Ero astuu virallisesti voimaan parin viikon päästä. Toisella on jo uusi. Minä pääsen välillä eteenpäin, mutta sitten taas romahdan. Hirveä ikävä, rakastan vieläkin. Tiedän sydämessäni, että rakastin sitä toista niin paljon, että en koskaan enää pysty samaan. Hän oli se oikea minulle, mutta minä käyttäydyin alaarvoisesti enkä arvostanut sitä mitä minulla oli. Kuinka kalliita virheitä ihminen tekeekään. Miksi minun käydä tämä läpi kasvaakseni ihmisenä ja oppia virheistä. En tule ikinä pääsemään hänestä yli ja löytämään ketään yhtä ihanaa. Tiedän jo nyt, että vaikka kuinka yritän, niin kadun virheitäni enkä pääse elämässäni eteenpäin. Anna anteeksi rakas, rakkain, rakkaimpani. Minä vielä rakastan sinua ja olen tehnyt kaikkeni oppiakseni näistä virheistä.
Koska tämä tuska loppuu?
Ikuisestiko
163701
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Voisipa olla vaikka mun kirjoittamaani... Ainoo vaan, että mulla on kaikki tuo paska vielä edessäni... Mä tiedän jo tässä vaiheessa, ku vasta ollaan eroamassa, että katumaan tulen kaikkia virheitäni, ja koskaan en toista samanmoista löydä... Hän on mun suuri rakkauteni, ja ikinä ei kukaan muu mun sydämestä saa samanlaista paikkaa!!! Voi kun olisin pystynyt olemaan jotain suurta myös hänelle...
Jos tunnet todella noin, niin oletko kertonut sille toiselle. Jos ette ole vielä eronneet, niin yritä vielä. Minulla se ei riittänyt.Hänen ratkaisu ja lohduttaja löytyi muualta. Kallis hinta...Toivon, että saan vielä mahdollisuuden onnellisuuteen rakastavassa parisuhteessa.
...on ollut jo kärjistyneesti viimeiset puoli vuotta. Olen sanonut sen hänelle useita kertoja ja samaa on sanonut hän minulle, mutta kaikki ei näytä olevan aina rakkaudesta kiinni... Kait tässä ollaan vaan liian erilaisia ihmisiä, jotta saatais suhde toimimaan :(
Raskaat ajat on kyllä edessä, ja itkusta ei meinaa loppua tulla, mutta mulla on kaksi tyttöä (elämänlankaa) jotka "pakottaa" jaksamaan.
on, että rakkauskaan ei aina riitä. Entäs jos teillä asumusero toisi ratkaisun?Tekisitte yhteiset pelisäännöt.....Vaikka meillä se ei auttanut, niin olen kuullut kyllä onnellisiakin tarinoita. Toivon Teille parasta. Itse yritän jaksaa eteenpäin, vaikka tiedän jo nyt, että en koskaan tule selviämään tästä virheestä. En jaksa enää edes toivoa, että tosirakkaus tulisi takaisin...Voisin vaikka löydä vetoa, että hänellä on kohta perhe tämän uuden kanssa. Itse tulen viettämään katkeroituneena loppuelämäni, niin koville tämä ottaa...Valitettavasti.
miten tässä kaikki vielä menee. Muutto tässä on edessä, ja toivottavasti sen myötä löytäisin hänet uudelleen, tosin hän ei siihen enää usko. Mutta mä haluan siihen vielä uskoa...
Voimia tässä tarvitaan, mutta kaikki asiat kyllä järjestyy, se on varma, mutta miten ni se kyllä on korkeemman kädessä.
Mutta voimia kuule sinullekin!!! Eiköhän se elämä hymyile meillekin vielä.
Samanlaisissa tunnelmissa eletään.
Miksi elämään kuuluu myös niin suuria pettymyksiä ja epäonnistumisia. Pettymystä itseen, rakkaimpaan ja läheisiin.
Kyllä Johanna sunkin ajatuksia kun lukee, niin ihmettelee että miksei parisuhde voisi onnistua jos noin paljon haluaa.
...miksei suhde voi toimia vaikka kuinka itse yrittää? Jos toinen on kylmä kuin jää, niin ei enää omat voimat riitä. Olen Johanna ja muut surullinen puolestanne, itsekin yksin lasten kanssa jätettynä täällä kyynelehdin.
myös minulla, vaikka erostani onkin kulunut jo parisen vuotta; exällä jo uusi ollut vajaa pari vuotta. Eli melkeinpä heti "uusi" kun "entinen" loppui.
Olen itsekseni ja myös hyvien ystävien kanssa ihmetellyt äänee; miksi kaikki mikä liitty kahden ihmisen suhteeseen, on niin mahdottoman vaikeaa?
Ollaanko me kaikki ihmiset kuitenkin niin mukavuudenhaluisia, ei kestetä mitään vastoinkäymisiä omalle kohdalle; vaan "paikataan" se vanha jollain uudella "täytteellä".
Mitä oikeastaan ihminen haluaa suhteelta? kaikki sanovat; samoin minäkin; ymmärrystä, yhteen hiileen puhaltamista, toisen arvostamista, ja ennenkaikkea rakastamista, mutta miksi se ei tunnut vaan riittävän?
...kaikille, kauniista sanoista ja ajatuksista! Kyllä tässä niin ulapalla on, ettei tiedä mitä tekisi. Eilen jälleen keskusteltiin tulevasta, ja mua alko pelottaan tulevaisuus entisestään :´(
Mulla on tällä hetkellä sellanen olo, et mä olen sellanen pieni 7 v. tyttö, joka on aivan eksynyt ja yksin... eikä ole ketään joka pitäis musta huolta... ja silittäis päästä. On tää vaan niin vaikeaa!
Minulla on sama edessä. Vuosi sitten laitettiin ekan kerran paperit vetämään ja peruttiin ne. Nyt on taas paperit vetämässä ja tällä kertaa asuntokin hakemassa. Ollaan yritetty parantaa suhdetta ja haluaisin yrittää edelleen, mutta kun ei vain saada asiaa toimimaan. Molemmat ollaan henkisesti todella väsyneitä oltu jo pitkään joten silloin asiat vielä kärjistyvät liiankin helposti joka on aiheuttanut todella paljon hallaa suhteelle. Osaltani kadun todellakin kaikkia niitä asioita joita olen sanonut heikkoina hetkinäni.
Meillä on kaksi lasta joista toinen jää minun luokse asumaan. vanhempi lapsi on vielä kehitysviivästymän omaava ihana lapsi josta on myös paljon harmia tullut kun puoliso ei jaksa häntä hoitaa. Varmasti tunnen tuskaa tulevaisuudessa kun tunnen sitä jo. Näyttäisi siltä, että kaikki on jo menetetty joten haluisin edes saada suhteen pysymään sillä tasolla, että voimme jatkossa sopia esim. lapsien asioista yhdessä ja jne. Onko tämäkin liikaa pyydetty niin en tiedä vastausta.
>>Miksi minun käydä tämä läpi kasvaakseni ihmisenä ja oppia virheistä.>>
Jokaisen ihmisen elämä on MYÖS kärsimystä ja tavalla tai toisella joutuu sen jokainen kokemaan. Olen käynyt läpi avioeron, lapseni kuoleman ja oman henkisen sairastumiseni syvään ahdistukseen vaikeuksien jälkeen. Ponnistelin vaikeat tilanteet sillä hetkellä läpi ja sitten romahdin sängyn pohjalle.
Nyt kolmen vuoden jälkeen on voimat palanneet ja elämä aurinkoa ja toivoa täynnä. Ikuinen muisto ja syvä rakkaus läheisiin säilyy, ne eivät katoa. Niiden kanssa oppii elämään; mutta aikaa ja voimia tarvitaan että ihminen on taas jotenkin jaloillaan.
Toivon sinulle nyt voimia ja muista pitää huoli itsestäsi. Syvän masennuksen ja ahdistuksen läpi käyneenä olen vahvempi nyt kuin koskaan ja ikinä uskoinkaan olevani.
...olisin kirjoittanut juuri kuin sinä kirjoitit.
Ja aivan sanasta sanaan.
Luulin tuolloin, että tämä on nyt todellakin mailman loppu.Päivät lapsen kanssa kuluivat suht koht, mutta yöt olivat täyttä tuskaa. Eron jälkeen ex miehestäni kasvoi minulle lähes jumala ja itse tein itsestäni syyllisen kaikkeen. Vannoin vanhan piian valat ja täysillä USKOIN, että koskaan ei parempaa ja rakastettavampaa miestä eteeni ei eksy.Olin varmis luostariin ja ikuiseen kärvistelyyn "eronjälkeiseensuossa".
Paras, avoin ja rakastettava tyttöystäväni jaksoi kuunnella minun suruuni ja tukea minua.
Kunnes hän sai minut havahtumaan tähän mailmaan ja heitti koko totuuden minun niskaani. Kertomalla minulle suoraan mikä minä olen ihmisenä! Tuskani alkoi hellittämään ja öisin uni maistoi. Ex kirjaantui muistoihin jotka saivat kultareunat.
JA tänään minulla on mahtavin mies mitä ikinä voin löytää. Ex olikin vain alkusoittoa mitä on suomalainen ns. hyvä mies.
Nyt voin vain nauraa itselleni miten eron jälkeen olenkin ollut täysi pösilö ja aivoton. Melkein pystyin siihen, että olisin sairastuttanut itseni vain tekemällä ex miehestäni jumalan!
Tuska loppuu kun et enää jaksa tuskailla!
Katsele mailmaa uusin silmin ja ennen kaikkea tee itsestäsi arvokas ihminen!
aukenivat vihdoin eilen. Tapahtui asioita, joiden oli tarkoitus tapahtua juuri silloin. Sitä päivää ja hetkeä olin odottanut, mutta sitten se vihdoin tuli.
Aurinkoista päivää kaikille!Ja kiitos Matilda, kun kerroit omien asioidesi tulleen kuntoon :).
VAsta ollaan kirjoitettu erohakemus ja nyt jo akka bailaa tuolla kavereitten kanssa ja jakaa vittuaan
Tuntuu jotenkin uskomattomalta, miten voit vasta nyt ymmärtää "virheesi, kun avioero on totta? Minulla itselläni on kokemusta siitä, miten vuosisa yritin aviopuolisolleni varoitella meidän suhtemme ongelmista. Ja sitten vasta kun muutin pois yhteisestä kodista, hän ymmärsi, että olin ollut tosissani! Miksi ei voi uskoa silloin kun sanotaan Miksi vasta sitten uskotaan, kun toinen lähtee? Kuinka asiat pitäisi sanoa, jotta toinen ymmärtäisi? Itse sanoin muutamia vuosia ihan suopraan, etä jos emme jotain suhteessamme muuta, meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta. Voiko sen suorempaa asioita enää sanoa????
Olen tietysti pahoillani, että sinulle on ikävä olo! Olisihan se olllut mukavaa, että olisit asiat ymmärtänyt aikaisemmin!
Onneksi ihminen on oppiva yksilö ja oppii virheistä!
Että silloin vasta tiedostaa omat virheensä kun toinen pakkaa tavaroitaan. Itselläni tilanne sellainen, että vaimo vihjaili että suhteeseen tarvitaan muutosta jotta olisi onnellinen. Tottakai ymmärsin mitä tarkoitti, mutta en ottanut asioita niin tosissaan kuin olisi pitänyt. Minulla oli kiireitä töissä ja vapaa-aikana ja senpä takia suhteen hoito jäi taka-alalle. Vuosi sen jälkeen vaimo ilmoitti, että haluaa aikalisän suhteeseen, ollaan kuulemma kuin sisko ja veli. Aluksi tämä tuli kuin isku vasten kasvoja ja tunsin asiasta katkeruutta. Päätettiin kulkea hetken aikaa omia polkuja ja miettiä tilannetta ja silloin vasta oikeasti tiedostin virheeni ja tajusin kuinka tuuliajolle olen suhteeni päästänyt. Ymmärrän täysin vaimoni lähtöaikeet, jos itse olisin ollut vaimoni asemassa olisin luultavasti jo lähtenyt. Liiton jatkosta ei ole vieläkään päätetty, mutta asiat kääntyneet parempaan suuntaan, kipinän uudelleen sytyttäminen ottaa aikansa tai sitten se on jo sammunut lopullisesti.
Uskomatonta, mutta vasta kun ero on totta niin sitten vasta tajuaa sen, että kuinka pienillä asioilla tämäkin liitto olisi voitu pelastaa.