Työttömyyteen on helppo ratkaisu

Anonyymi-ap

Kuten kaikki tiedämme, niin TE-toimistojen henkilökunnan palkat, toimitilat, kalusteet, tietotekniikka jne. maksetaan verovaroin. He eivät tee mitään tuottavaa työtä, kuten ei tee työtönkään.

TE-toimistojen henkilökunta ja työttömät ovat samassa asemassa, molemmille osapuolille maksetaan verovaroista elanto.

Paras ratkaisu työttömyyden poistoon on, että työtön ja TE-asiantuntija vaihtavat paikkoja viikon välein. Näin molemmat voivat vuorostaan näytellä olevansa työssä, eikä vain toinen verovaroilla elävä osapuoli. Samalla verovarojen jako tapahtuisi oikeudenmukaisesti. Nyt toinen työtön eli TE asiantuntija saa isomman työttömyyskorvauksen (palkan), vaikka hänelläkään ei ole mitään työtä. Työttömällä ja asiantuntijalla on samat puuhastelut, molemmat lähettävät turhia sähköposteja sovitun määrän kuukaudessa.

43

482

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Omituista, että molemmat verovaroilla loisivat kyöräävät toisiaan. Valtion pelinappuloita kaikki.

      • Anonyymi

        Onneksi työkkäreiden palvelut siirtyvät valtiolta kunnille 1.1.2024, niin palkkamenot laskevat tulevalla Orpo2-hallituksen budjetissa.

      • Anonyymi

        Yritystuet pois

        Yritystuki on sosiaali etuus rikkaillr
        Kommunismia

    • Anonyymi

      Paras ratkaisu olisi että kaikilta terveiltä kansalaisilta poistettaisiin kaikki vastikkeettomat sosiaalituet ja ne korvattaisiin työvastikkeellisella perustulolla.

      Työvastike olisi yhteiskuntaa hyödyttävät tehtävät valtion, kuntien ja kaupunkien palveluksessa. Vastiketyö olisi vapaaehtoista, mutta rahaa saisi vain sitä vastaan kymmenen euroa per tunti.

      Vastiketyötä olisi mahdollista tehdä 0-160 tuntia kuukaudessa. Perustulo olisi sama asuinpaikkakunnasta riippumatta ja sitä verotettaisiin kuten normaalia vastaavaa palkkaa.

      Tämä malli purkaisi myös ns. tuloloukun, koska ei olisi vastikkeettomia sosiaalitukia mihin työnteko vaikuttaisi, joten aina kannattaisi ottaa vastaan myös niitä oikeitakin töitä.

      Perustulo rahoitettaisiin vastikkeettomista sosiaalituista vapautuvilla rahoilla.

      Tämän mallin jälkeen kukaan ei myöskään voisi sanoa, että asumistuet nostavat vuokria, kun ei enää olisi asumistukea, vaan asuminen maksettaisiin siitä perustulosta.

      • Anonyymi

        Vastiketyön 10 €/h on aivan alakanttiin palkattu, kun inflaatio nostaa kuluttajahintoja. Vastiketyöstä kuuluu saada TES:n mukainen palkka.

      • Anonyymi

        Valtion, kuntien ja kaupunkien työpaikat pitäisi leikata vain välttämättömään minimiin. Tilavuokrat. henkilöstökulut, tekniikka, kalusteet vain välttämättömään minimiin.

        Kansalaisille perustulo, mikä ei velvoita mihinkään työhon, ei varsinkaan valtion, kuntien tai kaupunkien työhön. Maksut kansalaisten tilille automaationa. Päälle voisi tienata halutessaan omasta vapaasta tahdosta. Pois kaikki pakottaminen sillä pakottaminen on aina suoraan korruptiota tavalla tai toisella ja tai toimimista marionettina Venäjän hyväksi ja tai ihmiskauppaa.

      • Anonyymi

        Aloittajahan kertoi jo esimerkin vastiketyössä olevista. Paras säästö olisi lopettaa TE-toimistot. Kiinteistö- ja hallintokulut ovat jo pelkästään miljardeja. Henkilökunnalle voisi maksaa saman palkan kuin nytkin, kunhan he eivät tulisi koskaa työhön. Säästetyillä rahoilla voitaisiin maksaa kansalaispalkkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kertonut. Pakottaminen ja vastikkeellisuus pois, koska se mahdollistaa kiristämisen, kiusaamisen, vainoamisen, parittamisen, ihmiskaupan, korruption. Säästyneet lahjusrahat voi laittaa suoraan palkkoihin.

        Mitä ihmettä? Eihän mitään pakotettu, vastiketyötä voi tehdä kuukaudessa 0-160 tuntia, riippuen paljonko haluaa sitä perustuloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastiketyön 10 €/h on aivan alakanttiin palkattu, kun inflaatio nostaa kuluttajahintoja. Vastiketyöstä kuuluu saada TES:n mukainen palkka.

        Perustulon ei olisi tarkoitus vastata mitään TES palkkaa. Eihän nykyiset vastikkeettomat sosiaalituetkaan ole TES sidonnaisia. Ei siis ole tarkoitus että kaikki olisivat töissä julkisella puolella. Toki julkiselle puolelle voisi työllistyä, jos sellainen oikea työpaikka tulisi hakuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtion, kuntien ja kaupunkien työpaikat pitäisi leikata vain välttämättömään minimiin. Tilavuokrat. henkilöstökulut, tekniikka, kalusteet vain välttämättömään minimiin.

        Kansalaisille perustulo, mikä ei velvoita mihinkään työhon, ei varsinkaan valtion, kuntien tai kaupunkien työhön. Maksut kansalaisten tilille automaationa. Päälle voisi tienata halutessaan omasta vapaasta tahdosta. Pois kaikki pakottaminen sillä pakottaminen on aina suoraan korruptiota tavalla tai toisella ja tai toimimista marionettina Venäjän hyväksi ja tai ihmiskauppaa.

        Niin miksi kenenkään pitäisi saada rahaa tekemättä mitään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kertonut. Pakottaminen ja vastikkeellisuus pois, koska se mahdollistaa kiristämisen, kiusaamisen, vainoamisen, parittamisen, ihmiskaupan, korruption. Säästyneet lahjusrahat voi laittaa suoraan palkkoihin.

        Sehän juuri on ongelma, ettei huvita mennä töihin, kun saa vastikkeetonta rahaa tekemättä mirään.

      • Anonyymi

        Pohjois-Korea malli tosiaankin toimisi täälläkin....Hmmm. Laita lakialoite ja kanssalisaloite niin pakko äänestää asian pulesta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin miksi kenenkään pitäisi saada rahaa tekemättä mitään?

        Kyseessä tuki kun joutuu työttömäksi. Koko elämän mitan tuki ei ole aina perusteltua!
        Kyse lopulta anarkian määritteestä jossa 7vrk on se mitta. kun ihminen lopettaa yleisten sääntöjen mukaan elämisen.
        7vrk ilman ruokaa ihminen ei enään välitä mistään vaan hakee sen ruuan ilman sääntöjä! Anarkia on kyseesä silloin.

        Kun maksetaan tukea siirtyy anarkia samalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastiketyön 10 €/h on aivan alakanttiin palkattu, kun inflaatio nostaa kuluttajahintoja. Vastiketyöstä kuuluu saada TES:n mukainen palkka.

        Todellakin, olenkin aina ihmetellyt esimerkiksi 9 euron kuntouttavissa töissä ollessa. Että jos työtön käyttää omaa autoa päästäkseen orjatyökohteisiin. Vaikka leikkaa nurmikkoa. Niin maksettava kilometrikorvaus on huomattavasti pienempi. Kuin vaikka 9 euron orjatyötä pyörittävän ja palkkaa nauttivan kilometrikorvaukset omalla autolla, kun kuskaa orjia työmaille. Eli miten on mahdollista, että työttömän auto kulkee halvemmalla kuin oikeaa palkkaa saavan? Ei käy järkeen itsellä mitenkään.

        Toisin sanoen jos lähdetään vastiketyöhön, niin palkat, kilometrikorvaukset, työvaatteet, työvaatehuolto, työterveys jne jne. Tulee olemaan pilkulleen samaa tasoa kuin oikeaa palkkaa saavillakin. Kuin myös eläkertymät. Eli jos lähdetään siitä, että tuosta työstä saadaan vaikka 1200e/kk niin työtunnit menee normituntiliksan mukaan. Jos se on kyseisessä työssä vaikka 15e/h niin se on myös vastiketyötä tekevälläkin. Ja työtunnit on sitten 1200e/15e/h = 80h/kk

        Muussa tapauksessa voidaan asia unohtaa. Ja asia nähdään vain orjatyönä sekä hyväksikäyttönä.

      • Anonyymi

        Yritystuki on myös vastikkeetonta sosiaalietuutta.
        Sitä maksetaan rikkaille ilman tarvetta ei ruokaan vaan sijoitettavaksi veroparatiiseihin

    • Anonyymi

      Kyllä ratkaisu työttömyyteen olisi se kun kaikki työpaikat, työaika ja palkat jaettaisiin kahdelle..

    • Anonyymi

      Tuossa on ajatusta. Tosin, itse uskon, että paras tapa olisi tasa-arvoistaa kaikkien alojen lomat kahden kuukauden mittaisiksi, kuten opettajilla. Näin ihmiset saisivat enemmän aikaa toteuttaa itseään eikä pelkästään vain lomailla.

      Koronan jälkeen monille työllistymisessä on isoimpana ongelmana ehkä se, että vuosien eristyksen jälkeen sosiaaliset taidot ovat tilapäisesti heikentyneet ja se näkyy työhaastattelujen sujuvuudessa. Työpaikan saa käytännössä vain, jos suoriutuu työhaastattelusta virheettömästi ja kykenee olemaan haastattelutilanteessa myös erittäin itsevarma. Koronaeristyksen jälkeen se onnistuu parhaiten vain niiltä, jotka ovat olleet säännöllisesti töissä korona-aikana, koska heidän sosiaaliset taitonsa eivät ole koronan vuoksi tilapäisesti laskeneet.

      Palataanpa asiaan: jos lomat olisivat pidemmät kaikilla aloilla, niin tarvittaisiin suuri joukko lomasijaisia. Tämä antaisi mahdollisuuksia niillekin huippuosaajille, jotka eivät saa töitä, koska eivät koronaeristyksen jälkeen suoriudu työhaastatteluista täydellisesti. Koska näitäkin ihmisiä tarvittaisiin pidempien lomien vuoksi töihin enemmän, niin heitäkin olisi pakko alkaa palkkaamaan. Sitten työnantajatkin tajuaisivat, että "tämäkin tyyppi on todella kova työntekijä, vaikka änkyttikin työhaastattelussa". Kun kaikkien työttömien sosiaaliset taidot on saatu palautettua koronaa edeltävälle tasolle, ja kun työnantajatkin huomaavat, että se CV merkitsee enemmän kuin änkytys työhaastattelussa, niin lopulta kaikki pystyvät työllistymään paremmin.

      • Anonyymi

        Jos on huippuosaaja, niin silloin on työtön vain omasta valinnastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on huippuosaaja, niin silloin on työtön vain omasta valinnastaan.

        Mikä on osaaja? En löytänyt sellaista tutkintoa opetusministeriön hyväksymistä koulutuksista. Entä huippuosaaja? Onko se osaajaa huipummalla? Onko kyse jostakin savupiippujen rakentajista, vai mistä? Tekeekö huippuosaaja piipun huippuja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on huippuosaaja, niin silloin on työtön vain omasta valinnastaan.

        Onko huippuosaaja sellainen, joka monistaa, mapittaa, tulostaa? Vai sellainen, joka sanoo hyvää huomenta ja aukaisee oven? Vai sellainen, joka moppaa lattiat ja pyyhkii pöydät? Eli alan huippuosaaja on sellainen, jonka työtehtäviä moni muu ei osaa tehdä kuten mapitus, mopitus, aakkostaminen, tulostus?

        Kumma kun Suomi on korkeakouluja täynnä eikä sieltä ilmeisesti valmistu yhtään ainoaa maisteria, ei yhtään ainoaa ”huippuosaajaa”, joka osaisi laittaa paperit mappiin aakkosittain tai käyttää monistuskonetta..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on huippuosaaja, niin silloin on työtön vain omasta valinnastaan.

        Mikään koulutus ei tee huippuosaajaksi. Pitäisi olla näyttöj siitä huippuosaamisesta. Maailmalla ei hankittuja titteleitä kumarrella, vaan osaamista. Siksi Suomen panostus korkeakoulutukseen on huono. Se vain paisuttaa julkista sektoria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma kun Suomi on korkeakouluja täynnä eikä sieltä ilmeisesti valmistu yhtään ainoaa maisteria, ei yhtään ainoaa ”huippuosaajaa”, joka osaisi laittaa paperit mappiin aakkosittain tai käyttää monistuskonetta..

        Miksi nykyään pitäisi mapittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma kun Suomi on korkeakouluja täynnä eikä sieltä ilmeisesti valmistu yhtään ainoaa maisteria, ei yhtään ainoaa ”huippuosaajaa”, joka osaisi laittaa paperit mappiin aakkosittain tai käyttää monistuskonetta..

        Mapitus ja monistus- (kopio-)koneen käyttö kuuluvat yleissihteereille, joita on aivan liikaa kaikissa työpiireissä (Ammattibarometri). Näihin työnkuviin ei tarvita ammatillista koulutusta millään koulutusasteella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on osaaja? En löytänyt sellaista tutkintoa opetusministeriön hyväksymistä koulutuksista. Entä huippuosaaja? Onko se osaajaa huipummalla? Onko kyse jostakin savupiippujen rakentajista, vai mistä? Tekeekö huippuosaaja piipun huippuja?

        Osaaja on taruhahmo, samanlainen kuin joulupukki. Siitä puhutaan aina, kun halutaan elää kuvitelmissa.

    • Anonyymi

      Onko olemassa yhtään menestynyttä maata, jossa ei olisi työvoimatoimistoja? Ei ole. Mutta totta on se, ettei Suomen työvoimatoimistot toimi. Ensinnäkin nyt rahat on kiinni seinissä. Miksi ihmeessä työvoimavirkailijat eivät tee etätyötä, vaan ihmisiä kutistaan paikan päälle tavattavaksi. Tällä ihmisten tapailulla on suuri hintalappu! Siitä ei ole mitään hyötyä! Ja miksi työvoimatoimiston työntekijät ovat niin käytännön osaamattomia sosiaalisesti heikkoja?

      • Anonyymi

        Entäs ihan pienillä paikkakunnilla, jonne tulee virkailijoita pareittain naapurikaupungista. Kiva rentouttava päivä luonnon keskellä, muita ihmisiä kiusaamassa. Ja kallis.

      • Anonyymi

        Työvoimatoimistot ovat muinaisjäänne 1950-luvulta. Niillä ei ole mitään todellista tarkoitusta vuonna 2023. Täysin turha rahareikä veronmaksajille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs ihan pienillä paikkakunnilla, jonne tulee virkailijoita pareittain naapurikaupungista. Kiva rentouttava päivä luonnon keskellä, muita ihmisiä kiusaamassa. Ja kallis.

        Tuollaiset virkailijat ovat varkaita. Ne varastavat sinulta ja lapsiltasi verovarojen kautta.

    • Anonyymi

      Edelliset sukupolvet on liikaa nussineet mailmaan lapsia ja nyt seuraukset jälkeläisillä kaikenmaailman ongelmina.

    • Anonyymi

      Työn perässä muuttamisen velvoite mikäli ei työllisty siellä missä asuu!
      6k riittää siihen lomailuun ja sitten tuet poikki ja karkoitus ei karenssi!
      Ilmansuunta määrätään jos ei sitä itse osaa.

      • Anonyymi

        Ensinnäkin perustuslaki kieltää tämän. Siellä sanotaan jokaisella oikeus valita paikka missä asuu ja elää. Jos tälläiseen natsitason meininkiin lähdetään pakkosiirtoineen, niin se vaatii perustuslain rukkaamisen.

        Toisekseen tälläinen muuttaminen ei auta, koska hyvin suurella todennäköisyydellä siellä toisessa paikkaa on kumminkni myös työttömiä jotka homman tekisi mielellään. Mutta koska pienet piirit sekä kuppikunnat ja niin sanotut pärstäkertoimet. Niin ei työllistetä vaan kuvitellaan että parempaa tulee jostain toisesta kylästä, jossa sama umpimieleinen tulehtunut tilanne työpaikkojen suhteen. Joka on se asia johon pitää puuttua kovalla kädellä.

      • Anonyymi

        Miten sitä muuttaa kun ei ole rahaa muuttamiseen? Toisekseen koeajalla voi tulla koska vain potkut. Siinä sitä taas ollaan, työttömänä vieraalla paikkakunnalla. Kolmanneksi ihminen masentuu jos kaikki sosiaaliset siteet pakkokatkaistaan. Masentunut ihminen on paitsi saikulla, työkyvytön niin myös katkeroitunut ja kostonhimoinen.

      • Anonyymi

        Tuollainen mielivaltainen toiminta rikkoisi Euroopan Unionin Perusoikeuskirjaa, joka on muiden lakien yläpuolella. Sitä on noudatettava, koska Suomi on sitoutunut EU:n jäsenenä noudattamaan perus- ja ihmisoikeuksia.

        Nyt jo TE-toimiston henkilökunta rikkoo useita alla mainituista oikeuksista.

        Perusoikeuskirjaan sisältyy johdanto ja 54 artiklaa, jotka on jaoteltu seitsemäksi luvuksi.

        I luku: ihmisarvo (ihmisarvo, oikeus elämään, oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, kidutuksen sekä epäinhimillisen tai halventavan rangaistuksen ja kohtelun kielto, orjuuden ja pakkotyön kielto).

        II luku: vapaudet (oikeus vapauteen ja turvallisuuteen, yksityis- ja perhe-elämän kunnioittaminen, henkilötietojen suoja, oikeus solmia avioliitto ja oikeus perustaa perhe, ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus, sananvapaus ja tiedonvälityksen vapaus, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus, taiteen ja tutkimuksen vapaus, oikeus koulutukseen, ammatillinen vapaus ja oikeus tehdä työtä, elinkeinovapaus, omistusoikeus, oikeus turvapaikkaan, suoja palauttamis-, karkottamis- ja luovuttamistapauksissa).
        III luku: tasa-arvo (yhdenvertaisuus lain edessä, syrjintäkielto, kulttuurinen, uskonnollinen ja kielellinen monimuotoisuus, miesten ja naisten välinen tasa-arvo, lapsen oikeudet, ikääntyneiden henkilöiden oikeudet, vammaisten sopeutuminen yhteiskuntaan).

        IV luku: yhteisvastuu (työntekijöiden oikeus saada tietoja ja tulla kuulluksi yrityksessä, neuvotteluoikeus ja oikeus yhteisiin toimiin, oikeus työhönsijoituspalveluihin, suoja perusteettoman irtisanomisen yhteydessä, oikeudenmukaiset ja kohtuulliset työolot ja työehdot, lapsityövoiman käytön kielto ja nuorten suojelu työssä, perhe- ja työelämä, sosiaaliturva ja sosiaalituki, terveyden suojelu, mahdollisuus käyttää yleistä taloudellista etua koskevia palveluja, ympäristönsuojelu, kuluttajansuoja).

        V luku: kansalaisten oikeudet (äänioikeus ja vaalikelpoisuus Euroopan parlamentin vaaleissa ja kunnallisvaaleissa, oikeus hyvään hallintoon, oikeus tutustua asiakirjoihin, Euroopan oikeusasiamies, oikeus esittää vetoomus, liikkumis- ja oleskeluvapaus, diplomaatti- ja konsuliviranomaisten antama suojelu).

        VI luku: lainkäyttö (oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen, syyttömyysolettama ja oikeus puolustukseen, laillisuusperiaate ja rikoksista määrättävien rangaistusten oikeasuhtaisuuden periaate, kielto syyttää ja rangaista oikeudenkäynnissä kahdesti samasta rikoksesta).
        VII luku: yleiset määräykset.

        Työnantaja maksaa muuttokulut, jos haluaa työntekijän.

        Kannattaa lukea ja valvoa, että TE-toimistojen henkilökunta pysyy ruodussa.

        https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX:12016P/TXT

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työnantaja maksaa muuttokulut, jos haluaa työntekijän.

        No, mutta jos työttömän pitää muuttaa pois kun ei ole töissä niin kuka sen muuttamisen maksaa kun ei ole työnantajaa?

    • Anonyymi

      Hallitus, eduskunta ja koko virkamieskoneisto ja poliisit, palomiehet... kaikki lusmuavat valtion varoilla!Q

    • Anonyymi

      Presidentti pahin lusmu on oikein ja presidentin puoliso se vasta onkin....

    • Anonyymi

      Kaikki yhteiskunnalta palkan tai muun korvauksen saavat rahoitetaan yhteisistä verovaroista.
      Aika harvassa ovat he ketkä oikeasti tuottavat valtiolle.

    • Anonyymi

      Paskannan TE henkilökunnan päähän kuin pulu.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1518
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1042
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      40
      782
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      771
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      700
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      679
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      676
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe