Minulta löydettiin kolme anerysmaa ja nyt jatkuvasti pelottaa että yhtäkkiä vain kuolen 😔
Pelottaa mennä nukkumaan ja kaikki, kuoleman olemattomuus pelottaa ja että vain lakkaa olemasta.
Masennus ja anerysma
18
561
Vastaukset
Hei,
Hyvä, että kirjoitit tänne! Tilanteesi vaikuttaa raskaalta ja on tärkeää purkaa mielessä olevia huolia ja pelkoja. Vertaistuki voi olla hyvä voimavara. Ulkopuolisen kanssa keskusteleminen voi helpottaa ja tuoda uusia näkökulmia. Joskus myös ammattimainen keskustelupau voi olla tarpeen.
On olemassa monia matalan kynnyksen auttavia tahoja, joista voi saada tukea elämän eri tilanteissa. Kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä ja keskustella omista ajatuksista joko ammattilaisen tai vertaisten kanssa. Alla tiedoksi tahoja joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja maksutta:
- Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/
Lisäksi maanantaista torstaihin klo 15-19 on aikuisten kahdenkeskinen Solmussa-chat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.
Tukinetissä on myös monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.
Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.
Keskusteluapua on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös seuraavilta tahoilta:
- Valtakunnallinen kriisipuhelin
Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.
- Kriisikeskukset
Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Myös etävastaanotto on mahdollista osassa paikoista. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/
Lämpimin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata- Anonyymi
Ei sellaisen poksahtamiseen välttämättä kuole, hapenpuute kylläkin voi aiheuttaa jonkun asteisen aivovaurion aivoinfarktin tapaan, mutta moni on oppinut infarktinkin jälkeen puhumaan ja kävelemään uudelleen, aivot kun ovat mukautuvat.
Kun kaikki eivät ehkä tiedä mikä on aneyrysma, se on verisuonen pullistuma ja sellaisia löytyy esim. aivoista. Sellainen puhkeaa vähän kuin purkkapallo kun se tarpeeksi venyy ja sen jälkeen osa aivoista jää vaille happea ja tämän alueen aivosolut kuolevat.- Anonyymi
Ehei, vaikka aivosolut kuolevat hapenpuutteeseen lihakset eivät sitä tee vaan tuottavat happea anaerobisesti ja sydän ja keuhkot jatkavat toimintaansa vaikka aivot olisivatkin suurimmaksi osaksi kuolleet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehei, vaikka aivosolut kuolevat hapenpuutteeseen lihakset eivät sitä tee vaan tuottavat happea anaerobisesti ja sydän ja keuhkot jatkavat toimintaansa vaikka aivot olisivatkin suurimmaksi osaksi kuolleet.
Nyt meni yli ymmärryksen.
- Anonyymi
Puolet kuolee, ja se verenvuoto tuhoaa aivoja.
- Anonyymi
Ei välttämättä, mutta on hengenvaarallinen. Jäin vain kaipaamaan tietoa, eikö hoideta vai mikä on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolet kuolee, ja se verenvuoto tuhoaa aivoja.
Ei maininnut, missä pullistumat oli vai jäikö minulta huomaamatta jotain? Voi olla myöskin sydämessä, vatsassa ja jos on suurissa verisuonissa, tilanne on erityisen vakava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei maininnut, missä pullistumat oli vai jäikö minulta huomaamatta jotain? Voi olla myöskin sydämessä, vatsassa ja jos on suurissa verisuonissa, tilanne on erityisen vakava.
Moikka.
Minun löydetyt anerysmat ovat aivoissa joista kaksi verisuonien risteyskohdassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt meni yli ymmärryksen.
Ihminen saattaa olla veden alla puolikin tuntia ilman lihasvaurioita mutta aivot on vaikeasti vaurioituneet.
- Anonyymi
Selvitä kaikki mahdollinen asiasta ja toimi niin että saat vähennettyä riskejä mahdollisimman paljon. Ei varmaan ole kiva elää tuommoisen kanssa. Pidä itsestäs hyvää huolta.
- Anonyymi
Olen selvittänytkin, sillä isoveljelläni puhkesi anerysma viisi vuotta sitten mutta hän selvisi, isä kuoli aivoverenvuotoon ja hänen äiti myös.
Verenpaine kuriin ja muutenkin terveelliset elämäntavat.
Olen siksi ollut viime aikoina erityisen peloissani koska minulla on kuukauden ajan korvissa soinut, humissut ja pauhannut ja muutenkin ollut outo olo päässä.
Olen sanonut asiasta lääkärillä mutta eivät ole tehneet asialle mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen selvittänytkin, sillä isoveljelläni puhkesi anerysma viisi vuotta sitten mutta hän selvisi, isä kuoli aivoverenvuotoon ja hänen äiti myös.
Verenpaine kuriin ja muutenkin terveelliset elämäntavat.
Olen siksi ollut viime aikoina erityisen peloissani koska minulla on kuukauden ajan korvissa soinut, humissut ja pauhannut ja muutenkin ollut outo olo päässä.
Olen sanonut asiasta lääkärillä mutta eivät ole tehneet asialle mitään.Ikävä kyllä, jos "hoito" olisi noin helppoa, mutta ei se katso verenpainetta, lihavuutta tmv.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikävä kyllä, jos "hoito" olisi noin helppoa, mutta ei se katso verenpainetta, lihavuutta tmv.
Ei tietenkään ole mutta noilla on kuitenkin vaikutusta miten todennäköisesti ne puhkeavat, ainoa oikea hoito on poistaa anerysmat verenkierrosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikävä kyllä, jos "hoito" olisi noin helppoa, mutta ei se katso verenpainetta, lihavuutta tmv.
Väärä tieto. Verenpaine vaikuttaa paljonkin. Kuluttaa suonia.
- Anonyymi
Aneyresma ja masennus on kaksi eri asiaa.
- Anonyymi
Onko kukaan väittänyt että olisivat sama asia? Aloituksessa puhuttiin anerysmista ja niiden tuomasta masennuksesta ja pelosta.
- Anonyymi
Ei kukaan niitä synonyymeiksi väittänytkään. Visastelua tärkeämpää olisi auttaa ja tukea aloittajaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh1104641Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.2303750Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit1553525Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188733406Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j2332788Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa
Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk642587"Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä
Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk282432Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös1332400- 562226
Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?
Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella112126