Petetyn fiiliksi..

eipä siinä ole muuta tietä kuin mennä eteenpäin,päivä kerrallaan niinkuin itse sanoit.
Tunteet vie sua taatusti vielä kauan laidasta laitaan mutta kuuluu asiaan.
Jos olette päättäneet yhdessä jatkaa,kannattaa tosiaan siitä päätöksestä yrittää pitää kiinni.
Kuitenkin,anna vaan itsellesi lupa käydä läpi kaikki ne tunteet,jotka esiin nousee.Yhtenä päivänä tunteet tukee päätöstä jatkaa,toisena päivänä tuntuu,ettei tule mitään.
Tie on pitkä ja kivinen mutta omasta kokemuksesta voin sanoa,että ajan kanssa tasaantuu omakin olo.
Se on hyvä,että mies yrittää hyvittää.Sehän nyt on vähintä,mitä häneltä voisi odottaakaan.JA hyvä,että pystytte puhumaan.Keskustelkaa aina kun tuntuu,että sitä jompi kumpi kaipaa...
Ja toivon,että pääsette keskusteluissakin eteenpäin ja ja se rakentaa suhdetta ja kantaa eteen päin.

Minäkin kuljen eteenpäin päivä kerrallaan. Itsetunnon romahtaminen on ollut pahinta. Välillä vaan parkuu hervottomana lattialla ja hokee itselleen, että mulla on liian pienet rinnat... tms. mahdollisimman typerää.

No, aikaa on jo kulunut, ja tunteita olen paljon käsitellyt. Pätkääkään en kadu, että mieheni kanssa jatkoin! (Tapauksemme on muuten hyvin vastaava kuin teillä! Hieman vanhempi toinen nainen, kännissä, jatkoilla... Silloin emme vielä asuneet yhdessä ja olimme seurustelleet vajaan vuoden. Huvittavan samanlaista!)

Luottamus rakkauteen on merkinnyt paljon. Ja mieheltä vaaditaan pitkää pinnaa! Tietysti mies hellittelee enemmän huonon omatunnon takia, mutta se on tärkeää. Hellittelyt ja hyvät hetken on niitä, minkä avulla pääsee eteenpäin.

Yritä olla ajattelematta ja vellomatta sen yön yksityiskohdissa. Tuskimpa yö jonkun emännän vuoteessa on miehestäsi kuitenkaan ollut parempaa kuin rakastelu sinun kanssasi. Eli keskity teidän suhteeseenne. Ja pyydä miestäsi pohtimaan rakentavasti, miksi hän teki sen mitä teki. Itsetunnon kohotustako? Siihen pitää hänen löytää jokin konkreettinen uusi tapa.

Luottamus kasvaa vähitellen. Se on tärkeää, että uskoo ettei mies tahallaan halua satuttaa.

Jossain vaiheessa sitten kun keskustellaan ja keskustellaan ja vielä keskustellaan, alkaa miehen pinna palamaan. Miehet eivät ole samanlaisia märehtijöitä näissäkään asioissa kuten naiset. Sitten tuntuu pahalta se, että toista ei enää kiinnosta keskustella, kun asia on puitu jo joka kannalta ja sitten ajattelee, että sitä ei enää kiinnostakaan koko suhde ja se unohti noin helpolla... Ei se vaan ole niin, vaan mies pääsee yli helpommin, eikä tarvitse niitä miljoonia jälkipelejä, joita nainen haluaisi käydä.

Toinen asia on myös häpeä, jota tuntee ystävien edessä, jos ne tietävät asiasta. Älkää säälikö minua! En ole mikään petetty reppana, vaikka petetty olenkin. Kaikki luulevat, että itsetunto on niin alhaalla, ettei osaa jättää paskiasta, luulee ettei saa muita... Mutta minullapa onkin itsetunto niin ylhäällä, ettei minun tarvitse hankkiutua ongelmista eroon, vaan kohtaan ne, itsetuntoni kestää asioiden selvittelyn, vaikka esiin nousee tosi arkoja juttuja.

mistä sait tietää?
olen todella surullinen puolestasi... miks hitossa pitää lähteä vieraan naisen mukaan vaikka on jo likkakaveri??? älytöntä!! mistä voit olla varma ettei ollut aktia?

Puhukaa asiat ihan puhki, kaikki joka sua painaa on tärkeä ja sulla oikeus saada vastaus. Olen kokenut saman ja meni pitkään ennenkuin mikään oli kohdallaan. Se kysyy myös mieheltä pitkää pinnaa (usko pois)kun puoliso kyselee, itkee ja raivoo. Sen yli kun pääsee on kaikki hyvin, kun vielä luottamus palaa vähitellen sinulle.Itselläni meni lähes vuosi, että en epäillyt jokaista mieheni liikettä ja että itsetuntoni palautui.

Kysyt, onko kuvaamasi käytös tyypillistä miehelle joka potee huonoa omaatuntoa. On se. Entinen poikaystäväni käyttäytyi täsmälleen samalla tavalla, erona se, että kuulin tapahtuneesta vasta muutamaa viikkoa myöhemmin kolmannelta taholta. Poikaystäväni oli siinä vaiheessa jo ne muutamat viikot käyttäytynyt harvinaisen huomioivasti.

Päivä kerrallaan, kyllä se luottamus siitä voi vielä palata. Etenkin, jos tilanne oli se, että poikaystäväsi kertoi sinulle tapahtuneesta itse. Varo kuitenkin ettet jää siihen kierteeseen, että annat anteeksi, jos sama tapahtuu vielä uudelleen. Aika kultaa muistot ihmeen hyvin, ja seuraavalla kerralla et välttämättä enää muista, kuinka syvälle sinua sattuu nyt. Itse aikoinani kirjoitin tuntemukseni paperille, suljin ne kuoreen ja pistin kuoren talteen. Valitettavasti minun tapauksessani sama tapahtui uudelleen, ja silloin otin kuoren esiin, kävin uudelleen läpi sen ensimmäisen kerran tuomat tuntemukset, ja päätin, etten enää koskaan halua käydä läpi niitä tunteita, joita se herätti.

Ei ehkä olisi kannattanut antaa anteeksi.

Itselläni kävi joskus samalla tavalla ja menin, tyhmä minä, antamaan anteeksi.
Kului viisi vuotta. Vaikka olin antanut anteeksi, en voinut ikinä unohtaa tapahtunutta. Joskus juttu tuli mieleeni vähän voimakkaammin, ja välillä vähän heikommin...
Ikinä se ei unohtunut!

Viime kesänä sain jostain ihmeestä (, mistä olen lopun elämääni kiitollinen) voimaa erota miehestäni.

Nyt olen avoliitossa maailman ihanimman miehen kanssa, ja olen onneni kukkuloilla. Tuntuu, että tämä on " se oikea".

Mutta edellisestä suhteesta opin, etten tule enää ikinä antamaan anteeksi, jos olen joutunut tavalla tai toisella petetyksi.

Mutta voimia sinulle!

että lopettaa dokaamisen, koska SEN dokailut aiheuttaa SULLE kärsimystä.