Kyseenalaistan koko työvoimatoimiston tarpeellisuuden yhteiskunnalle.
Omat kokemukseni työkkärin toiminnasta ovat pelkästään negatiivisia.
Työkkäri on jopa estänyt minua saamasta töitä, tai haluamaani koulutusta.
Kun hain ensimmäiseen työpaikkaani, olin juuri keskeyttänyt ammattikoulun henk.koht.syistä.
Kun minut oli jo valittu työhön, työvoimatoimistosta soitettiin pomolleni ja kysyttiin, että onko hän tietoinen keskeytyksestäni!
Eli sen sijaan, että he olisivat olleet tyytyväisiä kun omatoimisesti hain töihin heti enkä jäänyt vain kortistoon, he yrittivät jopa estää töihinpääsyni!
Onneksi työnantajani ei antanut sen häiritä, vaan otti minut silti töihin.
Tämä oli kuitenkin vain yksi tapaus ja vastaavia on osunut kohdalleni myöhemminkin, työvoimatoimisto on onnistunut viemään minulta yhden työn ja voin vain arvailla kuinka monen työn saamisen se on onnistunut kohdaltani ennakolta estämään..
En tunne ketään, joka olisi työkkärin aloitteesta saanut haluamaansa työtä tai kurssia, sen sijaan työkkäri kyllä voi tuputtaa jotain aivan vastenmielistä ja vaihtoehtoja ei anneta.
Lisäksi työkkäri ei tiedoita uusia asiakkaitaan riittävästi velvollisuuksistaan ja oikeuksistaan, jolloin ihmisille tulee turhaan "perusteettomasti kieltäytynyt"-lausuntoja, jotka jäävät ikuisiksi ajoiksi työhistoriaa rumentamaan ja estämään jatkossa työnsaantia.
Olin töissä firmassa, joka oli kuin keskitysleiri, työturvallisuudesta ei piitattu, palkat maksettiin kun jaksettiin (ja nekin laskettu väärin ja alle työehtosopimuksen minimin), ihmisiä kohdeltiin eriarvoisesti jne.
Yli puolet firman väestä oli jo itse ottanut loparit, mutta silti työvoimatoimisto katsoi että minulla "ei ollut perusteltua syytä irtisanoutua"!
Onneksi olin ollut luottamusmiehenä firmassa ja yhteydessä liittoon, joka puolsi tarinaani ja ihme kyllä, se lopulta meni läpi, mutta taistelin asiasta monta kuukautta enkä edes ehtinyt etsiä töitä.
Piina ei kuitenkaan loppunut tähän.
Jo heti ensimmäisenä työttömyyspäivänäni löysin työkkärin seinältä kivan näköisen kurssin.
Koska viimeinen hakupäivä oli juuri silloin, hainkin siihen heti.
Minulle ei kerrottu, että kutsu haastatteluun tulee kirjallisena vaan minun jopa annettiin ymmärtää, että minulle soitetaan (gsm.numeroani kysyttiin) ja koska kurssi alkaisikin jo muutaman päivän päästä, oletin ilman muuta että kutsusta soitetaan.
Missään saamissani papereissa ei lue, että kutsu on aina kirjallinen, mutta se kyllä lukee työvoimatoimiston omilla nettisivuilla, eli jokaisellahan on pakko olla internet-yhteys saadakseen tietoa työkkärin tavoista?
Joten olin 3,5 päivää mökillä ja sinä aikana kutsu oli tullut kotiini.
Kun palasin mökiltä, avasin kuoren ja sain huomata että haastattelu olisi ollut aamulla.
Seuraus: 60pv.karenssi "perusteettomasta syystä jättäytynyt tulemasta haastatteluun".
Minulle ei siis kerrottu että kutsu tulee kirjallisena, enkä saisi poistua kotoa ollenkaan.
Nyt tappelen jälleen työvoimavirannomaisten kanssa karenssistani, enkä ehdi etsiä töitä.
Juoksen vain virastosta virastoon ja etsin tietoa oikeuksistani.
Tälläkö koitetaan saada ihmisiä töihin?
Milläs markkinoin itseäni työnantajille, kun minulla on takanani pelkkiä "perusteettomia keskeytyksiä ja laiminlyöntejä"?
Selitä siinä sitten että "kun on ollut työkkärin kanssa väärinymmärryksiä"..
Olen varma, että asiani olisivat hyvin ilman työvoimatoimistoa ja ihmettelenkin, onko minun pakko olla työkkärin asiakas?
Siitä on vain haittaa, kun he vain keksivät tuulesta temmattuja karensseja, joita laulelevat työnantajille ja pilaavat mahdollisuuteni saada ikinä mitään työtä.

Vastaukset 13
Vanhimmat
tosta samasta jo aiemmin kertonut?
Tämä maailma nyt on vaan sellanen,että työkkäri ei neuvo ketään,vaan itse pitää joka naskauksesta ottaa selvä,eikä todellakaan saa arvailla.Karenssi on niin höllässä nykyään.
Tuo on niin totta...
Eiköhän polteta kaikki Suomen työvoimatoimistot maan tasalle. Pääsisivät työkkärin täditkin maistamaan miltä työttömyys tuntuu.
Tuttua on, vaikka minun ensimmäinen karenssi on vasta tulossa, sillä olen uskollisesti kyhjöttänyt kotona ja "sopeutunut" työvoimatoimiston työpaikan saantia estävään toimintaan.
Kyllä ne työkkärin tädit ja sedät ovat uhreja siinä missä me työttömätkin, määräykset tulee ylempää. Ja valtiovalta haluaa pitää tietyn määrän ihmisiä aina työttömänä...pysyypähän köyhä kansa kurissa.
Kusipäitä koko työkkärin lauma.
Otin opikseni työkkärin toiminnasta enkä kerro mitään omista suunnitelmistani.
Älä ny pistä koko korttelia pinoon. Ja lähetä ainakin sitten kortti kaltereiden takaa, tuon sulle tietsikan sinne niin voit sitten kirjoitella tänne kuulumisiasi :)
"Kyllä ne työkkärin tädit ja sedät ovat uhreja siinä missä me työttömätkin, määräykset tulee ylempää."
Työvoimatoimiston toimintaa säätelevät lait.
Itse kukin on varmaan saanut siellä asiallista palvelua, mutta yleisemmin asiatonta palvelua. Asiattomaan käytökseen ja herjaukseen eivät oikeuta mitkään lait, vaan työvoimatoimistossa sitä harrastetaan vahvemman oikeudella "kestät kiltisti kaiken asiattomuuden tai saat karenssin".
Kyllähän sitä voidaan väittää, että mummun potkijat ovat itsekkin uhreja, mutta kuinka monen mielestä se oikeuttaa mummon potkimiseen.
Mitäs sulle tästä samasta vuodatuksesta viimeksi vastattiinkaan? Vähän muistelen, että vastaajat kyseli sun oman järjenkäytön perään...
Tasa-arvo ja samanlaiset oikeudet ja mahdollisuudet pitää olla kaikilla. Myös työttömillä. Tämä on erittäin tärkeää, ja pitäisi sen sunkin tyhjän-Taistelijan ymmärtää, vaikka vaan itteäsi ja sun mökkireissujas pidät maailman tärkeimpänä asiana.
Koska missään laissa eikä asetuksessa vielä ole sellaista pykälää, että "jokaisella suomalaisella pitää olla puhelin", ei sellaista myöskään voida kaikilta edellyttää. Ihan sellaisetkin voi ilmottautua työkkäriin, joilla ei ole puhelinta. Ja sellaisetkin sinne pääsee, jotka ei halua sitä puhelinnumeroaan ilmoitaa.
Ainoastaan vaaditaan, että pitää olla JOKIN toimiva osoite, josta saa postinsa. Sekin pykälä on jo kumottu,ettei Poste Restante osoite muka kelpaa. Kunhan ilmoittaa sellaisen osoitteen, josta postin saa, niin lain mukaan se riittää työttömän työnhakijan osalta.
Työkkärin kirjeet, kutsut ja muut selvitykset tulee ainakin vielä muutaman vuosikymmenen verran ihan paperipostilla.Tasa-arvoisen kohtelun ja mahdollisuuksien takia, ja laki sen määrää.
Ei ole meidän yhteiskunta vielä niin kehittynyt, että kaikilta voisi vaatia puhelinta tai sähköpostia tai mitä sitten tulevaisuudessa onkin tulossa.
Joten se siitä sun turhasta marinasta, omasta pöljyydestä ja yleisen maalaisjärjen puutteesta.
Työkkärissä ei ole pakko olla, tunnen useita ihmisiä, jotka eivät ole ikinä siellä asioineet. Koska työkkäri on sun mielestä täysin viraton paikka, niin älä turhaan "taistele" siellä jostain älyttömyyksistä. Äläkä enää jauha tätä stooria tälläkään palstalla, ihmisillä on tänäpä muutaki mietittävää kun sun omat mokat.
Jos se työkkäri on niin paska paikka, niin ei sinne kukaan pakota menemään!
Itse en kyllä tietäisi, mihin menisin jos työkkäriä ei olisi.
Mieluiten menisin töihin, mutta tämä luuseri ei vielä töitä ole onnistunut saamaan.
Itselläni on myönteisiä kokemuksia työkkäristä. Asenne on ollut kannustava, eikä minua ole katsottu kuin halpaa makkaraa (kuten Kelassa).
Ei se ole niiden työkkärin tätien syy, jos systeemi on mätä!
että se mikä meidät työkkäriin pakottaa on ihan rehellisesti sanottuna NÄLKÄ.
Jos et mee,et myöskään syö.
Kelasta olen aina saanut asiallista ja ystävällistä palvelua.
Joten samalla perusteella sinulla ei ole mitään syytä väittää, että olisit saanut kelassa huonoa palvelua.
Kelassa ja työvoimatoimistoissa ihmiset palvelevat ihmisiä, joten monenlaista sukankuluttajaa joukkoon löytyy.
Valitettavsti löytyy työvoimatoimistoja joissa laki antaa oikeutuksen simputtaa työtöntä, mutta heidän lain tulkinnassa ei löydy mitään kohtaa, jonka mukaan työvoimatoimisto voisi auttaa työtöntä työllistymisessä.
Katsoin peiliin, kuten käskit ja pelästyin, mikä näky! :-)
No joo, olet oikeassa, mulla ei oo oikeutta haukkua Kelankaan tätejä... Tuntuu vaan, että Kelaan saa aina mennä häntä koipien välissä.