Ero ja sen seuraukset

Anonyymi-ap

Miten vitussa kaikki voi mennä näin totaalisen päin helvettiä. Erosin ex-vaimoni kanssa virallisesti vuosi sitten. Nyt hän on perustamassa uusioperhettä naisen kanssa josta olin mustasukkainen ennen eroamme. Ja tottakai minä olin sairas ja ärsyttävä mustasukkainen, koska tuntui että vaimoni vietti kaiken ajan tämän naisen kanssa. Meillä on kolme lasta ja pitkä yhteinen menneisyys… suurin osa ystävistä on jäänyt vaimoni puolelle, ja varmasti siitä syystä että en osannut käyttäytyä liittomme loppuaikana, mutta ei ex-vaimo ole ainakaan yrittänyt selittää mitä todellisuudessa tapahtui.

Nyt olen yksin, veloissa, saan nähdä lapsiani kahden voiko välein. Tää uusperhe remontoi meidän taloamme js muuttavat siihen kohta asumaan.

ennemmin itseni hengiltä juon, kuin katselen tätä loppuelämää.

9

2016

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuttu fiilis. Ero tuli puskista muta hän oli löytänyt vanhan tuttunsa ties kuinka paljon aikaisemmin. Erosta ei keskusteltu vaan hän vain ilmoitti asiasta ja siirtyi uuteen kumppaniin. Ei näille voi mitään. Jos tunnistat itsessäsi jotain mitkä ovat edesauttaneet eron niin kaipa niitä hyvä miettiä, ettei tule seuraavassa sekoiltua samoja?

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        🍑 ­N­­y­­m­­­f­­o­m­­­a­­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17855063u

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • No et ilmeisesti ollut turhaa mustasukkainen.

      Kyllä se yleisesti ottaen on niin, että sitä saa mitä tilaa. Jos käyttäydyt huonosti, ei sellaista kukaan halua katsella.

      "mutta ei ex-vaimo ole ainakaan yrittänyt selittää mitä todellisuudessa tapahtui."
      No varmaan turha yrittää, jos toinen perseilee.


      Mistä sinulle velat on tullut, jos myitä puoliskon talostasikin pois, vai oletko tehnyt velkaa myös muuten? Millä perusteella sait tapaamisoikeuden vain joka toiseksi viikonlopuksi?

      "ennemmin itseni hengiltä juon, kuin katselen tätä loppuelämää."
      Et kauheasti herätä sympatiaa. Et sanallakaan maininnut olevasi onneton menetetyn rakkauden tms takia. Lähinnä tunnut vain olevan katkera menetetyn omaisuuden ja ilmeisesti mielestäsi epäreilun kohtelun takia.

      • Anonyymi

        Näinhän se on. Ehkä pitää vaan hetki mennä eteenpäin, että katkeruudesta osaa irti päästää.

        Ja juu ehkä jo huomenna on parempi päivä ja pystyy ajattelemaan elämää eteenpäin.

        Kiitos tästä potkusta tarvitsin sitä.


    • Anonyymi

      Feminsti suomessa on aina ja iän kaikkisesti kaikki naisen puolella, mutta miestä syytettään akikesta jopa verukkeellisesti täysin vailla totuuden rihmaakaan.

    • Anonyymi

      Ihminen on erikoinen, etenkin silloin kun oma etu sitä on vaavinaan.

    • Hei,

      On olemassa monia auttamistahoja, joihin voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä ja anonyymisti.

      Tässä koottuna yhteystietoja:

      - Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy mm. Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Esimerkiksi joka viikko maanantaista torstaihin klo 15-19 on Solmussa-chat päivystys, jossa voi jutella kahden kesken päivystäjän kanssa. Päivittäin on useita ryhmächattejä eri kohderyhmille. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.

      - Valtakunnallinen kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

      - Kriisikeskukset

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Osassa yksiköistä myös etävastaanotto on mahdollinen. Yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/

      Ysätävällisin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

    • Anonyymi

      Uskon että vielä selviät ja saat itsesi ehjäksi. Se vaan vaatii aikaa (ja lisää aikaa) ja eron käsittelyä vähän, irrottamista. Uusia näkökulmia ajan myötä. Jos erosta on vähän aikaa, on tunteita/kysymyksiä ja kriisit päällä. Se menee ohi, usko, vaikka tuntuu ettei menisi. Alkoholi on aika turha kun se voimistaa tunteita, ahdistusta ja selvänä taas saa jonkun tolkun että missä mennään. Eivät kaikki naiset tee noin, ei pitäisi.
      Uskon että mustasukkaisuuteen taas on jotain kirjoja olemassa, miten irrottaa hankalista ajatuskuvioista, ettei uusi samaa seuraavassa suhteessa. Pysyy tolkku.

      Olet ehjä sellaisena kuin olet ja hyvä, et tarvitse häntä toiseksi puoliskoksi. Ja lapset ovat sinun edelleen, olet vanhempi ensisijassa, ei se uusi. Ehkä kaikki kävi liian nopeasti, aivot eivät ehdi mukaan. Lapsilta pitäisi kysyä silti haluavatko sen uuden kumppanin kotiinsa vai eivät, jonka exäsi otti. Lasten se koti pitäisi olla ensisijassa. Sinulle tulee uusia mahdollisuuksia, vaikket varmaan enää luota mihinkään helposti ja ehkä uusi koti? Voit mielesi mukaan sitä laittaa. Ero ei tarkoita että olisit huono jotenkin, jollekin oikealle naiselle olet se paras versio itsestäsi. Katso mikä auttaa tunnetiloihin, oloihin, mikä tehoaa (jos siis alkoholin tilalla muuta). Sittenhän sen testaamalla näkee. Juttelukin ok jos on kaveri. -Tai sitten pari kertaa burana tyhjentää aivot, lihasjännitykset. Jonka jälkeen toisena päivänä yrttiä , kaakao, tee jne. Paitsi jos on ihminen joka haluaa lääkekuurin tai alkoholikuurin, kohtuudella.

    • Anonyymi

      Ei kannata itseään vahingoittaa tai tuhota, jos on tullut jätetyksi. Eihän se ole jätetyn vika. Toinen on tehnyt virheen. Täydellinen ei kukaan ole, mutta jos on ollut normaali, toista kunnioittava ja turvallinen kumppani, niin silloin ei ole tehnyt mitään sellaista, mikä oikeuttaisi hylkäämisen.

      Monet ihmiset ovat jostain syystä kylmiä, eivätkä ymmärrä kuinka paljon surua ja kärsimystä heidän käytöksensä ja toimintansa voi puolisoille aiheuttaa. Pahimman vahingon he tekevät itselleen.

      Ei kannata katekeroitua, vain pyytää myös heille armoa ja anteeksiantoa. Se on ainoa asia, mitä voi tehdä, jos on tullut kylmästi hylätyksi. Voi hyvin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      76
      849
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe