Miehen haluttomuus

Mitä ihmettä voi tehdä kun mies ei halua oikeastaan ollenkaan, olen yrittänyt puhua asiasta monta kertaa, alkaa riittämään tämä fyysinen ja henkinenkin yksinäisyys. Voihan olla että hoitaa homman muualla mutta ei ainakaan myönnä kysyttäessä. Olen meistä se fyysisempi puolisko ja hän kaipaa enemmän silitystä tms ja minä suoraa hommaa.
6772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Osaan samaistua kertomukseesi. Minäkin elän ns. onnellisessa liitossa. Miestä ei kiinnosta mikään, ei hellyys, ei yhteinen tekeminen, ei matkustelu (vaikka käytössä on asuntoauto). Jokaisen pienenkin tekemiseen pitää pyytää kymmeniä kertoja. Emme käy juuri missään, vaan olemme kotona. Lähes kaikki kotityöt teen yksin, lukuunottamatta nurmikon leikkuuta ja lumitöitä. Olemme jo yli kuusikymppisiä, mutta minä tunnen olevani yksin. En jaksaisi erota, kun mitään riitelyä meillä ei juurikaan ole. Olenko naimisissa tunnekylmän ihmisen kanssa, jota en ymmärrä.

Äänestä
  • Voi kuinka ikävää joskin itsellä myös tilanne, että hormoonit hyrräävät yhä vaikka mekin olemme jo pitkälti yli kuuskymppisiä; miehellä on lääkitys joka alentaa potenssia ja häntä ei juuri seksi enää kiinnosta. Hän tykkää kyllä halata ja pussata, joka on ihan kivaa mutta välillä on niin ei-nainen -olo kun ei ole intiimimpää kanssakäymistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Voi kuinka ikävää joskin itsellä myös tilanne, että hormoonit hyrräävät yhä vaikka mekin olemme jo pitkälti yli kuuskymppisiä; miehellä on lääkitys joka alentaa potenssia ja häntä ei juuri seksi enää kiinnosta. Hän tykkää kyllä halata ja pussata, joka on ihan kivaa mutta välillä on niin ei-nainen -olo kun ei ole intiimimpää kanssakäymistä.

    Epätasainen hyrrääminen -43 luvun puolivälin kahden puolen syntyneillä.
    Vaimoni hyrrä pyörii pienemmillä kierroksilla joten elämme hänen hyrränsä mukaan.
    Hän pääsee toteuttamaan mielitekojaan kaikissa suhteissa.
    Välipäivinä käytössäni on tietenkin manuaalihyrrä.

    Äänestä

Sinä haluat suoraa hommaa? Mikä estää?
Laitat miehesi "suorilla hommillasi" haluamasi kaltaisiin hommiin.
Jos on likimainkaan terve niin toimii kans!
Sanoo suorien hommien "uhri".

Äänestä

Paljonko sinulle on kertynyt läskiä?

Äänestä

Eikö tuota silitystä voisi olla ensin ja sitten kehumista ja miehen lämmittelyä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä ihmettä voi tehdä kun mies ei halua oikeastaan ollenkaan, olen yrittänyt puhua asiasta monta kertaa, alkaa riittämään tämä fyysinen ja henkinenkin yksinäisyys. Voihan olla että hoitaa homman muualla mutta ei ainakaan myönnä kysyttäessä. Olen meistä se fyysisempi puolisko ja hän kaipaa enemmän silitystä tms ja minä suoraa hommaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu