Tippaluokkalaiset moduulikomboon?

Anonyymi-ap

Eilisessä valtuustokokouksessa valtuutetut kyselivät Hillatien koulun asioista, turvallisuudesta ja väestötiloista.

Ymmärsinkö väärin vai oikein, mutta olin kuulevinani, että ensiluokkalaiset aloittavat koulutiensä moduulissa? En viitsi kelata kokouksen kyseistä kohtaa. Kertoisiko joku, kuulinko oikein?

Aiemmin korostettiin, että ei alkuoppijoita sinne viedä. He kun saattavat tormata autojen alle ja päälle.

Lùusuantielle tulee sille kohtaa 30 kilsan rajoitus. Hyvä sakkorysä, Suomen poliisit! Skeittilaudan viereen kannattaa pystyttää pysäytyspaikka.

Uusia kalusteita hankitaan taas lisää. Näitten kalustehankintojen kanssa Kemijärvellä ei ole viime vuosina pihdattu. Askot, Iskut ja Artekit on kenkätty aika hyvin ulkopuolisille. Uusia ja halvempia on hankittu urakalla, vaikka liki 40 koulua on lopetettu.

Älkää ostako yhtään tuolia enää, kiitos. Mutta miten käy Pusa-Särkelän? Liikutaanhan nyt koulumiljöössä. Sieltä se teoskin kumpuaa.

12

1018

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Voi, missä tilassa on Kemijärven koulut,
        rahaa palaa,
        ja mitään tulosta ei synny!

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17501026/kemijarvi-vain-14-abiturienttia-osa-2


      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        🍒 ­­­N­y­m­­­f­­o­­m­a­­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17907190w

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    • Anonyymi

      Pusa-Särkelän teos on meidän Ruokolahden leijona. Harva on nähnyt, mutta puhetta piisaa.

      Jos multa kysytään - kukaan ei kysyne - teos joutaa maakuntamuseoon. Se on aikakautensa tuote, liian massiivinen nevostoliittolaisvaikutteinen työn ihannoinnin kombinaatti. Alun pitäen se on opettajiksi opiskelevien koulun juhlasalin kaunistukseksi seinään isketty. Lieneekö siellä vieläkin?

      Missään nimessä teos ei sovi, ei mahdu moduuliin eikä Hillatielle. Lahjoittaisin sen koko maakunnan ihailtavaksi.

      Näyttääkin siltä, että innostus taulun kohtalosta on laimeaa näillä huudeilla.

      Mutta onko jollakin parempi ehdotus? Tauluhan tarvitsee tietynlaisen lämmön ja kuivuuden pysyäkseen hyvänä. Onko sisäilmaongelmainen paikka oikein viisas juttu?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Naurattaa siis pulpettien määrä!
        Hölömöä!


    • Anonyymi

      Ei tippa tapa eikä ämpäriin huku 🍺😝💦

      • Anonyymi

        sinnehän ne tippaluokkalaiset kuuluvatkin ??

        ei ole kovin paljon ajateltu turvallisuus eikä muita käytännön kysymyksiä

        kaikilla ei leikkaa yhtä hyvin!


    • Anonyymi

      Pusan teos kuuluu Suomen valtiolle.

    • Anonyymi

      Kemijärvellähän ei aina tiedetä, mikä on parasta, mikä ei.
      Kemijärvi - Kemijärvi on maineensa veroinen!

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1203
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      103
      1191
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      80
      1074
    4. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1055
    5. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      1008
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      920
    7. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      888
    8. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      860
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      815
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      801
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      711
    12. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      707
    13. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      72
      701
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      696
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      647
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      642
    18. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      639
    19. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      622
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      614
    Aihe