varautukaa vaikeaan anopin osaan joka tulevaisuudessa häämöttää, sillä tämän päivän ja tulevaisuuden miniät ovat räjähdysherkkää tavaraa, voi olla parempi, että teette ennen sitä h-hetkeä selväksi, että tässä tää nyt sit oli tää äitiys ja näkemiin, koettakaa elää hyvin... ei mut ihan tosi, tämän kuvan saa näistä miniöiden kirjoituksista (useista). Miniöiden äidit sit hoitakoot sen pakollisen mummon roolin (tietty perinnönjako on sit asia erikseen)
varoitus poikalasten
äideille
192935
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
tekstiä. Moni poikalapsen(kin) äiti on tosi hyvä anoppi ja mummo. Jos itselläsi on ongelmia, älä yleistä koskemaan kaikkia anoppeja ja miniöitä.
poikasi ja miniä haluaa.
Ei teidän ehdoilla.
Jokaisella on nykyään oma elämä.
Onko ennenvanhaan sitten saanut tuppautua väkisin.kysyin kun sanoit että nykyään oma elämä.Siis tottakai on oma, ja anoppilla oma elämä mikä siinä on nii vaikeeta ymmärtää? ei anoppi kuulu enää lapsensa perheeseen jos tällä on jo oma perhe.anopit pysyköön lestissään ja niin päin pois
Samassa taloudessa on asunut kolmekin sukupolvea :)
Pitää paikkansa. Itsellä neljä poikaa, aikuista, heillä vaimot.
Vain yhden kanssa normaaliksi katsottavaa ihmissuhdetta.
Nää miniäiset pitää luonnollisesti läheisempää suhtautumista äiteihinsä.
Luonnollisesti!
Ja mies otetaan mukaan ja mennään mummolle ja puuhastellaan kaikenlaista, matkoja ym.
Tottakai miniä vierastaa miehensä äitiä, haluaa pitää etäisyyttä.
Jos aviomies on alistuvan kilttii sorttii, niin siinä sitä mennään sinne miniän sukuun, kun se on yleensä parempaa.
Tyttärestä ei äitien tarvitse luopua, kun tytär astuu avioon, niin äidin/tyttären suhde yleensä aikuistuu ja paranee.
Kaikille POIKAlasten äideille oikein huutamalla huudan: yrittäkää saada tyttövauva, niin ei tarvitse olla vanhana yksin.
Jos olisin nuori, adoptoisin tytön tai kaksi vaikka mistä. Silloin olisin saanut vanhana mummutella.
Nyt olen vaan se, jolla on se "oma elämä". Yksinäinen.
joka sana... "kyllä pojilla tyttöjä saa" sanottiin aina kun pojat oli pienia. Nyt on käynyt niin että ne tytöt ja niiden suku on vienyt minunkin poikani. Enkä vaadi kummosia.. saavat elää omaa elämäänsä ihan rauhassa kun joskus edes muistisvat että minullakin on sydän..ja lapsia
taas unohdetaan mies? Siis se miniöiden avio/avomies ja anoppien poika? Ilkeet miniät on vielä niin kierojakin, että saa pojat unohtamaan äitinsä, niinkö?
Kyllä meillä ainakin mies osaa äitinsä puolta pitää, kun on näitä yhteenottoja välillä ollut...
kuulehan nuori mies kun rakastuu hän on "ruusunpunaiset lasit silmillä" ja miehet ei myöskään ole niin tunneälykkäitä kuin naiset .. sori vaan pojat..ja oikein onkin että poika on vaimonsa rinnalla kun kerran yhteen on menty. Ja viisas anoppi ei halua sotkea nuoren parin välejä..antaa mieluummin olla ja katsoo mitä aika tuo tullessaan..
ja usein siinä ikävä kyllä käy niin että naiset ovat sukurakkampia kuin miehet ja vie miehensä mukanaan.Nainen talossa aika pitkälle suunnittelee nämä sosiaaliset kontaktit ym
perheessä. Mutta meidän uusperheessä kyllä minä hoidan suhteemme ja kyläilymme sukuuni ja nykyinen mieheni hänen sukuunsa. Ja koska mieheni ei ole kovin halukas kanssa käymiseen sukunsa kanssa, olemme enemmän tekemisissä minun sukuni kanssa, jonka kanssa myös mieheni on halukkaampi olemaan tekemisissä. Meidän suvussamme kun on välittömämpi ilmapiiri kuulemma... ja oikeassa hän siinä onkin.
Mikä ihmeen logiikka sinulla ja kaltaisillasi anopeilla jyllää?
Jos miniä ei kestä pikkupikkuloukkauksiasi, niin hän on räjähdysaltis vai?
Vai käyttäisitkö mieluummin kuitenkin sanaa pikkusielu, minkä oma anoppini on minulle keksinyt?
Ja kun miniä puolustautuu huonosti käyttäytyvän katkeran (poika on varastettu) naisen hyökkäyksiltä, anopista onkin tullut yhtäkkiä uhri.
että täältä nimenomaiselta palstalta näkyy tuo ajan hermo, en puhunutkaan niinkään itsestäni, en ole katkera, olen realisti aikuisten poikien äiti ja anoppi, joka kyllä osaan hoitaa nää hommat, enkä tuppaudu, en jakele neuvoja kun ei niitä tarvita, joten olit nyt ihan väärässä kylläkin, mutta eipä tuo haittaa..
Kun en ikinä sanonut miniöille, oikeen varomalla varoin, ettei suustani loikkaisi yhtään sammakkoa, ei arvostelun puolikastakaan, ei sanoin, ei elein, niin silti TOTTAKAI miniälle on oma lapsuuden koti se tärkein.
Toisaalta sen ymmärrän.
Nykyisin saa olla naisilla vahva ego, ja jos se sanoo, ettei huvita anopin kanssa kahvitella, niin sitten ei.
Sukusiteet ei ole muodissa.
Pointti tässä on se, että viisas äiti hankkii myös tyttölapsia, että pääsee tulevaisuudessa mummuttelemaan.
Se on YLEENSÄ niin, kun on tää tasa-arvo, että pojan äidin on hankittava oma elämä. Että hyvästi vaan anoppi! Kyllä miniän äiti mummittelee.
Se on niin, että maailma on feminiinistynyt, pojista tulee pikku vasikoita, jotka mollottavat suurilla silmillän ja tekevät mitä käsketään.
Että pojan äitikö se ainuva olento on joka terapiaa tarvitsee nykymenossa?
Kysyn vaan ja oon melko iäkäs fossiili.
Siinäpä olis terapeutilla hommaa, kun muorin psyyke pistettäis edustuskuntoon miniää varten. :)
Pointtina pitäisi olla se, että olipa sitten tyttö- tai poikalapsia, osaa käyttäytyä ihmisiksi. Minun anoppini sai kyllä kätevästi pilattua myös tyttärensä perhe-elämän, joten ehkäpä kyse ei olekaan siitä, onko tyttäriä vai poikia, vävyjä vai miniöitä, vaan siitä anopin omasta käyttäytymisestä.
Yksi piirre näyttäisi anopeissa olevan yli muiden: itsessä ei ole vikaa koskaan.
Oliko silloin, kun ne sukusiteet olivat muodissa, muodissa myös toisten sormella osoittelu? Omaa käytöstään ei tarvinnut kyseenalaistaa, vaan saattoi aina osoittaa toisia ihmisiä, olosuhteita ja kehitellä vaihtoehtoisia selviytymistapoja. Siis miniä on keskenkasvuinen tai räjähdysherkkä, sukusiteet eivät ole muodissa tai hankitaanpas tyttölapsia siihen poikien kylkeen?
Olitpa fossiili tai et, niin asenteiltasi tai jostain muusta syystä et lue kaikkea tai ymmärrä lukemaasi. Edellisessä kirjoituksessani en suinkaan kehottanut anoppia hakeutumaan terapiaan, jotta psyykettä muokattaisiin miniää varten. Kirjoitin, että "Toinen vaihtoehto on hakeutua esim. keskustelutyyppiseen terapiaan (jos on kapasiteettia keskustella), jonka tavoitteena olisi se anopin oma hyvinvointi."
Tiedäthän, että anopeilla ja kaikilla muillakin ihmisillä voi olla taipumus purkaa omaa pahaa oloaan läheisiinsä? Anopin terapiasta hyötyisi ennen kaikkea anoppi itse.
Tuliko hyvä olo siitä, että tekeydyit tyhmäksi, ja käsitit asian tahallaan väärin? Pakko kysyä tätä, sillä oma anoppini tekee tuota samaa tämän tästä. Se tahallinen tyhmyys onkin tehokas keino välttyä ajattelemasta yhtään mitään. Sait kirjoitukseesi kuitenkin nasevamman lopun, eikö vain? Et taidakaan olla ihan fossiili...
Anopillanikin oli aikanaan helppoa; ei tarvinnut koskaan kuunnella ketään, ei tarvinnut ymmärtää mitään eikä keskustella kenenkään kanssa. Nyt ei ole ketä kuunnella, ei mitä ymmärtää eikä ketään, kenen kanssa keskustella. Eikä vikaa itsessä?
No, olen oikeasti tyhmä, myönnän ilman ironiaa, on tullut pitkään elämään mahdutetuksi töppäyksiä. Ja ehkä luonnostaankin on pysyvää tyhmyyttä jäänyt pääkoppaan.
Mutta olen ihan omaa mieltä siinä, että kyllä miniäkin hyötyisi psyykatun anopin terapeutilla käynneistä.
Toisekseen, jos koko porukka: miniä/poika/anoppi ja appi hankkiutuisivat laajennettuun perheterapiaa? Käytäisiin lävitse koko kirjo? Mitäs mieltä siitä?
Daalia, vaikka vanhus jo kohta onkin, tuumaa että monasti on kyse väärin tulkituista kommunikoinneista. Niin kuin nyt esim. viestissäsi, kun viittasit, että minä en lue kaikkea, enkä ymmärrä lukemaani. Näin nopeasti tulevat väärinkäsitykset. Ja itse kun luulin olevani näppärä lukija. On harrastuksena kirjallisuus.
M.O.T eli viestin siirtyminen aivoista lukemisen kautta toisiin aivoihin on riskialtis häiriöille. Sama lause saattaa toiselle merkitä aivan eri asioita eritoten tunteen tasolla. Myös puhutussa viestissä.
Ja mikä pahinta: yleistykset! Tämä on sikäli hullua, nämä anoppien ja miniöiden luonteenpiirteiden yleistykset. Enemmän menevät mielenpurkausten piikkiin, kuin jos alettaisiin totuutta etsiä.
Hienoa on, että on tällainen foorumi, missä voi tuulettaa!
Jokaisessa perheessä on oma dynamiikkansa, yksilölliset taustat ja persoonallisuuden piireet.
Daalia ei nyt niin haudantosissaan rummuta rintakarvojaan ja ole mieltä, että jokaisen poikalapsen äidin pitäisi hankkia tytär.
Kerron vain yhdestä, siis omasta näkökulmastani käsin.
Meilläpä on mennyt näin: ollaan oltu enemmän anopin kanssa tekemisissä kuin minun vanhempieni. Anoppi on todella rasittava ja itseriittoinen ihminen mutta silti olen hammasta purren pitännyt yhteyttä enkä koskaan sanonut takaisin. Oikeastaan anoppi oli mielestäni mukava ennen esikois poikamme syntymää mutta sen jälkeen on alkannut käytös hankaloitua. Ja mitä tulee mummotteluun niin meillä anoppi saisi kyllä mummutella jos haluaisi mutta mutta mutta eipä ole anopilla enää kiinnostusta kun on enemmän kuin yksi lapsenlapsi, sehän käy jo työstä kun esim. ottaa lapset päiväksi luokseen. Esikois lapsenlasta kyllä kyseli useinkin hoitoon luokseen.
Anoppi siis haluaa ottaa lapset vain kun hän haluaa leikkiä mummoa!!! Lapsetkin ovat kysyneet usein mummolta että koska voidaan tulla yökylään, johon mummo vastaa jotain ympäripyöreää, kuten että "joskus sitten otan teidät". Ja lisäksi anoppi odottaa että me vierailemme hänen luonaan esim. viimeisen vuoden aikana anoppi on käynnyt meillä vain syntymäpäivillä,nimppareilla ja jouluna(kutsuttu kyllä on) Että ei aina miniästä kiinni!!!
saman olemme moni näköjään huomanneet. Mielenterveysminiän kokemukset värittivät hänen kirjoituksensa ja ymmärsin, että siellä "voi luurata" se hankala anoppi, mutta luulisi jos on ammatti-ihminen niin, olisi sitten sitä ymmärrystäkin enemmän,( mutta ei se aina välttämättä niin mene). Mutta kaikenkaikkiaan noin yleisesti ajan hermolla koettuna, kysynkin vaan nyt siis toinen toisistaan välittämisen, lempeyden ja ymmärtämisen ynnä armollisuuden perään, vanhempien ihmisten kunnioittamiseen edes pyrkimisen perään, se oli se pointti ja monihan sen ymmärsikin. Kiitos teille arvoisat anopit ja myötätuntoni huonosti kohdelluille miniöille.
keskustelupalstaa, ja mun on ihan pakko kopsata sieltä erään naisen kirjoituksesta paloja:
"Mulla on hirmu hyvät välit anopin kanssa, yhtä läheiset kun oman äitinikin..."
"Kuitenkin, kun nyt puhutaan miksei anopit ja miniät aina tuu juttuun. Uskoisin että se johtuu siitä, että kun kaksi naista rakastaa samaa miestä, toinen poikanaan, ja toinen miehenään..."
"Äidin on kai vaikea päästää irti pojastaan, ja hyväksyä että joku toinen nyt tekee sen kaiken minkä hän on ennen kultansa eteen tehnyt... laittanut ruoan, silittänyt paidat, pessyt pyykit ja siivoillut huushollin..."
"...toivon todella että pystyn asennoitumaan asioihin niinkuin oma anoppini tekee, ja nauttimaan siitä, että pojallani on rinnallaan joku joka häntä rakastaa, pitää hänestä huolen ja kasvattaa yhdessä hankittuja lapsia. Että osaisin ottaa lapsenlapsien hoidosta vain minulle tarjotun vastuun, enkä yrittäisi pistää nokkaani liian tiukasti asioihin..."
"Aika näyttää riittääkö oma järki tällaisiin saavutuksiin, mutta ainakin mulla on maailman paras anoppi!!! Olis ihanaa jos muilla olis ihan yhtä hyvä tuuri kun mulla. Apua saa sillon kun tarvii, mutta ei tarvi pelätä ettei meidän päätöksiä kunnioitettais. Tsemppiä niille joilla ei käyny yhtä hyvä mäsis..."
Siinäpä munkin toive, millainen anoppi haluisin olla ja millaisen toivoin itsekin saaneeni, ikävä kyllä erehdyin. Mutta poikalapsen äiti tämäkin anoppi!
oikeassa oletkaan. Mitä se oma elämä onkaan? Me anopit ei saa elää omaa elämää ollenkaan. Olen erehtynyt auttamaan poikani perhettä hyvin paljon, ja palkka on kyllä sanomaton halveksinta, ja haukkuminen miniän taholta. Aluksi kärsin, ja vietin unettomia öitä mutta olen päässyt siitä jo yli. Poikaani ja lastenlapsiin minulla on lämpimät välit. On tietenkin tavallisia nuoria naisia, mutta turha väittää, että vika on aina anopissa. Olen samaa mieltä, kun näitä lukee, niin huomaa kuinka lapsellisia he ovatkaan äideiksi.
avoimestikin?
Minkähän takia välit miniään eivät ole hyvät? Mistähän KUMMASTA se voisi johtua?
Jos anoppi hurpattaa selän takana tai avoimesti päin naamaa, että miniä ei kelpaa hänen poikansa vaimoksi eikä edes omien lastensä äidiksi, niin voi jumakeut, kuka tuollaiseen anoppiin pystyisi pitämään lämpimät välit?