Lakataan palauttamasta ostoskärryjä itse, niin kauppojen on taas palkattava nuoria kärryjen kerääjiksi. Lakataan käyttämästä itsepalvelukassoja. Tilataan laskut paperisina, niin postinkantajille on työtä. Ja niin edelleen. Ei tehdä ilmaiseksi töitä, joista jollekin voisi maksaa palkkaa.
Voimme helposti lisätä työllistyyttä
4
125
Vastaukset
- Anonyymi
Aloita työllistäminen jo tänään ja tilaa kauppakassi kotiin niin joku saa työtä kun tuo sen sinulle! Tilaa kotiin lounas ja työllistyy lisää kun ateriapalvelun keittiö saa tilauksen ja kuljetus oman tilinsä!
- Anonyymi
Tuotteiden hintataso nousee kun palkkakustannukset nousevat. Asiakas maksaa silloin enempi. Esitetty työllistämismalli toimii vain jos asiakkailla riittää fyffe.
Uudet työpaikat syntyvät ensisijaisesti aivan uusille aloille. Sitä sanotaan erikoistumiseksi ja työnjaoksi. Uusien alojen syntyminen lisää kansakunnan vaurautta. Niin on ollut jo yli 200 vuoden ajan. Välillä yskii kun jäädään liikaa vanhan mallin pyörittäjiksi. Sitten tulee uutta oivallusta ja homma ampaisee taas nousukiitoon. Osa porukasta ei tietenkään voi oppia uusia asioita ja vaihtaa ammattiansa aina uudestansa. Se on se työllistymisen iso ongelma. Rakettitieteen määrä vaan lisääntyy. Perustulo on vain ajan kysymys. Siitä on tukea ja apua heille jotka joutuvat nostamaan kätensä ylös kun muutoksen vauhti ja tempo ajaa ohitse.
Harva pystyy uusiutumaan elämänsä aikana kovin montaa kertaa vain siksi että pitäisi hankkia uusi ammatti kun vanha ala katoaa alta pois.- Anonyymi
Sepä se. Ei mikään ihme, että on niin paljon työttömyyttä kun asioita ratkotaan tuijottamalla 25 vuoden taakse. Samoin kaikki työllistymisjutut on suoraan yli 30 vuoden takaa…
- Anonyymi
Lapiotöihin kaikki ja kaivinkoneet romuttamoon...
Käsisahoilla puunkaatoon ja metsäkoneet romuttamoon...
CNC- koneet romuttamoon ja monet tehtaan työvaiheet takaisin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1157476
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t384328törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/373822Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu4012004Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi721539- 321477
- 351468
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen1821162Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121128Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:121053