Mies haukkuu minua toisille naisille

Anonyymi-ap

Ero on jo tullut äskettäin, haluan vaan avautua anonyymisti asiasta.

Palasimme exän kanssa yhteen viiden vuoden erossa olon jälkeen. Heti kättelyssä paljastui, että hän on toisen exänsä kanssa hyvin läheisissä väleissä ja mm. viestittelee päivittäin. Valehteli tästä ensin, ja riidan yhteydessä sekä myönsi asian että sanoi halunneensa tämän kyseisen naisen takaisin minun sijaani.

On jäänyt tässä vajaan vuoden aikana parikin kertaa kiinni valehtelusta. Sanoin hänelle pariin otteeseen, että en oikein uskalla enää luottaa, ja joka kerta kun toin esille luottamuspulani tai epäilykseni, hän raivostui silmittömästi.

Tänään mokasin pahasti ja ahdistuspäissäni luin miehen viestit. Hän oli viestitellyt useammalle naiselle ja haukkunut minua heille. Yksikin naimisissa oleva nainen oli kirjoittanut, että jos hänellä ei olisi miestä, suostuisi hän kaikkiin mieheni ehdotteluihin. Viesteissä oli muun muassa keskusteltu minun terapiantarpeestani.

Kerroin miehelle tästä, että olin viestit lukenut ja nähnyt asioita, joita en voi antaa anteeksi. Hän käski pakata tavarani ja lähteä.

Ehkä parempi näin. Mielipiteitä? Kokemuksia vastaavasta?

12

797

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Naiset tunnetusti rakastaa idiootti miehiä. Päädyt vielä naimisiin tuon miehen kanssa koska ei naiset koskaan osaa eroa valehtelija miehestä koska se mies on komea. Miehen ulkonäön takia roikut siinä vielä vuosikymmeniä.

      • Anonyymi

        Toivottavasti en, se olis itseni kidutusta. Kyllä tämä tais olla tässä. En katso samaa valehtelua kolmatta kertaa. Tästä ei luottamusta enää rakenneta. Hänelle viestien lukeminen oli vikatikki, todennäköisesti v*tuttaa kun jäi kiinni. Kyseessä melkein nelikymppinen mies.

        Ap


      • Anonyymi

        Korjaus: idioottinaiset rakastavat idioottimiehiä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti en, se olis itseni kidutusta. Kyllä tämä tais olla tässä. En katso samaa valehtelua kolmatta kertaa. Tästä ei luottamusta enää rakenneta. Hänelle viestien lukeminen oli vikatikki, todennäköisesti v*tuttaa kun jäi kiinni. Kyseessä melkein nelikymppinen mies.

        Ap

        Viestien lukeminen ei ollut vikatikki tosin lain puitteissa tuomittava teko.
        Totuus on aina parempi ja nyt tiedät osan totuudesta luettuasi viestit.
        Tuo miehesi viestittely vaikutti teidän suhteeseenne vaikket olisi tiennyt siittä. Viestittely vaikutti aivan tasan varmasti hänen käytökseensä jollain tavalla ja sinä ihmettelit että mitä hittoa,mikä tässä mättää??
        Jos mies ei tajua tai yrittää syyllistää sinua niin se ei ole oikein.Hän on tunneviallinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaus: idioottinaiset rakastavat idioottimiehiä!

        Eikös vanha sanonta kuulu että järki on turhaa kun tunteet määräävät?
        Mutta ole huoleti,kyllä se idioottinainenkin ymmärrää jossain vaiheessa ettei toinen ole hänen rakkautensa arvoinen.
        Toisinaan sitä ei vain heti ymmärrä eikä huomaa ei tiedä ennenkuin asia valkenee,näyttäytyy.
        Usein toisen idioottimaisuus on piilossa ennenkuin se paljastuu pikku hiljaa tappavan misertavana ja silloin kun se tapahtuu niin kukaan,EI KuKaAN haavoityunut osapuoli kaipaa syyllistämistä.
        Ja tarkennan että tuo voi tapahtua kenelle vain myös sinulle.koskaan ei voi tietää ennakkoon,eii koskaan.


    • Anonyymi

      Ai "ehkä" parempi...

    • Anonyymi

      Kokemuksia vastaavasta? Voi Luoja sentään, onneksi ei ole. Olen nimittäin terveella itsetunnolla varustettu nainen ja arvostan itseäni sekä myös parisuhdettani, joten valehteleva ja epäluotettava mies ei ole sellainen, jota voisin edes pakosta kuvitella puolisokseni. En myöskään viihdy kynnysmattona.

    • Anonyymi

      Hankala sanoa kun luen vain kirjoittamiasi tapahtumia enkä kokonaiskuvaa. Hankalaa kun ei kuule tuon miehen kantoja asioihin.
      Onko mies kokenut tarvetta avautua jollekkin toiselle ja kokenut jotain tarvetta jota lähtenyt hakemaan muualta.
      Ilmeisesti mies ei ole kertonut miksi pitää avautua toisille naisille ja miksi pitää muiden kanssa keskustella. Pointsit annan tuolle yhdelle naiselle joka ei läjde sanoista enempiin tekoihin koska on naimisissa mutta ajatustasolla tuntuu paahalta että mies ja nainen ovat ylipäätään kirjoitelleet.
      Minä saatan naistuttavalleni avautua miehetäni ja hän minulle,parannetaan maailmaa niin sanotusti mutta olemme tunteneet toisemme jo 20 v,luotamme toisiimme täysin,olemme sydänystävät kyseisen naisen kanssa.
      Varmasti käy mielessäsi kaikenlaista sekä kysymyksiäkin ja inhottavalle tuntuu ettei miehesi vastauaksiin voi luottaa.Ei voi luottaa puhuuko totta ja kuinka paljon jättää kertomatta.Sanoisin että tuollaisen ihmisen kanssa oleminen parisuhteessa hajottaa pahasti. Ei voi rakentaa normaalia vastqvuoroistq suhdetta.
      Voisitko ajatella että jätät hänet tai pyrkisit jättämään omaan arvoonsa et voi muuttaa häntä.Hän on aikuinen mies ja saa yksin vastata teoistaan jos hän ei ymmärrä miten tuo kaikki satuttaa sinua niin sanon nyt suoraan että hän ei ole se oikea sinulle.
      Ensinnäkin hänen pitäisi ymmärtää miten tuo kaikki loukkaa sinua ja ymmärtää ettei ole toiminut luottamusta herättävästi .kun kerrot ettet voi luottaa häneen. Mutta ymmärrän hänenkin reaktionsa jos pyrkii nyt toimimaan tehellisemmin muttet siltikään luota niin hän suuttuu ja tuthautuu.Toisaalta et voi tietää onko hänen tekonsa ja sanansa aitoja vai valehteleeko jälleen.
      Rakastatko häntä?
      Kirjoitan aika rajusti sillä minulla kokemusta moehestä joka ei muuttunut niin se voi olla vaikuttamassa ajatusmaailmaani. Pikku hiljaa kyseisenlainen käytös mutentaa toisen osapuolen ja hajottaa hänet.Taistele,älä anna sen tapahtua vaikka kuinka ahdistaisi. Ymmärrät järjellä ettet ole ansainnut valehtelua ja huijatuksi tulemista.Et olisi omalla käytökselläsi voinut vaikuttaa mitenkään asiaan.Vaikka olisit kuinka ihana,kaunis empaattinen jne mies on ollut se joka on valehdellut ja selkäsi takana tehnyt ikäviä asioita sinulle ja vastaa teoistaan itse.Hän on toiminut väärin sinua kohtaan.Hän ei ole toiminut rakastavasti sinua huomioiden. Ehkä hän ei osaa , ymmärrä tai ei vain halua. On myös mahdollista että on narsistinen,mistä tuota tietää.
      Mutta sinuna keskittyisin omaan itsesi nostamiseen ja pyrkisin katsomaan tulevaan.olrmaan itsellesi armollinen ettet olisi voinut tehdä jotain muuta jotta mies ei olisi valehdellut se on ollut ihan yksin miehen oma valinta.
      Tarvit nyt positiivisiä kokemuksia eri elämänosa-alueilta ja vahvistusta.
      Mies ei ollut sinun arvoisesi. Hän kohtelei sinua huonosti eikä välittänyt tarpeeksi. Hän oli itsekäs. Et tarvitse mihinkään sellaista miestä.
      Ja vielä toistan,älä syyllistä itseäsi.

      • Anonyymi

        Kiitos viestistäsi. Helpotti lukea ulkopuolisen ajatuksia.

        Ap


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos viestistäsi. Helpotti lukea ulkopuolisen ajatuksia.

        Ap

        Ja kun käski lähteä niin pyrkiikö sälyttämään syyllisyytensä sinun niskaasi. Sinä et luota häneen joten saat lähteä. Sinä teit väärin kun et luita.sinä ja sinä.
        Älä lankea tuoon ansaan.
        Hän itse ei ollut luottamuksesi arvoinen joten yksinkertaisesti häneeen ei voi luottaa en luottaisi minäkään.
        Hän ihan itse valehtelu ja särki luottamuksesi.


    • Anonyymi

      Käski pakata tavarasi ja lähteä? Silloin on parasta toimia näin. Miehellä ei ole minkäänlaisia tunnesiteitä sinuun, on jättänyt sinut jo kauan aikaa sitten omassa mielessään, joten muiden naisten vikittely ei häntä paina. Lähde siis.

    • Ehdottomasti parempi lähteä. Jos toinen jää toistuvasti kiinni sinulle valehtelusta, on suhteen pohja poissa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      228
      39248
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      113
      24884
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      311
      15570
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      160
      10749
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      121
      9665
    6. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      53
      8346
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      8341
    8. 237
      6772
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      213
      6437
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      53
      6039
    Aihe