Joukossa tyhmyys tiivistyy

Anonyymi-ap

Enkä puhu tässä nyt Pyhän Joukosta henkilönä, vaan Pyhäläisten sakista yhtenä joukkona, vahvistettuna niemen omalla staralla, kuivalihakundilla, alias kimblemiehellä.

Samaan sakkiin kuuluu ilman muuta, hyvinvointia harrasteleva kimblemuija, joka tykkää harrastella myös muita perinteisiä seurapelejä, niitä tässä yhteydessä erikseen mainitsematta.

Samaa joukkoa on myös visa-electron-muija, kymppitonnin luottorajalla, tässä yhteydessä ei puhuta mistään räp-artistista, vaikka sätkänkäärijä yritti viisut voittaakin ja muijan lempinimi sellaiseen viittaisikin.
Sama se muuten muutenkin, pyhän päättäjien kanssa, hirveä meteli joka asiasta ja kuitenkin kaikki lässähtää, kuin sätkänkäärijällä.
No Pyhän pellethän ne päätyi pukemaan Andyn, vihreään, käärijän sätkäpaperiin, aivan turhaan.

No Visamuija kuuluu joka tapauksessa vielä tähän jengiin, vaikka yrittää kovasti rakkaan naapurikuntamme johtajaksi. No siellä ei heilukaan sitten enää visa, ei edes visa-electron, se saattaa luuta heilahtaa uuden johtajan persiille, koeaikana, kun se lakaistaan lapistha vithun.

No, varsin kattavan henkilöesittelyn jälkeen, varsinaiseen asiaan.
En viitsi nyt avata uusimpia typeryyksiä, se on niin naurettavaa sähellystä, että silmät valuu vettä, kun pääsi spontaanisti kunnon röhönauru.
Asia kyllä selviää, kun lukee edellisen valtuuston pöytäkirjan ja tulevan kokouksen esityslistan.

Kiteytykseksi riittänee hyvin, joukossa tyhmyys tiivistyy, etenkin Pyhän päättäjien joukossa.

Klok!

106

4697

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Semmonen iltaturina, lopussa jäi epäselväksi, että Pyhän päättäjien Joukossako?

    • Anonyymi

      J. V-M

    • Anonyymi

      Pekalla uus Volvo ja nyt jo tuhkakuppi täynnä. Hyvinvoitijohtaja hoi.

      • Anonyymi

        Mikä homma on tämä hyvinvointijohtaja. Mitä se tekee niin kuin työkseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä homma on tämä hyvinvointijohtaja. Mitä se tekee niin kuin työkseen?

        Mielestäni samaa mitä entinen sivistystoimen johtaja, nyt en tiedä onko kunnan henkilöstöjohtaminen hänellä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni samaa mitä entinen sivistystoimen johtaja, nyt en tiedä onko kunnan henkilöstöjohtaminen hänellä?

        Ei kai Pelkosenniemellä ole ollut sivistystoimenjohtajaa koskaan. Rehtori se on hoitanut oman toimen ohessa. Totta ne hommat on vähäiset kun kaikki ulkoistettu. Keksitty virka, täysin! Ja kuka maksaa???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai Pelkosenniemellä ole ollut sivistystoimenjohtajaa koskaan. Rehtori se on hoitanut oman toimen ohessa. Totta ne hommat on vähäiset kun kaikki ulkoistettu. Keksitty virka, täysin! Ja kuka maksaa???

        Ei vaan hallintojohtaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai Pelkosenniemellä ole ollut sivistystoimenjohtajaa koskaan. Rehtori se on hoitanut oman toimen ohessa. Totta ne hommat on vähäiset kun kaikki ulkoistettu. Keksitty virka, täysin! Ja kuka maksaa???

        Kyllä aikanaan oli sivistystoimenjohtaja joka hoiti myös rehtorin vakanssia. Oli myös koulutoimenjohtaja ja rehtori erikseen yhdessä välissä. Ihan siten kuin hallintosääntöä on aina rukattu on myös virkanimikkeet muutettu.

    • Anonyymi

      Ulkona paistaa aurinko. Menkää ulos ja eläkää ilman huolen häivää.

      • Anonyymi

        Täällä kuiten sattaa ehtaa vettä. Hyvä se on sieltä Epsanjasta huuella.

    • Anonyymi

      Piereskely helpottaa ja on kaiken lisäksi hauskaa.

    • Anonyymi

      Pikkuisen haukut nyt väärää puuta,mutta minkä sille voi jos on lusikalla annettu,ei kauhalla voi lappaa!

    • Anonyymi

      Luulisi että palapelin kokoamisella viisastuu.Eipä kuiten näköjään mitään kummempaa tapahdu!

      • Anonyymi

        Ei tosiaan, muutaku haukkuu ja haukkuu ja jopa väärää puuta kaiken aikaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tosiaan, muutaku haukkuu ja haukkuu ja jopa väärää puuta kaiken aikaa!

        Klok

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Klok

        Palapeli pimps

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palapeli pimps

        Sannalla ne ei loksahda palat kohdalleen, lieneekö se kuivalihavelli loppunut.

    • Anonyymi

      Hui hai, valtuustonäytelmän perusteella Joukossa tyhmyys tiivistyy, törkykamaa.

      • Anonyymi

        Aivan tyhjäpää ukkeli, joutaa lammaspaimeneksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan tyhjäpää ukkeli, joutaa lammaspaimeneksi.

        Poro ja hevosmies on hyviä ammatteja.
        Ainakin jos tulee positiivinen tulos,ei oikein muuten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poro ja hevosmies on hyviä ammatteja.
        Ainakin jos tulee positiivinen tulos,ei oikein muuten.

        Ei, kyllä lammaspaimen on ainut oikea ammatti!

        Tiedätkö muuten, miksi lammaspaimenilla on aina pitkävartiset saappaat jalassa?
        Kun paimenella alkaa haluttamaan, niin laittaa lampaan takajalat saappaisiin ja sillä tavalla saa elämänsä kyydit. Lammas heiluu edessä edestakaisin, ei tarvitse tehdä itse mitään, lammas hoitaa tyydytyksen.
        Tämä on kätevä myös sukupuolivähemmistön edustajille, valitsee vaan uroslampaan sinne saappaisiin.

        En ole ikinä moista kuullut,enkä tosiaan halua ajatellakaan.Köpöllä on tosiaan köpön jutut.Ei ole kaikki kairanpäät kohillaan tällä kaverilla valitettavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole ikinä moista kuullut,enkä tosiaan halua ajatellakaan.Köpöllä on tosiaan köpön jutut.Ei ole kaikki kairanpäät kohillaan tällä kaverilla valitettavasti.

        Etkö muka ole kuullut?
        Tämän vuoksi on lammaspaimenen ammatti erittäin haluttu.
        Juuri tämä on se syy, miksi nykyisin on niin kova hinku perustaa uusia lammaslaitumia, saa ensin kesäiloa laitumella ja sitten talveksi ruokaa, jotta jaksaa taas seuraavan kesän iloisesti paimentaa.

        Sillä niitä laitumia ja iloisia paimenpoikia on Kreikassa ja Turkissa niin paljon.
        Tämä on se yhdistävä tekijä matkailulla ja lammasfarmarilla, molemmissa ammateissa saa, toisessa naista ja toisessa lammasta.

        Jos kuitenkin hoitoon ois tarvetta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poro ja hevosmies on hyviä ammatteja.
        Ainakin jos tulee positiivinen tulos,ei oikein muuten.

        Kanin kasvattaja on hyvä ammatti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö muka ole kuullut?
        Tämän vuoksi on lammaspaimenen ammatti erittäin haluttu.
        Juuri tämä on se syy, miksi nykyisin on niin kova hinku perustaa uusia lammaslaitumia, saa ensin kesäiloa laitumella ja sitten talveksi ruokaa, jotta jaksaa taas seuraavan kesän iloisesti paimentaa.

        Sillä niitä laitumia ja iloisia paimenpoikia on Kreikassa ja Turkissa niin paljon.
        Tämä on se yhdistävä tekijä matkailulla ja lammasfarmarilla, molemmissa ammateissa saa, toisessa naista ja toisessa lammasta.

        Sairas kirjoittaja. Tuommoiseen ei ole edes parannuskeinoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairas kirjoittaja. Tuommoiseen ei ole edes parannuskeinoa.

        Eheytyshoito auttaa. Pyhäläisillä on asiasta kokemuksia. Nyt on uusi polvi pesiytynyt, niin on taas hoidolle tarvetta.

    • Anonyymi

      Valtuuston kokousta kun katsoin, heräsi ajatus, että ei taida missään muussa lapin kunnassa olla näin keskittynyt valta pienelle porukalle? Ennen oli lautakuntia, mutta tokkopa se nyt auttaisi, kun samat henkilöt voisi valita lautakuntiin. Voisi olla helpompi ajaa laaja-alaisesti eri ikäisten ja eri sosiaaliluokkien asioita, jos olisi monipuolinen edustus? Näin saisi erilaista näkökulmaa päätöksen tekoon.

      • Anonyymi

        Oisit hyvä ihminen pyrkinyt sinne valtuustoon sieltä omastas sosiaaliluokastas! Tekisit niitä viisaita päätöksiä!!!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oisit hyvä ihminen pyrkinyt sinne valtuustoon sieltä omastas sosiaaliluokastas! Tekisit niitä viisaita päätöksiä!!!!!!!!

        Kerroppa mitä se vaikuttaa puuukkona siellä istua. Yksi ukko sinne tai tänne , jos pieni porukka kuitenkin kaikista päättää. En katsos itsestäni vaan puhele vaan nimenomaan laajasti asukkaista. Make puhui asiaa tänään Lapin Kansassa. Siinä on mies paikallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oisit hyvä ihminen pyrkinyt sinne valtuustoon sieltä omastas sosiaaliluokastas! Tekisit niitä viisaita päätöksiä!!!!!!!!

        Tästä kuuluu pyhän päättäjän ulinaa, se on mun mielimusaa. Voittaa jopa lauluakan luikaukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä kuuluu pyhän päättäjän ulinaa, se on mun mielimusaa. Voittaa jopa lauluakan luikaukset.

        Kuka se lauluakka on? Niemessä on myös mimittäin semmoinen..

      • Anonyymi

        Kemijärvellä vielä pahempi tilanne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerroppa mitä se vaikuttaa puuukkona siellä istua. Yksi ukko sinne tai tänne , jos pieni porukka kuitenkin kaikista päättää. En katsos itsestäni vaan puhele vaan nimenomaan laajasti asukkaista. Make puhui asiaa tänään Lapin Kansassa. Siinä on mies paikallaan.

        Niin oli edellinkin valtuusto. EI TULLU hyviä päätöksiä, oli aina se kolmeaaankerho ja muutama muu samaa mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä kuuluu pyhän päättäjän ulinaa, se on mun mielimusaa. Voittaa jopa lauluakan luikaukset.

        En oo pyhän päättäjä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En oo pyhän päättäjä..

        Ulina tekee silti iloiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kemijärvellä vielä pahempi tilanne.

        Eikä!! Eikö SIELLÄKÄÄN ole hevosen kuivalihavelliä? Onko se loppu vai eikö sitä osata valmistaa? Tilanne on paha, todella paha!

      • Anonyymi

        Kun valta keskittyy pieneen päättäjäporukkaan niin demokratia päätöksenteosta katoaa, tätä sanotaan näivettymiseksi ja sillä on ainoastaan huonoja vaikutuksia. Kunnassa tehtiin oikein suurella sykkeellä hallintosääntö uudistus millä päätäntävalta keskitettiin kunnanhallituksen viiden ” viisaan” päätännäksi, lautakunnat jotka aiemmin ruotivat oman sektorinsa asiat toivat päätöksensä khall. hyväksyttäväksi ja edelleen valtuustoon ja demokratia toimi ja asiat hoituivat vuosikymmeniä. Hallintosääntö uudistuksella valtuustosta tiputettiin entisen 17 valtuutetun paikat 15 ja sitten vielä myöhemmin 13 valtuutettuun, khall. paikat tippuivat vastaavasti ja nykyisellään tuo 5 viisasta. Lautakunnat lakkautettiin ja viranhaltijat valitsevat viranhaltijapäätöksillä virkailijat paitsi khall. valitsee johtajat.
        Ei demokratia toimi näin, valtaa pitää jakaa jotta mielekkyys säilyy luottamushenkilöillä johtajilta valtaa pois ja henkilöstö rekrytointi luottamushenkilöille takaisin kokonaan. Nyt vähäiset voimavarat käytetään juonitteluun ja minä minä itsekeskeisyyteen. Muuttakaa hallintosääntöä, lautakunnat takaisin ja luottamushenkilöitä enemmän, päätöksistä tulee demokrattisempia ja ennenkaikkea kunta ja kuntalaiset saavat monipuolisempia päätöksiä kuntalaisten parhaaksi.

        Eihän niitä riitä nykyisiinkään luottamuspaikkoihin. Ja sitäpaitsi kunnanhallituksessa on kuusi jäsentä. Samat pariskunnat on jokaisessa konklaavissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä!! Eikö SIELLÄKÄÄN ole hevosen kuivalihavelliä? Onko se loppu vai eikö sitä osata valmistaa? Tilanne on paha, todella paha!

        Ei ole, kuin pariloitua kania ja kanipiirakkaa.
        Piirakka on hyvää, olipa tekijän tai kanin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän niitä riitä nykyisiinkään luottamuspaikkoihin. Ja sitäpaitsi kunnanhallituksessa on kuusi jäsentä. Samat pariskunnat on jokaisessa konklaavissa.

        Olisi niitä riittänyt, kepulaiset esitti tuoretta verta, mutta tuo sairas porukka, pääasiassa kiusaajaparin johdolla ei niitä hyväksy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka se lauluakka on? Niemessä on myös mimittäin semmoinen..

        Se luikauttelee maksua vastaan, esiintyy vaikka ravintolassa....
        Valtuustossa se mölisee ihan höpöjä, mutta se suloääni saa kovimmankin miehen kyyneliin.

        Kunnan pitäisi sitä oikeasti hyödyntää, mut ei ne vaan ymmärrä sen markkina-arvoa.
        Pyhäläisetkään ei ymmärrä, olisi nimittäin tosi hyvä ja tehokas.
        Ihan helposti sen voisi palkata yhteisöviljelmälle, variksen pelättimeksi, ei taatusti olis yhtään elävää olentoa, lähelläkään palstaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän niitä riitä nykyisiinkään luottamuspaikkoihin. Ja sitäpaitsi kunnanhallituksessa on kuusi jäsentä. Samat pariskunnat on jokaisessa konklaavissa.

        Vaaleihin ehdokkaita löytyy kyllä, kyse on siitä että valta on keskitetty liian pienelle henkilömäärälle eikä luottamustehtäviin ole silloin hinkua

    • Anonyymi

      Eihän toinen vihreä esim. ole paljoa kokouksissa ollut.

      • Anonyymi

        Kateudesta vihreitä siellä istuu: minun akalle työpaikka, sinun akalle kans kun minun akka sai ja palkkaa niin perkeleesti, kankulle kaava, joukolle oksasilppuri ja välissä monotetaan porukalla toismielistä.

        Niin,omaan pussiin pelataan.

        Maistuisikohan hevosen kuivalihavelli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maistuisikohan hevosen kuivalihavelli?

        Ei. En halua, kuin kania, se on hyvää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin,omaan pussiin pelataan.

        Kalastuskunnasta sitä vasta pelataankin.

    • Anonyymi

      Eihän sinne valtuustoon tarvita kuin muutama mätäomena. Muut menevät perässä jos itse ei ehdi asioihin perehtyä. Näin se on.

      • Anonyymi

        Kiusaajapari riittää. Häirikköluonne ei kaihda keinoja.
        Oma perse on auki, niin pitää kunnantalouskin saada kuralle.

    • Anonyymi

      Valtuusto takasi pikku lainan.. härrekyyd. Kunnan lainakanta per asukas on valtava. Onkohan jo Suomen kärkeä? Voisi olla aiheellista tätäkin lukua seurata, vai eikö ole enää muodissa.

      • Anonyymi

        Suomen kärkeä 2022 tulot/asukas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen kärkeä 2022 tulot/asukas.

        Satunnaisia tuloja, sähkö ja sairaala.
        Uusi velka kun tulee maksuun, ollaan kusessa.
        Oma talous ajettu nurin, niin pitää kunnantalouskin ajaa, tästä ei vaan yhden talon myynnillä selvitä.

      • Anonyymi

        Eikä ole, kunnallahan oli yksi Suomen parhaista taloustuloksista, näin luki lehdessäkin! Tulosta on tullut todella hyvin ja kunta alkaa investointien myötä taas kukoistaa.

        Tuota paskaa ei usko kukaan. Samaa köyhyyttä voivotellaan vuodesta toiseen, vaikka mitä investoitaisiin. Otappa kalkulaattori kouraan ja ala ynnätä kaikki investoinnit 20 vuoden ajalta. Vertaa sitten väkilukuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä ole, kunnallahan oli yksi Suomen parhaista taloustuloksista, näin luki lehdessäkin! Tulosta on tullut todella hyvin ja kunta alkaa investointien myötä taas kukoistaa.

        No se onkin kysymys siitä osataanko hoitaa taloutta järkevästi. Kunnanviraston remppa, koulu ja Pyhälle tehtävät investoinnit syövät tuon ylijäämän nopeasti. Verotulokertymä pitää saada suuremmaksi. Eli työllistäviä yrityksiä tarvitaan ja sen myötä uusia asukkaita. Kannattaa välillä vilkaista miltä se ikäpyramidi näyttää.

        Ne yritykset pitäisi olla paikallisia. Ne Pyhän firmat, joiden kotipaikka muualla, ei paljon kunnan kirstua kartuta.
        Katsoo verotilastoja, paikallinen rakennusliike on ainut merkittävä verotulojen tuottaja.
        Hattu päästä, Pyykösten edessä.

    • Anonyymi

      Miksi te haukuts te Pelkosenniemeä? Täällä on paras kunta ikiinä koskaan ja haistakaa SIKAT EN ap a PaASKKAA A!!! PT

      • Anonyymi

        Pannu voisi nyt laittaa taas sen korkin kiinni ennen kuin nolaa itteään yhtään enempää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pannu voisi nyt laittaa taas sen korkin kiinni ennen kuin nolaa itteään yhtään enempää.

        Jos kimble ei anna, ei pannu oo pannu ja se tietenkin ottaa otsalohkoon. Jos se ottaisi aivoon, silloin se vaatisi, että siellä on ne aivot.
        Mut, kas näin heiluu pannu ja pannu heiluu näin,...

    • Anonyymi

      Kylläkai se ruohonleikkurimies yrittää kuiteskin parastaan?

      • Anonyymi

        Se leikkii kimblen kaa

    • Anonyymi

      Ei ole bensarahaa kun ei ole mistä kavaltaa.

      • Anonyymi

        Köysi kiristyy, köysi kiristyy... Kohta asiat selviää.

      • Anonyymi

        Ympyrä sulkeutuu. Totuus valkenee.
        Köysi kiristyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ympyrä sulkeutuu. Totuus valkenee.
        Köysi kiristyy.

        Eiköhän ne tietyt tyypit köyden katkaise ennen kuin se liikaa kiristyy. Eihän korppi korpin silmää noki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän ne tietyt tyypit köyden katkaise ennen kuin se liikaa kiristyy. Eihän korppi korpin silmää noki.

        Nyt ei köysi mennyt poikki. Nyt puri omatkin.

    • Anonyymi

      Oli nolo juttu Joukosta lehdessä, ei ymmärrä edes hävetä.
      Nuo kurpitsat ei edes kerkeä kasvaa syötäväksi, voi ne tietysti varsia ja raakoja kurpitsoja maistella.
      Matkailu on suurin ja turhin päästölähde, täysin tarpeetonta ilmastopäästöä.
      Samoin kunnan Joukon käyttöön ostama polttomoottorihakekone aiheuttaa kauheasti päästöjä.
      Siihen kun se vetää raakaa kurpitsaa naamaan, niin tulee niin hakettajasta kuin koneesta, kaasua ilmaan 😁
      Siellä se on ihmisten kiva, tien vieressä, raskasmetalleja täynnä olevia kolhoosituotteita kerätä, kun tuo vieressä kaasuttelee menemään 😁
      Ei ne metallit haittaa, ne kerääntyy aivoihin, aivottomat ei siitä kärsi.

      • Anonyymi

        Mitäköhän se sinun häpypyä hivelee, mitä kukanenki syö? Ja kyllä sieki saat sitä haketinta vuokrata ja käyttää, onhan siitä ollut selvät ohjeet.Mitä tuota itkemään. Ekkös ymmärrä hävetä kun tuommoisia tänne kirjoitat?

        Ei hivele. Koko Lappi älyää nyt, miten tyhmää sakkia täällä asuu.
        Mitä helvettiä sellaisella tekee, lyö risut tuleen.
        Jos haluaa kaasutella ja värkätä tyhjää, niin kuluuhan se aika kun tyhjää viisastelee.
        Ja onhan se nolo, kuolleiden kurpitsan taimien kanssa elvistellä, että näitä vielä maistellaan, olis edes rekvisiitaksi lainannut jostain oikean taimen, että joku voisi luulla, että sitä saa oikeasti syödäkin.
        Mutta kun ei leikkaa, niin ei leikkaa.

        Entä kepekset? Kutiaako niitä mukavasti kun kirjoittelet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä kepekset? Kutiaako niitä mukavasti kun kirjoittelet?

        En ole kokeillut. On niin monta pässiä, että kestää tovin, ennen kuin kaikilta on kokeiltu.

      • Anonyymi

        Olen samaa ihmetellyt, miksi kasvimaa on niin lähellä tietä? Eikö sen pitäisi olla kauempana tiepölystä ja lähempänä kasteluvettä? Onko näytösluonteisesti siihen laitettu, vai mikä ajatu? Pitää kysyä Jokelta.

        Asutko Pyhällä?Vai mitä varten sellä kuljailet?Mitäs se kiinnostaa missä se kasvimaa sijaitsee? Syötkö niitä kasveja? Kysytkö kaupassakin onko nämä kasvatettu tien laidassa.?? Eihän Pyhällä pitäisi tämän palstan mukaan olla edes elollista toimintaa kun kaikki hyvä on keskittynyt kirkolle,silloinhan siellä ei toisinsanoen ole liikennettäkään.!!

        Mitä se asuminen liittyy. Sillä me kolhoosilaiset ollaan niin pölhöjä, kun aivot täynnä rautaa ja muuta raskasmetallia. Kohta ei laululinnun laulutkaan maistu, kolhoosilla soi heavy metal!
        Rock, rauha ja rakkaus tulee sydämmellisyyden, ilon ja valon tilalle.

        Miltä tuntuu kirjoitella toisten päähän paskaa? Vissiin hyvältä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miltä tuntuu kirjoitella toisten päähän paskaa? Vissiin hyvältä.

        Hyvältä tuntuu, kieltämättä.
        Meillä on täällä Pyhällä aina tapana vastata, kun turistit kysyy, aika useinkin, että ootko nää vähän tyhymä, niin me vastaamme, että kyllä minä olen.
        Siinä tulee rehellinen vastaus ja turisti saa siitä hyvän mielen.

    • Nämäkin olis uskottavampia kirjoituksia jos edes joku olisi kommentoinut kirjautuneena 😁

      • Anonyymi

        Turhaan yrität kaverias puolustella edes nimimerkin varjolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaan yrität kaverias puolustella edes nimimerkin varjolla.

        Tainnut olla yhdessä ryyppäämässä niitä rahoja.

    • Anonyymi

      Nyt kun mätäkuu on saanut kaikki mätäpaiseet tulehtumaan ja räjähtämään, jäikö sinne valtuustoon enää ketään?
      Fiksut lähti itse, yksi lähtee linnanneidoksi linnanjuhlille ja jos muut mätäni, kuka sinne jää?

    • Anonyymi

      On muuten kolhoosikomentajan nykyinen urakehitys ollut huima.
      Ryhäjärven kylän naispäällikkö ylensi puolisonsa, perheen rättivääpeli viinamäen, kylän kolhoosin konealiupseeriksi, vastuulliseksi haketinkoneen konealiupseerin tehtävään. Täsmennettäköön, että nimestä huolimatta ei suuri upseeri ole missään nimessä viinamäen miehiä, se tehtävä kuuluu eräälle toiselle kuntamme senaattorille.
      Tässä vaiheessa täytyy huomauttaa, että kyseessä on todellakin haketinkone, ei raketinkone, sillä ei siis ammuta raketteja, ei edes uutena vuotena.
      No lisähuomautuksena täytyy todeta, että viereisen Ryhätunturin päältä ei ammuta uutena vuotena minkäänlaisia raketteja, kun Ryhätunturin ja viereisen Ryhäjärven kylien uudet asukkaat, yhteisölliset viherhipit ei halua kuormittaa ilmastoa millään muotoa, ei ainakaan raketeilla.
      No tässä kohtaa on hyvä huomioida, että Ryhäjärven kylän Rokkatuvalta voi uutena vuotena saada lähellä tuotettuja, paikallisia soijanakkeja, niitä kun hipit vetää naamaan, niin alkaa tulla sen luokan kaasupamauksia, että komentaja-alikersantti Viinamäkikin komentaa varmuuden vuoksi yhteisöllisen kolhoosin väen, puolustusasemiin, varmistamaan kolhoosin säilymisen viholliselta.
      Siinä vaiheessa myös Ryhätunturin pelastusaseman suuri johtaja, kuntamme tärkeimmän kuljetusliikkeen johtaja, kutsuu joukkonsa kokoon urheiluravintolan vellikellolla ja ei mene aikaakaan, kun kaasuntorjuntakomppania saapuu, kaasuntorjuntanaamareissaan paikalle.
      No, tästä konealiupseerin tehtävästä meinasi tulla loppu, kun kuntamme ylintä päätösvaltaa käyttävä naiskomentaja Hauhkonen, Elinkeinoministeri Iemi, sekä Hyvinvointiministeri Koskiaalto päättivät ottaa haketinheittinen kunnan haltuun, pois Viinamäen valvovan silmän alta. Nämä terävät naisjohtajat ilmeisen selkeästi kyykyttivät yhdessä konealiupseeria ja siitä luonnollisesti tuli pelko alennuksesta rättivääpelin tehtävään, tai pahimmillaan jopa siviiliin paimenpojan hommiin.
      No onneksemne nämä pätevät naisjohtajat olivat panneet merkille Viinamäen suuret kyvyt ja keksivät, ylentää hänet kolhoosin komentaja-aliupseeriksi. Edelleen suurin komento on Ryhäjärven kylän naispäälliköllä ja hänen esimiehillään, aiemmin mainitulla naiskolmikolla, jotka suurella intohimolla johtavat kuntamme silmäterää, Ryhäjärven aluetta. Onnea oli, että Ryhätunturin juurella olevassa urheiluravitsemusliikkeessä viettää aikaansa, maakuntamme ykkösaviisin luottotoimittajat, jotka muutaman ilmaisen oluen saatuaan, kiitivät suppilaudoillaan Ryhäjärven yli, kolhoosin pihalle, tekemään jutun kolhoosista ja komentaja-aliupseeri Viinamäestä, sekä kolhoosin uudesta hitti tuotteesta, halloween kurpitsoista. Tässä kohtaa on kyllä huomautettava, että Ryhäjärvessä ei nimestään huolimatta ole ryhävalaita, vaikka joskus voi joku sellaistakin epäillä, kun paikallisen Rokkatuvan laiturista joku sen näköinen turisti hyppää, luonnollisesti nakkelina, saunan jälkeen, Ryhäjärveen. No, komentaja-aliupseeri oli kyläpäällikön ja koko naisjohtajakomppanian käskystä pukeutunut kunnon hippitamineisiin, jopa kylän vihreimmät ituhipit, meni kateudesta vihreiksi, kun näkivät komean komentaja-aliupseerin hienossa naamioitumisasussaan.
      Tässä vaiheessa tulee kehua suuren komentajan kykyä pukeutua muutoinkin tilanteen vaatimalla tavalla, käytössä on syksyllä tarpeen mukaan myös kumiasu, silloin luonnollisesti pyydetään nuotalla Ryhäjärven kuuluisaa särkeä, sitä syömällä saa vanhan Ryhäjärveläis-sanonnan mukaan lisää järkeä. No kyllä täytyy näin sivullisen havainnolla todeta se ihan urbaaniksi viherhippilegendaksi.

      No, mikä on tämän tarinan opetus?
      Kun on riittävän kunnianhimoinen, elämässä on iloa ja luontaista valoa, voi elämässä päästä pitkälle, eikä nyt puhuta urheiluravintolan tai paikallisen Rokkatuvan isosta tuopista. Se pitää myös huomauttaa, että valo ei näy korvasta -korvaan, se on sellainen symbolinen sanonta, tulee Ryhätunturin alueella majoittuneilta jooga-lentäjiltä.
      Toki täytyy myös olla kunnan ylimmän naisjohtajakaartin suosiossa, tässä se toinen opetus, jokaisen menestyvän miehen takana on nainen.
      Kolmas hyvä opetus on, että parempi olla tossun alla, kuin taivasalla.

      Tämän opettavaisen tarinan myötä toivottaa koko Ryhätunturin ja Ryhäjärven väki kaikille kuntalaisille iloa ja valoa, sekä erityisen villiä ja vapaata loppukesää.

      Tästä tulee sitten seuraava jatkotarina myöhemmin, kuntamme jokaisesta kylästä ja sen elämästä, vuoron perään.

      • Anonyymi

        Hoh hoijaa.Olekkos eläkkeellä jostain syystä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoh hoijaa.Olekkos eläkkeellä jostain syystä?

        Ei, en päässyt. Taiteilijan kykyjäni ei ymmärretä ja en saa taiteilijan eläkettä.

        Onnea on olla talvet töissä Ryhätunturin ravitsemusliikkeessä, kesäisin saa onneksi viljellä yhteisöpalstalla.
        Kunhan teen patsaat kaikista Ryhän päättäjistä, kyllä siitä sitten eläke tulee.

        Olen ajatellut, että teen patsaan silleen, että kolhoosipalstalta kerätyistä kivistä, teen Ryhäjärven isä ja äiti hahmoista, eli kylän komentoorasta ja kolhoosin komentaja-aliupseerista käsi kädessä patsaan.
        Sitten heidän ympärilleen piirileikkimuotoon kaikista muista Ryhäjärveläisistä päättäjistä omat patsaat.
        Siihen ympärille kasaan kivistä, meidän jokaisen oman nimikkolampaan, niille kynttilätelineen, niin siinä voi poltella sitten muistokynttilää, kun turistit syö sitä kebabbina Ryhätunturin ravintolassa.

        Voisiko sitä nimikkolammasta muuten lunastaa itselle, teurastaa kolhoosilla ja tehdä sen itselle kebabiksi pakastimeen(Rosenlew vähävirtaiseen)?

        Kolhoosilla voisi syksyllä, kalajuhlan yhteydessä, olla myös kebabintekopäivä. Kaikki tekisi omista lampaistaan itselleen hyvää makua.

        Olet mestari!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoh hoijaa.Olekkos eläkkeellä jostain syystä?

        Ei ainakaan työssäkäyvä,kun on aikaa keskellä yötä kirjoitella omia satujaan tänne.

    • Anonyymi

      Kiitos valaisevasta Ryhäjärven esittelystä.

    • Anonyymi

      Et ole niin hyvä kirjoittamaan, kun luulet. Älä jatka. Toisaalta täällähän voi ilmaista itseään pimentoon jääneet pelkurit. Saattaa olla terapeuttista purkaa patoutumia näinkin.

    • Anonyymi

      Kohtiko

    • Anonyymi

      Loistava novelli.

      • Anonyymi

        Just joo

    • Anonyymi

      Seuraavan kylän esittelyä odotellessa!!!

    • Anonyymi

      Fiktiivinen Ryhäjärven ja Ryhätunturin kommunistisesta yrityskylästä kertova tarina saa vielä jatko-osaan.

      Haketinkoneen vastuullinen pääkäyttäjä, konealiupseeri Viinamäki sai keväällä loistavan idean. Koska haketinkone ei ollutkaan raketinkone ja kun ei tullut opeteltua rakettitiedettä, kuin ilotulitusraketti-kurssin verran, ei haketin koneesta voi omin voimin kehittää Ukrainan avuksi raketinkonetta.
      Sydän sykkii keksinnöille ja kun tylsät ituhipitkin menivät ainoan elämän valon pilaamaan, kieltämällä ilotulitusrakettien ampumisen, sai konealiupseeri loistavan idean.
      Yhteisökolhoosi tarvitsee käyttöönsä lantaa, niin Viinamäki totesi lauantai-illan saunassa puolisolleen, komentoora Viinamäelle ratkaisevat viisaat sanat:"Tarttis teherä jotain"!
      Saunan jälkeen oli Viinamäen nuoruudessa totuttu katsomaan lauantai-tanssit ja napakymppi, jonka jälkeen hoidettu mahdolliset aviovelvollisuudet, mutta koska televisiotarjonta on supistunut, jäi ne nyt pois ohjelmasta. Niinpä pätevä konealiupseeri otti esille kolhoosin kasvusuunnitelmavihkon, repäisi siitä yhden sivun irti, otti lyijykynän esille ja lopuksi vielä pisti paikallisesta marketista ostetun filtterittömän nortin suupieleen. Vaimolleen, komentoora Viinamäelle hän huikkasi, "tuoppas rouva kahvia, nyt tuli huikea idis". Komentoora Viinamäki otti kahvipannun, komentajamotin ja kiikutti ne nerokkaan puolisonsa tykö ja jäi hetkeksi katselemaan komeaa puolisoaan, rakastuneella katseellaan.
      Konealiupseeri tuijotti hetken tyhjyyteen, välillä katse kävi tyhjällä paperilla ja taas katse meni tyhjyyteen. Päästä alkoi nousta jo savua, eikä se ollut tällä kertaa filtterittömästä nortista, vaan korvista. Viinamäki mietti ja mietti, kunnes meni hetki ja naamalle tuli leveä hymy, se suorastaan loisti ja komentoora viinamäkikin alkoi hymyillä, kun huomasi katseessa iloa ja valoa.
      Konealiupseerin ryhti koheni ja hän otti kynän käteensä ja piirsi paperille, kenties kunnan tulevaisuuden elinkeinotoiminnan tärkeimmän kuvan, kuvan joka sai aikaan kunnassa suuren elinkeinomurroksen ja sai kunnan tyhjän tilinpäätöksenkin näyttämään suorastaan iloiselle ja valoisalle.
      Se mitä kuvassa näkyi, kerron siitä hiukan myöhemmin, seuraavat tapahtumat, tässä välissä on huomattavasti mielenkiintoisempia ja tärkeämpiä.
      Konealiupseeri naputteli kuvaa lyijykynällään, niin, että teräkin lyheni ja lyheni ja hoki samalla rouvalleen "katso, katso, katso". Komentoora Viinamäki katsoi ja vaikka ei ymmärtänyt nerokkaasta kuvasta mitään, niin tarttui puhelimeensa ja kutsui kunnan elinvoimatiimin ja poliittisesti valveutuneet Ryhäjärven alueen nerot välittömästi pikakokoukseen, joka luonnollisesti pidetään ensin omalla kylällä Rokkatuvalla, jonka jälkeen mennään urheiluravintolaan jatkoille.
      Suruksi ei muistettu, onko kommunistisen yrityskylän kolhoosin luottokortilla katetta, otettiin käteen puhelin ja rimpautettiin kunnanjohtaja Hauhkonen myös paikalle, olihan lehdestä luettu, että Hauhkonen on ahkera höyläämään korttia, niin tarvittaessa, mikäli kolhoosin kortti näyttää kieltä, saadaan Rokkatuvan lasku hoidettua, jollakin tavalla.
      Koska Ryhäjärven vesi on vielä kylmää, ei suppilauta ollut nyt varteenotettava kuljetusväline, niinpä Rouva Viinamäki otti puhelimen ja rimpautti Ryhätunturin cooleimpaan kuljetusliikkeeseen ja tilasi pihaan pirssin. Rouva vielä pyysi kuljetusliikkeen yrittäjän ottamaan puolisonsa mukaan, hällä oli kuitenkin rautaista kokemusta elinkeinotoiminnasta, se olisi nyt ensiarvoisen tärkeää.
      Pirssi lähestyi Viinamäen pihaa ja alkoi kuulua suloinen lauluääni "tata, tätä, Tata Tata, Batman. Tata Tata, tata tata, ryydman.".
      Siitä Viinamäen pariskunta tiesi tulla pihalle hienoissa tamineissaan, konealiupseeri oli pukeutunut vieläpä komeaan hippiasuunsa. Pirssi saapui kyseisen kappaleen yhteislaulun myötä Rokkatuvan pihalle ja siellä kunnan ylin johto ja Ryhänalueen viisaat päättäjät jo odottelivat alkumaljojen kanssa.
      Konealiupseerin ryhti oli suorempi kuin koskaan ja niin ryypättiin alkumaljat, kunnon hippiperinteen mukaan vihersmoothieta, herrat sekoitti siihen terästystä taskumateistaan. Pöytään tuotiin kippo.lähellä tuotettuja soijanakkeja ja niitä alettiin popsimaan, samalla konealiupseeri otti hippiasun povitaskusta nerokkaan kuvansa esille, löi sen pöytään ja sanoi suurella upseerin äänellään: "Katsokaa!".
      Koko johtoryhmä mykistyi, soijanakit jäi haarukoihin kiinni ja kaikkien katseet oli naulautuneet kuvaan. Viimein joku sanoi ääneen, "kutsuttiinko meidät lauantai-iltana katsomaan piirustusta, kalasta ja lampaasta paskalla?" Konealiupseeri hymyili leveästi ja sanoi "Tähän sisältyy huikea idis, jolla saadaan kunnan elinvoima nousemaan".
      Oli jäätävä hiljaisuus, kun konealiupseeri alkoi kertoa. "Nyt tulee lannoitteita, Ryhäjärvestä saadaan kalaa ja tukilampaat tulevat! Nyt ryhdytään syöttämään hakettimeen särkeä ja lampaanpaskaa, siitä tulee hyvää biolantaa!"
      Kaikki hurrasi ja taputti konealiupseeria hartioille! Kunnan talous pelastuu jälleen kerran, Ryhäjärven ansiosta!

      • Anonyymi

        kellä pää jäi moskan ja aidaspaalun väliin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kellä pää jäi moskan ja aidaspaalun väliin?

        Ei ihme, että tarvitsevat kolhoosilla neuvoja, lammastarhan tekoon, jos lekan sijasta, moskalla kilkuttavat tolppia maahan. Olisivat saman tien ottaneet lasten leikkivasaran ja sillä nakuttaneet, kuin tikanpojat konsanaan, tolppia maahan.
        Tolppaselta voisi kysyä neuvoa.

        Kuka on naku?

        Ilmeisesti mysteeri kirjailija meni neuvomaan ja pää jäi sitten siihen väliin,siitä tämä tärähdys ja välähdys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kellä pää jäi moskan ja aidaspaalun väliin?

        Se selviää tässä syksyn aikana, kun jaksat lukea jatko-osia.
        Saattaa jopa niinkin pian, kuin 24.12. tai ehkä myöhemmin, tai aiemminkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti mysteeri kirjailija meni neuvomaan ja pää jäi sitten siihen väliin,siitä tämä tärähdys ja välähdys.

        On se vain pahasti liskahtanu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kellä pää jäi moskan ja aidaspaalun väliin?

        Valtuutetulla, joka osallistui etänä valtuuston kokoukseen, Nurmeksen kirjastosta.
        Kuntalaiset luulivat, että kyse on typeryydestä, mutta tuo selittää kaiken ja kaikki ymmärtävät.

    • Anonyymi

      Ohan niitä tarinoja odotettavissa ku on Pelkosenniemi ja kolomettoista kyllää.

      • Anonyymi

        Oho! Onko joka kylässä asukkaita?

    • Anonyymi

      Valitettavasti jatko-osat hiukan viivästyvät.
      Valtuutetut järjesti itse sellaisen tivolin, ettei nyt ole pystynyt kirjoittamaan.
      Voi luoja, kun on pari päivää tullut naurettua vatsa kippurassa, ei edes kotitunturin polkuja voi kävellä, jos sattuu joku päättäjä tulemaan vastaan, niin kuolee nauruun.

      • Anonyymi

        Onkohan vähän meidänkin syytä, kun olemme tuollaiset tollot valinneet. Toivottavasti äänestit pari vuotta sitten ja tulet ehdolle parin vuoden päästä, niin saadaan kerrankin suoraselkäinen, kultivoitunut valtuutettu. Ei enää tarvi nauraa vatsa kipppurassa

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      89
      2888
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe