Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku

Mjoo, tuli mieleeni kysyä mikä on palstalaisten suosikkikakku.

Suosikki tehtäväksi ja suosikki makuelämykseltään. Nuo voivat poiketa toisistaan, ainakin jos on suuritöinen kakku kysymyksessä.

Eilen tehtiin taas perinteinen mansikkakakku, kun muuta en keksinyt.
Sen verran muutosta tuli ettei pintalevyn pinnan päälle tullutkaan vain mansikat ja kiiltosokeri. Tytär teki kyllä ensin noin, mutta sitten ajatteli vielä päällystää sen kermavaahto, mansikka rahkaseoksella, ja laittaa uuden kerroksenmaksikoita seoksen päälle.

Tosi hyvähän siitä tuli, mansikkatäytettä kannattaa valuttaa huolella ettei tule liian kostea kakku. Tuo jo tiedettiin, runsas kermavaahtomansikkarahkaseos levyjen välissä tekee kyllä kakusta "suussa sulavan".

Ylimääräiset mansikat hävisivät jonnekin leipomisen aikana, ei löytynyt vaikka niitä vähän etsiskelin. Epäilen tyttärellä ja äidillä olleen osuutta katoamistapaukseen.

AV
42621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Eilisestä jotain oppineena voin suositella käytettäväksi mahdollisimman syvää vatkaimeen soveltuvaa kulhoa kermavaahdon vatkaamisen apuvälineenä. Voi muuten käydä niin, että kermavaahtoa löytyy vatkaajasta. lattioilta ja seiniltä.

Kokkailu on mukavaa, jälkisiivouksissa onkin sitten suurempi työ.

AV

Äänestä
  • 😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

    💋 ­­­N­­­y­­m­­f­o­­­m­­­a­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17904677t

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Lässähtänyt korruptiokakku, marenkikuorrute tohottimella poltettu

Äänestä
  • Ääh, venäläinen korruptiokakku on paljon maukkaampi.
    Pohjaksi viisi kappaletta kultaharkkoja, päälle kasa väärennettyjä passeja, kuorrutetaan kokaiinilla.
    Tarjoillaan hotellihuoneessa tärkeimpien ystävien kesken, lekaa pöytään ja kulaus votkaa saatteeksi.

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ääh, venäläinen korruptiokakku on paljon maukkaampi.
    Pohjaksi viisi kappaletta kultaharkkoja, päälle kasa väärennettyjä passeja, kuorrutetaan kokaiinilla.
    Tarjoillaan hotellihuoneessa tärkeimpien ystävien kesken, lekaa pöytään ja kulaus votkaa saatteeksi.

    AV

    Siihen venäläisten kakkuun kannattaa leipoa viila ihan varmuuden vuoksi

    Äänestä

Semmonen kakku, kun istutaan, niin sitten tulee istuttukakku. Se on hyvä kakku! T. Pj överi

Äänestä
  • Tuollainen kakku vie kauheasti aikaa, joku saa 9-vuoden kakun, eikä halua sitä toisten?

    AV

    Äänestä

En yleensä pidä niinkään makeista kakuista. Mutta jos nyt joku pitää valita, niin yleensä juustokakut on nam😋🍰☕️

Voileipäkakkuja syön mielelläni.

Äänestä
  • Ymmärrän, itsekin tykkään voileipäkakuista.
    Ei ole koskaan vain itse tullut tehtyä moista.

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ymmärrän, itsekin tykkään voileipäkakuista.
    Ei ole koskaan vain itse tullut tehtyä moista.

    AV

    Lasten juhliin on tullut tehtyä voileipäkakkuja. Itse tehdyt on kyllä parhaita..

    En silti vielä hirveän taitava ole, mutta pikkuhiljaa niitäkin oppii tekemään. Koristelu on minun lempi puuhaa. Siinä näkyy luovuus.

    Äänestä

Tyttären valmistujaisiin tehdään mm. voileipäkakkuja ja juustokakkuja. Syntymäpäiville tekisin Britakakun.

Myös itse tehty Sacherkakku ja käpykakku ovat hyviä, mutta silloinkin pitää olla useampia vieraita tiedossa.

Äänestä
  • ...mjoo, tuo sacherkakku voi olla vaikea tehdä, jos on sitä sanoakin.
    Ei ole tullut tuollaisia tehtyä, epäilyttää kokeilla. Pelottaa jos tulee huono lopputulos, vähän samaa mitä parisuhteissa:)

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    ...mjoo, tuo sacherkakku voi olla vaikea tehdä, jos on sitä sanoakin.
    Ei ole tullut tuollaisia tehtyä, epäilyttää kokeilla. Pelottaa jos tulee huono lopputulos, vähän samaa mitä parisuhteissa:)

    AV

    Ei sacherkakku ole vaikea tehdä, jos on sisälukutaitoinen ja se on suussasulavaa, jos pitää tummasta suklaasta.

    Parisuhteessa tarvitaan keskustelutaitoa, eikä suklaatakaan pidä väheksyä. ;)

    Äänestä

  • Kuulostaapa hyviltä herkuilta😋

    Äänestä

  • Haaveilija39 kirjoitti:

    Kuulostaapa hyviltä herkuilta😋

    Ovat varmasti herkullisia jos osaa tehdä.
    Kakkujen valmistamisessa voi tuo sisälukutaito olla hyödyksi, parisuhteissa ulkolukutaito:)

    Ei kai kumpaakaan heti opi, pitäisi olla harjoittelua molemmissa aihepiireissä.
    "Haluatko x ottaa harjoittelu avioliittoon y:n, rakastaa kaikissa harjoitteluvaiheissa" :)

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sacherkakussa täytyy olla laadukkaat aineet, mitkä yhdistellään taitavasti ja silti lopputuloksen voi tosiaan vaikka liialla kiireellä pilata. Etenkin, jos ohittaa joitakin olennaisia työvaiheita.

    Parisuhteessa taas..., niin... ;)

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ovat varmasti herkullisia jos osaa tehdä.
    Kakkujen valmistamisessa voi tuo sisälukutaito olla hyödyksi, parisuhteissa ulkolukutaito:)

    Ei kai kumpaakaan heti opi, pitäisi olla harjoittelua molemmissa aihepiireissä.
    "Haluatko x ottaa harjoittelu avioliittoon y:n, rakastaa kaikissa harjoitteluvaiheissa" :)

    AV

    No näin on😊 välillä vaikeitakin harjoitus vaiheita. 🙈

    Äänestä

Mansikkakakku on lempparini. Sen jälkeen sitten mieheni tekemä suklainen kääretorttu, mihin tulee rahkaa ja mansikkaa, eikä kuin ripaus sokeria rahkaan. Se jää melko "mauttomaksi", mutta on hyvää makean kääreen sisällä. Tasapainottaa kivasti, kun ei ole äklöä.

Sitten voileipäkakut on ihan parhaita, kinkku, lohi, katkarapu, metukka makuina. 🤤

Äänestä
  • Voisin sanoa, että makeat leivokset ei ole mun suussa yleensä hyviä. Inhoa kaikkea ylimakeaa ja kuivakkaa känttyä syödä. Olen enemmän suolaisen syötävän ystävä.

    Siksi mielummin syön vaikka voileipää, kun pullaa. Mä inhoa pullaa kaikissa muodoissaan. Korvapuustia syön, jos on ihan pakko ja nälkä.

    Äänestä

  • Huitale kirjoitti:

    Voisin sanoa, että makeat leivokset ei ole mun suussa yleensä hyviä. Inhoa kaikkea ylimakeaa ja kuivakkaa känttyä syödä. Olen enemmän suolaisen syötävän ystävä.

    Siksi mielummin syön vaikka voileipää, kun pullaa. Mä inhoa pullaa kaikissa muodoissaan. Korvapuustia syön, jos on ihan pakko ja nälkä.

    Että kahvipöydässä jää makeat leivokset kyllä minulla täysin huomiotta. Poislukien mansikkakakku ja mieheni tekemä kääretorttu. Juon pelkän kahvin, jos pöydässä ei ole kuin makeita leipomuksia tarjolla.

    Äänestä

  • Nopeasti kakuista tulee liian imeliä, siksi kai, ettei voi syödä kuin yhden palan.

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Nopeasti kakuista tulee liian imeliä, siksi kai, ettei voi syödä kuin yhden palan.

    AV

    Juu ja liian kuiviakin. Mutta mulle kakkupuodit on yhtä turhia, kuin alkokin. Jää käymättä ja jää ostamatta, syömättä ja juomatta.

    Äänestä

  • Huitale kirjoitti:

    Juu ja liian kuiviakin. Mutta mulle kakkupuodit on yhtä turhia, kuin alkokin. Jää käymättä ja jää ostamatta, syömättä ja juomatta.

    Onneksi elämään jää vielä villi seksi:)

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Onneksi elämään jää vielä villi seksi:)

    AV

    Nokun en harrasta sitäkään, enkä kaipaa. Niin en voi olla samaa mieltä, valitan. 😊

    Onneksi maailmaan jää rakkaus eri muodoissaan, siihen voin sanoa, kyllä samaa mieltä. 👍❣️

    Äänestä

  • Huitale kirjoitti:

    Nokun en harrasta sitäkään, enkä kaipaa. Niin en voi olla samaa mieltä, valitan. 😊

    Onneksi maailmaan jää rakkaus eri muodoissaan, siihen voin sanoa, kyllä samaa mieltä. 👍❣️

    No, sinulla on se parisuhde "siinä ajassa" ettei varmaan paljon aina sytytä.
    Pitääkö sitä jo osittain turhana juttuna, kun ei saa kipinöitä niin herkästi mitä aikaisemmin?

    Ihmisen elämänkaareen kuuluu nämä tunteiden tärkeysjärjestyksessä tapahtuvat vaihtelut.
    Joskus ei ole muu mielessä, ja joskus taas tarvitaan nuotio sytytyslangan sytyttämiseen.

    Tuota kai voidaan kutsua myös arkielämäksi:)

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Seksin tilalle leivotaan vaikka kakku:)
    Ai että kun tuli maukas...

    Joo, on sitä 13 tiiviiseen yhteiselämään seksiäkin mahtunut mielin määrin. Nyt nautitaan vähän erilaisesta elämästä lapsineen. Kyllä me silti halitaan ja suukotellaa, istutaan kainaloittain sohvalla. Minä pää miehen rintakehällä silmät kiinni. Välillä nukahdan pää hänen sylissään tyynylle. Semmosta seesteistä ja hyvää rakkautta ilman läähätystä.

    Mutta kumpikin tiedetään, että jahka taas seksi innostaa, toinen on messissä. Ei tartte muualta hakea kummankaan.

    Arkihan se. 😊

    13 vuoden... 😁

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Seksin tilalle leivotaan vaikka kakku:)
    Ai että kun tuli maukas...

    AV

    Meillä isäntä leipoi kääretortun pohjalla kakun jossa oli mansikkaa. Nam. Ahmin. Ja teki ruoan kanasta juhannuksena salaatteineen. Hän on loistava kokki, jos vaan viitsii olla. 😄

    Äänestä

Aito kermakakku mansikka täytteellä on kaikkeista paras

Äänestä

Jos ei kauhean makeasta tykkää niin itsetehty mutakakku johon laittaa vähemmän sokeria kuin ohjeessa , on parasta mitä tiedän , slurps

Äänestä

vahva veikkaus pannukakun puolesta, älkää kysykö miksi 😁

Äänestä

Paras tekemäni on mustaherukka juustokakku. Mustaherukoihin kiitokerros päälle.

Äänestä
  • Siis kiiltohyytelö. En pidä kovin paljon kakuista, mutta voin maistaa jos joku tekee.

    Äänestä

Vadelma/mansikkakermakakku ja unelmatorttukakku.

- Sheena

Äänestä

Ääriharvoin kakkuja syön tai teen. Mansikkakermakakku tai vadelma-banaani-ananas-persikka-mansikkakermakakku, Sacherkakku, suklaapähkinäkakku tai perus suklaakakku, tiikerikakku, mantelikakku, juustokakku.

Äänestä

Sacherkakun pohja tuli, ½-h sitten uunista. Nyt sen pitää jäähtyä jotta sen saa halkaistua 3 osaan ja aprikoosihillot väliin, pieni kosteutus appelsiinimehulla ja vetäytymään jääkaappiin. Kylmän kakun päälle pehmeähkö suklaakuorrutus ja se on siinä! Huomenna on Elviran nimipäivä, ja sen kunniaksi meillä juodaan kakkukahveja, isomamman muistoksi! Kyllä aina jokin syy löytyy herkutteluun ja aamulla huomasin tuon nimipäivän... ja päätin yllättää perheeni iloisesti, huomenna.

Tullut tehdyksi kymmeniä sacherkakkuja kahvilanpuolelle myyntiin, palasina.
Samoin kuin kääretorttu leivoksiakin, suhteellisen halpoja tehdä, ja tuottavat selvästi voittoa myydessä!
Nyt sammuttamaan sadettajat; kasvimaa on varmaan jo tarpeeksi saanut vettä tälle päivälle. Niitä luvattuja sateita saisi pikapuoliin alkaa tulemaan tännekin päin Suomea! Muutan kerran on vettä tihkunut taivaalta juuri sen verran ett asvaltilla sen näki kostuttaneen tienpintaa. Lapsen hiekkalaatikolla ei oikeastaan juurikaan mitään huomannut, saman tien oli hiekkaan imeytynyt, eikä hiekka näyttänyt edes märälle.

Ålannin ranskanperunaa 1 kg ja voissa paistettuja haukikalapuikkoja, kermaviilikastike; sinappijauheella ja tillillä maustettu + ripaus suolaa sekä sokeria.
Porkkanaraastetta puolukalla. Maitoa, kotikaljaa juotavaksi ja ruispuikuloita leipänä.
Ketsuppia; osalle porukasta, dippaavat ranskiksia siihen, ja herneitä Mimmille!
Safka valmista!
trollikka

Äänestä

Kuka hullu tekee kotona kakkua?
Sokeria, vehnäjauhoa, rasvaa.

Jos joskus sitä prinsessakakkuani haluan, käyn Ekbergiltä tai muusta leipomosta.. Näin.

Äänestä

Edelliseen lisäten: siis annospala eli leivos

Äänestä

Pavlova.

Marenkipohja, päälle vaniljajäätelöä, tuoreita mansikoita, banaania sitruunamehulla ja kinuskikastiketta. Tuohon en kyllästy ikinä. Muut sanovat liian makeaksi.

Äänestä
  • Mulle riittäisi se marenkipohja vaniljajäätelö ja tuoreet mansikat! Bueno!
    Mutt mä hullu rakensin oikein komean Sacherkakun ja nyt illalla mä kuorrutan sen suklaalla.
    Sanoisin ett 12 palasta tuosta ehkä vain lohkaitaan, ja se on silloin syöty!
    Tosiasiassa tuon kakun pitäisi riittää 16 -18 henkilölle, hyvinkin. Siis leipomot myisi vähintäänkin tuota tuolla kokoluokalla, kyseisen herkkupalani. Hintaan 50-60 € ainakin.

    Tekoaineet maksoivat n. 12€, joten en konkurssia tee, vaikka perhettäni hemmottelenkin ihan arkipäivänä... ja nyt mulla oli joutilasta aikaa, kolmeen eri otteeseen sopivasti.

    Ekbergin prinsessakakku on muuten tehty lähes samoista lihottavista aineksista kuin mun tekemäni kakku. Mulla on tummalla kaakaolla maustettu kakkupohja ja aprikoosi hilloa.
    Prinsessassa vaalea kakkupohja ja mansikkahilloa. Mulla suklaa kuorrute, prinsessakakulla "kaulittu pehmeä marenkikuori" ja mitähän se marenki on? Sokeria, kananmunan valkuaista ja etikkaa, väriaineita jne. Onneks olkoon; arvaas muuten kumman kakkupala on terveellisempi vaihtoehto? Hirveetä sentään; värjättyä sitkistettyä marenkia.
    Nyt on mun vuoroni haukotella!

    Illanjatkoja, mä menen vartioimaan kakkuani, systeri meni jääkaapille hakemaan juotavaa... mutt on siellä se kakkukin, ja se aloitetaan vasta huomenna!
    trollikka

    Äänestä

Moni kakku päältä kaunis. Ja paha sisältä siis,

Kuten vaikka autokin, mitä kauniimpi ulkoa, sitä huonompi tekniikaltaan.

Ja ihmiseenkin pätee, mitä kauniimpi ulkoa, sitä rumempi sisältä.

Mitä rumempi ulkos sitä parempi sisältä, eiköd?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mjoo, tuli mieleeni kysyä mikä on palstalaisten suosikkikakku.

Suosikki tehtäväksi ja suosikki makuelämykseltään. Nuo voivat poiketa toisistaan, ainakin jos on suuritöinen kakku kysymyksessä.

Eilen tehtiin taas perinteinen mansikkakakku, kun muuta en keksinyt.
Sen verran muutosta tuli ettei pintalevyn pinnan päälle tullutkaan vain mansikat ja kiiltosokeri. Tytär teki kyllä ensin noin, mutta sitten ajatteli vielä päällystää sen kermavaahto, mansikka rahkaseoksella, ja laittaa uuden kerroksenmaksikoita seoksen päälle.

Tosi hyvähän siitä tuli, mansikkatäytettä kannattaa valuttaa huolella ettei tule liian kostea kakku. Tuo jo tiedettiin, runsas kermavaahtomansikkarahkaseos levyjen välissä tekee kyllä kakusta "suussa sulavan".

Ylimääräiset mansikat hävisivät jonnekin leipomisen aikana, ei löytynyt vaikka niitä vähän etsiskelin. Epäilen tyttärellä ja äidillä olleen osuutta katoamistapaukseen.

AV

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu