Olen aina ajatellut, että oma kansa ensin on järkevää ajattelua.

Oulu

. Olen aina ajatellut, että oma kansa ensin on järkevää ajattelua.
Anonyymi-ap
2023-06-16 11:48:53

ulkisuudessa Kaleva on arvostellut maahanmuuttopolitiikkaa useita kertoja. Hän muistelee HU:lle, että ryhtyi puhumaan maahanmuuton ongelmista ensimmäisen kerran jo vuonna 2014.

– Sen, minkä minä olen nähnyt jo pitkään, alkavat muutkin nähdä. Olen aina ajatellut, että oma kansa ensin on järkevää ajattelua. Siitä ajattelusta on alkanut tulla valtavirtaa.

Hänen mukaansa ihmisten silmät ovat alkaneet avautua myös kaupunkisuunnittelun epäonnistumisissa. Hän viittaa esimerkiksi Helsingin Esplanadien ruuhkautumiseen sen jälkeen, kun ajoväyliä muutettiin kevyen liikenteen väyliksi.

– Ihmisten silmät alkavat pikkuhiljaa avautua sille, että tämä ei olekaan mikään vihreä utopia vaan vihreä dystopia (epätoivottava yhteiskunta), johon ollaan menossa, Kaleva sanoo HU:lle.

lainaus verkkouutiset

eikö vain rovaniemeläiset? PS voitti rovaniemellä ja kokoomuskin puhuu asiaa
2190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Atte kaleva pop

Äänestä

Tuppurainen nuolee liikaa ulkomaalaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oulu

. Olen aina ajatellut, että oma kansa ensin on järkevää ajattelua.
Anonyymi-ap
2023-06-16 11:48:53

ulkisuudessa Kaleva on arvostellut maahanmuuttopolitiikkaa useita kertoja. Hän muistelee HU:lle, että ryhtyi puhumaan maahanmuuton ongelmista ensimmäisen kerran jo vuonna 2014.

– Sen, minkä minä olen nähnyt jo pitkään, alkavat muutkin nähdä. Olen aina ajatellut, että oma kansa ensin on järkevää ajattelua. Siitä ajattelusta on alkanut tulla valtavirtaa.

Hänen mukaansa ihmisten silmät ovat alkaneet avautua myös kaupunkisuunnittelun epäonnistumisissa. Hän viittaa esimerkiksi Helsingin Esplanadien ruuhkautumiseen sen jälkeen, kun ajoväyliä muutettiin kevyen liikenteen väyliksi.

– Ihmisten silmät alkavat pikkuhiljaa avautua sille, että tämä ei olekaan mikään vihreä utopia vaan vihreä dystopia (epätoivottava yhteiskunta), johon ollaan menossa, Kaleva sanoo HU:lle.

lainaus verkkouutiset

eikö vain rovaniemeläiset? PS voitti rovaniemellä ja kokoomuskin puhuu asiaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu