Moi,
lueskelin pitkään ja hartaasti tuota aiempaa keskustelua "Uusi mies ja lapset."
Tilanteeni on se, että suhteeni erääseen yksinhuoltajaan on kehittymässä seuraavaksi hänen lapsensa tapaamiseen. Olen itse lapseton ja tietysti asia on mietityttänyt monta kertaa ja monelta kantilta.
Haluaisinkin kysyä teiltä, arvoisat yksinhuoltajat, että millaisia odotuksia teillä on uuden kumppanin suhteen?
Tutustuin naiseen, joka etsi (?) miestä. En siis tuntenut tutustuvani äitiin joka etsi lapselleen isää. Jonkin verran olemme keskustelleet aiheen tiimoilta ja silloin asenne oli se, että "lapsella on jo isä." Sivusta seurattuna ja juttuja kuunnellen ihan ok isä onkin.
Aiemmassa keskustelussa kuitenkin kävi aika selväksi ettei neutraali suhtautuminen kasvatusasioissa kuitenkaan toimi, pitemmän päälle? En ole sinänsä kauhistunut kasvatukseen osallistumisesta mutta luonnollisesti mietityttää, oman lapsen kanssa pystyy kasvamaan vanhemmuuteen pienin askelin.
Olen sitä mieltä että samantien kun tapaan hänen lapsensa suhde muuttuu melko totaalisesti, siihen liittyy useampia muita ihmisiä omine odotuksineen. En halua tilannetta jossa lapsi joutuisi kärsimään (enempää) aikuisten toilailuista, varmasti hänellekin omien vanhempien ero on ollut ihan riittävän raskasta.
Kuinka siis edetä "taiten?"
lueskelin pitkään ja hartaasti tuota aiempaa keskustelua "Uusi mies ja lapset."
Tilanteeni on se, että suhteeni erääseen yksinhuoltajaan on kehittymässä seuraavaksi hänen lapsensa tapaamiseen. Olen itse lapseton ja tietysti asia on mietityttänyt monta kertaa ja monelta kantilta.
Haluaisinkin kysyä teiltä, arvoisat yksinhuoltajat, että millaisia odotuksia teillä on uuden kumppanin suhteen?
Tutustuin naiseen, joka etsi (?) miestä. En siis tuntenut tutustuvani äitiin joka etsi lapselleen isää. Jonkin verran olemme keskustelleet aiheen tiimoilta ja silloin asenne oli se, että "lapsella on jo isä." Sivusta seurattuna ja juttuja kuunnellen ihan ok isä onkin.
Aiemmassa keskustelussa kuitenkin kävi aika selväksi ettei neutraali suhtautuminen kasvatusasioissa kuitenkaan toimi, pitemmän päälle? En ole sinänsä kauhistunut kasvatukseen osallistumisesta mutta luonnollisesti mietityttää, oman lapsen kanssa pystyy kasvamaan vanhemmuuteen pienin askelin.
Olen sitä mieltä että samantien kun tapaan hänen lapsensa suhde muuttuu melko totaalisesti, siihen liittyy useampia muita ihmisiä omine odotuksineen. En halua tilannetta jossa lapsi joutuisi kärsimään (enempää) aikuisten toilailuista, varmasti hänellekin omien vanhempien ero on ollut ihan riittävän raskasta.
Kuinka siis edetä "taiten?"
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miten sitä osaisi neuvoa...
Kun menet tapaamaan naisystäväsi lapsia, huomioi lapset ,mutta älä tyrkytä itseäsi lähelle,ennenkuin lapset omasta tahdostaan sinut pyytävät.
Ole kuitenkin kiinnostunut heistä, jos tulevat sinun lähelle, ja jututa lapsia, kuitenkaan älä utele mitään, niitä näitä voi jutella.
Paljon kaikkeen vaikuttaa lapsen ikä..pieneen on helppo tutustua, mutta isompi torjuu sinut herkemmin.
Jotain pientä voit viedä tuliaisiksi...lapset tykkää ainakin namuista...tai pizzasta.
Älä halaa,älä pussaa lasten äitiä lasten nähden eka kerralla...lapset ovat sinulle siitä vihaisia.
Voit jutella lasten äidin kanssa,vaikka kuinka pitkään mutta pysyttele etäällä, koska lapset huomioi hyvin tarkkaan sinun tekemiset vaikka et itse huomaakaan.
Kaikkein tärkeintä on että olet rehellinen lapsille koska ne vaistoaa rehellisyyden mutta myös epärehellisyyden helposti.
Jos lapset kysyy tykkäätkö äidistä sinun on vastattava lapselle rehellisesti, että tykkäät.
Voit kertoa lapselle ,että olet ajatellut käydä uudestaankin kylässä, ja kysy vaikka voisitteko
siksi kerraksi suunnitella jotain yhteistä kivaa
juttua.
Eka kerralla lapset saattaa olla töykeitä sinulle, se on ihan tavallista,älä missään tapauksessa sinä siitä loukkaannu, ei lapset pahaa sillä tarkoita, vaan ne kokevat itse olevansa epävarmoja miten sinuun pitäisi suhtautua.Myöskin jos he vaistoavat sinun olevan äidille tärkeä, osoittavat he mustasukkaisuutta.
Se voi esiintyä myös eri tavoin, äksyilynä, ovien paiskomisena...ym
Mutta varmaan myös naisystäväsi osaa neuvoa miten haluaa sinun toimivan,koska hän tuntee omat lapsensa.Onnea sinulle ja toivon teidän onnistuvan!
Niin, olen se yh-äiti, joka kirjoitti ongelmasta,joka tulee jos lähes joka päivä meillä "kyläilevä" uusi miesystävä välttelee hankalia tilanteita. Jos sen nyt vaikka näin kauniisti ilmaisisi. Huomaa todella, että näillä mun ala-asteikäisillä tytöllä ja pojallani EI ole isää, hän on kuollut. Lisäksi se vaikuttaa tottakai minunkin odotuksiini, samoin kuin lasteni, että tämä miesystäväni todella viettää suurimman osan vapaa-ajastaan meidän kotonamme. Eri tilanne olisi tietty, jos hän kävisi meillä vain silloin tällöin, vaikkapa joka toinen vkl tai muuta. Mutta sehän siinä, että nämä mun lapseni pitävät häntä kuin isänään. Ei kukaan isäkään varmasti vain hiljaa sivusta seuraten katselisi kun äiti taistelee yksin esimurrosikäänsä elävän poikalapsen kanssa... Mua todella säälittää lapseni sikäli, että mitä he todella mahtavat ajatella, jos toinen kieltää (todella aiheesta) ja toinen on kuin kaikki olisi ok. ...Vaikea selostaa, joka tapausta ei viitsi kirjoittaa. Ei ihme, jos lapset eivät kohta tiedä MITEN pitäisi käyttäytyä,mikä on oikein ja mikä väärin. ...Kyllä, vastuuhan on minun, hehän ovat VAIN MINUN lapsiani. Mutta kyllä aikuinen, joka elämäämme astuu, on myös jonkinlaisessa vastuussa silloin kun lasten kanssa yhdessä ollaan. Vai mitä mieltä olet?
Niin. Hyvä on, että mietit asiaa monelta kantilta.
Kerronpa jatkoa tälle minun tarinalleni. Yksi päivä mun oli pakko ottaa puheeksi tämä asia miesystäväni kanssa. Tai lähinnä "missä mennään", tulevaisuus?? jne. En halua painostaa häntä mihinkään yhteenmuuttamiseen, haluaisin vain edes itse tietää, onko hän mielessään ajatellut yhteistä tulevaisuutta vai miten. Koska huomaan, että poika varsinkin odottaa todella, milloin meillä olisi "kokonainen perhe". Poikaparka suorastan huutaa isänkaipuuta/miehenkaipuuta. Olisi ihanaa voida kertoa lapsille, että jonain päivänä meillä on mies talossa. No, mies totesi, ettei tiedä itsekään mitä haluaa,välillä on niin vaikeaa. Vihjaisi, että lasten käytös olisi syynä "miettimiseen"... Ikävää. Ehkä rakkaus mua kohtaan ei sittenkään ole NIIN suurta, että haluaisi kanssani yhdessä voittaa vaikeudet ja yrittää yhteistä elämää?
Eli siinä vaiheessa kun alat mahdollisesti paljonkin viettämään aikaa naisystäväsi kotona lasten läsnäollessa, olisi hyvä melko piankin selvittää itsellesi, HALUATKO KOKO PAKETIN VAI ET.
Eli tosiasia on, että lapset ovat naisen elämän tärkeä osa. Kuulin muuten jossakin vaiheessa miesystävältäni kommentin: "En tiennyt, että haet kasvattajaa lapsillesi!" kun oli puhetta asiasta.
Minun tapauksessani se todella sattui, tuntui pahalta kuulla rakastamansa ihmisen suusta tuollaista. Koska ensisijaisesti etsin miestä, rakasta itselleni. Haluni näet eivät ole kadonneet minnekään vain siitä syystä, että "satun olemaan yh-äiti". Päinvastoin, ikä vain lisää nautintoa ja estottomuutta sillä alueella. Olen onnellinen, että olen tunteva seksuaalinen olento enkä "vanhapiikatyyppinen" haluton ihminen!
Toivon sulle hyvää jatkoa! Älä säikähdä lasten reaktioita. Tottahan se on, että aikaa vaaditaan, uusperhekuvio ei synny siitä vaan. Mutta siinähän sitä vaaditaan rohkeutta. Niin ja sitä RAKKAUTTA!
Minulla on 4-vuotias tytär,jonka isästä erosin noin pari vuotta sitten.Viime kesästä aloin hiljalleen seurustella erään vanhan tuttavani kanssa,ja joulun alla hän tutustui tyttäreeni.Lapsellani on isä,jonka luona hän vierailee joka toinen viikonloppu, joten mitään isä-roolia ei uuden mieheni tarvitse opetella.Tyttö tietää,että hän on äidin "poikaystävä" ja pitää myös kovasti.Vaikka alku oli vähän hankala.Tyttöni saattoi sanoa uudelle miehelleni,että "sä et kuulu meidän perheeseen" tms.Miehen on ymmärrettävä lapsen maailma.
se tästä. Ehdittiin keskustella kaikessa rauhassa vappuna asioista ja olen valmis kaikkeen mitä vastaan tulee. :)
Kiitoksia kommentoineille ja hyvää kevättä, pitäkäähän jatkossakin toisistanne huolta.
Terv. Uusiomies
Tosi kiva kuulla, että taas on "saatu aikaan" yksi uusperhe... Ihan tosi, ihanaa, että on fiksuja miehiä, jotka eivät säikähdä toisen lapsia vaan uskaltavat ELÄÄ, nauttia kaikesta mitä eteen tulee. Ja ne hankalammat asiathan todella selviävät vain puhumalla ja taas puhumalla!!
Toivon todella hyvää jatkoa sulle ja koko porukalle!
Tosi hyvä idea, upeaa jos joku mies haluaa huolehtia toisen miehen lapsista. Ylpeänähän niitä tuolla raitilla vaunuissa kärräilisi. Ihan vaan varmuudeksi voisit kysäistä montako "isä kokelasta" ennen sinua on lapsilla ollut..
http://www.sunpoint.net/~marttakyllikki/