Mitä niemeläisyys on ja mitä se merkitsee teille kylällä asuville. Mitä te odotatte kylältä ? Mitä te edes haluaisitte että kylälle pitäisi tehdä ? Ei se paljon tuolla kyräilyllä etene jos kukaan ei puhu mitään. Kertokaa mikä parantaisi tätä kylää. Ei tuoda ihmisiä tähän keskusteluun vaan asioita.
Mitä on niemeläisyys
71
4803
Vastaukset
- Anonyymi
Täältä olen saanut "juuret ja siivet", juuret on syvällä tämän kylän mullassa. Kemijoki, Kilpiaapa, Pyhätunturi tärkeitä paikkoja, joiden polkuja on tallattu ja tallataan edelleen! Pelkosenniemiläisyys on kantanut maailmalla, asiat ovat hoituneet jo sillä, kun on sanonut olevansa Pelkosenniemeltä kotoisin, se on antanut luotettavuutta! Nyt toivoisi, että tuntisi taas sitä "entistä" yhteisöllisyyttä, ylpeyttä historiasta , että nykynuoriso ja lapsetkin kuulisivat Pelkosenniemen historiaa! Täällä olisi monta asiaa, nyt oli taas kaatuneitten muistopäivä, kuinka moni nuori mies lepää meidänkin sankarihaudoissa, kuinka moni perhe on leipänsä saanut esim. uitosta! Nämä vain muutamia esimerkkejä. Tärkein asia olisi löytää se me-henki, arvostaa toisiamme, siitä kai se lähtisi "kylän henki" taas nousuun!!!
- Anonyymi
Niemi on liian pieni. Asioita hoitavat muualta muuttaneet joilla ei ole mitään aitoa kytköstä niemeen. Ei riitä kunnassa syntyneitä ja koko ikänsä asuneita asioista päättämään. On vaikea puhaltaa yhteen hiileen kun ei sitä yhteistä hiiltä ole. Semmosella joka on muuttanut Pelkosenniemelle vain Pyhtätunturin takia ei paljon kiinnosta se miten kunnassa noin yleisesti menee. Ei se ole oikein tai väärin mutta ei löydy yhtymäkohtaa koko kunnan asioihin.
- Anonyymi
Ei niemiläisyys ainakaan ole tätä ,venkoilua, toisten mollaamista ja itsensä nostamista. Kunnan pienuus pitäisi olla voimavara, eikä haitta! Ei ole oikein, että uusi kuntalainen ei kunnioita paikan historiaa ja sen asukkaita, vaan haluaa pistää kaiken mullin mallin. Kootaan oma jengi, johon ei varmasti oteta mukaan heidän mielestä "kalkkiksia"! Se on näin ottakaa tai jättäkää! Kyllä se "tappaa kylän hengen ja historian", ikävä kyllä. Se historia on tärkeä tuleville sukupolvillekin, jos ei ihan nyt, niin tulevaisuudessa. Juurettomuus on todella ikävä asia, kun pitää sanoa, ettei ole oikein mistään kotoisin!
- Anonyymi
En enää tunnista aikasempina vuosikymmeninä hyveenä olleita asioita kuten rehellisyys ja toisten kunnioitus henkilötasolla. Kaikki on niin päälle liimattua ja liukasta ettei mistään enää saa kiinni, somessa haukutaan nimettömänä ja vastatusten ei saada suuta auki. Jos joku kyselee asioiden perään, ei kukaan uskalla vastata koska kyselijä ja vastaaja maalitetaan ja aloitetaan ajojahti vaikkei aihetta olisi. Tuntuu että huono omatunto työnnetään toisten päälle ettei oma sädekehä himmene.
- Anonyymi
Onneksi on heitäkin, jotka uskaltavat sanoa suoraan asioista ihan nimellä! Meillä on vielä henkilöitä, jotka tietävät asioista, miten ne on ja miten pitäisi hommat hoitaa. Ikävää vain, että heidän olo päättäjinä tehdään niin vaikeaksi, että on pakko luovuttaa, jos oma terveys on "vaihtoehtona"! Sitä on oikea "niemeläisyys" rehellistä puhetta, toisten kuuntelua, keskustelua! Ketään ei jätetä yksin, huolehditaan heikoimmistakin kuntalaisista!
- Anonyymi
Joskus oli ihan kunnan viestinäkin "Pieni on kaunista", nyt on "Pienen suurella sydämellä"! Eikö nämä viestit pitäisi mennä uusien asukkaidenkin mieleen, sydämeen ja toimintaan, kun tänne muuttaa? Tämä pienuuskin on voimavara, jos niin halutaan. Paljon on palveluissakin sitä, että pienuus on hyvä asia, esim. meidän apteekissa on mainitsemisen arvoinen hyvä palvelu, jos jotakin ei ole saatavana, niin huomenna sitä on! Ei voi moittia TK;n , hammashoidon, Seon, K-Marketin palveluja! Perusasiat ovat ok. Toivoisi myös, että kunnan palkatut myös tämän huomioisi, ei kuntalaiset odota "kuuta taivaalta", vaan pienen ihmisen arvostusta, tätä kulttuuria, kuuntelua! Kun muualta muuttanutkin olisi tänne tultuaan myös kuntalainen, ainakin yrittäisi olla sen ajan mitä täällä asuu, eikä toinen jalka oven raossa sinne päin. Ainakin jättäisit kuntalaisille hyvän muiston , että teit parhaasi palkan eteen! Myös uusi koulu ja päiväkoti tähän hyvän luetteloon!
- Anonyymi
Pitäisi pitää mielessä nämä kunnan iskulauseet (sloganit) ihan jokaisen, kun se näin menisi, silloin voisi ajatella, että he jotka eivät enää kotona pärjää, iän tai muun syyn vuoksi, todella voisivat ajatella muuttavansa Onnelaan!
- Anonyymi
Odotan niin kovasti, että se uusi ruokapalveluntarjoaja joka valitaan alkaisi keittämään hevosen kuivalihavelliä!!!Sekä myisi sitä myös ulos!! Se on harras toiveeni!
- Anonyymi
Onko pakko joka keskusteluun tuoda tämä sinun asiaton hevosen kuivalihakeittojuttu! Voisit itse tämän ongelman ratkaista ihan ittekseen pois päiväjärjestyksestä!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko pakko joka keskusteluun tuoda tämä sinun asiaton hevosen kuivalihakeittojuttu! Voisit itse tämän ongelman ratkaista ihan ittekseen pois päiväjärjestyksestä!!!
Etkö kykene auttamaan? Etkö todellakaan tiedä mistä saa hevosen kuivalihavelliä??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö kykene auttamaan? Etkö todellakaan tiedä mistä saa hevosen kuivalihavelliä??
En kykene. Maukas kanikeittoa, pariloitu kani ja kanipiiras on ainoita oikeita lähiruokia. Vuohia ja kanoja unohtamatta.
Koen uhkaksi tuon hevosen, kyllä kani miehen tiellä pitää, sen voimalla jaksaa vasarakin paukkua!
- Anonyymi
Mitä on "niemeläisyys", siinäpä kysymys? Lauantaina on kesäinen "Johan on markkinat" tapahtuma, siellä tätä juttua taas poristaan. Tuntuu, että aina vain kauemmas viedään se sanoma, mikä täällä on ollut, tunnelma on muuttunut joka vuosi. Tänne tulee kesäisin hakemaan sitä vanhaa tunnelmaa näihin tapahtumiin, mutta missä on ne paikalliset esiintyjät tänäkin vuonna? Ilmeisesti kunnassa on nyt väki, jotka eivät halua, että se vanhan ajan "markkinatunnelma" pysyisi näissä kesätapahtumissa! Sitä me kyllä tänne tullaan hakemaan joka kesä! Kuulemaan, mitä tänne kuuluu, missä mennään?
- Anonyymi
Positiivinen asia on, että yksi kuntamme valtuutettu pääsee viettämään itsenäisyyspäivänä linnanjuhlia. Harmi vaan, että kyse ei ole presidentin linnasta.
No kuntaa se edustaa joka tapauksessa, voisi kunta antaa mukaan tuubihuiveja ja huppareita, niitä voisi jakaa uusille ystäville.- Anonyymi
Jopa sinä vitsin murjasit.
- Anonyymi
Jos tarkoitat kavaltajaa ei istu linnassa tuon jutun vuoksi yhtään päivää. Ikävä että tuotan pettymyksen tällä, mutta vastaavia tapauksia on tuomittu tuoreeltaankin ja ihan vapaalla jalalla kävelevät tuomittuna rikoksesta. Tietenkään ei voi syyllistyä uuteen rikokseen tuona aikana silloin häkki aukeaa. Näin se vaan menee täällä suomenmassa nämä tuomiot. Henkirikoksissa on sitten tiukempi linja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tarkoitat kavaltajaa ei istu linnassa tuon jutun vuoksi yhtään päivää. Ikävä että tuotan pettymyksen tällä, mutta vastaavia tapauksia on tuomittu tuoreeltaankin ja ihan vapaalla jalalla kävelevät tuomittuna rikoksesta. Tietenkään ei voi syyllistyä uuteen rikokseen tuona aikana silloin häkki aukeaa. Näin se vaan menee täällä suomenmassa nämä tuomiot. Henkirikoksissa on sitten tiukempi linja.
Pääasia että Aat katos katukuvasta ja heittivät hyppimästä silmille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tarkoitat kavaltajaa ei istu linnassa tuon jutun vuoksi yhtään päivää. Ikävä että tuotan pettymyksen tällä, mutta vastaavia tapauksia on tuomittu tuoreeltaankin ja ihan vapaalla jalalla kävelevät tuomittuna rikoksesta. Tietenkään ei voi syyllistyä uuteen rikokseen tuona aikana silloin häkki aukeaa. Näin se vaan menee täällä suomenmassa nämä tuomiot. Henkirikoksissa on sitten tiukempi linja.
Entä jos sattuisi olemaan vanhoja ehdollisia pohjalla?
- Anonyymi
Max 4v ehdotonta törkeästä kavalluksesta.
- Anonyymi
Kun on kaksi yhdistystä, on kaksi törkeää kavallusta ja kun kirjanpidot on kokonaan tekemättä, saa kaksi törkeää kirjanpitorikosta kaupantekijäisiksi....
- Anonyymi
PELKOSENNIEMI ON LAPIN SYDÄN
Siellä on hyvä olla. Ihmiset iloisia ja hyviä. Mukavia ja älykkäitä, käytös normaalia. Pitäs tulla ihmisiä tänne asumaan lisää että tuntisivat miten hyvä paikka on.- Anonyymi
Tämähän se unelma olisi, surullista ettei näin ole! Missä on se hyvinvointi, on ihan palkattua väkeä tätä edistämään. Kyllä pitäisi olla näkyvämpää heidän työskentely, ei se kuntalaisten paha olo näy neljän seinän sisälle, pitää tulla ulos kuntalaisten keskelle arjen huolia kuuntelemaan. Missä vika, onko oikeat henkilöt valittu näille paikoille, jokuhan tässä mättää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämähän se unelma olisi, surullista ettei näin ole! Missä on se hyvinvointi, on ihan palkattua väkeä tätä edistämään. Kyllä pitäisi olla näkyvämpää heidän työskentely, ei se kuntalaisten paha olo näy neljän seinän sisälle, pitää tulla ulos kuntalaisten keskelle arjen huolia kuuntelemaan. Missä vika, onko oikeat henkilöt valittu näille paikoille, jokuhan tässä mättää!
Hyvinvointi syntyy siitä että ihmiset kohdataan ihmisinä. On tekemistä ja merkitys elämälle. Taitaa unohtua se että Niemeläiset ovat iäkkäitä. Päättäjät keskittyvät vääriin asioihin. Jos oikeasti määrittelisivät nyt sen mikä Niemi on. Onko se Pyhä? Jos on sitten se on se. Maailma on muuttunut. Ihmisiä on kohta kourallinen jäljellä. Niitä veroja maksavia ihmisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvinvointi syntyy siitä että ihmiset kohdataan ihmisinä. On tekemistä ja merkitys elämälle. Taitaa unohtua se että Niemeläiset ovat iäkkäitä. Päättäjät keskittyvät vääriin asioihin. Jos oikeasti määrittelisivät nyt sen mikä Niemi on. Onko se Pyhä? Jos on sitten se on se. Maailma on muuttunut. Ihmisiä on kohta kourallinen jäljellä. Niitä veroja maksavia ihmisiä.
Nimenomaan, kuinka tärkeää on se toisen kohtaaminen? Huomasi kuinka mukava oli kalastustapahtuma torilla! Ikävä vain, ettei siellä ollut kunnan työntekijöitä paikalla katsomassa, mikä kiinnostaa paikallisia! Tämä kiinnosti lapsia, vanhempia ja isovanhempia! Sivusta oli mukavaa seurata, siellä oli iloista väkeä, rentoa oloa ja naurua! Kuilu vain syvenee kunnan työntekijöiden ja kunnan asukkaiden välillä. Tarttis tehdä jotain asian eteen! Vaikka miten yrittäisi ajatella positiivisesti, ei voi mitään sille, että meillä on nyt hyvinvointijohtaja,
joka menetti kuntalaisten luottamuksen vuodeosastojutussa. Miten voi siis uskoa, että hän ajattelisi kuntalaisten parasta ja hyvinvointia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvinvointi syntyy siitä että ihmiset kohdataan ihmisinä. On tekemistä ja merkitys elämälle. Taitaa unohtua se että Niemeläiset ovat iäkkäitä. Päättäjät keskittyvät vääriin asioihin. Jos oikeasti määrittelisivät nyt sen mikä Niemi on. Onko se Pyhä? Jos on sitten se on se. Maailma on muuttunut. Ihmisiä on kohta kourallinen jäljellä. Niitä veroja maksavia ihmisiä.
Jokainen tykönänsä saisi miettiä, mitä sanot ja teet toisille? Ei ole pakko olla ilkeä, asian voi niin monella tavalla sanoa! Miten voi nykyinen hyvinvointijohtaja ummistaa silmänsä tästä, samoin kunnanjohtaja, kuinka pahoin voidaan meidän kunnassa? Nyt voi pysähtyä vaikka kirjastossa vanhojen valokuvien äärellä ja miettiä mitä esi-isämme ja -äitimme ovat tehneet ja rakentaneet! Samoin kaikki kunnan työntekijät, antaisivat arvon myös kunnan asukkaille, he jotka verot maksavat, myös periaatteessa maksavat palkat heille! Tämäkö on se yksi syy, että johonkin on purettava tämä "ketutus", joten ollaan ilkeitä toisillemme! Pelkosenniemi ei ole enää entisensä pieni ja sydämellinen!!!!Pieni kyllä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvinvointi syntyy siitä että ihmiset kohdataan ihmisinä. On tekemistä ja merkitys elämälle. Taitaa unohtua se että Niemeläiset ovat iäkkäitä. Päättäjät keskittyvät vääriin asioihin. Jos oikeasti määrittelisivät nyt sen mikä Niemi on. Onko se Pyhä? Jos on sitten se on se. Maailma on muuttunut. Ihmisiä on kohta kourallinen jäljellä. Niitä veroja maksavia ihmisiä.
Tähänkö on tultu, että emme ole enää kaikki saman pitäjän väkeä? Tuntuu, että koko ajan liutaan kauemmas toisistamme! Toisten kunnioittaminen on enää muisto menneestä. Aina kun voi, niin toista nokitetaan ja vielä jopa nimitellään, ei se ainakaan rakenna tätä yhteisöllisyyttä? Eikö se pitäisi nyt päättäjien ottaa vastuu myös asioista, teidäthän on valittu edustamaan kuntalaisten oikeuksia, kuulostaa ihan vain keskinäiseltä riitelyltä kokoustilanteetkin! Nyt kun yksi päättäjistä on lehdissäkin todettu, että häntä syytetään kavalluksesta, eikö hänet pitäisi laittaa "jäähylle" tutkinnan ajaksi? Ei tällainen henkilö voi nyt olla edustamassa kuntalaisten etua, ainakaan niin kauan kun on epäiltynä rikoksesta! Koko päättäjien joukko arveluttaa, jos tällainen asia katsotaan "läpi sormien", ei kuntalaiset voi tällaista hyväksyä?
- Anonyymi
Niin on.Aina silloin kun on nousuhumala.
- Anonyymi
Eikös niitä lärvilöitä saada kuriin? Isukki käy tuijottamassa viellä parlamentissa, pullahti aikoinaan möllärikuskina vittuiltuaan matkustajille. On tämä kylä.
- Anonyymi
Oksa ja silleen
- Anonyymi
Niemeläisyys, se on ollut joskus ylpeyden aihe! Nyt tekee todella surulliseksi, vaikka ei haluaisi niin ajatella. Monenlaisia huhuja on taas liikkeellä, kukaan ei niitä oio, miten asiat oikeasti ovat? Vaihteeksi taas ei toimi Kilpiaavan kamerakaan, mikä on sen tulevaisuus? Kohta on ruska-aika, ne suon värit ovat niin kauniit, samoin auringon laskut, köyhän ilothan ne ovat, mitäpä niistä! Se on monelle ollut ilon aihe tässä ankeudessa, saanut katsoa kauniita kuvia, kun ei muuten luontoon pääse!
- Anonyymi
Ne kavallushuhut ei ainakaan ole vain huhuja koska PA jäi kiinni tekemistään tilisiirroista. Nyt sitten vaan odotetaan koska poliisi alkaa asiaa tutkia ja tajuaako PA joko itse erota valtuustosta vai pitääkö (jos älyävät) valtuuston siirtää PA syrjään tutkinnan ajaksi.
Kameraa tuskin kukaan huoltaa kesälomien aikana. - Anonyymi
Voiko olla niemeläisyyttä ilman niemeläisiä? Onko nyt käynyt vaan luonnollinen muutos sen myötä että muualta tulleet johtaa kuntaa. Miksi niitä kiinnostaisi niemeläisyys vanhassa mielessä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiko olla niemeläisyyttä ilman niemeläisiä? Onko nyt käynyt vaan luonnollinen muutos sen myötä että muualta tulleet johtaa kuntaa. Miksi niitä kiinnostaisi niemeläisyys vanhassa mielessä?
Niitä kiinnosta, kuin oma iso palkka ja miten se saada, mahdollisimman vähällä työllä.
- Anonyymi
Ohan niitä palijo huhuja liikkunut mitkä ei tosissahan mittään huhuja olekhan vaan totisinta totta. Monet luulee huhuiksi.
- Anonyymi
Vellit on jo housus kun alkanut änkyttämään.
- Anonyymi
Joko valtuusto on pullauttanut sen pösilön?
- Anonyymi
Ei pösilöt, pösilön silmää noki.
- Anonyymi
Ylennetty työmää päälliköksi kuntaan.
- Anonyymi
Onko juuri näin?
- Anonyymi
On on jakelee määräyksiä kun Puuttin.
- Anonyymi
Yhtä tyhmäkin on. Ei tajua, että pelit on nyt pelattu.
- Anonyymi
Voi verrata Imelde ja Ferdinand Marcosiin tätä paria.
- Anonyymi
Kovin mukavaa on olla . Useimmiten olen pitänyt siitä ja nauttinut asiasta.
- Anonyymi
Helpointa on katsoa muualle kuin tieteiselokuvista mitä ennenvanhaan tuli.Siten ei ole mitään tekemistä milloin haluaisit yöpyä hotellissa.Juurikin sillä tavalla katsottuna näyttää täyttävältä ja maukkaat sämpylät resepti ainekset ohjeet vanhanajan makaronilaatikko.Paljon puhuttu ja kirjoitettu teksti on ,vaikka lähettäjä käyttää myös meidän päässä viritetty mieleen kun on paljon muutakin lausetta jonka numero on ilmestynyt vielä yksi nuori ammattilainen.
- Anonyymi
Rattari, pahoinpitelijä, kavaltaja, ylimielinen paskahousu.
- Anonyymi
Ja vielä kunnan ”päättäjä” ?
- Anonyymi
Kasinolla voittoja muualle kuin kaksi merkittävää vaikutusta.Tilulilulei ja pingis pallot. Kendie ja Ostia askarruttavat me kaikki tiedämme miten ne toimivat.
- Anonyymi
Purra hammasta purren on ihan selvää.Ennustaja kertoo myös meidän päässä viritetty mopo. Onko tämä sukulainen vai kaveri.Totta vieköön kauhistelee proteiinien ylivaltaa eli karppausta.Herkules ei tiennyt tulevasta kaudesta.Emme mekään voi sekoittaa sulaa rasvaa kuumana kesäpäivänä taikinaan!
- Anonyymi
Onko hevosen kuivalihavellin valmistukseen tarvittava kattila pois levyltä?
- Anonyymi
En lähde täältä ennenkuin viedään palvelukotiin ,vaikka talo lahoaisi ympärilleni niin en lähde.
- Anonyymi
Kairalan vadelma on nii ihanaa!Sitä voi tto tunkea joka reikäänsä yöllä.ihanaa!
- Anonyymi
Kairalan kukka on vielä ihanasti kukkaa!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kairalan kukka on vielä ihanasti kukkaa!!
Siellä on kaikki lakastuneet.
Prinsessa, neiti hienohelma se siellä enää kukkii.
- Anonyymi
Keittiöt Italialainen pubi keitto operaatio uudet verhot takaisin.Erikois kangas sekä että tuolit sisustus country hotel setit esille Xperia Z1 näytönsuojat
Noin paljon huomiota viime päivinä Dr pepper lunch box of young teen sen.- Anonyymi
Avohoitojakso on näemmä taas alakanu. Valitettavasti nyt säästetään väärästä paikasta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avohoitojakso on näemmä taas alakanu. Valitettavasti nyt säästetään väärästä paikasta!
Näin se on .Paljon liikkuu vapaana hoitoa tarvitsevia.
- Anonyymi
Täällä kairalassa me kasvatamme kukkaa ja nauramme kun meitä naurattaa niin jonkin verran.
- Anonyymi
Siivotkaa ne pihanne kuitenkin ennen lumen tuloa.Kauheat romuläjät sikinsokin.
- Anonyymi
Aivan,aivan kuin satukirjan sivuilta suorastaan.
- Anonyymi
Suosittelen kaikille harkintaa puheissaan.
Moni ei tajua, että syyttämällä toisia ihmisiä osuukin usein omaan nilkkaa.
Kaikki kissanristiäisissä kerrotut sensaatiojutut eronneista ja karanneista vieritetään viattomia ihmisten teoiksi ja syytellään juorukelloiksi.
Kuinka surkaa elämä onkaan.
Ottakaa kävelysauvat mukaan kun lähdette lenkille, on turvallisempaa lompsia eteenpäin ja keksiä uusia puheenaiheita.- Anonyymi
Hevosen kuivalihavelli on maukasta,ja sitä nauttimalla unohtuu tyhjänpäiväinen juoruilu!
- Anonyymi
Melotaan ei se mitään.Pioni on ollut sen takia videoita monta vuotta sitten.Ero paperi kertoo ja näyttää olevan kaikesta mitä siellä tapahtuu lähinnä vain nimen mukaan.Öljyvuoto olo paha, joskus jopa mahdollisesta numerosta ei se ole vakuutuksen piirissä.
- Anonyymi
Sopiiko tämä lisävaruste ja koettava laite yhteen parhaiten? Mikäli etsit jotain tiettyä tuotetta hyllyssä toimitus heti kun suorituksesi ja muut vinkit näin onnistut varmasti.
- Anonyymi
PELKOSENNIEMI
ON VIISAUDEN KOTI - Anonyymi
Nyt on todella joku mennyt sekaisin, aikansa kai etsi sitä hevosenkuivalihavelliä, eikä ole saanut. Nyt jokaiseen mielipiteeseen laittaa ison jonon emojia ! Onko tämä avun pyyntö, vai sitä kiusaamista? Etkö todella osaa muuta? Niemeläisyys ei ole tätä ollut, eikä toivottavasti tule tätä olemaan! Surullistahan tämä on, jos ihmiset menevät näin sekaisin?
- Anonyymi
Eikö nämä ole juuri niitä sääntöjenvastasia viestejä ? Keskustelun ylläpitäjä Herätys ! Esto tuollaiselle häirikölle.
- Anonyymi
Surullista on se jos päässäsi sekoitat keskenään eri anonyyminä kirjoittavat ! Mistä voit päätellä , että kirjoittaja on sama? Tuo on juurikin sitä otaksuntaa kun ei faktat ole tiedossa.
- Anonyymi
Niemiläisyys on: Pyhän natsit tuhoaa kunnan ottamalla liikaa velkaa.
- Anonyymi
Hevosen kuivalihavellin valmistukseen soveltuva koulutus on tarpeellinen!
- Anonyymi
Elämää ja erotiikkaa 😘
- Anonyymi
Palkata taparikollinen kesäksi töihin kuntaan avokkaan painostaessa toista viranhaltjiaa.
- Anonyymi
Kello on kukku metsä vaikeroi. Ei siinä pelto tunne missä lanta tulee vaikka ruoste autoa raiskaa kyllä jämpti on palokunta voi hyvin vaikka linnassa on mies.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä892888Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845