Iida jätti viinan ja ryhtyi juoksemaan. Cooper menee jo mukavasti liikaa puristamatta:
Iida onkin julkaissut somessa paljon kuvia eri urheilulajeista, joista hän on nauttinut. Iida paljasti myös tehneensä Cooperin testin, jossa ideana on juosta 12 minuutin aikana niin pitkälle kuin pääsee.
- Juoksin Cooperin tänään harjoittelematta, suht kevyellä jalalla, 2390. Olisin mielestäni pystynyt puristamaan vielä 200m ainakin, tyydyin tuohon, Iida selventää ja lisää:
- 20pv päästä uudestaan tavoitteena 2800.
Iida onkin julkaissut somessa paljon kuvia eri urheilulajeista, joista hän on nauttinut. Iida paljasti myös tehneensä Cooperin testin, jossa ideana on juosta 12 minuutin aikana niin pitkälle kuin pääsee.
- Juoksin Cooperin tänään harjoittelematta, suht kevyellä jalalla, 2390. Olisin mielestäni pystynyt puristamaan vielä 200m ainakin, tyydyin tuohon, Iida selventää ja lisää:
- 20pv päästä uudestaan tavoitteena 2800.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Tavo naisen tiellä pitää.
390 m enempi kuin keskimäärin amiksessa.
Ja on vieläpä nainen.
Selvä lahjakkuus.
20 PV päästä tavo 2800m ja lopullinen tavo 3000m. Jaksaako reenata ainakin kaksi vuotta ja ravata maanteitä? Naisille ei ihan läpihuuto juttu tuo 3000m.
https://mlilukliinik.ee/et/kliinikust
nuo konit ne juoksee siliällä koonilla
Julkkis coopereita olisi mukava seuraa Neloselta vain elämää tyyliin. Tällä viikolla kisaamassa Sanna, Jere ja Iida. Aluksi seurataan reenejä. Loppuun kova coopper verenmaku suussa. Toimii
Reenaamatta 390m enemmän kuin amiksilla. Aika hyvin.
Osasikohan laskea kierrokset oikein
Cooperit.... hyvä Iida tuo on todella kivaa ja kehityt todella, kun juokset mela/moke/mailamiesten kanssa. 🇫🇮
paskan myivät https://mlilukliinik.ee/et/kliinikust
Milline aga on ilus naine?
Iitan tissit ol lintallaan mut Jylhän klinik korjasi tilanteen siiiliiikoonillaan
paskan myivät https://mlilukliinik.ee/et/kliinikust
Äänestä
Kommentoi
Anonyymi
2023-06-03 12:31:25
UUSI
Milline aga on ilus naine?
Äänestä
Kommentoi
Default user icon
Kommentoi aloitusta...
Ketjusta on poistettu 3viestiä sääntöjen vastaisesti.
silikooni-ihme
Ketjusta on poistettu jo 4 viestiä sääntöjen vastaisesti.
Olen tervishoius ning haridussüsteemis töötanud alates 2010 aastast. Soovin anda endast parima, et tagada naistele enesekindlus, rahulolu ja parem elukvaliteet, kasutades kõrgtehnoloogia abi. Olen teie jaoks ka siis olemas, kui soovite teha nahka noorendavaid protseduure, kuid ei oska sobivat välja valida. Mulle väga meeldib kombineerida erinevaid protseduure (täitesüstid, laser vm), et saavutada parim tulemus. Hindan kõrgelt kliendi isikupära ning seeläbi armastan loomulikke tulemusi, mis aga ei tähenda seda, et teised ei märka kliendi sära ja värskust. Samas on mul kindel uskumus, et ainult iluprotseduurid ei tee imet, vaid rolli mängib ka eluviis- kandke päikesekaitset (spf 50) aastaringselt, jooge vett, liikuge ja tundke elust rõõmu!
tutkippa tuota tarkemmin
Proletariaatin ja sen johtaman talonpoikaisköyhälistön
perustehtävänä jokaisessa sosialistisessa vallankumouksessa— siis myös lokakuun 25 pnä 1917 aloittamassamme Venäjän sosialistisessa vallankumouksessa — on sitävastoin positiivinen eli luova työ sellaisten uusien organisaatiosuhteiden tavattoman monimutkaisen ja hienon verkoston luomiseksi, jotka käsittävät kymmenien miljoonien ihmisten toimeentulolle välttämättömien tuotteiden suunnitelmallisen tuotannon ja jakelun. Tällainen vallankumous
voidaan suorittaa menestyksellisesti vain silloin, kun väestön enemmistö, ennen kaikkea työtätekevien enemmistö tekee itsenäisesti historiaa luovaa työtä. Sosialistisen vallankumouksen voitto on taattu vain siinä tapauksessa, jos
proletariaatti ja talonpoikaisköyhälistö kykenevät olemaan kyllin valveutuneita, aatteellisia, itseuhrautuvaisia ja sitkeitä. Me olemme täyttäneet vain pienen osan vaikeasta tehtävästä luomalla uudentyyppisen, neuvostotyyppisen
valtion, joka antaa työtätekeville ja sorretuille joukoille mahdollisuuden osallistua toimeliaasti uuden yhteiskunnan itsenäiseen rakennustyöhön. Kaikkein vaikeinta tulee olemaan taloudellisella alalla: on toteutettava tuotantoa ja tuotteiden jakoa koskeva mitä tiukin yleinen tilinpito ja valvonta, on kohotettava työn tuottavuutta ja todella yhteiskunnallistettava tuotanto.
Eikö Baltsuun kohdistuva kiusanteko eli sääntöjen vastainen pilkkasuoli enää sykikään ?
Pitikö Iidan teipata nännit ettei ne hajoita paitaa ?
20pv päästä uudestaan tavoitteena 2800. #cooper #reeniähoro
SIINÄ SILIKOONIT VILKKUVA
Silikooni tissi ei edes mikään missi
Tekokukka, itseasiassa haittalaji
HEH, antaa tytön yrittää, ehkäpä poistaa jopa silikonit
En usko että menee 2800m. Eikä edes 2600m. Tavoja pitää olla, mutta kovin nopeasti ahnehtimalla niihin pyritään. Vai ahnehditaanko vain puheissa, ilman että edes käydään lenkillä?
Hölskyykö tissit cuupperissa?
Silikonipuskurit eivät hölsky juostessa.
tällä ei ilmeisesti ole silikoonia, juoksuajasta ei ole tietoa
https://img.ilcdn.fi/YS_kay9pzPuQiZl75CqhHd_T44c=/full-fit-in/2048x0/img-s3.ilcdn.fi/3cd1dd198866360711644fb10741592b9557e9e37f7e86656b806a52db1ef28f.jpg
Sofiat ovat yleensä kohtalaisia hölökkätyttöjä, ainakin kovia ratsastamaan
delleenkin, silikoonia silikoonia !
Iitan tissit ol lintallaan mut Jylhän klinik korjasi tilanteen siiiliiikoonillaan
paskan myivät https://mlilukliinik.ee/et/kliinikust
Äänestä !
Hyvä tulos Iida. Jatka vain harjoittelua, niin tulee uusi Alisa Vainio.
Iida poseerasi nyt jo jalkapallon kanssa. Sara pidä nyt Pyrystä kiinni. 1🏒🕶💃🏻🕶💃🏻⚽️🏀🥎⚾️🎾🏸🥍🏓🏈🏒
Oisko siinä Mollelle mieluinen nainen. Mitoiltaan saattaisi kelvata vaativalle kuntoihmeelle.
paljos vihreiden Iitalla menee cooperissa?
Tänään näillä vihreillä on sitten kisapäivä, ingenjööri vastaan työväenluokka.
Tehdäänkö Vihreissä testit:
https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000009647285.html
syytä olisi
Ohisalo ajoi aikoinaan liki ammatikseen maantiepyörää, mutta ei noista kukaan juoksija ole.
Sohvilla oli paree kuuper
Joko 2800 mäni?
Noora Lotta Nezirikin on juossut cuupperissa 2400.