Ärsyyntymispäivä.

Ihmiset lupaavat hoitaa asioita, mutta sitten ei ole hoidettukaan, eikä kuulemma ehditä edes hoitaa. Ärsyttävää ja minun pitää hoitaa nyt tuohon asiaan liittyvät monimutkaistukset.

Rähjäisin, mutta en viitsi suututtaa niitä, sillä sitten ne tekevät asioita huonommalla motivaatiolla.
13232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ymmärrän ärsytyksen. Minustakin siitä on pidettävä kiinni mitä on sovittu. Ei pitäisi luvata mitään, jos sitä ei ole aikomustakaan hoitaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Oli niillä aikomus, mutta sitten oli koneita rikki ja tuli kuulemma kiireisempiä kiireitä.
    Olisi niillä silti ollut aikaa hoitaa homma kuntoon ja ihan vain organisoinnista kiinni.
    Unohtivat myös kaksi hommaa ja nekin ovat vielä tekemättä.

    Äänestä

Tuo on ykköskriteerin asia, ns. Täysin Perseestä, Pitäkää Paskanne -asia.

Töissä, olisin armoton tuossa kohden, ei kunnian kukko laulaisi ja jos tilanteelle ei olisi järkevää syytä, antaisin enemmän huutia. Mikäli kaiken lisäksi mentäisiin vieläpä selittely-linjalle, niin sitten alkaisi desibelitkin jo nousemaan. Enkä hoitaisi itsekään sitä asiaa, ellei se olisi ainoa jäljellä oleva järkevä mahdollisuus, vaan potkisin pikkukusiaiset liikkeelle ja kertoisin, että perjantaina et muuten pääsekään ajoissa kotiin, vaan vasta kun tuo duuni on tehty.

Siviilissä, tilanne olisi vähän erilainen, mutta oli kyse kumppanista, ystävästästä, omasta vanhemmasta jne., niin saisivat kyllä tietää, että näin ei toimita. Tai toimittiin, mutta katsopa ettei se toistu tai saatan käyttää jyrkempiäkin sanoja.

Äänestä
  • Aloittaja

    Pakko hoitaa tämä diplomaattisesti, sillä joudun olemaan niiden kanssa vielä monta vuotta tekemisissä, sillä jos päätän olla olematta, niin siitä on suurempi vaiva.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Pakko hoitaa tämä diplomaattisesti, sillä joudun olemaan niiden kanssa vielä monta vuotta tekemisissä, sillä jos päätän olla olematta, niin siitä on suurempi vaiva.

    Minulla on sama tilanne, mutta olen silti armoton. Kirjailija Vuorisen hahmoa Pikku-Juhaa lainatakseni, "mulle ei vittuilla". Ja sen teen selväksi.

    On nmittäin niin, että esimerkiksi toistuvat myöhästymiset, thoitamatta jättämiset, asioiden selittelyt kertovat ainakin kunnioituksen puutteesta. Ja jos sitä ei löydy, ei tule löytymään luottamustakaan ja sellaisella ihmisellä minä en tee mitään elämässäni, joten sen asian myös tulen kertomaan, erittäin selkeästi.

    Joten joko pelataan minun säännöilläni tai sitten pelataan eri pelejä. Hyvin helpot säännöt siis.

    Äänestä

Olen hoitanut kaksi päivää sellaista, jota ei ehditä hoitaa. Ihmiset ovat hyväntahtoisia, mutta kun pitäisi tehdä jotain on asia eri. Toisaalta voi olla omaakin syytä, ettei aikaa kalenteriin varattu vuosi sitten tai viimeistään puoli vuotta.

Äänestä

Kiva minun kanssa saisit rähjätä ja paljon.

Äänestä

"Oli niillä aikomus, mutta sitten oli koneita rikki ja tuli kuulemma kiireisempiä kiireitä.
Olisi niillä silti ollut aikaa hoitaa homma kuntoon ja ihan vain organisoinnista kiinni.
Unohtivat myös kaksi hommaa ja nekin ovat vielä tekemättä"

Miksi koneet oli rikki?
1. Kuka vastaa koneiden huoltoasioista, ennakoivasta huollosta, resursseista ja siihen menevästä rahasta? Selkeys ongelmatilanteissa puuttuu, ilmoitus ja toimintavastuut selkeytettävä?
2. Kiireisemmät kiireet, kuka määrittelee tärkeysjärjestyksen, jos resurssit eivät riitä jonossa olevien työsuoritteiden tekemiseen määritellyssä aikataulussa?
3. Kiireessä unohtaa, selkeä listaus kuka tekee, mitä ja missä aikataulussa voi auttaa. Joskus onnistuu ennakointien ollessa Hyvällä tasolla. Tietoisuus mitä tarvitaan, ja kaikki tarvittava myös on kun niitä tarvitaan

Viestissäsi oli yksi taikasana, organisointi. Ehkä joku oli unohtanut sen, jo kauan sitten ja nyt kaikilla kiire kesälomille:)

AV

Äänestä

Motivaattori-laite työntekijöille, sellainen kaulakoru joka antaa kaukosäädettynä sähköiskuja tarvittaessa. Näin motivoi työntekijöitä.

Warp-Motivator voi olls avaruuskulkuneuvossa, ilman sitä ei pääse ylivalonnopeuksiin jos ei motivoi moottoria sillä motivaattorilla.

Äänestä

Autoissa motivaattori on tietystikin kaasupoljin, motivoi moottoria toimimaan tehokkaammin.

Äänestä

5 vuotta sitten lopetin ilmaistyön ja toisten auttamiset. Hoidan vain omat asiani ja heti.Kuin pidän itsestäni huolta.Eläkellä, työllä ansaittu eläke naisena. Oikeus pitää omasta hyvin voinnista kiinni ja rasittavat ihmiset jättä taaksensa,vaikka olisi sukua.

Äänestä

Päiväkodissa töissä joutuu taas oppimaan, että poikkeus on enemmän sääntö kun poikkeus. Ei voi tehdä töitä suoritus edellä vaan ihmisyys edellä, eikä niuhottaa jos tilanteet muuttuu. Siellä ei pärjää tiukkapipot.

Äänestä

Kaikkein ärsyttävinpiä ovat sellaiset, jotka lupaavat, eivätkä sitten edes ilmotan ajoissa, etteivät kykenekään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


buddy-love kirjoitti:

Ihmiset lupaavat hoitaa asioita, mutta sitten ei ole hoidettukaan, eikä kuulemma ehditä edes hoitaa. Ärsyttävää ja minun pitää hoitaa nyt tuohon asiaan liittyvät monimutkaistukset.

Rähjäisin, mutta en viitsi suututtaa niitä, sillä sitten ne tekevät asioita huonommalla motivaatiolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu