Olemme olleet avioliitossa miehen kanssa reilun vuoden. Hänelle ei alkoholi sovi. Juotuaan hermostuu helpolla, jos ei tee hänen mielensä mukaan. Alkaa haukkua. Haukkuminen menee henkilökohtaisuuksiin. Joskus uhkailuksi. Kertaalleen pahassa tilanteessa laitoin hänet lähtemään muualle, sanoin että haluan erota. Hän lähtikin, mutta saimme myöhemmin puhuttua asiasta ja pääsimme sopuun. Toisen kerran hänen käytöksensä ollessa taas ihan hurjaa sanoin, että tämä oli nyt tässä ja paluuta ei enää ole. Laitoin hänet menemään. Hän lähti luotani sukulaisensa luo. Seuraavana aamuna hän laittoi viestin, että oletko nyt edelleen sitä mieltä, että haluat erota. Sanoin että olen.
Sen jälkeen hänestä ei kuulunut kahteen päivään mitään, vaikka laitoin hänelle viestiä, kunnes sen jälkeen sain tietää, että hän oli kutsunut uutta facebook tuttavuutta luokseen. Samana päivänä vielä, jolloin olin sanonut, että haluan erota. Hän olisi kuulemma kuollut, jos ei olisi kutsunut tuota naista luokseen. Siksi että jätin hänet. Kertoili vielä minulle, mitä oli toisen naisen kanssa tehnyt. Ällöttävää suorastaan.
Tästä olemme saaneet riidan aikaan monet kerrat...en voi ymmärtää, kuinka hän voi pyytää uutta facebook tuttavaa luokseen, kun emme ole edes käsitelleet asiaa sen kummemmin. Kiukuspäissään ihminen saattaa sanoa toiselle että haluaa erota jne.
Hänen mielestään hän ei pettänyt minua, kun olin jättänyt hänet edeltävänä päivänä.
Minun mielestäni tietenkin hän petti. Olimme edelleen naimisissa. Miten hän pystyi heti menemään sänkyyn toisen naisen kanssa, vaikka vielä päivää aiemmin oli sanonut että olen koko hänen elämänsä. Kuinka rakastaa minua jne. Tapahtuneen jälkeen on vaan vähätellyt asiaa.
Asiallisia mielipiteitä toivon. Petti vai ei. Hän on ainut joka on sitä mieltä että päivää aiemmin jätetty ei ole pettäjä. Kaikki muut joiden kanssa olen jutellut ovat ehdottomasti olleet sitä mieltä, että tottakai petti. Että miten hän voi heti seuraavana päivänä pyytää uutta naista luokseen. Kun asioita ei ole edes selvitetty. Humalassa oli seuraavat päivät kun luotani lähti. Ja kerskui mitä oli naisen kanssa tehnyt.
Pettämistä vai ei
11
564
Vastaukset
- Anonyymi
Ootko tosissasi? Tottakai se pettämistä. Ootte naimisissa. Olette eroneet vasta sitten kun avioero astunut voimaan.
- Anonyymi
Niin tosissaan kuin trolli vaan voi olla.
- Anonyymi
Eiköhän tuo ny kuitenkin pettämiseksi luokitella kun olette naimisissa si se olisi ollu eri asia jos kyseessä olisi avoliitto ja mies olisi oikeasti lähtenyt eikä palannut mutta koska luultavasti tiesi itse palaqavansa ni olisi se silti mennyt pettämisen piikkiin ja sama toisinkin päin
- Anonyymi
Aloittaja jatkaa...miehen käytös muuttuu hänen juodessaan sellaiseksi, että suuttuu todella helposti, jos ei tee niinkuin hän haluaa. Hermostuu. Lisäksi tykkää harrastaa vedonlyöntiä ja suuttuu siinäkin todella helposti jos häviää. Ja minusta tuntuu, että hän kantaa mukanaan menneisyyden taakkoja, mm. traagista tapahtumaa lähipiirissään. Nuoruudestaan. Eikä koe tarvitsevansa esim. keskusteluapua, vaikka olen siitä hänelle puhunut. Mikä saa aikuisen ihmisen käyttäytymään huonosti toista kohtaan..haukkumaan, uhkailemaan. Tuntuu, ettei ollenkaan ymmärrä omia vikojaan ja käytöstään toisia kohtaan. Ja käytös muuttuu välillä todella pienessä ajassa ääripäästä toiseen.
- Anonyymi
Samaa mieltä minä aloittajakin olin. Siksi en enää ottanut häntä sitten takaisin. 3kk sitten tämä tapahtui ja vieläkin hän anelee takaisin. En ikinä ota. Hän ei koe vieläkään, että olisi tehnyt väärin. Jätetty ei kuulemma ole pettäjä hän sanoo. Ja ei kuulemma olisi parisuhteessa ikinä minua pettänyt, jos en olisi häntä jättänyt. Päivää aiemmin. Uskomatonta. Itseäni kun ajattelisin hänen tilassaan, niin en todellakaan olisi pystynyt heti pyytää toista miestä luokseni. En pitkiin aikoihin. Mutta hänen perustelunsa oli, että oli niin rikki kun jätin hänet, että hän olisi kuollut jos ei olisi saanut jotain luokseen.
- Anonyymi
Minkä takia edes keskustelette aiheesta? Jos olen eronnut, niin olen eronnut, enkä kuuntele mitään aneluita.
- Anonyymi
Vuosi avioliitossa ja tuollaista. Hyvin olet miehesi valinnut.
Petti tai ei, niin sikamaisinta on kehuskelu siitä, mitä on toisen naisen kanssa tehnyt. Tosin oma on vikasi, että annat kohdella itseäsi noin. - Anonyymi
On taas vakka kantensa valinnut. Erolla uhkaileminen ei ole yhtään sen terveempää puuhaa.
- Anonyymi
Halusit tällä tekstilläsi vissiin vahvistuksen kokemuksellesi siitä, että sinua vastaan on toimittu epäoikeudenmukaisesti, vaikka tekijä nyt jälkikäteen väittääkin syyn olleen sinussa. Joo, kyllä näin on. Sitä paitsi eiköhän tuo uusi facebooktuttavuus ollut valmisteltu jo ennen tuota yksittäistä iltaa. Entäpä jos koko humalassa riidan haastaminen onkin kuin rakentaa se tilanne "oikeuttamaan" oma juominen ja perseily,, ja sen suuttumuksen varjolla vastuun tilanteesta voisi sitten vyöryttää jonkun toisen harteille. Googlaapa sumutus / gaslighting..
Näissä vastauksissa jotkut kommentoivqt tyyliin, että sinun olisi pitänyt jo tietää tämä miehestä jo silloin, kun miehesi olet aikoinaan elämääsi päästänyt. Itse en usko että on koskaan toiseen tutustuessa mahdollista tietää kaikkia tämän henkilön tulevia ongelmakäytöksiä, tai mihin vaikeuksiin ja haasteisiin tullaan yhdessä matkan varrella vielä törmäämään. Maailma ympärilläkin muuttuu jatkuvasti, ja meidän ihmisten on muututtava siinä mukana. Jos satumme palaamaan vaikka kymmenen vuoden päästä lukemaan tätä tekstiä, niin millainenkohan määilma se on? Millaisilta laitteilta luemme tekstit, mitä kaikkea Putin on ehtinyt saada tehdyksi, miten sote on edennyt, mitä viihdettä seuramme... Minusta on hyvin ymmärrettävää, että ihmiset muuttuvat siinä mukana, välillä ongelmallisemmin, välillä vähemmän.
Tsempit aloittajalle ja tämän kumppanille. Ero on raskas elämäntilanne. Ja tuo humalassa rauvostumiskuvio kuulostaa ongelmalta, jossa on varmasti paljon ratkaistavaa. Toivon että siihen löytyy keinoja ja apuja myös. - Anonyymi
Millä perusteella menitte alunperin naimisiin? Toki toiselle saa huutaa ja jäähylle voi lähteä mutta erolla uhkailu ja pettäminen ei kuulu kuvioon joka kerta kun riidellään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 901280
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511056En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse66822Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14760Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli290706Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107698- 60694
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?39681- 60658
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634