Asiakaspalvelu ns. "lasipalatseissa"

Kävin ajankulukseni iltapäivällä kahdessa Kehä III:n varrella olevassa uusia autoja myyvässä liikkeessä.
Olisin alkuun pelkästään halunnut vain "istua" täyssähköautossa.
Moottorilehtien mukaan uusien mallien ajomatkat ovat samalla latauksella parantuneet.
Pääsin istumaan yhteen Citroën E-C4 autoon, mutta liikkeessä ei ollut ketään, joten
odotettuani n. 10 min poistuin yhtä hiljaa kuin olin tullutkin.
Joku saattaa sanoa, että olisi kenties pitänyt odottaa pidemmänkin aikaa.
Sama tapahtui eräässä toisessa useita merkkejä myyvässä liikkeessä.
Myyjiä arvattavasti oli, mutta jokainen oli tahollaan kiinnostunut jostain muusta kuin Liikkeeseen tulleesta asiakkaasta.
Täältäkin kävelin ulos kenenkään estämättä.
Voikohan syy olla se, että autojen toimitusajat ovat pitkiä ja kun asiakas kuulee tämän, osto ei ehkä enää kiinnosta?
Vaihtoauto olisi ollut MB E220CDITA - 15 kohtuukilometrein.
5363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vanha Mersu ei ole myyvä auto tänä päivänä. Tosi hankalia myytäviä, siksi ei kiinnosta ottaa vastaan kasvattamaan varaston arvoa.

Äänestä

Emme tällä hetkellä pysty ottamaan diesel-autoja vaihdossa lainkaan, hämeenlinnalaisen RR-Kaaran myyntijohtaja ja yrittäjä Eemeli Niemelä vahvistaa.

Kysyntä on käytännössä nolla. Seuraamme jatkuvasti tilastoja esimerkiksi dieselautojen huutokaupoista. Niissä ei tule ensimmäistäkään huutoa. Tämä ilmiö ei koske hyötyajoneuvoja, Niemelä kertoo.

https://www.yrittajat.fi/uutiset/dieselista-tuli-kirosana-autokauppiaille-viela-kaksi-kuukautta-sitten-kaikki-oli-toisin-kysynta-on-kaytannossa-nolla

Äänestä

Kyllä ne myyjät näki että ajoit nokivasarala liikkeen pihaan. Olit yhtä tervetullut kuin pedofiili rippikoululeirille.
Kaikki väistivät takavasemalke kohteliaisuuttaan ettei tarvinnut sanoa päin naamaa että juuei. Ei me tuollaisia voida ottaa vaihdossa .

1Äänestä

Tässä aloittaja.
Tehän tunnutte tietävän asiasta enemmän kuin minä!
Pihat olivat molemmissa liikkeissä tupaten täynnä autoja - hyvä kuin
sain omani tungetuksi johonkin väliin takapihalle.
Kukaan ei siis voinut nähdä, millä autolla karautin pihaan.
Se, joka luki viestini tarkkaan huomasi, että en siis edes päässyt niin
pitkälle, että päivää olisi sanottu.
Päätin siis olla herroja vaivaamatta.
Kerroin myös päässeeni oikein "istumaan" yhteen E C4-autoon, mutta jos
sellaisen ostaa, on omien autoilutottumuksien pakko muuttua, sillä se
C4 on tiloiltaan kahden hengen auto nykyiseen verrattuna.
Isompiin ei suoraan sanoen ole varaa, mersuista nyt puhumattakaan.
Täyssähköauto on siis minulta edelleen koeajamatta, mutta tekeytymällä autokuumeiseksi asiakkaaksi, koeajon saanee kyllä aikaan.

Äänestä
  • Kannattaa mennä realismi edellä tekemään autokauppoja kun tarjoaa dieseliä vaihdossa. Autokauppias haluaa sellaista pihalleen yhtä hanakasti kuin syylän naamaansa.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kävin ajankulukseni iltapäivällä kahdessa Kehä III:n varrella olevassa uusia autoja myyvässä liikkeessä.
Olisin alkuun pelkästään halunnut vain "istua" täyssähköautossa.
Moottorilehtien mukaan uusien mallien ajomatkat ovat samalla latauksella parantuneet.
Pääsin istumaan yhteen Citroën E-C4 autoon, mutta liikkeessä ei ollut ketään, joten
odotettuani n. 10 min poistuin yhtä hiljaa kuin olin tullutkin.
Joku saattaa sanoa, että olisi kenties pitänyt odottaa pidemmänkin aikaa.
Sama tapahtui eräässä toisessa useita merkkejä myyvässä liikkeessä.
Myyjiä arvattavasti oli, mutta jokainen oli tahollaan kiinnostunut jostain muusta kuin Liikkeeseen tulleesta asiakkaasta.
Täältäkin kävelin ulos kenenkään estämättä.
Voikohan syy olla se, että autojen toimitusajat ovat pitkiä ja kun asiakas kuulee tämän, osto ei ehkä enää kiinnosta?
Vaihtoauto olisi ollut MB E220CDITA - 15 kohtuukilometrein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu