonommaksi.

Äänestä

Ryypislkelkää yhdessä on mukavampaa seurassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen parisuhteessa, jossa meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Mennyt täysin fiilis mieheen alkoholin takia. Nykyään juo joka ikinen vapaa päivä olutta. Hänen mielestään ihan kaikki ottaa, kun tulee töistä perjantaina ja viikonloppu alkaa ja tietty myös lauantaina illalla. Aina n. 5-10 kaljaa, joskus enemmän. Nykyään juo myös vaikka mulla olisi meno ja hän on lapsista vastuussa. Hänen mielestään sillä ei ole mitään väliä jos juo illalla lasten mentyä nukkumaan vaikka kuus kaljaa, kun on vielä ihan selvin päin. Oon kuulemma ihan sekasin kun valitan tälläsestä, koska kaikki aikuiset rentoutuu näin. Mä haluisin elämältä jotain ihan muuta. Kaikki romanttiset tunteet on täysin mulla kuollut. Haluisin vaan ehkä kuulla, että onko tää tosiaan normaalia kaikilla, ja mä vaadin kohtuuttomia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu