Hyvä ettei voittanut

Rukoukseni toteutui että Suomi ei voittaisi viisubileitä.

Mut mää olenkin arkinen ja tosikko buumeri.
6318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihan samanlaista sontaa vuodesta toiseen, kuka vaan voi tuollaista länkytystä vetää, Lätsät sät sät sää,

Äänestä

Kakkospaikka on näissä leikeissä ehdottomasti paras. Viisukansa tykkää isosti, mutta eipä tarvitse pistää isoja seteleitä likoon mokoman shown rakentamiseen ensi vuonna. Antaa Ruotsin hoitaa se taas kerran. Toivotaan nyt kuitenkin että länsinaapuri on turvallinen maa (ja Natossa) vuoden kuluttua ettei kakkoseksi sijoittuneen tarvitse ottaa kisoja järjestääkseen toisen puolesta kuten tänä vuonna kävi.

Äänestä

Tosiaan hyvä ettei voittanut toi kaalimato😂😂😂😂😂😂

Äänestä

Sama mieltä. Mitätön kilpailu mitättömillä artisteillä, joutuisi lopettamaan.

Äänestä

Jos suomessa kisat olisi järjestetty ensi vuonna niin todennäköisesti Christoffer Strandberg olisi ne juontanut jonkun kaverin kanssa joten kakkossija on ihan ihanteellinen

Äänestä

Veronmaksajan olen myös tyytyväinen että Ruosti maksaa viulut seuraavista viisuista, mutta saivat nenilleen kun yleisö äänesti Käärijän parhaaksi :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rukoukseni toteutui että Suomi ei voittaisi viisubileitä.

Mut mää olenkin arkinen ja tosikko buumeri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu