Koskahan aiheuttaisi oman kuoleman?

Otsikko kattaa melko paljon mitä ajattelen tässä on jo 49 vuotta kärsimystä takana että eiköhän alkaisi riittämään.

Tässä on onneksi bakteeri veressä ja polven vaihto edessä että ties mitä tapahtuu, tässä on se iloinen asia jos satun kuolemaan niin kaikki laskut jää maksamatta, pesä on siis varaton pääsette siinä tapauksessa maksaan jokainen osanne reilua eikös vaan?😂😂🤣🤣🤣
3299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minäkin olen samassa jamassa.

Äänestä

Ap kirjoittaa, että veressä on bakteeri, ja polven vaihtoon menossa.
Tuskin leikkaavat mitään, edes polvea, jos veressä on bakteeri. Leikkauksessa olisi ihan valtavat riskit silloin.

Itsekin olen elänyt jo yli 50 vuotta, ja onhan sitä kärsimyksiäkin eteen tullut ja taakse jäänyt.
Voima-ajatuksena voi pitää sitä, että näinkin pitkälle on päästy, vaikka vaikeuksiakin on ollut.
Loppujen lopuksi en ajattele kaikkea ikävääkään sen kummemmin kärsimyksenä, hyviäkin aikoja on matkan varrelle mahtunut.
On yleisesti jännä juttu, että kaikki ikävä ja negatiivinen jää vain herkemmin mieleen, johtuen ilmeisesti siitä, että negatiiviset tunteet aiheuttavat voimakkaamman tunnekokemuksen, eivätkä tunnu millään tavalla hyvältä.
Ja jos kaikkea ajattelee negatiivisesti ja kärsimyksenä, voi jäädä hyviä ja positiivisia asioita huomaamatta.

Äänestä

Elämästäni ei löydy mitään hyvää edes väkisin etsimällä ja tuo polvi juttu on pakko tehdä kun se osittain yllä pitää tätä bakteeri asiaa ja vääntää selkärankaa väärään asentoon on jo aiheuttanut pahoja vaurioita selkärangan nikamissa isolla alueella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Otsikko kattaa melko paljon mitä ajattelen tässä on jo 49 vuotta kärsimystä takana että eiköhän alkaisi riittämään.

Tässä on onneksi bakteeri veressä ja polven vaihto edessä että ties mitä tapahtuu, tässä on se iloinen asia jos satun kuolemaan niin kaikki laskut jää maksamatta, pesä on siis varaton pääsette siinä tapauksessa maksaan jokainen osanne reilua eikös vaan?😂😂🤣🤣🤣

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu