Uusi nimi Euroviisuille ja raadit pois

Euroviisut ei ole enää laulukilpailu, kuten silloin, kun se on aloittanut. Silloin se oli korkea-arvoisen viihdemusiikin kilpailu, missä arvioitiin sävel, sanoitus, laulutaito ja esiintymistaito. Arvostelijoina oli ammattilaisten raati. Nykyisin sama kilpailu on show. Viihde-esitys, missä musiikki on sivuseikka. Laulutaito ei tarvitse kummoinen olla räpmusiikissa, kunhan vain sanoma, elehtiminen ja taustaesitys tuottavat mielihyvää katsojille. Juuri, niin kuin Käärijän esitys oli. Siksi kansalliset arvosteluraadit pitäisi lopettaa. Tällaisissa kisoissa kuulioiden mielipide on ainoa oikea raati.
13716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tuntuu ettei mikään laulukilpailu ole kauheasti enää vuosiin perustunut sille, että todella se parhain ja taitavin laulaja on voittanut. Ja ehkä todella taitavin esiintyjä, viihdyttäjä ja sielukkain tulkitsija.

Tangomarkkinoiden tangokisassakin on jo pitkään mielestäni valittu tangokuningas-ja kuningatar siten, että he ulkonäöllisesti ja/tai iällisesti sopivat yhteen, ei siinä ole ihan aina ollut edes kysymys laulutaidosta tai ei ainakaan mun mielestä.

Voicessa kilpailun voittajan päättää yleisö ja siksi lopulta voittajaksi voi päätyä sellainenkin, joka ei ole niin monipuolinen laulaja kuten kävi aikoinaan, kun Saara Aalto oli kisassa (joku kitaran rämpyttelijä meni finaalissa hänen edelleen, kun yleisö äänesti ja Saara jäi kakkoseksi).

Käärijän esitys oli musta iloinen ja energinen ja sekin on tärkeää ja hyvä, että yleisö tykkäsi. Viisuissa oli kuitenkin parempiakin laulajia kuten vaikka Ruotsin Loreen, mutta monen esitys jätti mut hieman kylmäksi. Pidin Loreenin kappaleesta Euphoria (en muista vuotta) ja silloin hänen voittonsa oli ainakin ihan oikeutettu. Nytkin kappale oli ihan jees (siitä tuli mieleen Rihanna, sopisi hänellekin laulettavaksi), mutta ei ehkä ihan niin hyvä kuin hänen edellinen voittokappaleensa. En kuitenkaan ole vihainen, että Loreen voitti nytkin eikä vaikka Käärijä, vaikka tietysti lauantaina, kun katsoin viisuja toivoinm että Suomi voittaisi.

Kaikkein parasta olisi erilaisissa laulukisoissa, että joko pelkkä yleisö päättäisi voittajan tai sitten eri genrejen laulajista ja laulunopettajista koostuva ammattilaisraati. Levytysstudioitten pomojen yms. levydiilejä tekevien tyyppienkään ei pitäisi olla raadeissa, koska silloin päätös voittajasta tai suosikista voi perustua myös sille millaista laulajaa nyt haetaan markkinoille eikä sekään välttämättä perustu laulutaitoon, kokonaisesitykseen ja siihen kuinka hyvä esittäjä/viihdyttäjä kisaaja on.

Äänestä
  • Juuri niin.
    T. Aloittaja

    Äänestä

"Nel blu, dipinto di blu" riitti kolmanteen sijaan vuonna 1958.

Biisi, jonka jokainen tunnistaa myös nykyään.

Taso oli kova silloin joskus ennen.

Rappio alkoi 1990-luvulla, kun

- taustanauhat otettiin käyttöön, eli mahdollistettiin efektit ja bassojumputus
- tuomaristojen rinnalle otettiin yleisöäänestys
- Itä-Euroopan maat tulivat mukaan (eivät tuoneet mukanaan itä-Euroopan musiikkikulttuuria vaan ö-luokan kopioita länsimaisista hiteistä)
- sateenkaariaate alkoi lyödä läpi ja esitykset alkoivat mennä drag-shown suuntaan (niin, jopa parrakas nainen saatiin sitten lopulta voittajaksi)

Äänestä
  • Itse en ihan aina oikein pidä siitä, että musiikki tulee taustanauhalta ja laulaja vain laulaa päälle. Ja jos lavalla on oikeita soittajiakin (esim. jos esiintyjä bändi), niin soittajat luultavasti soittavat playbackina (ainakin näyttää siltä). Oikea orkesteri olisi paras, mutta 1980-1990 -luvuilla, kun kappaleisiin alkoi tulla yhä enemmän syntikkaa mukaan ja dance-biittiä, niin orkesteri ei oikein enää voinut soittaa sellaista, liian konemusiikkimaista. Kuitenkin tykkäisin enemmän elävästä musiikista, en vain siitä, että laulaja laulaa livenä ja ilman autotunea, vaan että kokonaisesitys olisi tehty oikeilla ja oikeasti musisoivilla esiintyjillä. Nykyään panostetaan kuitenkin enemmän lavastukseen ja esiintymisasuihinja jos jostain on karsittu ajan saatossa, niin oikeista taustasoittajista, vähän kuin levytyssudiossakin, ei sielläkään ole enää oikeita studiomuusikkoja soittamassa niin kuin joskus ennen.

    Äänestä

  • -yleisöäänet ovat osoittautuneet hyväksi Sulmelle
    - Suomi on Itä-Eurooppaa. Länsi marisee kun itä menestyy.
    Joo h**ose**i ulos viisuista

    Äänestä

Koska tämän päivän yleisö haluaa showta ja tunnetta esityksiin, raadit on poistettava. Typerä vanhanaikainen ohjelmamuoto sinänsä euroviisut.
Festarimuotoiseksi koko roska, uusia oikeita biisejä ja esittäjiä sinne ja tarviiko edes äänestää.
Kuluttajat osaavat äänestää jaloillaan ja lompakoillaan.
Veikkaanpa että Käärijä saa paljon kutsuja moniin tapahtumiin, ja toivottavasti niitä järjestetään nyt paljon.
Loreen jääköön kotiinsa kynsiään kasvattamaan. (Ruma nainen muutenkin)

Äänestä
  • Ruotsi voitti viekkaudella ja väärennetyillä kruunuillaan. Jahka todisteita on kerätty riittävästi ja Suomi julistetaan todelliseksi voittajaksi niin Ruotsi joutuu lisäksi luovuttamaan Loreenin Suomeen kesätöihin. Kaikki tietää Norppa-LIVEn missä Pullero käy välillä kalliolla makoilemassa. Usein Pullerolla on muita menoja ja kallio on tyhjä. Siksi tarvitaan Loreen, joka makoilee kalliolla kesätyöharjoittelijan minimipalkalla kaikki ne tunnit kun päätähti itse on kalastamassa ja harrastamassa. Työsopimus on voimassa siihen asti kunnes nettistriimi loppuu.

    Äänestä

Joo laulutaidolla ole mitään merkitystä musiikilla kunhan osaa kieltä näyttää ja heiluu ja tömistellä😂

Äänestä

Onko hyväksyttävää, että seuraavat Euroviisut järjestetään Ruotsissa? Suomen Käärijä voitti ylivoimaisesti yleisöäänestyksen ja myös Ruotsin äänestäjät antoivat äänensä Suomen Käärijälle, koska he pitivät Suomen kappaletta parempana kuin muita. Suomen äänestäjät eivät äänestäneet Loreenia, kun parempiakin oli ja sekös ruotsalaisia suututtaa. Oikea vuoden 2024 kisapaikka olisi Suomessa.

Äänestä
  • Eli jos ensi kevään kisat on Ruotsissa niin Suomi boikotoi ja kerää muita samanmielisiä mukaan boikottiin? Norjassa ainakin käydään niin kuumana että jättävät ensi kevään väliin.

    Äänestä

  • Kisatkin ovat Pohjois-Euroopan vaarallisimmassa ja rikollisimmassa kaupungissa. Euroviisut oli 2023 Laula ja Lelliviisut. Olisihan se ollut upeaa kokea viisut Syomessa

    Äänestä

Ehdottomasti raadit pois. Raadeissa on ollut esimerkiksi henkilöitä, jonka oma biisi on kilpailussa mukana. Vaikka juuri sitä ei olisikaan arvostelemassa, mutta kuitenkin. Esitykset tehdään yleisöä varten, ei ammattinipottajille.

Äänestä

Raadit pois ja joka maan tehtävä omat kappaleensa, nyt Ruotsi tekee puolet.

Lapsille on jo omat euroviisut, mikse myös vanhuksille jos haluavat vain vanhoja joikuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Euroviisut ei ole enää laulukilpailu, kuten silloin, kun se on aloittanut. Silloin se oli korkea-arvoisen viihdemusiikin kilpailu, missä arvioitiin sävel, sanoitus, laulutaito ja esiintymistaito. Arvostelijoina oli ammattilaisten raati. Nykyisin sama kilpailu on show. Viihde-esitys, missä musiikki on sivuseikka. Laulutaito ei tarvitse kummoinen olla räpmusiikissa, kunhan vain sanoma, elehtiminen ja taustaesitys tuottavat mielihyvää katsojille. Juuri, niin kuin Käärijän esitys oli. Siksi kansalliset arvosteluraadit pitäisi lopettaa. Tällaisissa kisoissa kuulioiden mielipide on ainoa oikea raati.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu