Työttömät tukkimettään yms

Anonyymi-ap

Aikoinaan työttömät laitettiin tukkimettään tai tienvarsilta vesakoita raivaamaan. Oli myös siirtotyömaita kuten siltatyömaat ja tietyömaat. Taisi sitä Tarvon moottoritietäkin olla moni työtön tekemässä ja sai siitä pienen palkankin jolla pysyi leivänsyrjässä kiinni ja sai mökinkin maksettua.
Seutulan lentokenttää taisi vangit rakentaa, vai olko sielläkin työttömiä.

Nykyisinkin voisi työttömät laittaa hätäapuhommiin. Kyllä ne vesakot kasvaa nykyäänkin. Tietyömaille ym. työttömiä ei enää voi laittaa kun ne hommat tekee ammattilaiset. Mutta valtion metsiä harventamaan ja horsman niittoon.
Lisäksi on käsilumitöitä talvisin.
Armeijakin voisi parhaat työttömät työllistää ja tehdä niistä sotilasyksikön jossa saisi treenata ja palkkaa parisen tonnia kuussa. Tähän ei tietenkään voisi laittaa kun hyväkuntoista nuorempaa porukkaa.
Ja sitten voisi antaa matkarahat työnhakuun vaikkapa Ruotsiin. Sinne vaan maraboulle tai muihin tehtaisiin painamaan hommia. Sadat tuhannet finskit lähti aikoinaan ruottiin. Mikä siinä lähtemisessä on nykyään niin vaikeaa?

15

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mun naapuri ollut jo yli neljä vuotta jossain työllistämistöis kunnalla , . Kaikenlaista siivoomista yms. Saa siitä 9 euroa päivä ja laihaa soppaa ..

      • Anonyymi

        Mutta aloittaja katselee elämää porvarilasien läpi.
        Riitaan on aina tarvittu kaksi.
        Työttömyys on muka yhden vika.
        Hallitus ohjelma ei mistään kohdin paranna työlisyyttä.
        Tuottavuus paranee ainoastaan hyvällä työilmapiirillä.
        Onko työnantaja sokeutuneet ahneudesta, kun meinaavat kilpailukyvyn paranevan, teettämällä 9 %/h 🤣🤣🤣 halvalla ei saa muuta kuin paskaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta aloittaja katselee elämää porvarilasien läpi.
        Riitaan on aina tarvittu kaksi.
        Työttömyys on muka yhden vika.
        Hallitus ohjelma ei mistään kohdin paranna työlisyyttä.
        Tuottavuus paranee ainoastaan hyvällä työilmapiirillä.
        Onko työnantaja sokeutuneet ahneudesta, kun meinaavat kilpailukyvyn paranevan, teettämällä 9 %/h 🤣🤣🤣 halvalla ei saa muuta kuin paskaa.

        Aloittaja haluaa kaikki nälkäpalkalle 0-9 €/pv, josta seurauksena:
        https://www.bing.com/th?id=OIP.bW4DEiY5zQpk6n-KNDZvzwHaF7&w=175&h=185&c=8&rs=1&qlt=90&o=6&dpr=1.5&pid=3.1&rm=2

        Kun palkka ei riitä perustarpeisiin, seurauksena on aliravitsemus ja repaleiset vaatteet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta aloittaja katselee elämää porvarilasien läpi.
        Riitaan on aina tarvittu kaksi.
        Työttömyys on muka yhden vika.
        Hallitus ohjelma ei mistään kohdin paranna työlisyyttä.
        Tuottavuus paranee ainoastaan hyvällä työilmapiirillä.
        Onko työnantaja sokeutuneet ahneudesta, kun meinaavat kilpailukyvyn paranevan, teettämällä 9 %/h 🤣🤣🤣 halvalla ei saa muuta kuin paskaa.

        "Työttömyys on muka yhden vika."

        Ja se yksi ei koskaan ole työnantajat. Ei ole vaikka työnantajat kumminkin on ne jotka avaa tai on avaamatta työpaikat.

        Tietenkin on tervejärkistä se että hyväksymme sen että työnantaja palkkaa töihin väkeä vain sen verran kuin mitä töihin tarvitaan.

        Mutta miksi emme voi hyväksyä ajatusta että työtön on käytännössä voimaton sen asian edessä ja suhteen jos uusia työntekijöitä ei tarvita eikä myöskään aiota palkata.

        Eikä se yhtään työttömän tilannetta auta se jos ja kun on taas kerran kuullut että uusia työntekijöitä ei tarvita eikä niin ollen palkata että parkuu siellä työnantajan luona ääneen eikä auta vaikka kuinka nöyrästi pureskelee siellä mattoja osoittakseen alamaisuuttaan vaan tyhjin toimin on poistuttava ja perään vielä huudellaan että älä taas tule huomenna töitä kysymään.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Senkun menet

    • Nykyään vesakoita ei enää raivata, ne suojellaan. Soita ei enää ojiteta, vaan ojat luodaan umpeen. Uusia teitä ei enää rakenneta vaan olemassaoleviakin moottoriteitä yritetään muuttaa puistokaduiksi parhaillaan.

      Vaikka kaikki muu heittääkin häränpyllyä ja palaa ajassa takaisin päin, on täysin mahdoton ajatus, että työttömät laitettaisiin töihin, kuten oli aikana, jolloin vesakot raivattiin, tiet rakennettiin, suot ojitettiin ja kansakunnan hyvinvoinnin eteen tehtiin töitä.

      Ilmeisesti aikaansaadun hyvinvoinnin tarkoitus oli, että annetaan kaiken rapistua, soistua ja lahota. Siitä voivat sitten tulevat sukupolvet joskus aloittaa jälleen alusta, kun huomaavat, ettei kaikki ihan ilmaista ollutkaan, ettei raha ollutkaan pelkkää paperia ja ettei ruoka ilmestynytkään kaupan hyllylle taikka jääkaappiin ihan itsestään.

    • Anonyymi

      Huomasitko saivat leipää ja talonmaksettu, osa tämänpäivän yrittäjistä ei edes senveerta haluaisi maksaa että saisi leipää.
      43 vuotta työelämää ja jatkuu, kokemuksella voin sanoa että tämänhetkiseen tilanteeseen ei yksin ole syypää työntekijä, siihen on työmarkinat.
      Ei tarjot täysiätunteja ja suuremmaksi osaksi pätkätöitä.
      Tämähallitus on luomassa vielä surkeampia työehtoja.
      Sitten kummastellaan miksi syntyvyyslaskee Suomessa. Itselläni kaksilasta, mutta jos nyt pitäisi alkaa perhettä perustamaan, ei kiitos.
      Porvarilehmillä olisi taloudelliset mahdollisuudet, mutta mukavuuden halu ja työurankehitys menee edellä. Jokunen pyöräyttää 50 v yhden. On meillä valoisa tulevaisuus. Pääomat ovat hallituksen sylilapsia.

      • Anonyymi

        Ts. Suomessa ei ole mitään tulevaisuutta.


      • Anonyymi

        Kokoaikatyöntekijöiden osuus työssäkäyvistä on 80 % luokkaa. Osa-aikatyö on varmasti lisääntymässä. Seuraamme kuitenkin muuta länsieurooppaa ja pohjoismaita perässä.
        Euroopassa on kauemmin ollut vallalla vuokratyö ja osa-aikatyön kulttuuri.
        Suomessa on halpatyöt ja myös ne paremmin palkatut työt. Työllisten palkkatulojen mediaani bruttona on tasoa 3024 euroa/kk (marraskuu 2022) Puolet työtätekevistä tienaa enemmän kuin 3024 eur /kk bruttona. Lasten hankkiminen ei liity tuloihin.
        Se on totta että osa yrityksistä ei toimi terveellä pohjalla. Huonot työntekijöiden palkat kertovat monasti siitä että yrittäjällä ei ole bisnesosaamista. Halvalla kun harvemmin saa hyvää työvoimaa eikä myöskään hyvää laatua aikaseksi.


    • Anonyymi

      Eikös Puolassa ollut tätä samaa 40-luvulla ja Kokoomus tätä haluaa lisää

    • Anonyymi

      "Mökin maksettua", siis omakotitalon. Palkan siis pitäisi olla 5000e/kk.

      Kyllä se mulle käy.

    • Anonyymi

      Pappa siellä kirjoittelee. Kannattaa ihan pysyä niissä eläkeläisten asioissa.

    • Anonyymi

      Risusavotat oppimattomille kuulostaa epätuottavalta.

      Vaan entäpä jos työttömistä alettaisiin kouluttaa uus-viikinkejä ja sitten ne aseistettais miekoin ja jousipyssyin tai kukaties vaikka rynnäkkökiväärein ja sitten ne soutais viikinkiveneitten kopioilla meren yli ja ryöstäis jostain ulkomaasta kaikki niitten luostarit. Se voisi olla taloudellisesti jopa kannattavaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3305
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3127
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2498
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      2376
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1923
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1820
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1435
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1159
    Aihe